lauantai 8. syyskuuta 2012

LAURA GUSTAFSSON: Huorasatu

Olin nähnyt tämän kirjan jo aikaisemminkin kirjastossa, mutta jättänyt lainaamatta, sillä vähän epäilin, että onko tämä kuitenkaan kirja minun makuuni. No, tällä kertaa päätin sen kuitenkin lukea oli hyvä tai ei, onhan se ollut jopa Finlandia-ehdokas.

Jumalat eivät olekaan aivan sellaisia kuin olemme kuvitelleet ja nyt he ovat vahingossa ilmestyneet Helsinkiin. Helsingissä rakkauden jumalatar Afrodite tapaa Millan ja Kallan, jotka ovat ryhtyneet miksikäs muiksi kuin huoriksi.

Huorasadussa seurataan näitä kolmea yhdessä ja erikseen, heidän miessuhteitaan ja matkaansa Helsingistä Helvettiin ja Thaimaaseen ja vaikka minne siinä välillä. Kirjassa tapahtuu paljon ja ei tarinan perässä voinut välillä millään pysyä, sillä tapahtumia pukkasi toisensa perään.

Kirjassa oli kyllä hauskoja juttuja ja esimerkiksi dialogit olivat hyviä. Mielestäni kirja oli vedetty sen verran yli, että ei edes pystytty menemään metsään. Ja olihan tällä peräti sanomaakin, sillä sadussa ihan aikuisten oikesti käsiteltiin aika erikoisella tavalla naisten oikeuksia. Ja vähän eläintenkin myös.

Outo ja erikoinen, mutta ihan hauska roisimman puoleinen satu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti