torstai 4. huhtikuuta 2013

P. MUSTAPÄÄ: Jäähyväiset Arkadialle

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - Suomen kirjallisuuden klassikkot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa).


P. Mustapään kokoelman Jäähyväiset Arkadialle ensimmäinen painos ilmestyi 1945. Kirjastosta löysin toisen painoksen, jonka päätin lukea osana kirjallisuusdiplomia. Kirja sisältää vain runokokoelman, ei tietoa runoilijasta, kuten monet muut lukemani runokirjat ja sitä jäinkin vähän kaipaamaan, sillä minusta ns. runoilijan tunteminen antaa selvyyttä runoihin.

Jäähyväiset Arkadialle on jaettu seitsemään osaan. Minun oli hieman hankala löytää aiheyhteyttä joistain osista. Toisaalta tyyli pysyy samana läpi kokoelman. Aiheet vaihtelevat Raamatullisista ("Mutta kavala käärme,/ mutta Tiedonpuu?") luontoaiheisiin ("Kuusen oksien alla/ orava nakertaa.") ja lisäksi runoilija on ottanut aiheita myös Roomasta ("Taputtaa hilpeä Caesar ja Rooman kansa/ näin kätten läiskeeseen haudaten kantajansa.").

Rakenteeltaan runot sisältävät erittäin paljon toistoa, esimerkiksi "Hyppien, tanssien kuljen/ polkua varjoisaa,/ polkua metsän halki,/ polkua metsän taa,/ --". Suurin osa runoista on monisäkeistöisiä ja säkeistöt myös esimerkiksi alkavat aina samalla tavalla. Toiston lisäksi useissa runoissa on myös loppusointuja, esimerkiksi "Ehtootähti on tuolla,/ Venus, tuikkiva koi./ Eedenin paratiisiin/ Jumala ihmiset loi".

Vaikka aiheita oli otettu Roomasta ja ilmeisesti myös antiikin Kreikastakin, niin suomalaisuuskin tuli esille kokoelmassa. Erityisesti "Juomalaulu" niminen runo tuntui minusta varsin perisuomalaiselta: "Ylös, veikot, malja pohjaan,/ malja synnyinmaan!"

Oma suosikkini tästä kokoelmasta oli ehdottomasti "Satukirja" niminen runo. Nimensä mukaisesti aihe oli otettu lasten saduista ja mielestäni runo poikkesi aika paljon monista kirjan muista runoista.

"Elämä on, totisesti, ihanaa/ maassa satujen,/ mutta koira, eipäs, susihukka vimmoissaan/ kipittelee Punahilkkaa tappamaan."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti