torstai 28. marraskuuta 2013

REETA AARNIO: Hän joka ei pelkää

Reeta Aarnion teoksiin en olekkaan koskaan aikaisemmin tutustunut, joten päätinpä tarttua tähän hänen ihan mielenkiintoiselta vaikuttavaan dystopiaansa.

Sisarukset Asisi ja Rei elävät maailmassa, jossa heidän arkensa on tiukasti säädeltyä. Heidän tulevaisuutensa päätetään puolisoa ja uraa myöten. Kaikki tuntuu normaalilta, kunnes he törmäävät Kiraihin, atavaanipoikaan villiltä reuna-alueelta.

Kirai on elänyt hyvin erilaista elämää kuin sisarukset, mutta hänen elämänsä muuttuu, kun heimo hylkää hänet ajelehtivaan ruuheen. Kirai joutuu hänelle täysin vieraaseen maailmaan ja tahattomasti sotkee myös valvotussa ja ohjaillussa yhteiskunnassa elävän perheen elämän.

Pakko heti alkuun sanoa, että ei tämä oikein iskenyt. Loppua kohti tapahtui huima parannus, joten ehkäpä seuraava osa olisi parempi. Loppua kohden kirja muuttui intensiivisemmäksi ja mielestäni Asisista muodostui varsin mielenkiintoinen hahmo.

Kirjan suurin miinus olivat ne kappaleet, joissa kerrottiin jokin legenda Kirain kansasta. Nämä luin vain silmäillen, minua ne eivät jaksaneet kiinnostaa. Onneksi muu osa kirjasta oli ihan luettavaa.

arvosana: 2 / 5
Otava 2013
sivut: 253
mistä: kirjastosta

tiistai 26. marraskuuta 2013

JURI NUMMELIN (toim.): Kuun pimeä puoli - suomalaisia ihmissusinovelleja

Tämäkin novellikokoelma löytyi pitkältä lukulistaltani ja Lahdessa käydessäni nappasin sen mukaani kirjastosta. Pidän novellien lukemisesta ja erityisen mielenkiintoisia tämän kirjan novelleista tekee sen, että ne ovat suomalaisia.

"Sudeksi muuttuva ihminen kohtaa pimeän puolensa. Kun saman ruumiin kahleisiin joutuvat ihminen ja verenhimoinen eläin, sivistyksen rinnalle nousevat alkukantaiset vietit, vaistot, pelot ja halut. Mutta kumpi on todellinen peto?"

Koska olin lukenut tällaisen novellikokoelman myös vampyyreista, niin pitihän tämä senkin vuoksi lukea. Tämä kokoelma vain tuntui varsin pitkältä, mielestäni novellit eivät olleet tarpeeksi erilaisia, vaikka laadukkaita olivatkin.

Kokoelman lukemisessa meni siis aikaa, mutta nyt kun selailin alkupuolen novelleja, niin monen kohdalla tuli mietittyä, että "hei olihan tämäkin tosi hyvä". Ehkä loppua kohden novellien ihmissudet alkoivat tulla jo korvista ulos. Muutamat novelleista nousivat taas vähän ylitse muiden, ei nyt niin voimakkaasti kuin joidenkin muiden kokoelmien kohdalla, mutta sanottakoon, että Johanna Sinisalon tyylistä minä muun muassa pidän paljon ja hänen novellinsa "Kuun pimeä puoli" oli yksi suosikeistani.

arvosana: 3 / 5
Jalava 2013
sivut: 352
mistä: kirjastosta

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

P.C. CAST & KRISTIN CAST: Yön talo 8 - Vapautettu

Kävin kirjastossa hakemassa tenttikirjoja, mutta en voinut olla eksymättä myös romskujen (romaanien) pariin. Hyllyssä sattui olemaan tämä Yön talon uusin osa, enkä voinut olla nappaamatta sitä mukaani.

Yön talossa hallitsee Neferet, mutta Zoey nauttii Isle of Skyellä rauhasta ja soturinsa Starkin seurasta, eikä haluaisi enää palata ongelmien pariin Tulsaan.

Stevie Raen tilanne ei ole yhtä seesteinen. Hänen soturinsa Refaim on vain osittain ihminen, jonka tulee päättää pettääkö joko isänsä vai rakastettunsa.

Tämän kirjan parissa valvoinkin vähän pidemmälle yöhön. Sarja on taas muutamien huonojen osien jälkeen alkanut kiinnostaa, vaikka nyt muutaman kirjan ajan on vähän häirinnyt se, kuinka monen henkilön näkökulmasta asioita kerrotaan. Toisaalta se on myös hyvä juttu, sillä minua ei kiinnostaisi lukea koko aikaa Zoeyn näkökulmasta, joka hahmona ei jaksa enää oikein kiinnostaa.

Stevie Rae ja Refaim olivat tässäkin osassa ihana pari, joista odotan saavani lukea myös seuraavassa osassa. Muutenkin ehkä odotan nyt seuraavalta osalta enemmän, sillä tässä kirjassa tuli esiin muutamia ihan lupaavia juttuja. Muun muassa oli kiva saada tietää, ettei Heathia olla unohdettu.

arvosana: 3½ / 5
Otava 2013
sivut: 336
alkuteos: Hunted. A House of Night Novel, 2011
mistä: kirjastosta

maanantai 21. lokakuuta 2013

RITVA TOIVOLA: Vampyyrimuoti

Tämä Ritva Toivolan Vampyyrimuoti sisältää kahdeksan fantasianovellia, enemmän ja vähemmän salaperäisiä ja kummallisia. Tämänkin nappasin mukaani kirjaston poistomyynnistä ja olen lueskellut kesästä lähtien novellin silloin ja toisen tällöin.

Kirjan nimikkonovelli Vampyyrimuoti kertoo tytöstä, joka aavistelee, että poikaystävän perheellä saattaa olla vampyyrintaipumuksia. Novellissa Muna koulu saa salaperäisen munanmuotoisen yllätyslahjan, jonka epäillään olevan joko ufo, modernia taidetta taikka sitten sen sisältä oletetaan kuoriutuvan jotain. Perhosten tavaratalossa taas vilistää salaperäinen iso hämähäkki, jota kaikki pelkäävät.

Mikään novelleista ei erityisesti iskenyt minuun. Olisin kaivannut enemmän fantasiaa. Nyt nämä olivat vain erityisen salaperäisiä, joista monissa loppu jätettiin hyvin auki.

Tapa luoda mystisyyttä aika tavallisista asioista oli kuitenkin mielenkiintoista. Onhan se nyt aika erikoista, että tyttö keksii tavaratalossa ryhtyä toimimaan ihan oikeana mallinukkena hämäten kaikkia, eikä hänen miesystävänsä enää lopulta erota häntä nukesta.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

VICTORIA HOLT: Paholaisratsastaja

Ostin tämän muistaakseni vuosi sitten Lahden kaupunginkirjaston poistomyynnistä. Nyt kävin läpi omaa kirjahyllyäni ja tämä sattui käsiini. Onhan välillä ihan mukavaa lukea tällaista hömppäkirjallisuuttakin.

Minella on tavallinen englantilaistyttö, jonka äiti toimii opettajana niin maalaisten kuin myös seudulla vierailevien ylhäisön lapsille. Oppitunneilla Minella tutustuu Fontaine Delibesin kreivin villikkotyttäreen Margotiin, jonka seuranainen hänestä tulee. Margotin mukana Minella pääsee muuttamaan Ranskaan kreivillisen palatsin loistoon.

Ranskassa kuitenkin kuohuu ja vallankumous on nousemassa. Lisäksi Minella halutaan pelata pois pelistä, eikä hän ole varma mikä hänen osuutensa on linnassa tapahtuneeseen surmaan, josta häntä epäillään - oletetaanhan hänen olevan myös kreivin uusi rakastettu.

Kirja oli oikeastaan yllättävän hyvä. Mukavan hömppä ja nopea luettava, jonka juoni eteni hyvään tahtiin, tosin lopussa mielestäni kiirehdittiin turhaan. Henkilöiden kiertelevästä ja vihjailevasta puhetavasta tuli vähän mieleen Ylpeys ja ennakkoluulo, tosin tämä kirja oli kuitenkin hyvin eri tyyppinen.

Kirjassa oli nostettu ihan mielenkiintoisia asioita esiin, tosin jotkin olivat myös aika huvittavia, esimerkiksi Minellan ja Margotin isän, kreivin "pelkoa ja huumaa" täynnä oleva salasuhde. Voisinpa joskus kuitenkin lukea Victoria Holtia uudestaankin.

lauantai 19. lokakuuta 2013

ANNUKKA SALAMA: Piraijakuiskaaja

Tämä kirja tuli luettua jo aikaa sitten, sillä eihän sitä voinut jättää yöpöydälle odottelemaan, vaan lukeminen oli pakko aloittaa heti. Sen verran hyvästä kirjasta on kuitenkin kyse, ettei tätä postausta voi noin vain jättää välistä.

Unna on vauhdikas skeittarimimmi ja ketterä kuin orava. Hän onkin faunoidi, joka saa kykynsä eläimeltä, aivan kuten ystäväporukkansa, jonka kanssa hän lähtee Kalifornian auringon alle.

Jännitettä ilmaan tuovat aaltoja kesyttävä salaperäinen sisaruspari sekä Unnan taustojen jäljitykseen liittyvät riskit: maailman viimeinen tulielementin edustaja ja planeetan ainoa faunoidinaaras ovat arka yhdistelmä, joka kiinnostaa muitakin kuin metsästäjiä.

Sarjan ensimmäinen osa Käärmeenlumooja ei lumonnut minua silloin niin täysillä kuin monet muut, mutta tämän toisen osan jälkeen olin kyllä ihan myyty. Salama oli kehitellyt hyvin mielenkiintoisia hahmoja ja juoni koukutti alusta lähtien.

Ensin olin vähän skeptinen maisemanvaihdoksen suhteen, mutta ihan turhaan. Kalifornia toi erittäin hyvää vaihtelua tarinaan ja toinen osa oli tarpeeksi erilainen kuin ensimmäinen. Muutama juttu sai kulmani kohoamaan, kuten lukemani perusteella muidenkin bloggarien: Onhan se ihan okei päästää lapsi toiselle puolen maailmaa - vai?
Kyseisiin juttuihin en kuitenkaan viitsinyt hirveästi takertua, vaan nautin lukemisesta. Odotan kyllä innolla kolmatta osaa, sillä näin onnistuneen kakkososan jälkeen tuntuu, että kolmannellakin osalla on paljon annettavaa.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

CHARLAINE HARRIS: Veren muisti

Nyt on sitten tullut luettua jo yhdestoista osa tätä kyseistä sarjaa ja suoraan sanottuna alkaisin toivomaan loppua, vaikka sarjan parissa olen suhtkoht hyvin viihtynytkin.

Merlotte's-baariin tehdään palopommi isku. Koska nykyään baarin omistajan Samin tiedetään olevan kaksiluontoinen, epäilyt kohdistuvat heti muodonmuuttajavastaiseen väestöön. Sookiella on kuitenkin omat epäilyksensä, mutta hänen rakastajansa Ericin juonittelut meinaavat viedä hänen huomionsa aivan toisaalle.

Kun sekä työ- että rakkauselämä ovat uhattuina, Sookie ei tyydy sivustakatsojan rooliin. Taas Sookie joutuu tilanteeseen, joka on sekä uhkaava että kuolettava.

Alkaa pikkuhiljaa ärsyttää se kuinka Sookieta koko ajan yritetään saada hengiltä ja myöskin se, kuinka isolle jalustalle hänet nostetaan. Häntä pidetään niin mielettömän tärkeänä vampyyrien ja muodonmuuttajien rinnalla, mutta onhan kyseessä päähenkilö. Vähän vähempikin kuitenkin riittäisi.

Siinä mielessä odottelisin jo innolla, että saisin käteeni päätösosan. Olen hyvin viihtynyt näiden kirjojen parissa, mutta mielestäni sarjaa pitkitetään ihan turhaan, sillä tässäkin osassa samat asiat toistuivat ja turhaa jaarittelua oli ihan riittämiin.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

KERSTIN GIER: Safiirinsini

Safiirinsini on toinen osa Rakkaus ei katso aikaa-trilogiasta ja jo ensimmäisen Rubiininpuna nimisen kirjan kohdalla harmittelin lapsellista kantta, joka ei mielestäni istu sarjaan kovin hyvin. Onneksi sisältö ei ole kuitenkaan samaa maata.

16-vuotiaan Gwendolynin elämä on ollut yhtä vuoristorataa sen jälkeen, kun hänestä tuli perheensä aikamatkaaja. Hän elää niin nykyajassa kuin menneisyydessä ja lisäksi hänellä ja Gideonilla riittää ongelmia - pitäisi pelastaa maailma ja lisäksi oppia tanssimaan vielä menuettia.

Kaiken lisäksi Gideon alkaa käyttäytyä arvoituksellisesti. Gwendolyn ei ole enää varma, mistä kaikessa on kyse, mutta hän aikoo ottaa siitä selvää.

Tykästyin tähän jopa ehkä enemmän kuin ensimmäiseen osaan. Ensin oli vähän muistelemista, että kuka hahmo oli kukin ja miten he tarinaan liittyivät, mutta aika nopeasti tarinaan pääsi taas sisään.

Suurin plussa kirjassa oli hyvät hahmot. Mielestäni luonteenpiirteitä oli hyvin korostettu ja erityisesti Gwendolyn oli erinomainen päähenkilö. Ei tämä kirja nyt mihinkään top10-listalle noussut, mutta oli silti erittäin symppis ja viihdyttävä nuortenkirja.

maanantai 26. elokuuta 2013

ELINA ROUHIAINEN: Susiraja 2 - Uhanalainen

Tämän kirjan lukemisesta on jo vähän aikaa, mutta tämä oli myöskin kirja, jota odotin koko kevään, sillä rakastuin ykkösosaan heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien.

Helsinkiläinen Raisa ei osannut aavistaa, kuinka paljon muutto Kainuun korpeen pienen Hukkavaaran kylään tulisi muuttamaan hänen elämäänsä. Paettuaan kylästä hän on vain yrittänyt saada unohdettua kaiken tapahtuneen.

Mutta Raisan suuri rakkaus Mikael ei niin vain katoa hänen elämästään, eikä Hukkavaaran kaikki salaisuudetkaan vielä paljastuneet Raisalle. Niinpä sudet kutsuvat taas häntä, vaikka paluu tarkoittaa ajautumista keskelle taistelua, jossa ei tiedä keneen tai mihin voi edes luottaa.

Olipa ihanaa palata taas Susirajalle. Elina Rouhiainen on onnistunut hienosti istuttamaan paranormaalin romantiikan suomalaiseen maisemaan, joka saa minut pitämään tästä sarjasta vielä enemmän.

Tätäkään osaa en montaa kertaa laskenut käsistäni, vaikka pakko minun on myöntää, ettei tämä vain millään yltänyt ensimmäisen osan tasolle. Ei tämä missään tapauksessa pettymys ollut, mutta kuitenkin - ensimmäinen osa oli vain niin pirun hyvä.

Mikaelin ja Raisan suhdekiemurat olivat kuitenkin yksi osa kirjan parhaasta annista - osaavatpa teinit olla joskus ihmeellisiä. Välillä viherpiipertäjämäisenä henkilönä Raisa sai minut ärsytettyä, mutta oli myös hetkiä, jolloin pystyin hyvin samaistumaan häneen ja osittain myös muutamiin kirjan tapahtumiin. Siinä mielessä tämä osa antoi jotain aivan uutta.

Millään pettyneillä fiiliksillä en jää siis odottelemaan kolmatta osaa, sillä kyllä tässä toisessa osassa tapahtui semmoisia, että kolmannessa tulee tapahtumaan ilmeisesti vaikka mitä - paluuta Susirajalle odotellen.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

MARJA BJÖRK: Poika

Blogihiljaisuus on sen kuin vain jatkunut, vaikka muutama kirja on tässä välissä tullutkin luettua ja nyt ensimmäiseksi päätinkin epäloogisesti kirjoittaa tänne kirjasta, jonka luin viimeisimmäksi - onpahan ainakin tuoreessa muistissa.

Marion eli Makke on aina tiennyt olevansa poika - jo aivan pienestä pitäen. Hänen perheensä kuitenkin painostaa häntä tytön rooliin. Välillä tuntuu, että Maken äiti tajuaisi lastaan, mutta toisena hetkenä tämä voikin muuttua hyvin agressiivisesti Makkea kohtaan.

Makke käy ristiriitaisin tuntein läpi fyysista kasvamista naiseksi, kaverisuhteita, pukeutumista, seurustelua ja muiden nuorten ilon aiheet ja arki ovat hänelle pelottava temppurata, jolla hän tuntee olevansa yksin.

Olin huomannut muissa blogeissa arvosteluita tästä kirjasta ja sitten bongasin tämän kirjastosta ja ajattelin, että tämä voisi olla ihan kiinnostava kirja - oikeassa olinkin.

Mielestäni aihe oli mielenkiintoinen, mutta olisin toivonut että siihen olisi menty vielä syvemmälle. Nyt jäi fiilis, että tässä oli raapaistu vain pintaa, vaikka käytiinkin hyvin läpi erittäin pitkä ajanjakso päähenkilön elämästä.

Lisäksi pidin Marja Björkin aika simppelistä kirjoitustyylistä. Teksti oli vähän pohdiskelevamman tyyppistä, mutta ei liiaksi. En ole oikein pohdiskelevimpien kertomusten ystävä, mutta tämä upposi. Olisin kuitenkin toivonut kirjalta enemmän, mutta ei tämä missään nimessä huono ollut.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

ABIGAIL GIBBS:Illallinen vampyyrin kanssa

Blogissa on ollut jo jonkin aikaa hyvin hiljaista, mutta kesääni on mahtunut niin paljon tekemistä, että lukeminen on vain sattunut jäämään vähemmälle. Jospa syksyllä sitten iskisi taas lukuinto, mutta tämä uutukainen minun oli pakko ahmaista kerralla.

Violet Lee sattuu väärään paikkaan väärään aikaan ja joutuu todistamaan kammottavaa verilöylyä, jossa vampyyrit tekevät metsästäjistään selvää. Violet temmataan mukaan maailmaan, josta hän ei ole aikaisemmin tiennyt mitään.

Peloissaan Violet yrittää paeta, mutta joutuu lopulta jäämään, jotta rauha ihmisten ja vampyyrien välillä säilyisi. Hän tekee kuitenkin selväksi vampyyreille, niin mukavalle Fabianille kuin myös vaaralliselle Kasparille, ettei tule koskaan kuulumaan osaksi heidän maailmaansa, mutta päätös ei ole kuitenkaan yksin Violetin.

Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että olen saanut jo yliannostuksen vampyyreista. Silti tämä kirja jaksoi temmata mukaansa ja kiinnostaa. Nuori kirjailija oli mahduttanut teokseen vaikka kuinka paljon erityyppisiä ja mielenkiintoisia hahmoja ja kirja eteni mukavan joutuisasti.

Kirjassa oli paljon hyvää, eikä minua kirjailijan nuori ikä haitannut. Muutama kohta hämmensi, mutta kun kyseä on tällaisesta kevyestä nuorisohömpästä, niin niitä on turha jäädä pohtimaan. Vampyyrit vain alkavat jo riittää minulle, mutta nämäkin torahampaat taitavat saada seurakseen vaikka kuinka paljon yliksiä - olihan tässäkin jo muutamia muita.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

BETH REVIS: Across the Universe - Miljoona aurinkoa

Tänä keväänä en ole yhtään ollut kartalla siitä, milloin mitkäkin uutuuskirjat ilmestyvät. Vasta nyt kesäkuussa sain noudettua tämänkin kirjan kirjastosta.

Amy tuntee tukahtuvansa avaruusalus Varjeluksen seinien sisällä. Elämä Maassa alkaa tuntua vain kaukaiselta unelta ja uusikin planeetta tuntuu liukuvan valovuosien päähän.

Seuraaja taas on astunut johtajan saappaisiin ja yrittää epätoivoisesti pitää alusta ja sen toimintoja elinkelpoisina. Ruoka kuitenkin hupenee ja asukkaitten tyytymättömyys kasvaa. Lisäksi Amy on epävarma suhteestaan Seuraajaan: Miksi olla yhdessä jonkun kanssa vain siitä syystä, että ketään muuta ei ole?

Edelleen tässä sarjassa kiehtovinta on mielestäni Varjelus ja siellä asuva yhteiskunta. Muutenkin pidän paljon kirjan ideasta - avaruusalus täynnä ihmisiä matkalla uudelle planeetalle.

Sitä teiniromantiikkaa olisin kuitenkin kaivannut vähän enemmän, kun ei sitä oikein tässäkään osassa ollut. Se ei kuitenkaan suurin miinus ollut. Kyllä tämän osan luki, mutta ei se ihan täysillä tempaissut mukaansa, jos jätetään loppu huomioimatta. Lopussa kirja muuttui todella mielenkiintoiseksi ja koukutti sen verran, että on pakko saada tietää, mitä kolmannessa osassa tulee lopulta käymään.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

BECCA FITZPATRICK: Loppusoitto

Tämän pariin en rynnännytkään heti ilmestymisen jälkeen opiskelukiireiden vuoksi, vaan jaksoin odottaa näinkin pitkään. Toisaalta edellinen osa ei täysin vakuuttanut, joten tämän pariin ei hirveä kiire ollut.

Nora on joutunut vastoin tahtoaan nefiliarmeijan johtajaksi, ja hän ja Patch on heitetty keskelle kytevää vallankumousta. Pari haluaa kuitenkin keksiä rauhanomaisen ratkaisun, mutta Nora ei saa arvostusta johtajana nefilien silmissä.

Asiaa ei paranna suhde langenneen enkelin Patchin kanssa, joka kuuluu vihollisten leiriin, vaikka seisookin rakastamansa Noran tukena. Kohtalo ei ole heidän puolellaan ja se voi pakottaa heidät taistelemaan toisiaan vastaan.

Kirja tempaisi mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien, eikä tätä lukiessa tullut hirveästi taukoja pidettyä. Paikoitellen juoni eteni minun makuuni jopa turhankin nopeasti ja mielestäni joihinkin juttuihin olisi voinut keskittyä enemmänkin. Esimerkiksi ampumistilanne ja pakeneminen oli kuin pikkujuttu, mikä ihmetytti minua. Sellaisille asioille ei annettu tarpeeksi aikaa, vaan siirryttiin jo seuraavaan. Toisaalta eipähän tullut tylsiä kohtia, vaikka juoni olikin  muutaman kerran hieman ennalta-arvattava.

Tämähän on siis sarjan päätösosa ja mielestäni parempi kuin edellinen osa. Lopetus jätti kuitenkin turhan paljon asioita auki ja tulikin pohdittua, että mitäs esimerkiksi tälle ja tälle henkilölle kävi. Kuitenkin varsin kelpo sarja, vaikka ensimmäinen osa näistä olikin mielestäni selkeästi paras.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

VERONICA ROSSI: Halki ikiyön

Pitihän minun ennen mökille karkaamista käydä hakemassa tämä Rossin dystopiatrilogian toinen osa kirjastosta aurinkoisen päivän laiturilukemisiksi ja kyllähän se koko päivä kului tämän kirjan parissa - muutamia päiväunia ja uintipulahduksia lukuunottamatta.

On kulunut kuukausia siitä, kun Aria ja Perry ovat viimeksi nähneet toisensa, mutta nyt he ovat jälleen yhdessä. Paljon on kuitenkin muuttunut, Perrystä on tullut vuorovetisten uusi veriherra ja Ariaan suhtaudutaan vihamielisesti.

Eetterimyrskyt pahenevat ja eläminen on jatkuvaa selviytymistä. Aria huomaa pelkäävänsä, että ainoa tapa pelastaa itsensä että Perry on purkaa heidän kahden side lopullisesti.

En tiedä mikä dementia minuun on iskenyt, sillä edellinen osa ei oikein ollut jäänyt mieleeni. Tätä lukiessa kesti hetken aikaa, ennen kuin sain juonesta kiinni ja aloin muistaa kuka on kukin.

Joka tapauksessa tämä kirja yllätti minut iloisesti. Juoni eteni sutjakkaasti ja kirjan pääpari oli mielenkiintoinen. Jotkin hahmot taas tulivat ja menivät, eli tuntuivat mielestäni vähän turhilta eikä niihin meinannut saada ns. otetta. Tämän osan perusteella tuntuu, että herkullisimpia juttuja on säästelty siihen viimeiseen osaan, eli sitä odotellessa sitten vaan.

maanantai 27. toukokuuta 2013

JANE AUSTEN: Ylpeys ja ennakkoluulo

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klasikkot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Pidän paljon Keira Knightleyn tähdittämästä elokuvaversiosta Ylpeys ja ennakkoluulo ja minun oli jo useampaan otteeseen ollut tarkoitus lukea kirjakin, mutta aina se jäi ja nyt siihen tarjoutui hyvä tilaisuus.

Yllätyin kyllä ensimmäisiltä sivuilta lähtien siitä, kuinka hyvin elokuva mielestäni noudattelee tyyliltään kirjaa. Toisaalta se myös häiritsi lukemistani, sillä elokuva oli niin vahvasti taustalla vaikuttamassa.

Ylpeys ja ennakkoluulo kertoo siis ennakkoluuloisen Elizabethin ja ylpeän Darcyn rakkaustarinan. Lisäksi kirjassa seurataan myös Elizabethin sisarusten elämää ja kommelluksia. Elizabethin äidillä kun on tarkoitus saada kaikki viisi tytärtään hyviin naimisiin. Monille tarina taitaakin olla tuttu.

Ylpeys ja ennakkoluulo on julkaistu 1813, elikkä 200 vuotta sitten ja tämä on mielestäni juuri sellainen ihka oikea klassikko johon minäkin jopa tykästyin. Ajankuvaus on mielestäni erittäin hienoa tässä teoksessa - millaista oli tapakulttuuri ja mitä arkipäiviin kuului. Hahmothan ovat kirjassa yksi syy, miksi se on niin rakastettu ja minäkin pidin heistä. Välillä niinkin nokkelat sanailut hahmojen välillä alkoivat ärsyttämään ja silloin tällöin olisi kaivannut jotain hömppää, mutta tätä klassikkoa en menisi muuttamaan.

Todennäköisesti tämä on kirja, jonka pariin tulen mahdollisesti palaamaan vielä parinkin vuoden päästä.

GUSTAVE FLAUBERT: Rouva Bovary

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klasikkot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Luin viimeksi Rouva Bovaryn vuonna 2009 silloista kirjallisuusdiplomia varten ja yllätyinkin vähän, että se oli valittavissa myös lukion kirjallisuusdiplomissa. Päätin kuitenkin tarttua tähän teokseen uudestaan ja selvittää, mitä mieltä nykyään olen kirjasta, sillä ainakin viimeksi annoin sille kouluarvosanoissa 9 ja pidin sitä yllättävän hyvänä. Lisäksi olin silloin sitä mieltä, että juoni eteni sopivalla vauhdilla, mutta että kirja olisi ollut hieman ennalta-arvattava.

Vaikka kirjassa seurataankin Emmaa, rouva Bovarya, niin kirja alkaa ja päättyy kertoen Charlesista, eli herra Bovarysta, joka nai hyvään maataloperheeseen kuuluvan kauniin Emman. Heidän elämänsä alkaa mukavasti maaseudulla, mutta Emma ei ole tyytyväinen ja haluaa samanlaista elämää, kuin romaanien hienot rouvat, seikkailijat ja rakastajattaret: "Hän osti Pariisin kartan ja teki retkiä pääkaupungissa sormenpäällään katuja seuraten."

Pariskunta muuttaakin uuten kaupunkiin, jossa he tutustuvat uusiin ihmisiin. Emma tutustuu muun muassa komeaan nuorukaiseen Leoniin ja tämän jälkeen juonikkaaseen Rodolpheen. Vaikka rouva Bovarylla on avioliiton ulkopuolisia suhteita, hänen silti tulee huolehtia hänen ja Charlesin tyttärestä.

Rouva Bovaryhan on vuonna 1857 julkaistu teos ja nykyään sitä pidetään yhtenä ensimmäisistä moderneista realistisista romaaneista. Itse pidin paljon kirjan tapahtumista ja juurikin sen realistisuudesta, on viettelyä, aviorikosta ja itsemurhaa. Myöskin se, että ihminen kuvattiin niin kaunistelematta, oli kiinnostavaa tässä kirjassa. Toisaalta taas kirjan pitkähköt realistisuudelle tyypilliset kuvailut eivät olleet minun mieleeni: "Kukkulan juurelta, sillan jälkeen, alkaa nuorten istutettujen haapojen reunustama tie, joka kulkee mutkittelematta ensimmäisille taloille asti." Ja niin edelleen ja niin edelleen...

No joka tapauksessa Rouva Bovary on edes hiukan vähentänyt kielteisyyttäni klassikoita kohtaan, sillä en voi väittää, että lukeminen olisi ollut yhtä tuskaa. 

PABLO NERUDA: Andien mainingit

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa).


Lainasin kirjastosta teoksen Pablo Nerudan valittuja runoja, joka sisältää niin Andien mainingit kuin myös muun mussa kokoelman Meren ja yön portit. Tosin tästä kokoelmasta on hankala selvittää, mitkä runot kuuluvat mihinkin kokoelmaan, mutta Andien mainingit koostuu runoista vuosilta 1921-1937 ja 1954-1969 sekä kokoelmasta Canto general.

Mielestäni Nerudan runot olivat tyyliltään yksinkertaisia ja ymmärrettäviä. Minun makuuni ne olivat liian pitkiä, mutta pidin siitä, että Neruda käyttää selkeitä ja kokonaisia lauseita runoissaan. Lisäksi runoissa oli mielestäni välillä jotain tarinamaista: "On myrskyntäysi aamu/ kesän sydämessä."

Valitut runot teoksessa on alussa paljon romanttisia runoja: "Minun sydämelleni riittää sinun rintasi,/ sinun vapaudellesi riittävät minun siipeni." Runot eivät kuitenkaan ylistäneet aah niin ihanaa rakkautta, vaan olivat sävyltään myös vähän haikeita ja katkeria: "Millainen piina sinulle totuttautua minuun,/ sieluuni joka on yksinäinen ja villi, nimeeni/ jota kaikki pakenevat."

Kuitenkin teos sisälsi enemmän poliittisia aiheita käsitteleviä runoja, muun muassa köyhyyttä. Myös sen lisäksi, että Neruda on kirjoittanu runon "Oodi sipulille", hän on kirjoittanut oodin myös Leninille: "Lenin oli liitossa mullan kanssa./ Hän näki kauemmas kuin kukaan."

Pidin Nerudan tyylistä erityisesti romanttisissa runoissa, mutta poliittiset runot eivät olleet oikein minun juttuni aiheen vuoksi, ei vain erityisemmin kiinnostanut. Ehkä tutustun Nerudaan joskus myöhemminkin.

"Sängystä sänkyyn/ käy tämä matka,/ elämän matka./ Syntyvä, haavoittunut,/ kuoleva,/ rakastava ja unta näkevä, kaikki/ tulevat ja menevät sängystä sänkyyn,/ --."

lauantai 25. toukokuuta 2013

JOHN STEINBECK: Hiiriä ja ihmisiä

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Hiiriä ja ihmisiä on vuonna 1937 julkaistu pienoisromaani ja se kertoo kahdesta työmiehestä ja heidän elämästään 1930-luvun laman aikana: "Tullaan tilalle ja pusketaan palkka kokoon ja sitten mennään kaupunkiin ja tehdään selvä joka jumalan lantista, ja ennen kuin arvataankaan, puuhataan taas pylly pystyssä jollakin muulla tilalla."

Tarinan päähenkilöitä ovat Lennie ja George, jotka kimpassa matkaavat tilalta tilalle. George pitää huolta Lenniestä, mutta vaikuttaa välillä katkeralta ja kuvittelee, että asiat olisivat paljon paremmin ilman tätä. He ovat kuin toistensa vastakohdat. George on pieni ja viekas, kun Lennie taas on jättiläismäinen ja lapsellinen: "- Tillittää kuin vauva! Voi Jeesus! Sinunlaisesi raavas!/ Lennien alahuuli vapisi ja kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä./ - Älä viitsi, Lennie! George sanoi."

Kirjassa esiintyy myös paljon muita hahmoja. Uudella tilalla työskentelevät muun muassa kätensä menettänyt apumies Candy, jota hänen ikivanha koiransa seuraa kaikkialle ja Crooks, musta tallirenki, joka karttaa muiden seuraa, kun häntä ei olla otettu joukkoon mukaan: "- Mikset kelpaa sinne? Lennie kysyi./ - Kun olen musta nääs. Siellä lyödään korttia, mutta minä en pääse peliin kun olen musta."

Hahmoille on selkeästi valittu muutamia perusluonteenpiirteitä, joita on korostettu. Muun muassa tilan omistajan poika Curley on aikamoinen äkäpussi ja koko ajan haastamassa riitaa isompiensa kanssa. Kuitenkin juuri hahmot tekivät mielestäni tästä kirjasta kiinnostavamman, sillä kirjan miljöö ei erityisemmin kiinnostanut minua.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

ALLY CONDIE: Perillä

Päätin jättää pääsykoekirjat vähäksi aikaa hyllyyn, kun kirjastosta tuli ilmoitus, että tämä Tarkoitettu-trilogian päätösosa olisi noudettavissa.

Cassia ja Ky eivät vieläkään saa toisiaan, vaan Ky jää kansannousun piiriin, kun Cassia määrätään soluttautumaan takaisin Yhteiskuntaan. Siellä hänen tehtävänsä on työskennellä vastarinnan puolesta ja pian kansannousu virallisesti alkaakin.

Kuitenkin kanssanousun keinot uhkaavat kääntyä heitä itseään vastaan. Ihmisiä lamaantuu ja kuolee, ja Cassia, Ky ja Xander joutuvat taistelemaan pelastaakseen ne, joita he rakastavat.

Takakannen tekstissä sanotaan, että Perillä on "viisas päätösosa" - viisas nimenomaan. Lisäksi esitetään muun muassa kysymys: "Pystyykö kanssanousu tarjoamaan Yhteiskuntaa parempia vastauksia?"

Mielestäni tämä oli aika vaisu päätösosa, eikä sarjasta jäänyt kovin hyvää mielikuvaa. Ensimmäisen osan muistelen nyt olleen ihan hyvä, mutta edellistä osaa arvioidessani olin kirjoittanut, että siitä ei jäänyt juuri mitään mieleen.

Kuitenkin nimitys viisaasta päätösosasta osuu mielestäni nappiin, sillä tämä pyöri yllättävän paljon lääketieteen ympärillä, mikä oli mielestäni jännä ratkaisu, tosin minua se ei hirveästi kiinnostanut. Ehkä tätä lukiessa olisi pitänyt olla pohdiskelevampi ja itsekin ehkä miettiä tuota takakannessa esitettyä kysymästä enemmän, mutta... Eipä tämä nyt kovin kummoinen trilogia kuitenkaan ollut, ei mikään huono kuitenkaan - vähän mitäänsanomaton.

torstai 16. toukokuuta 2013

SOFOKLES: Kuningas Oidipus

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Ensimmäinen lukemani näytelmä. En nyt tiedä oliko ihan tästä fiksuinta aloittaa, mutta olipahan kyseessä sentään vanhemman luokan klassikko - suunta voi olla vain eteenpäin.

Kuningas Oidipusta pidetään antiikin tragedioista vaikuttavimpana ja se on antiikin Kreikan kuuluisin näytelmä. Henkilöitä näytelmässä ei montaa ole ja heidät esitellään listassa heti alussa. Oidipus on kuitenkin kirjan ainoa päähenkilö ja esillä melkein koko ajan.

Muita henkilöitä ovat muun muassa Iokaste, hänen puolisonsa, Teiresias, iäkäs, sokea tietäjä ja Zeus-jumalan pappi.

Näytelmässä vuorottelevat vuoropuhelut ja kuoron säkeistöt. Kieli on runomuotoista (käytetty jambimittaa) ja yllättävän vaikeaa: "Miss', ennustukset jumalain,/ olette? Kauan tuota miest' on Oidipus/ pakoillut, ettei tappais vain, ja löikin noin/ nyt isku kohtalon, ei hänen kätensä." Hahmojen jotkin puheenvuorot olivat hyvinkin pitkiä.

Itse en erityisesti Kuningas Oidipuksen runomuotoisesta tyylistä pitänyt, sillä tässä se oli turhan haastavaa, vaikka runoista nyt suurin piirtein pidänkin. Sisältö taas oli ihan mielenkiintoinen, asetelma kun on vähän erikoinen, sillä Oidipus on syntynyt kuninkaalle ja tämän vaimolle, mutta hänestä halutaan päästä eroon. Hänen ottovanhempansa kasvattavat hänet, mutta eräänä päivänä hän tulee vahingossa tappaneeksi oikean isänsä ja lisäksi hän alkaa suhteeseen äitinsä kanssa ja heille syntyy peräti lapsiakin.

Nytpä voin ainakin sanoa, että on tullut tutustuttua myös tähänkin teokseen. Ei se huono ollut, vaikea ennemminkin, mutta yrittihän sitä lukea.

"Theban, synnyinmaani, kansa, katso, siin' on Oidipus!/ Tiesi purkaa pulmat kuulut, oli mahtava hän mies./ jonk' ei kadehtia tarvis ollut toisten onnea./ Kuinka hirmuiseen hän onkaan turman tyrskyyn jou-/ tunut!"

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

CHARLES BAUDELAIRE: Pahan kukkia

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa).


Les Fleurs du Mal on Baudelairen vuonna 1857 ilmestynyt runoteos, joka on yksi maailman merkittävimmistä. Baudelaire on runoilija, joka "tuo kaunistelematta esiin ihmisen kaikkine heikkouksineen, paheineen, intohimoineen, yhtä aikaa julmana ja lempeänä, syyllisenä ja viattomana".

Etsiessäni kirjastosta kirjallisuusdiplomin kirjoja minulle tuli heti "pakko tutustua tähän teokseen" fiilis napattuani tämän hyllystä. Peräti kansikin on mielestäni todella hieno - kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Runokirja on jaettu aiheittain eri osiin, esimerkkeinä Pariisin kuvia ("-- ja synkkä Pariisi hieroen luomiaan,/ --") ja Kuolema ("Vain Kuolema lohduttaa, se voimia antaa,/ --"). Lisäksi teoksen lopussa on myös Pahan kukista poistettavaksi tuomittuja runoja ja siihen myöhemmin lisättyjä runoja, sekä Yrjö Kaijärven kirjoittamaa pohdintaa Charles Baudelairesta.

Pitäessäni teoksen kannesta, pidin myös sisällöstä ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Baudelaire tuo todellakin kaunistelematta asiat esiin, eikä todellakaan aina niin kaunein kielikukkasin: "Jalat ilmassa niinkuin riettaan naisen,/ himokkaana, myrkkyä hikoillen/ avas vatsansa, löyhkistä paisuvaisen,/ häpeämättä, kuin uhmaten."

Lukiessani runoja en lähde juurikaan analysoimaan mitä runoilija joillain tietyillä ilmauksilla tarkoittaa. Baudelairen runoissa minuun tekivät vaikutuksen käytetyt sanat ja kuvailut - myös aiheet olivat mielestäni persoonallisia. Tietysti loppusointuisuus tuo mukavaa rytmiä runoihin ja pidänkin loppusointuisista runoista: "Kuin kituvia enkeleitä,/ maan kuumeissa kärsineitä,/ meitä kangastus viittoo, vie,/ sinikristallia on tie!". Juuri ne yhdistettynä Baudelairenkin käyttämiin aiheisiin, rakkauteen, antiikkiin ja yöhön, luovat sellaisen vanhanaikaisen fiiliksen. No, toisaalta teoksella alkaakin jo olla ikää.

"Enkeli, itse kauneus, tunnetko pelon:/ vanhuuden rypyt, piinaa inhottavaa,/ nähdessä uskollisuutta, salaista, kauheaa,/ silmissä, joista ahnaat silmämme joivat elon?/ Enkeli, itse kauneus, tunnetko pelon?"

torstai 25. huhtikuuta 2013

KIERSTEN WHITE: Loputtomasti

Otin tämän kirjan mukaani matkalukemiseksi Nizzaan ja tulihan tämä luettua melkein loppuun asti jo heti lentokoneessa.

Kansainvälisessä paranormaalien hallintovirastossa on uusi johtaja, joka haluaa Evien takaisin päämajaan. Lisäksi Pimeän hovin kuningatar kiduttaa ihmisiä synkässä valtakunnassaan.

Yliluonnolliset olennot ovat sitä mieltä, että vain Evie pystyy pelastamaan heidät mysteeriseltä, hengenvaaralliselta kuolemalta, vaikka Evie haluaisi olla vain tavallinen nuori.

Aika on loppumassa ja kohtalo on Evien käsissä - se siitä normaalista.

Nyt on tämäkin sarja sitten saatu päätökseensä ja kyllähän tämän luki - tykkäsin. Loppua kohti erilaisuuden viehätys alkoi ehkä laantumaan, vaikka pidinkin sarjan tyylistä.

Ehkä eniten minua jäi kaihertamaan loppuratkaisu, joka taitaa latistaa sarjaa nyt kokonaisuudessaan minun silmissäni. Olisin kaivannut ehkä vähän jotain repäisevämpää, nyt jäi vähän sellainen "sinne meni"-fiilis, vaikka aika hankala sitä on selittää.

Tämä oli sellaista kevyttä, vähän erilaisempaa luettavaa fantasian ystäville, eli kannattaa lukea jos fantasia miellyttää.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

CHARLAINE HARRIS: Samaa verta

Ollut aika kiireinen kevät, mutta nyt hain kirjastosta muutaman uutuuden, joita oli pakko päästä lukemaan - ensimmäisenä tämä Sookie Stackhouse-sarjan uusin osa.

Sookie on keijusodan jäljiltä loukkaantunut ja vihainen ja elämän ainoa valopilkku on suhde viikinkivampyyri Ericiin. Suhteen takia Eric joutuu kuitenkin vampyyrikuninkaan silmätikuksi.

Sookien serkku Claude muuttaa hänen luokseen, mutta myös eräs toinen keiju on jäänyt ihmisten maailmaan ja on vihainen Sookielle. Lisäksi muodonmuuttajien ulostulon arvaamattomat poliittiset seuraukset alkavat näkyä.

Tuntui vähän siltä, että tässä oli aika paljon kaikkea, muttei lopulta yhtään mitään. Ei tämä kovin erityinen ollut, mutta ei nyt pitkästyttänytkään - kyllähän tämän luki.

Myös Sookie tuntui muuttuneen varsin ärsyttävään suuntaan. No mutta toivottavasti seuraavassa osassa palattaisiin vanhoille urille, eikä turhaan pitkitettäisi asioita.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

PENTTI HAANPÄÄ: Noitaympyrä

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - Suomen kirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Pentti Haanpään teos Noitaympyrä on julkaistu 1956, tosin se on kirjoitettu jo 1931. Romaanin päähenkilö on metsätyömies Pate Teikka, joka ei löydä paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Noitaympyrässä tulevat hyvin esille Haanpään kerronnan ominaispiirteet, eli "-- yhteiskunnan ristiriitojen ja elämänkatsomuksellisten ongelmien pohdinta --". Kirjassa puhutaan niin politiikasta kuin historiasta tai sen ajan nykypäivästä tässä tapauksessa, esimerkiksi "demokraatit tyytyvät kuitenkin pieneen näpertelyyn, tilannepolitiikkaan, opportunistien polkuihin". En siis yhtään vähättele kun sanon, että tämä oli minulle erittäin haastava teos ja välillä olin niin pihalla kirjasta ettei mitään rajaa.

Kirjassaan Noitaympyrä Pentti Haanpää on käyttänyt hän-kertojaa, eikä kertoja ole itse mukana tapahtumissa. Kirjan alussa on "asetussanat", joissa sekatyömies N. kehottaa kirjoittajaa kirjoittamaan kirjan Pate Teikan jutuista siinä hengessä kuin hän sen on kirjoittajalle kertonut. Minä olen sitä mieltä, että kirjasta tosiaan tulisi ilmi se, kuinka Haanpää kertoo jonkin toisen tarinaa: "Mutta minä, hänen kuuliainen kirjurinsa, teroitin lyijykynäni pöytäni ääressä."

Kirjassa on tapahtumien kerronan lisäksi pohdintaa ja myös lukijaakin johdatellaan silloin tällöin: "Eikä lukijan auta ihmetellä itsekseen, että nytkö tämä Neuvostoliitto on jo niin mahtava?" Kirjassa on myös varsin pitkiä dialogeja, hahmojen puheenvuorot eivät aina rajoitu vain muutamaan sanaan tai yhteen lauseeseen.

Siitä on jo jonkin aikaa, kun luin tämän kirjan ja jo nyt on sellainen fiilis, kuin kirjaa ei olisi edes lukenut. Kirja oli todella kaukana omalta alueeltani ja esimerkiksi kaikki politiikkaan viittaavat sanat saivat pääni täyteen kysymysmerkkejä. Toisaalta kirjasta teki mielenkiintoisemman kuvaukset sen aikaisesta ajasta ja ajatuksista, vaikka niistä suhteellisen moni menikin minulta vähän ohi. No, kaikilla on oma makunsa kirjojen suhteen.

torstai 4. huhtikuuta 2013

P. MUSTAPÄÄ: Jäähyväiset Arkadialle

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - Suomen kirjallisuuden klassikkot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa).


P. Mustapään kokoelman Jäähyväiset Arkadialle ensimmäinen painos ilmestyi 1945. Kirjastosta löysin toisen painoksen, jonka päätin lukea osana kirjallisuusdiplomia. Kirja sisältää vain runokokoelman, ei tietoa runoilijasta, kuten monet muut lukemani runokirjat ja sitä jäinkin vähän kaipaamaan, sillä minusta ns. runoilijan tunteminen antaa selvyyttä runoihin.

Jäähyväiset Arkadialle on jaettu seitsemään osaan. Minun oli hieman hankala löytää aiheyhteyttä joistain osista. Toisaalta tyyli pysyy samana läpi kokoelman. Aiheet vaihtelevat Raamatullisista ("Mutta kavala käärme,/ mutta Tiedonpuu?") luontoaiheisiin ("Kuusen oksien alla/ orava nakertaa.") ja lisäksi runoilija on ottanut aiheita myös Roomasta ("Taputtaa hilpeä Caesar ja Rooman kansa/ näin kätten läiskeeseen haudaten kantajansa.").

Rakenteeltaan runot sisältävät erittäin paljon toistoa, esimerkiksi "Hyppien, tanssien kuljen/ polkua varjoisaa,/ polkua metsän halki,/ polkua metsän taa,/ --". Suurin osa runoista on monisäkeistöisiä ja säkeistöt myös esimerkiksi alkavat aina samalla tavalla. Toiston lisäksi useissa runoissa on myös loppusointuja, esimerkiksi "Ehtootähti on tuolla,/ Venus, tuikkiva koi./ Eedenin paratiisiin/ Jumala ihmiset loi".

Vaikka aiheita oli otettu Roomasta ja ilmeisesti myös antiikin Kreikastakin, niin suomalaisuuskin tuli esille kokoelmassa. Erityisesti "Juomalaulu" niminen runo tuntui minusta varsin perisuomalaiselta: "Ylös, veikot, malja pohjaan,/ malja synnyinmaan!"

Oma suosikkini tästä kokoelmasta oli ehdottomasti "Satukirja" niminen runo. Nimensä mukaisesti aihe oli otettu lasten saduista ja mielestäni runo poikkesi aika paljon monista kirjan muista runoista.

"Elämä on, totisesti, ihanaa/ maassa satujen,/ mutta koira, eipäs, susihukka vimmoissaan/ kipittelee Punahilkkaa tappamaan."

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

NORA ROBERTS: Jotain sinistä

Otin tämän Robertsin morsiussarjan viimeisen osan matkalukemiseksi lappiin. Siitä onkin aikaa, kun luin kolmannen osan, mutta ei sillä ole niin väliä, kun on tämmöinen kevyt hömppä kyseessä.

Lapsuudenystävät Mackensie, Emmaline, Laurel ja Parker pyörittävät menestyvää hääpalveluyritystä. Parker Brown on ainoa heistä, joka ei vielä ole löytänyt sulhoaan itselleen, sillä hän vaikuttaa olevan kiinnostuneempi BlackBerrystään.

Parkerin tielle ajaa kuitenkin moottoripyörällään Malcolm Kavanaugh, joka ei täytä kriteerejä Parkerin unelmien aviomiehestä, mutta silti heidän välillään alkaa kipinöidä.

En nyt erityisemmin tästä kirjasta pitänyt. Joko olen vähän kyllästynyt Robertsiin, tai sitten Malcolmista ja Parkerista saatiin lukea vähän liikaakin aikaisemmissa osissa.

Mutta tämä oli juuri sellaista kevyttä aivot narikkaan lukemista, joka sopi hyvin matkalle. Ja tulipahan luettua sarja loppuun, kyseessä oli taas perinteistä Nora Robertsia - jotkut tykkää, jotkut ei.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

P.C. CAST & KRISTIN CAST: Yön talo 7 - Kahlittu

Onneksi tajusin varata tämän Yön talo-sarjan uusimman osan suht. aikaisin kirjastosta ja sainkin ensimmäisten joukossa tämän lainaksi. Yhdessä vaiheessa olin sitä mieltä, että sarja lähti huonompaan suuntaan, mutta edellinen osa näytti jo selkeästi merkkejä paremmasta.

Zoey Redbird vaikuttaa kuolleelta ja hän onkin matkannut tuonpuoleiseen rakastettunsa perässä eikä saa koottua sielunsa sirpaleita. Ainoa, joka häntä voi auttaa, on hänen soturinsa Stark, mutta yritys pelastaa Zoey voi merkitä hänellekin kuolemaa.

Stevie Rae on Punaisten ylipapitar, mutta hänen sydämensä sykkii hirviölle. Yön talolla häntä odottaa Dallas, mutta silti hän valehtelee kaikille yrittäessään pitää Refaimin turvassa.

Mitä muuta tästä voi sanoa kuin että tykkäsin? Zoey oli jätetty pienempään rooliin ja ahkerammin seurattiin Stevie Raeta ja Refaimia - jee! Heidän suhteensa olikin kirjan parasta antia.

Tapahtumia käytiin läpi todella monen eri henkilön näkökulmasta, joista jotkut olivat ihan mielenkiintoisia, mutta toiset eivät niinkään. Tylsemmät kohdat silmäilin läpi ja katsoinkin etukäteen, että milloin Stevie Raen vuoro taas tulee. Silti kaikin puolin mainio Yön talo-sarjan osa.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

KAMI GARCIA & MARGARET STOHL: Lumoava kirous

Pitkästä aikaa tuli luettua jotain muutakin, kuin koulukirjoja. Tai ei nyt niitäkään, tämä kirja ei vain innostanut lukemaan, joten luku-urakka vain venyi ja venyi.

Ethan Waite asuu uneliaassa Gatlinin pikkukylässä, josta unelmoi pääsevänsä pois. Kaupunkiin saapuu kuitenkin uusi tyttö, Lena Duchannes, joka on Ethanille paljon enemmänkin.

Ethan on nähnyt unia Lenasta, eikä ole voinut estää tämän putoamista. Heillä on heti yhteys, jota kumpikaan ei voi hallita. He taistelevat kyläläisten ennakkoluuloja vastaan, vaikka samalla Lenaa vaivaava kirous on astumassa esiin.

Tämä ei kirja ei missään vaiheessa temmannut mukaansa. Ihmettelin ensin, miksi kirja oli kirjoitettu Ethanin näkökulmasta, mutta myös Lena oli niin mitäänsanomaton hahmo, ettei hänenkään näkökulmastaan olisi saanut juurikaan jutunjuurta.

Kyllä kirjaan muutama hyvä hahmo mahtui, mutta pääasiassa olin niin pettynyt kirjaan, että vähän hankala siitä on keksiä mitään hyvää sanottavaa. Lopussa ehkä oli hieman kiinnostuksen pilkahdusta, mutta voi miksi tämän täytyy jatkua vielä seuraavassakin osassa. Kunnon tiivistys ja kirja olisi ehkä ollut parempaa luettavaa.

perjantai 22. helmikuuta 2013

REIDAR PALMGREN: Jalat edellä

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - kotimainen nykykirjallisuus

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Lainasin tämän Palmgrenin esikoisromaanin nyt varmaan kolmatta kertaa. Aina vain jäänyt lukematta ja sitten onkin pitänyt jo palauttaa kirja kirjastoon. Syy saattaa olla tylsähkö ja luotaantyöntävä kansi tai sitten suppea takakannen teksti, mutta nyt sain vihdoinkin luettua tämän.

Jalat edellä kertoo Jokisten perheen elämästä. Kahdeksanvuotias Tero saa kuunella vanhempiensa riitoja. Riitojen välissä äiti Katja yrittää pitää perhe-elämää pystyssä, kun lakimiehenä työskentelevä isä Risto käy salaa tapaamassa toista naista ja yrittää muistaa mennä hänen ja Teron yhteisille uimahallikäynneille.

Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen keskittyy realistisesti perheen kivikkoiseen elämään. Toiseen osaan viittaa selkeästi takakannen teksti: "-- esikoisromaani liikkuu poskettoman ja järkyttävän vaihtelevassa maastossa, toden ja epätoden rajamailla."

Kirjassa keskitytään paljon perheen isään Ristoon ja monia asioita onkin käyty läpi hänen näkökulmastaan. Hän-kertojaa käytetään taitavasti samalla kun näkökulmaa vaihdetaan hahmosta toiseen: "- Kuka niitä omikseen väittää? hän kysyi napakkana./ - Ei kukaan enää, Risto vastasi vaisusti."
Pidin paljon siitä, kuinka välillä asioita käytiin läpi aika yllättävänkin hahmon näkökulmasta, esimerkiksi Riston asioimista kaupassa kuvattiinkin myyntipäällikkö Kristianin näkökulmasta: "- Ahaa... tämähän vaikuttaa ihan hyvältä sitten. Pakko myöntää. Mutta... enpä tiedä. Aikamoinen on. Mitenkähän. Nii-in./ Kristianin aivoissa syttyi valo. Taivas! Se haluaisi tämän kalliimman kuitenkin, ja mä olin jo luopua leikistä!"

Pidin paljon kirjan ensimmäisestä osasta ja perheen elämän kuvailusta, mutta kakkososassa lähdettiinkin sitten jo semmoisiin maisemiin, että se poikkesi ensimmäisestä osasta täysin. "Mustanpuhuva komedia" ei minulle ihan täysillä auennut ja kirjasta jäikin aika ristiriitainen fiilis, vaikka ensimmäisen osan jälkeen olisinkin ollut valmis ehkä jopa hehkuttamaan tätä.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

VEIKKO HUOVINEN: Siintävät vuoret

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - Suomen kirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Luin Huovisen Siintävät vuoret tarinan kirjasta Kootut teokset III. Valitsin tämän kyseisen kirjan, koska se oli lyhyt ja vaikutti ihan leppoisalta luettavalta. Takakannessa teoksesta oli kerrottu, että se on "-- kuvaus matkasta tuulisella vaaralla --". En ollut myöskään aikaisemmin lukenut Huovisen tuotantoa, vaikka hän on "-- kansainvälisesti tunnetuimpia kertojiamme". Myös kirjan luontokuvaus kiinnosti, sillä aikaisemmin olen lukenut vain yhden luontokuvaukseen keskittyvän kirjan, josta en kuitenkaan pitänyt yhtään.

Reima työskentelee metsätöissä voidakseen rahoittaa perheensä elämää. Hän saa kuitenkin tehtäväkseen toimia oppaana johtajan tyttärelle ja viedä hänet vuorten yli.

Juoni on hyvin yksinkertainen ja kirja onkin sellainen matkakertomus, jossa keskitytään paljon luonnon kuvailuun. Luonnon kuvailu on välillä hyvin yksityiskohtaista ja adjektiiveja on käytetty runsaasti: "Tuuli, miten ihmeellistä elämää se onkaan! Se puhaltaa paljon seisahtunutta, pilaantunutta liikkeelle ja tuo sijalle uutta ja virvoittavaa." Myös metaforia on käytetty luonnon kuvailun apuna: "Lampi on kuulas kuin syyskuun paistepäivä, sellainen, jolloin kurjet muuttavat ja soutumies unohtuu kurkkimaan veden läpi."

Kirja koostuu suurilta osin luonnon kuvailusta, mutta siinä on myös hahmojen dialogeja: "- Vai niin. Taidatte paleltua. Hyvää yötä!/ - Hyvää yötä! Nukkukaa rauhassa." Useat dialogien lauseista ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, mutta niin dialogeihin kuin luonnonkin kuvailuun mahtuu myös pitkiä virkkeitä, joissa on runsaammin sisältöä. Kieli vaikutti silloin tällöin vähän vanhanaikaiselta ainakin minun mielestäni, mutta toisaalta kirja onkin ilmestynyt 1959. Esimerkiksi jotkin kirjassa käytetyt sanonnat ovat poistuneet arkikäytöstä, tai niitä kuulee harvemmin.

Mielestäni kirjan kieli oli kaunista, esimerkiksi "-- jotka nekin nopeasti himmenevät epätodellisiksi - ehkä katkeriksi tai suloisiksi, kenties suloisen katkeriksi". Minä jopa pidin tästä kirjasta, lukeminen oli rentoa ja mukavaa. Normaalisti en pidä siitä, että kirjassa on runsaasti kuvailua, mutta Huovisen tyylistä tykkäsin.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

C.J. DAUGHERTY: Night School - Yön valitut

Bongasin tämän kirjan Lukunurkasta ja sen verran kiinnostavalta vaikutti, että pitihän minun heti tehdä kirjastosta varaus. Satuin saamaan tämän vähän huonosti ennen englannin yo-kuuntelua, mutta menihän se koetta edeltävä ilta hyvin tämänkin parissa.

Allien isoveli Christopher on kadonnut ja hän syyttää vanhempiaan, sekä kapinoi heitä ja kouluaan vastaan, jolloin hänen vanhempansa päättävät lähettää hänet syrjäiseen ja eristäytyneeseen Cimmerian sisäoppilaitokseen.

Yllätyksekseen Allie viihtyy tiukkaa kuria noudattavassa Cimmeriassa, saa ystäviä ja ihastuu komeaan Sylvainiin. Hän tuntee kuitenkin yhteyttä myös sulkeutuneeseen Carteriin.

Cimmeriassa toimii myös salainen Yökoulu, johon saavat osallistua vain harvat ja valitut ja jonka jäsenet tuntuvat piilottelevan salaisuuksia. Koulun tanssiaisissa alkaakin tapahtua, yksi tyttö löytyy murhattuna ja Allie saa tietää olevansa itsekin vaarassa.

Tätä kirjaa oli vaikea laskea käsistään, sillä juoni oli todella koukuttava. Vaikka tiesin, ettei tässä kirjassa ole fantasiaa, niin tuntui silti koko ajan "että mitä jos sittenkin". Kirjasta tuli aika vahvasti mieleen Yön talo-sarja ja lisäksi Cimmeria muistutti vähän Tylypahkaa.

Pidin juonen lisäksi myös hahmoista, mutta Allien yhtäkkinen innostus opiskeluun tuntui todella epäuskottavalta. Muutama muukin asia jäi vähän mietityttämään, mutta pääasiassa kuitenkin erittäin mainio opus - suosittelen tarttumaan tähän.

maanantai 11. helmikuuta 2013

TOVE JANSSON: Kuvanveistäjän tytär

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - Suomen kirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Tove Jansson ei ole minulle kovinkaan tuttu kirjailija. Kuka nyt ei Muumeja tietäisi, mutta siihen se jääkin. Ja en minä Muumejakaan edes pienenä kovin intensiivisesti seurannut. Yläasteella luin kirjallisuusdiplomiin liittyen jonkin Janssonin Muumi-kirjan. Tove Jansson on kuitenkin niin tunnettu, että ihan mielenkiinnolla tartuin tähän pieneen osin omaelämäkerralliseen novellikokoelmaan.

