torstai 27. syyskuuta 2012

ANDREI MAKINE: Elämän musiikki

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - ulkomainen nykykirjallisuus

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Nuori pianisti Aleksei Berg valmistautuu ensikonserttiinsa vuonna 1941. Hänellä on edessään hieno ura ja todennäköisesti avioliitto varakkaan perheen tyttären kanssa.

Stalinin puhdistuksien takia hänen elämänsä muuttuu. Hän joutuu pakenemaan, eikä voi pitää konserttiaan. Hän lähtee Moskovaan ja Ukrainaan, ottaa väärän henkilöllisyyden kuolleelta sotilaalta ja joutuu sotaan.

Rauhan tultua hän pääsee nauttimaan paremmista oloista, mutta koko ajan hänen elämäänsä varjostaa paljastumisen vaara.

Jos ajatellaan teoksen nimeä Elämän musiikki, niin sehän ei vielä paljasta, minkä genren teos on kyseessä. Kirja on myöskin lyhyt, vain 111 sivua pitkä, mutta kyllähän se romaani on, vaikka Makinen tyyli on "samalla kertaa runollinen ja hillitty" (Annie Copperman).

Kirjan takakannessa sanotaan lopuksi, että "Elämän musiikki jää soimaan lukijan mieleen pitkäksi aikaa". Minä ainakin voin sanoa, että Elämän musiikki hiljeni päässäni aika nopeaa tahtia. Kirjan lukemisesta on jo jonkin aikaa ja oikeastaan vain pääpiirteet jäivät muistiin. Syynä on varmasti se, että Makinen kirjoitustyyli on  aika erikoista. Toisaalta teksti on erittäin yksinkertaista ja hiottua, mutta mielestäni tekstiin jäi paljon aukkoja ja asioita, joita lukijana olisin voinut jäädä pohtimaan.

Teoksen nimi ei ohjannut ainakaan minua teoksen tulkinnassa. Tekstin päähenkilölle Aleksei Bergille musiikki vaikuttaa olevan kuitenkin erittäin tärkeä osa elämää, vaikka hän joutuu pakenemaan ennen ensikonserttiaan. Hän kuitenkin päätyy myöhemmin taas musiikin pariin, mutta ei pääse esiintymään. "Yleisö taputtaa hänet tervetulleeksi säästeliään kohteliaasti. Minä käännyn Bergin puoleen tarjotakseni hänelle ohjelmalehtistä. Mutta mies vaikuttaa poissaolevalta, silmät ovat kiinni, ilme tutkimaton. Hän ei enää ole paikalla." Varmasti päähenkilö kokee raskaaksi sen, että hän ei pääse osoittamaan lahjakkuuttaan: "Samoin kuin heidän soittotunneillaan Aleksei toimi käskystä tylsän ahkerasti kuin kone. -- Kaikki taputtivat yksimielisesti. 'Bravo, opettaja!' huusi joku miespuolinen vieras, jonka Stella palkitsi niiauksella. -- Stella sopotti kuin kuiskaaja, iski välillä silmää vieraille: 'Anna mennä! Panet oikean käden peukalon tähän c:lle...'"

Nimi Elämän musiikki kuvaa kuitenkin teosta hyvin. Rauhallinen pianisti, joka haluaa tuottaa kuulijoilleen iloa joutuu  sodan tiimellykseen ja kokee asioita, jotka ovat kaukana kauniista sävelistä. Musiikkia on kuitenkin montaa erilaista ja Andreï Makinen kirjoittama Elämän musiikki päättyy surumieliseen balladiin.

"Paikka sopi hyvin musiikista uneksimiseen. Muistan että alkuyöstä, kun oli vielä hiukan toivoa matkan jatkumisesta, kävin ulkona laiturilla ja laskelmoin taikauskoisesti: juna saapuisi, jos minä en piittaisi kylmästä. -- Kannen metalli kirskahtaa suljettaessa, ja minä irvistän raapivalle rumalle äänelle. Mies käy pitkälleen, hakee paperin rapistessa mukavaa asentoa ja alkaa pian kuorsata."

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

TONI MORRISON: Sinisimmät silmät

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - ulkomainen nykykirjallisuus

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
On 1940-luvun alku Ohion Lorainissa. Siellä asustaa köyhä Breedloven perhe, jonka perhe-elämä on surkeaa. Perheen tytär Pecola on hyljeksitty ja kiusattu ja pitää itseään rumana. Hän rukoilee joka ilta, että saisi samanlaiset silmät kuin ihailemallaan Shirley Templellä. Hän on sitä mieltä, että jos niin tapahtuisi, hänen elämänsä muuttuisi kuin taikaiskusta ja hänestä pidettäisiin.

Sinisimmät silmät on Toni Morrisonin esikoisromaani, joka ilmestyi 1970. Hän kuitenkin kirjoitti kirjan jälkisanoihin 1993: "Lähes joka suhteessa Sinisimpien silmien julkitulo muistutti Pecolan elämää: se sivuutettiin, sitä väheksyttiin, se tulkittiin väärin. Ja vasta nyt, kahdenkymmenenviiden vuoden kuluttua, hänet on nostettu arvostavasti esille."
Morrison on saanut ensimmäisenä mustana amerikkalaisena ja ensimmäisenä mustana naisena Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

Luin Sinisimmät silmät vuonna 2011 suurin piirtein samoihin aikoihin, kun Piiat-elokuva ilmestyi, jonka kävin katsomassa.

Teos kertoo selkeästi rotusyrjinnästä, mutta lapsen silmin. "Äiti oli selittänyt hänelle värillisten ihmisten ja neekereiden eron. Heidät oli helppo tunnistaa. Värilliset olivat siistejä ja hiljaisia; neekerit olivat likaisia ja äänekkäitä."

Pecolan mieleen on iskostunut käsitys siitä, että hän ei voi olla kaunis tällaisenaan. Hänen koulutoverinsa Claudia on kuin hänen vastakohtansa. Pecola haluaa samaistua valkoisiin, mutta Claudia puolestaan vihaa sinisilmäistä kultakutria, Shirley Templeä. "Hymyilevät valkoiset kasvot. Vaalea tukka lievästi pörröllä, siniset silmät jotka katsovat häntä puhtaan hyvinvoinnin maailmasta. Silmät ovat äksyt, pahanilkiset. Pecolasta ne ovat sievät. -- Tätä karkkia syödessä tuntuu kuin söisi niitä silmiä, söisi Mary Janea. Rakastaisi Mary Janea. Olisi Mary Jane."
Teos keskittyy erityisesti mustien tyttöjen asemaan, joka oli erittäin huono. Pecolan äiti työskentelee piiana valkoihoisten talossa, jossa asustaa myös pieni tyttö, jolla on vaaleanpunainen avoselkäinen puku ja maissinkeltainen tukka. "'Missä Polly on?' hän kysyi./ Minussa kiehahti tuttu raivo. Se että hän kutsui rouva Breedlovea Pollyksi, vaikka Pecolakin kutsui äitiään rouva Breedloveksi, tuntui riittävältä syyltä raapaista häntä." Kirjassa tulee esille samoja asioita, kuin Piiat-elokuvassakin. Mustat piiat huolehtivat valkoisten lapsista jopa paremmin kuin omistaan, sillä heille ei riitä tarpeeksi aikaa.

Kirjassa kuvataan myös hyvin valkoisten ihmisten suhtautumista mustiin. Kutsutaan mutuaisiksi ja neekereiksi ja käytös heitä kohtaan on vastenmielistä: "Mies livauttaa kolme Mary Janea häntä kohti - kolme keltaista suorakulmiota kussakin paketissa. Pecola tarjoaa hänelle rahoja. Mies epäröi, ei halua koskettaa tytön kättä. -- Ulkona Pecola tuntee selittämättömän häpeänsä hiipuvan."
Jukka Petäjä on kirjoittanut Helsingin Sanomiin: "Sinisimmät silmät kuvaa aikaa, jolloin musta oli mustaa ja valkoinen valkoista. Elämä pysyy aisoissa, jos kaikki vain pysyvät omassa pilttuussaan." Samaa asiaa käsiteltiin myös Piiat-elokuvassa, jossa värilliselle palvelusväelle piti olla oma wc, sillä eiväthän he voineet käyttää isäntäväen wc:tä.

