JAN SALMINEN: Äidinmaa

Kun poikaystäväni haki tämän itselleen juhannuslukemiseksi, niin en millään olisi jaksanut odottaa omaa lukuvuoroani. Vähän kyllä ihmetytti miten tällainen teos on voinut mennä minulta huti, sillä niin mielenkiintoiselta kirja vaikutti takakansitekstin perusteella - pointsit miehelle että löysi tämän.

Jos naiset olisivat vallassa, olisiko maailma parempi paikka?
Benjamin on ikääntynyt työläinen, joka hoitaa Sofian ja Nean kotityöt. Mukana seuraa Anna-Liisa, myötätuntoinen vartija, joka käyttää säästeliäästi sähköpiiskaansa. Benjaminin osa on tosin vain totella ja hävetä.

Benjamin muistaa vielä jotakin entisestä elämästä: Pojat sekä perheet, jossa oli äiti ja isä. Sitten astuivat voimaan uudet lait, äidit ja isät katosivat, tilalle tulivat heimot ja kasvattilapset.

Kaatopaikalta löytyy koiraan ruumis, jonka sisäelimet on kaavittu pois. Naisiakin alkaa kadota. Huhutaan, että asialla olisi kapinoiva koiras. Koko kaupunki on varuillaan.
Mitä on tapahtunut maassa, joka joskus oli Suomi? Mitä siellä tapahtuu nyt?

Ehdottomasti ainakin mielenkiintoisin teos, jonka olen vähään aikaan lukenut. Salminen oli luonut kirjassaan Suomeen melkoisen dystopian, jossa miesten tai kirjassa koiraiden ihmisarvo oli tippunut nollaan. Oli myös hyvä että välillä kirjassa tuli pieniä paloja ilmi siitä, miten näin oli päässyt käymään.
Teemana tasa-arvo tai sen puuttuminen tuli hyvin vahvasti esille, sillä eriarvoisuutta oli naisten ja miesten lisäksi heimoilla/pariskunnilla ja homoilla/heteroilla.

Olisin kuitenkin kaivannut kirjaan vielä enemmän toimintaa - nyt mentiin minun makuuni vähän liikaa pohdinnan puolelle. Joka tapauksessa kirja oli sellainen, että voin sitä mielihyvin suositella.

arvosana: 3 ½ / 5
Tammi 2012
sivut: 392
mistä: kirjastosta

Mustemaailmani puolivuotiskatsaus

Puoli vuotta, 30 blogipäivitystä, 22 luettua kirjaa, 8452 luettua sivua...

Nyt kuluneen puolen vuoden aikana ylitin koko edellisvuoden blogipäivitysten määrän -jes!- ja kohta ylittyy varmasti myös luettujen kirjojen määrä - 7 kirjan päässä tavoitteesta.
Näyttää siis vahvasti siltä, että tämä blogivuosi on parempi kuin edellinen, mihin olen erittäin tyytyväinen.

Lukuinto on palaillut ja kirjastossa on tullut vierailtua useammin. Lisäksi olen jonkin verran enemmän lukenut kirjoja myös omasta hyllystä, jonne olikin kertynyt aika monta lukematonta kirjaa (ja niitähän riittää edelleen). Viime viikolla ollut Blogistanian lukumaratonkin houkutteli, mutta työharjoittelun ja muiden kiireiden takia jouduin jättämään sen väliin - ehkä sitten ensi kerralla. 

Toivottavasti tuleva puolivuotinen jatkuu samoissa merkeissä ja yhtä nousujohteisesti. Omassa hyllyssäni lukemista odottaa mm. sellaisia teoksia kuin Sofi Oksasen Puhdistus ja J.K. Rowlingin Paikka Vapaana. Tulevista kirjoista taas kiinnostaa mm. Elena Madyn Vaihdokas ja Elina Rouhiaisen Vainuttu.

Viime viikolla sain myös vihdoin aikaiseksi Blogin takana sivun, jossa kerron hieman itsestäni ja bloggaamisesta (ja joka on ollut to do-listalla jo ikuisuuden). Löydät sen tuolta yläpalkista Etusivun ja Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 välistä.

Ei muuta kuin ihanaa kesänjatkoa ja lukuintoa!

KERSTIN GIER: Smaragdinvihreä

Tämän "Rakkaus ei katso aikaa"-trilogian aikaisemmat osat olivat mielestäni vain ihan ok - syy miksi tämä ei tullut lukulistalle aiemmin. Bongasin tämän Smaragdinvihreän jo joskus aikaisemmin kirjastosta, mutta silloin ei ollut yhtään fiiliksiä tarttua tähän viimeiseen osaan.

Aikakaudesta toiseen seikkaillut Gwendolyn on aivan maassa. Oliko Gideonin rakkaudentunnustus lainkaan todellinen?
Särkynyttä sydäntä ei ole kuitenkaan aikaa jäädä parantelemaan, sillä sukunsa aikamatkaajageeniä kantavalla Gwenillä on pian aivan uusia huolia. Hänen pitäisi toteuttaa tehtävänsä aikamatkaajana, kun vain tietäisi mikä se on.

Saint-Germainin kreivin menneisyydessä punoma verkko kiristyy ovelasti huomattavan paljon myöhemmin, ja niinpä Gwenin ja Gideonin on selvitettävä salaisuus ja syöksyttävä seikkailuihin halki aikojen, olipa rakkaudessa ryppyjä tai ei.

Tämän lukeminen tuntui kyllä aikaimoiselta pakkopullalta (varsinkin kun poikaystäväni luki vieressä paljon mielenkiintoisempaa kirjaa). Tuntui, ettei kirjassa tapahtunut oikein mitään mielenkiintoista ja että koko sarjan idea olisi ihan lässähtänyt. Vaikka pidinkin edellisiä osia ihan hyvinä (tosin muistikuvat niistä ovat heikohkot) niin tämä ei iskenyt.

Erityisesti päähenkilöt Gwendolyn ja Gideon alkoivat ottaa päähän, ja esimerkiksi heidän suhteensa tuntui niin tekaistulta ja epäaidolta. Toisaalta Charlotte oli kaikessa ärsyttävyydessään taas ihan kiva hamo ja Xemerius oli omaa luokkaansa - pieni demoni pelasti tämän osan tai sen mitä oli pelastettavissa.

arvosana: 1 ½ / 5
Gummerus 2014
sivut: 480
alkuteos: Smaragdgrün, 2010
mistä: kirjastosta

J.R. WARD: Kuningas

Pitkästä aikaa tuli taas palattua Black Dagger Brotherhoodin pariin jo 12. osan merkeissä. Vaikka mielenkiinto sarjaa kohtaan on pikkuhiljaa laskenut, niin olipa kiva että tässä palattiin seuraamaan enemmän Bethiä ja Wrathia.

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.

Wrath, joka on vuosisatojen ajan yrittänyt vältellä kuninkuutta, ottaa vihdoin vastuun harteilleen. Mutta kruunu on raskas kantaa. Beth Randall luuli tietävänsä mitä oli tekemässä, kun hän pariutui planeetan puhdasrotuisimman vampyyrin kanssa. Beth on päättänyt haluta lapsen, mutta ei ole lainkaan valmistautunut Wrathin mielipiteeseen asiasta.

Tätä kirjaa en malttanut laskea käsistäni. Vaikka sarja ei innosta enää yhtä paljon kuin ennen, niin nyt tuntui että vanha into näitten lukemiseen palasi.

Parasta tässä tosiaan oli, että Bethiin ja Wrathiin keskityttiin enemmän. Vaikka he eivät suosikkihahmoihini kuulu, niin yllätyin positiivisesti. Varmaan jossain vaiheessa on pakko palata ihan ensimmäisen osan pariin, joka myöskin oli pyhitetty Bethille ja Wrathille - sen lukemisesta onkin jo aikaa.

Muutaman hahmon kohdalla olin ihan kysymysmerkkinä, että kukas tämäkin nyt oli, esimerkiksi Assailin ja Solan tapauksessa. He eivät olleet jääneet erityisemmin mieleen, ja jouduinkin lunttaamaan edellisen osan arvostelusta, mitä mieltä olin heistä silloin. Vaikka silloin kiinnostuin heidän tarinastaan, niin tästä osasta heidät olisi hyvin voinut tiputtaa pois.

arvosana: 4 ½ / 5
Basam Books 2014
sivut: 600
alkuteos: The King, 2014
mistä: kirjastosta

VERONICA ROSSI: Yhä sininen taivas

Luin jossain vaiheessa tämän trilogian kaksi aikaisempaa osaa, mutten ollut kuitenkaan sarjasta niin kiinnostunut, että olisin rynnännyt kirjastoon hakemaan tätä kolmatta. Sain nyt vihdoinkin luettua tämän sen pudottua monta kertaa lukulistalla alemmas pois kiinnostavampien kirjojen tieltä.

Kuumeinen kilpajuoksu kohti merentakaista turvapaikkaa pois eetterimyrskyjen alta on alkanut. Perryä tuleva mittelö ei pelota, mutta heimon uusille tulokkaille ulkomaailma on arvaamattomia vaaroja täynnä. Ja onko eetterimuurien murtaminen edes mahdollista ilman kaapatun Cinderin poikkeuksellisia kykyjä?

Perry ja Aria kokoavat voimansa mahdottomalta tuntuvaan pelastustehtävään: löytävätkö he ystävänsä ja onko myyttinen paratiisi sittenkin pelkkää legendaa?

Mielipiteeni koko trilogiasta: Ihan jees. Muistanko trilogiasta mitään enää puolen vuoden päästä? Ehkä en.
Luin tämän viimeisen osan viikko sitten ja jo nyt muistikuvat kirjasta ovat vähän hatarat. Samaa valittelin toisenkin osan kohdalla - ensimmäisestä osasta ei ollut jäänyt oikein mitään mieleen.

Tämä viimeinen osa ja muutkin osat olivat kuitenkin oikein mukavaa luettavaa, vaikka vähän aikaa kestikin päästä kärryille kuka on kuka. Juonikin rullasi hyvin, tässä osassa oli kivasti tuotu mukaan enemmän actionia ja tummempia sävyjä, joista pidin ja fiilikset kirjan jälkeen olivatkin oikein hyvät.

Mukava trilogia siis kaiken kaikkiaan, mutta hieman mitäänsanomaton ja jää kyllä joidenkin muiden lukemieni dystopiasarjojen jalkoihin.

arvosana: 3 ½ / 5
WSOY 2014
sivut: 366
alkuteos: Into the Still Blue, 2014
mistä: kirjastosta

VERONICA ROTH: Uskollinen

Minulla ei ollut mikään hirveä hinku lukea tätä kirjaa, vaikka edellinen osa olikin jäänyt hyvään kohtaan. Sain kuitenkin tämän tädiltäni lainaksi ja pienen alkukankeuden jälkeen kirjaa ei olisi millään halunnut laskea käsistään.

Trisin maailma on pirstaleina. Osastoihin perustuva yhteiskunta, kaikki mihin hän on aina uskonut, on hajalla. Kaupungissa ei tunnu olevan hänelle enää mitään, eikä olekaan ihme, että Tris tarttu tilaisuuteen lähteä ulkopuolelle - selvittämään salaisuuksia.

Minulla ei ollut mitään suuria odotuksia tätä kirjaa kohtaan, mutta loppujen lopuksi se olikin yllättävän hyvä. Pidin todella paljon tämän osan aika päälaelleen kääntyneestä dystopiamaailmasta verrattuna aikaisempiin osiin - ja mielestäni siinä oli jotain uutta ja freshiä verrattuna muihin samankaltaisiin dystopioihin.

Kerronta vuorottain Trisin ja Tobiaksen näkökulmista toimi yllättävän hyvin, vaikka ensin vierastinkin Tobiasta jonkin verran. Se antoi kuitenkin mukavasti uutta näkökulmaa, vaikka tekikin mielestäni Trisistä vähän ärsyttävämmän hahmon - jotenkin hänen "vaatimattomuutensa" vain korostui liikaa.

Lopusta sen verran, että enpä olisi uskonut kirjalle kyseistä loppua, vaikka se ihan looginen olikin, kun miettii millainen hahmo Tris oli läpi sarjan. Parasta oli kuitenkin se kuinka koskettava kirja oli, sillä siksi tästä trilogiasta ei todellakaan jäänyt suuhun mitään blääh-tunnetta.

arvosana: 4 / 5
Otava 2015
sivut: 397
alkuteos: Allegiant, 2013
mistä: lainakirja

P.C. CAST & KRISTIN CAST: Yön talo 10 - Salattu

Tämä Yön talo-sarja on edennyt jo kymmenenteen osaansa ja pakko myöntää, että tässä vaiheessa alkaa tulla vähän Sookie Stackhouse-tyyppisiä piirteitä: Sarja junnaa paikoillaan, eikä mitään uutta ja mullistavaa enää tapahdu. Loppua odotellessa siis, mutta ei tämä kymmenes osa toisaalta mikään hirvittävä pettymyskään ollut.