Itse pidin kirjaa aika sekavana, mikä saattoi johtua myös siitä, että se oli esitetty lapsen näkökulmasta. Lisäksi kertoja vaihteli ja hypittiin eri henkilöiden elämäntarinoihin ja välillä sekosi siinä, että kenestä tässä nyt kerrottiinkaan. Mielestäni asiat oli kuitenkin kerrottu varsin realistisesti.
Jälkisanoissaan Toni Morrison selventää kuitenkin hyvin kirjan asioita ja kertoo lisäksi omia mielipiteitään: "Ratkaisuni - hajottaa kertomus osiin, jotka lukija joutuisi keräämään kokoon - tuntui minusta hyvältä, mutta sen toteutus ei tyydytä minua enää."

tiistai 25. syyskuuta 2012

LAURA LÄHTEENMÄKI: North End - Niskaan putoava taivas

North End aloittaa nuortenkirjasarjan ja kuvaa Muutoksen jälkeistä aikaa, jossa luonnonvarat loppuvat, talvet ovat hyisiä ja vaatteet tuunataan äideiltä tyttärille.

Tekla on muuttanut perheensä kanssa etelästä pohjoiseen North Endiin. Vanhempien hajamielisyyden vuoksi Teklalle ja hänen pikkuveljelleen koittaa viikko ilman vanhempia, joka on Teklan mielestä onnenpotku. Hän voi tehdä mitä haluaa ja tutustua naapureihinsa Havuun, Aasaan ja Lunaan.

Mutta North Endin suklaatehtaaseen tehdään isku, Tekla näkee pakkasessa laihan ja kylmästä palelevan ihmisjoukon, joka ei näyttäisi kuuluvan North Endiin ja lopuksi vielä pikkuvelikin katoaa. Teklan unelmaviikko muuttuu hänen mielestään painajaiseksi.

North End kuvaa ilmastonmuutoksen jälkeistä maailmaa, jossa ihmiset yrittävät oppia elämään mahdollisimman ekologisesti. Itse ainakin aion suositella tätä ystävälleni, joka on todella kiinnostunut ilmastonmuutoksesta, sillä veikkaan, että hän varmasti tykkäisi tästä kirjasta.

Ilmastonmuutoksen lisäksi kirjassa käsitellään nuorten elämää, esimerkiksi miten muutto uuteen paikkaan vaikuttaa nuoreen. Perus nuortenkirjamateriaalia siis, joten itse tykkäsin lukea enemmän kuvauksia ilmastonmuutoksen seurauksista. Pidin tätä kirjaa ihan hyvänä ja uskon, että tämä uppoaa nuoriin lukijoihin.

maanantai 24. syyskuuta 2012

JOHAN HARSTAD: Darlah - 172 tuntia Kuussa

Tykkään paljon scifi-elokuvista, mutta kyseisen genren kirjoja tulee luettua harvemmin.

"Haluatko matkustaa Kuuhun? Oletko 14-18-vuotias?"
Nasa järjestää maailmanlaajuisen arvonnan, jonka kolme voittajaa pääsevät mukaan, kun Kuuhun palataan yli 40 vuoden jälkeen.

Nasan dementoitunut työntekijä seuraa uutisointia aiheesta vanhainkodissa ja alkaa yhtäkkiä muistaa, miksi Kuuhun ei ole palattu -70-luvun jälkeen: "Kukaan ei tule jäämään henkiin."

Nuoret ja astronautit ovat jo kuitenkin perillä Darlah-nimisellä kuuasemalla. Pian yhteys maahan katkeaa ja kuuaseman generaattori sammuu - mikään ei tunnu toimivan niin kuin pitäisi. Vähitellen heille selviää, että he eivät ole Kuussa yksin.

Kirjan tarina oli mielenkiintoinen, mutta siinä oli liikaa yksittäisiä asioita, jotka eivät oikein istuneet yksiin toistensa kanssa ja moni asia jäi irralliseksi. Loppu oli mielestäni aika hämmentävä: "Mitenkäs tässä nyt näin kävi?"

Jännitystä pidettiin kuitenkin hyvin yllä ja itse pidin paljon vanhainkodin miehen näkökulmasta kerrotuista pätkistä. Kirjassa oli myös aina silloin tällöin kuvia, joista yhteen satuinkin jo törmäämään netissä.

lauantai 15. syyskuuta 2012

JAY ASHER & CAROLYN MACKLER: Sinä ja minä sitten joskus

Kirjastoon oli nuorille aikuisille suunnattuun hyllyyn uutuksien joukkoon ilmestynyt tällainen opus, jonka ajattelin olevan sellainen nuorten peruskirja - mukava ja vähän hömppä.

Facebook mullistaa amerikkalaisten nuorten Emman ja Joshin elämän.
Vuosi on kuitenkin vasta 1996 ja vain alle puolet amerikkalaisista nuorista on käyttänyt internetiä.

Tilapäivitysten kautta Emma ja Josh näkevät, mitä heille ja heidän kavereilleen tulee tapahtumaan 15 vuoden kuluttua ja he tulevat huomaamaan, että pienetkin muutokset voivat vaikuttaa paljon tulevaisuuteen.

Facebook ikkunana tulevaisuuteen oli mielestäni todella hauska idea, mutta olisin odottanut, että sitä oltaisiin tuotu vielä vähän enemmän esiin. Nyt kirjassa oli vähän liikaa tavallisia teiniongelmia, joita on käsitelty jo ihan tarpeeksi monissa muissa kirjoissa.

Kirjassa oli kuitenkin tuotu hauskasti esiin erityisesti tekniikkaan liittyviä asioita. 2000-luvun nuorisosta on varmaan hauska lukea, millaista tekniikka oli vielä vuonna -96. Mielestäni tämä kirja antaa kuitenkin enemmän niille, joilla on omakohtaisia kokemuksia tai muistikuvia CD-rompuista, vanhoista tietokoneista ja ensimmäisistä kännyköistä. Itse muistan, kuinka pienenä pelasin isäni opiskeluaikaisella tietokoneella, jossa ei vielä ollut nettiäkään.

torstai 13. syyskuuta 2012

DEBORAH HARKNESS: Lumottu

Lumottu jäi mieleeni monien kirjablogien esim. Luettuja maailmoja kautta, kun kirja ilmestyi, mutta jotenkin se sattui silloin menemään vähän ohi, enkä varannut sitä edes kirjastosta. Viime kerralla kirjastossa käydessäni huomasin sen kyseisenä päivänä palautettujen opusten hyllystä ja olihan minun pakko napata se mukaani, vaikka YO:t ovatkin täydessä vauhdissa.

Ihmisten joukkoon on sulautunut laaja olentojen eli noitien, demonien ja vampyyrien joukko. Diana Bishop on nuori historiantutkija sekä noita, joskin hän on vakaasti päättänyt olla käyttämättä voimiaan.

Eräänä päivänä hän saa kuitenkin käsiinsä salaperäisen käsikirjoituksen. Maaginen kirja vetää puoleensa olentoja, sillä vahvoin loitsuin suojattu opus kätkee sisäänsä arvokasta tietoa kaikkien luotujen syntyperästä ja jopa kuolemattomuuden salaisuuden.

Diana herättää vampyyri Matthew Clairmontin kiinnostuksen ja heidän välistään kiellettyä intohimoa ei pysty sammuttamaan, vaikka raivostuneet olennot uskovat sen seurauksien olevan tuhoisia.

Tämä kirja lumosi minut täysin. Vähään aikaan en ollutkaan lukenut aivan tämän tyyppistä teosta ja voin sanoa nauttineeni lukemisesta.

Kirja eteni varsin rauhalliseen tahtiin ja otusten lisäksi se sisälsi paljon historiaa, tietoa ja tutkimuksia. Monet asiat oli kirjoitettu todella yksityiskohtaisesti ja kuvailua oli paljon, mutta pidin siitä, että asioihin keskityttiin enemmän kuin tarpeeksi, sillä mielestäni käsitellyt asiat olivat mielenkiintoisia.

Vaikka kirja oli mielestäni todella hyvä ja jäi kesken, niin minulla ei ole sitä fiilistä, että seuraava osa olisi pakko päästä heti lukemaan, mikä on toisaalta ihan kiva juttu. Sen voin kuitenkin sanoa, että Lumottu on erittäin mielenkiintoinen fantasiateos.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

P.C. CAST & KRISTIN CAST: Yön talo 6 - Lumottu

Olen lukenut tähän mennessä kaikki aikaisemmatkin suomeksi ilmestyneet Yön talo - kirjat, joten pakkohan tämäkin oli päästä lukemaan, vaikka sarja onkin mennyt mielestäni vähän alamäkeä.

Zoey Redbird on karkottanut Kalonan, mustasiipisen paholaisen, johon hänellä on erikoinen yhteys, sekä Neferetin, Yön talon ylipapittaren, joka kääntyi Nyksiä vastaan.

Afrodite saa kuitenkin näkyjä, jotka varoittavat uudesta vaarasta ja Kalona kutsuu Zoeyta jälleen. Vain Zoey kykenee pelastamaan läheisensä.

En odottanut tältä kirjalta paljon, mutta se todellakin yllätti minut. Nyt tarinaa kerrottiin myös muidenkin kuin vain Zoeyn näkökulmasta. Aluksi ajattelin sen olevan huono idea, mutta opin pitämään jopa Stevie Raesta, vaikka en hänestä ole aikaisemmin pitänyt yhtään. Lisäksi kirjaan tuli mukaan uusi hahmo, joka nimenomaan liittyy Stevie Raeen - heistä haluan ehdottomasti lukea lisää.

Kirjassa oli sopivasti tapahtumia, se ei alkanut pitkästyttää ja lukijan mielenkiinto pidettiin yllä loppuun asti. Vaikka en tätä osaa kovinkaan innoissani odottanut, niin nyt voin sanoa, että en malta odottaa mitä seuraavassa osassa tapahtuu.

lauantai 8. syyskuuta 2012

LAURA GUSTAFSSON: Huorasatu

Olin nähnyt tämän kirjan jo aikaisemminkin kirjastossa, mutta jättänyt lainaamatta, sillä vähän epäilin, että onko tämä kuitenkaan kirja minun makuuni. No, tällä kertaa päätin sen kuitenkin lukea oli hyvä tai ei, onhan se ollut jopa Finlandia-ehdokas.

Jumalat eivät olekaan aivan sellaisia kuin olemme kuvitelleet ja nyt he ovat vahingossa ilmestyneet Helsinkiin. Helsingissä rakkauden jumalatar Afrodite tapaa Millan ja Kallan, jotka ovat ryhtyneet miksikäs muiksi kuin huoriksi.

Huorasadussa seurataan näitä kolmea yhdessä ja erikseen, heidän miessuhteitaan ja matkaansa Helsingistä Helvettiin ja Thaimaaseen ja vaikka minne siinä välillä. Kirjassa tapahtuu paljon ja ei tarinan perässä voinut välillä millään pysyä, sillä tapahtumia pukkasi toisensa perään.

Kirjassa oli kyllä hauskoja juttuja ja esimerkiksi dialogit olivat hyviä. Mielestäni kirja oli vedetty sen verran yli, että ei edes pystytty menemään metsään. Ja olihan tällä peräti sanomaakin, sillä sadussa ihan aikuisten oikesti käsiteltiin aika erikoisella tavalla naisten oikeuksia. Ja vähän eläintenkin myös.

Outo ja erikoinen, mutta ihan hauska roisimman puoleinen satu.

tiistai 4. syyskuuta 2012

KERSTIN GIER: Rubiininpuna

 
Tämän kirjan lapsellinen kansi on kyllä harmillisen hämäävä, mutta onneksi tartuin tähän kirjaan. Rubiininpuna aloittaa Rakkaus ei katso aikaa - trilogian.

Gwendolyn on 16-vuotias tyttö, joka elää salaisuuksia täynnä olevassa perheessä. Gwendolynin serkusta Charlottesta odotetaan suvun seuraavaa aikamatkailijaa, mutta yhtäkkiä Gwen onkin se, joka sinkoutuu ajassa taaksepäin vuosisadan vaihteen Lontooseen.

Gwen saa kuulla kuuluvansa kahdentoista jalokiven ketjuun. Hän tapaa toisia aikamatkaajia, veljeskunnan ja ärsyttävän Gideonin, jota hän ei voi olla katsomatta sillä silmällä. Gweniä aletaan valmistella aikamatkoja varten, sillä hänen pitää selvittää muinainen ennustus yhdessä Gideonin kanssa.

Juoni eteni yllättävän eheästi ja rauhallisesti, kirjailija ei hätiköinyt, mutta ei lukijallekkaan tullut tylsää. Pidin paljon hahmoista, mutta moni esiteltiin vähän hätäisesti. Ilmeisesti heistä pääsee lukemaan enemmän seuraavissa osissa. Aikamatkailu oli kuvattu mielenkiintoisesti ja mielestäni tämä täytti hyvin viihdyttävän nuorten fantasiakirjan edellytykset. Aion ehdottomasti lukea seuraavatkin osat.


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

J.R. WARD: Minun rakastajani

Ja Mustan tikarin veljeskunta-sarja sen kuin vaan jatkuu. Minun rakastajani on peräti jo kahdeksas osa kyseistä sarjaa.
Tällä kertaa pääparina on John ja Xhex, mutta heidän lisäkseen tarinassa seurataan Blayta ja Qhuinnia sekä kerrotaan Dariuksen ja Tohrin menneisyydestä. Mukana on myös Paranormal Investigators-ohjelman tekijöitä, jotka tutkivat erään motellin kummitusta.

Lessereiden pomoksi ylennetty Lash on siepannut Xhexin ja John Matthew yrittää epätoivoisesti löytää hänet. Xhex on kuitenkin piilotettu todella hyvin ja John pelkääkin jo menettäneensä hänet.

Kuten arvata saattaa, Johnin ja Xhexin suhde tulee olemaan täynnä ongelmia. Kummankin menneisyydessä on haamuja, joita he eivät ole pystyneet täysin käsittelemään.

Minusta nämä kirjat ovat muuttuneet paremmiksi sen jälkeen, kun tarina ei ole enää käsitellyt pelkkää pääparia, vaan on alettu hyppimään oikeastaan todella usein muihinkin henkilöihin.

Tässä kirjassa pidin paljon mm. Dariuksen ja Tohrin menneisyydestä kertovista pätkistä. Odotan seuraavilta kirjoilta paljon sitä, että John vihdoinkin osattaisiin yhdistää paremmin Dariukseen. Oli myös kiva seurata Blayn ja Qhuinnin mutkikasta ja erilaista suhdetta, jota tullaan varmasti käsittelemään myös seuraavissa kirjoissa (ja totta kai Lover at Last:ssa).

Joka tapauksessa tämä kirja oli oikeastaan todella mukava kokonaisuus kaikkine sivujuonineen. Kirjan pääjuoni ei kuitenkaan niin hyvin tempaissut mukaansa kuin jotkut aikaisemmat, sillä samat asiat ovat alkaneet toistua jokaisessa osassa. Toivottavasti seuraava osa jatkaisi enemmän tämän kirjan sivujuonien tyyliä.

lauantai 1. syyskuuta 2012

JURI NUMMELIN (toim.): Verenhimo - suomalaisia vampyyritarinoita

Olin jo jonkin aikaa halunnut tutustua tähän novellikokoelmaan törmättyäni siihen Kirjavinkeissä ja sitten bongasinkin sen kirjastoni kauhu-hyllystä.

"Mitä! Suomessako muka ei ole vampyyreja? Niitähän on tunnetusti vain Transylvanian vuoristossa ja Yhdysvaltain eteläosissa, mutta hyvin niitä mahtuisi piileksimään myös Suomen pimeisiin kuusimetsiin. Vampyyri on myös surullinen, yksinäinen hahmo - mikä vetoaisi suomalaisiin paremmin kuin pimeässä viihtyvä, päivät nukkuva tyyppi, jolla on ongelmia hampaistonsa kanssa?"

Novellikokoelmat ovat siinä mielessä mukavia luettavia, että on helppoa lukea yksi ja pistää sen jälkeen kirja syrjään - tarina ei jää kesken, eikä tule "pakko jatkaa lukemista"-fiilistä.

Verenhimo sisältää 22 kotimaista vampyyrinovellia eri kirjailijoilta. Mm. Johanna Sinisalon, Mika Waltarin ja Tiina Raevaaran novellit löytyvät kokoelmasta. Omia suosikkejani olivat Johanna Sinisalon "Peili" ja Jussi Katajalan "Korpin silmät kaiken näkevät".

Joistain novelleista pidin ja joistain en - niitä oli moneen lähtöön. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos tykkää vampyyrikirjallisuudesta, niin tämä kokoelma pitäisi lukea, vaikka olisikin tutustunut vain Edward Culleniin ja Salvatoren veljeksiin.