 

Vihdoin Zoey on saanut haluamansa: Totuus ja Neferetin pahuus on paljastettu. Neuvostokaan ei ole enää Neferetin puolella, mutta Zoeyn tiellä on silti esteitä. Ensin talleilla sattuu tulipalo ja sitten Neferet ottaa seuraavan kohtalokkaan liikkeen.

 

Erityisesti tässä osassa tykkäsin Lenobian nousemisesta isompaan rooliin. Sitä kautta sarjaan saatiin jopa koskettaviakin piirteitä. Ehkä Lenobiaan olisi voitu keskittyä jopa vielä enemmän – minä ainakin jäin kaipaamaan vielä vähän lisää romanttisia ja vatsaa kutkuttavia yksityiskohtia.

Tämäkin oli jälleen ihan mukiinmenevä osa, mutta sarja olisi kyllä jo aikaisemmin kaivannut jotain uutta tuulta alleen, sillä nyt paikoillaan junnaaminen vain ärsyttää. Hahmoista erityisesti Zoey voisi pikkuhiljaa kasvaa, sillä ärsytys häntä kohtaan kasvaa kirja kirjalta. Toivottavasti seuraavassa osassa nähtäisiin vähän uutta puhtia, jota Yön talo todellakin kaipaisi.
 

arvosana: 2 ½ / 5
Otava 2014
sivut: 379
alkuteos: Hidden, 2012
mistä: kirjastosta

P.C. CAST & KRISTIN CAST: Yön talo 9 - Määrätty

Käydessäni kirjastossa huomasin, että olen jäänyt vähän jälkeen tämän Yön talo - sarjan kanssa ja osia oli ehtinyt ilmestyä peräti kaksi. Nappasin sitten kummatkin mukaan, vaikka sarja ei sytytäkkään enää niin paljon kuin joskus alussa.

Yön talon valtaavat uudet, uhkaavat voimat. Zoey on vihdoin kotona soturinsa Starkin kanssa, mutta hänen pitää valmistautua kohtaamaan Neferet - kunhan Neuvosto vain tunnustaisi hänen asemansa ylipapittarena.

Lisäksi Zoey aistii jotain tuttua syntisen hyvännäköisessä ja salaperäisessä Aurox pojassa, joka todellisuudessa on luotu salaiseksi aseeksi. Zoeyn ja muiden pitää saada paljastettua Neferetin todellinen luonto, ennen kuin tämä ehtii hiljentää vihollisensa.

Alkukankeuksien jälkeen kirja lähti rullaamaan yllättävän mukavasti ja Yön taloon pääsi taas hyvin mukaan. Tuntuuhan tämä sarja ylipäätään silti turhaan pitkitetyltä - olisi ollut varmasti toimivampi lyhyempänäkin sarjana.

Zoey on sarjan aikana muuttunut mielestäni todella ärsyttäväksi hahmoksi, joten lukuisat muut kertojat olivat oikein tervetulleita ja toimivat tässä osassa mainiosti. Aikamoista teinidraamailuakin tämä kirja sisälsi, mutta sitä oli kuitenkin hauska lukea.

Pakko kyllä myöntää, että nyt kun lukemisesta on about parisen viikkoa, niin muistikuvat kirjasta ovat jo vähän hatarat. Vaikka tämä oli ihan mukava ja mukaansatempaava luettava, niin ei se mikään kovin mieleenjäävä teos ollut.

arvosana: 2 ½ / 5
Otava 2014
sivut: 426
alkuteos: Destined, 2011
mistä: kirjastosta

JUSSI KATAJALA: Korpin silmät kaiken näkevät ja muita yöpuolen tarinoita

Jussi Katajala on tullut minulle tutuksi jo muutamien novelliensa kautta, jotka luin kirjoista Kuun pimeä puoli, Kumman rakas ja Verenhimo. Itse asiassa "Korpin silmät kaiken näkevät" oli toinen suosikkinovelleistani Verenhimo-antologiassa. Ei siis mikään ihme, että kiinnostuin myös hänen samannimisestä novellikokoelmastaan.

"Aloitteleva kirjailija saa yllättävän kutsun. Enkelit ja demonit värväävät kuolevaisen asiamiehekseen. Helsinkiä riivaa verenjanoinen murhaaja. Arkeologi löytää jotain, minkä olisi pitänyt pysyä haudattuna. Metrotunneleissa liikkuu öisin junia, joiden kyytiin elävien ei tule nousta."

Pakko myöntää, että jännitin vähän tämän kokoelman lukemista viimeistään esipuheen jälkeen, joka päättyi Katajalan sanoihin: "Jos ette uskalla nukkua yöllä luettuanne nämä tarinat, tiedän tehneeni hyvää työtä." Omistan niin vilkkaan mielikuvituksen, että jätän suosiolla kauhuleffat väliin ja jo pienenä huomasin, että paras jättää kauhukirjallisuuskin väliin, kun kerran seitsemän ikäisenä Potterkin oli tarpeeksi jännä ja pelottava lukukokemus. Silti tämä novellikokoelma houkutteli minua liikaa, joten olihan se pakko lukea.

Jo ensimmäinen novelli "Kymmenen kuvaa kuolemaan" sai kylmät väreet iholle, mutta onneksi kokoelma ei jatkunut ensimmäisen novellin linjalla, koska muuten lukeminen olisi saattanut jäädä kesken - ei sen takia että novelli olisi ollut huono, vaan siksi että se oli oikeasti todella creepy. Kokoelman 13 novellia olivat kuitenkin positiiviseksi yllätykseksi todella vaihtelevia. Novelleista löytyi niin ihmissutta, vampyyreja, muumioita ja maahisia ja Suomesta matkattiin sekä Antarktikselle että avaruuteenkin asti. Novellista "Korkea kiertorata" tulikin hyvin vahvat "Extant" vibat.

Kokoelmasta tuntui riittävän jokaisen makuun jotakin. Nyt kun mietin kokoelman suosikkinovellejani, niin valintaa on aika hankala tehdä, sillä monet olivat niin mielenkiintoisia. Joka tapauksessa "Korpin silmät kaiken näkevät" nousi ylitse muiden jälleen, mutta muista esimerkiksi "Äijön pojat" erottui suomalaisella mytologiallaan joukosta.

arvosana: 3 ½ / 5
Osuuskumma 2015
sivut: 275
mistä: arvostelukappale

THEO LAWRENCE: Pimeä sydän

Tämän Mystic City-sarjan ensimmäinen osa kolahti minuun kovaa, joten pakkohan tämä toinenkin osa oli napata kirjastosta mukaan kerran kun se siellä tuli vastaan.

Aria on päätynyt mystikkorakastettunsa Hunterin kannattajien turvapaikkaan kaupungin ulkopuolelle hylättyään Ylhästön eliittiin kuuluvan perheensä. Aria haluaa kuitenkin olla Hunterin rinnalla ja karkaa Manhattanille, mutta seuraukset ovat kohtalokkaat.

Aria on nyt suuremmassa vaarassa kuin koskaan. Kaupungin pelastaakseen hänen olisi löydettävä kuolleen mystikon sydän, mutta myös viholliset etsivät sitä. Kiivas ja paisunut kapina meinaa tuhota koko kaupungin. Pahinta on, että Hunter näyttää käyttäneen Ariaa tässä taistelussa lupaa kysymättä hyväkseen…

Jos ensimmäinen kirja kolahti kovaa ja oli ihana niin tämä osa oli oikeasti loistava!
Harvemmin kirjasarjojen toiset osat onnistuvat ylittämään ensimmäiset, mutta tässä kävi minun kohdallani ehdottomasti niin. Kirja tempaisi heti ensimmäisiltä sivuilta mukaansa, eikä sitä vain voinut laskea käsistään, joten se tulikin luettua yhdeltä istumalta.

Koko kirjan ja sarjan idea puri minuun hyvin: dystopia ilmastonmuutoksen jälkeiseen aikaan sijoittuvasta Romea ja Julia - tarinasta. Mielestäni tämä oli todella hyvä yhdistelmä dystopiaa, romantiikkaa ja fantasiaa mystikkojen muodossa.

Jos miinuksia mainitaan, niin Aria kieltämättä ärsytti aluksi ollessaan varsin naiivi ja ah niin rakastunut, mutta onneksi kasvoi kirjan aikana. Turk sai tässä osassa isompaa roolia (jes!) ja kolmiodraama tuntui todella luontevalta, ainakin kun vertasi ensimmäisen osan ontuvaan äkkirakastumiseen. Ja turhahan edes mainita, että totta kai aion lukea seuraavankin osan sitten kun se ilmestyy.

arvosana: 5 / 5
Karisto 2014
sivut: 359
alkuteos: Toxic Heart, 2014
mistä: kirjastosta