Kirjassa seurataan pienen tytön arkipäivää, jossa realismi ja satu sekoittuvat toisiinsa. Kirjan takakannessa kerrotaan "tämän lapsuudesta kertovan kirjan 'oikeita' henkilöitä olevan ukki ja mummi, isä, äiti, Anna, Jeremiah ja täti jolla on idea tai Poju jolla aina on nuha".

Novellien tyttö on vielä pieni, joka ei aivan ymmärrä kaikkea näkemäänsä ja jonka maailmaan kuuluvat myös mielikuvituksen tuottamat otukset ja ilmiöt. Hän kuitenkin ottaa jo vaikutteita vanhemmistaan ja käyttäytyykin pikkuvanhasti.

Kirjan takakannessa on sanottu, että tämän kirjan myötä "-- ymmärrämme, mistä muumipeikot ovat peräisin". Lapsuuden maailmaa, joka on täynnä mielikuvitusta, voi verrata muumimaailmaan, mutta lähempänä muumeja ovat kuitenkin novellien henkilöt - erityisesti tytön vanhemmat.

Isä on henkilö, johon tyttö samaistuu. Hän on seikkailunhaluinen, joka ei pelkää lähteä myrskyyn. Erikoisen ja ehkä vähän mielenkiintoisemmankin taiteilijaisän vastapainoksi on turvallinen ja arkipäiväinen äiti.

Novelleissa on
vahvoja henkilöhahmoja, joiden luonteenpiirteitä on selkeästi tuotu esiin. Jeremiah on tutkijatyyppi, josta minulle tuli mieleen Hemuli. Hän jaksaa leikkiä tytön kanssa hieman hölmöjä leikkejä, koska se on heidän sopimuksensa - niin he ovat aina tehneet. Täti taas on hieman surumielinen hahmo, joka uppoutuu täysin tekemisiinsä, eikä oikein osaa luoda suhteita muihin ihmisiin. Kaikkia henkilöitä katsellaan kuitenkin lapsen silmi, joka tulee selvästi ilmi novelleissa.

En erityisemmin tykkää tämän tyyppisistä novelleista. Lapsuutta on kuvattu hienosti ja niin edespäin, mutta tästä puuttuvat täysin ne kriteerit, jotka kuuluvat minun mielestäni mielenkiintoiseen kirjaan. Jos on kuitenkin tutustunut enemmän Tove Janssoniin ja muumipeikkoihin, voisi saada tästä kirjasta paljon enemmän irti. Ainakin tämä kirja poikkesi hyvin paljon niistä, joita yleensä luen.

lauantai 2. helmikuuta 2013

ANU HOLOPAINEN: Syysmaa 6 - Matkalaiset

Nyt olen sitten vihdoinkin saanut Syysmaa-sarjan lukemisen päätökseen. Nämä viimeiset osat tulikin luettua hieman nopeammassa tahdissa.

Punatertun kylästä karkotetut ovat asettuneet asumaan metsän suojiin. Yvana ja Loranan hylkäämä poika, Marrkah, kaipaavat kuitenkin ihmisten ilmoille.

Yvana haaveilee Kesämaahan pääsystä ja he lähtevät Marrkahin kanssa kohti rannikkokaupunkia. Rannikkokaupungissa Marrkah lyöttäytyy kuitenkin epäilyttävään porukkaan, joka aiheuttaa ongelmia niin hänelle kuin Yvanallekin, jota kauan sitten koskettanut paha voima alkaa jälleen kasvaa.

Tämä viimeinen osa kokoaa mukavasti vanhat hahmot yhteen ja jatkaa aika samalla tyylillä kuin edelliset kirjat. Pidin kuitenkin erittäin paljon Yvanasta ja Marrkahista hahmoina. Loppua kohti tarina muuttui mielestäni vähän oudoksi ja loppu tuli aika yllätyksenä ja yllättäen.

Ihan kelpo sarja, joka oli mukava lukea. Mitään erityisempiä tuntemuksia ei kuitenkaan jäänyt. Ehkä olisin kaivannut, että tarinaan olisi kaivauduttu vielä vähän syvemmälle. Nyt tuntui, että vähän turhan moni asia jäi vähän sinne päin.

torstai 31. tammikuuta 2013

PETER S. BEAGLE: Viimeinen yksisarvinen

Heppatyttönä kiinnitin heti huomiota tämän kirjan nimeen ja sitten siihen, että tämän on sanottu olevan "yksi fantasiakirjallisuuden rakastetuimmista klassikoista". Pitihän tämä käydä kirjaston hyllystä poimimassa.

Yksisarvinen on elänyt kautta aikojen yksin taiotussa syreenimetsässä, mutta sitten hän saa kuulla, että yksisarviset olisivat kadonneet maailmasta. Kuningas Haggard on nimittäin vangituttanut kaikki yksisarviset ja niitä vartioi kammottava härkä.

Ainoa vapaa yksisarvinen lähtee pelastamaan lajitovereitaan yhdessä tohelon taikurin ja Molly Grue-nimisen naisen kanssa.

Mielestäni tämä oli juuri sellainen hämäräperäinen, vaikeasti ymmärrettävä satu. Vähän jotain samaa tyyliä tässä oli kuin esimerkiksi Liisa Ihmemaassa kirjassa.

En nyt mitenkään erityisemmin pitänyt tästä, vaikka kieli oli toki kaunista ja niin päin pois - mielestäni tämä oli aika tylsä. Luin loppua kohti kirjaa aika silmäillen, sillä en pystynyt enää edes uusimaan lainaustani, vaan minulle tuli vähän kiire, kun laina-aika meinasi umpeutua.

torstai 24. tammikuuta 2013

AILA MERILUOTO: Lasimaalaus

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - Suomen kirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa).


Makuni runouden suhteen suuntautuu pääasiassa kohti tällaista vähän vanhempaa suomalaista runoutta ja erityisesti Saima Harmaja on yksi suosikeistani. Aila Meriluodon Lasimaalauksenkin runoista tuli heti ensimmäisiltä sivuilta vähän samanlainen fiilis kuin Harmajan runoja lukiessani, tosin nämä olivat pidempiä - muuten kelpoon arvosanaan piiitkä miinus.Lasimaalaus on voittanut WSOY:n myöntämän palkinnon sen vuoden parhaasta esikoiskokoelmasta.

Kirjastosta en kuitenkaan lainannut ihan tätä samaista kirjaa vaan opuksen "Kootut runot", jonka aloittajana toimi Lasimaalaus (1946). Lopussa oli "Aila Meriluoto tänään" Juha Tanttusen haastattelemana. Tanttunen kirjoitti olevansa sitä mieltä, että runot eivät tuntuneet hänestä vaikeilta. Itse olen vähän fifty/fifty kannalla. Runoja piti lukea tarkkaan ja ajatuksen kanssa, sillä "hauki on kala" ei niissä pätenyt.

Lasimaalaus jakautuu seitsemään osaan ja aiheet pyörivät varsin perinteisesti mm. luonnon, kuoleman ja Jumalan ympärillä. Olen alkanut miettiä, liittyykö useiden runojen alakuloisuus perustavanlaatuisesti suomalaisuuteen: "-- mies tuli soutaen selkiä pitkin./ Kuvastin särkyi. - Aamulla itkin."

Runoissa on selkeästi käytetty runomittaa ja myös perinteisiä loppusointuja: "Meri keinutti laivaa monta,/ kuin lokkeja, aalloillaan,/ sata haavetta kahleetonta/ liki ikävöivän maan." Runoissa oli yleensä kolmesta kuuteen säkeistöä, ja jos minulta kysytään, niin karsisin kyllä useista muutaman pois, sillä runoissa oli hyvin aineksia jo muutamassa ensimmäisessä säkeistössä - lyhyestä virsi kaunis.

En ole ihan varma pidinkö tästä loppupelissä niin paljon. Parin ensimmäisen runon jälkeen olin aika innoissani, koska tyyli ja aiheet olivat suhteellisen lähellä Harmajaa, mutta sitten innostus lässähti. Kyllä muutama runo oli ylitse muiden, mutta kokonaisuutena minulla ei jäänyt tästä kovin kummoista kuvaa.Yllätyin kuitenkin siitä, että muutkin blogistit ovat tarttuneet tähän kirjaan, sillä runoutta vähän harvemmin käsitellään blogeissa. Lasimaalauksesta lisää mm. blogeissa Booking it some more ja Kirjakaapin avain.

"Mietitkö mitään, uupunut pääni,/ syvälle taipunut, ylväs ja kaino?/ Muurit seisovat hiljaisina,/ yllä on tummien tornien paino./ Oi, jonain hetkenä sormeni irtoo/ tyhjästä työstään. Katson ja näen:/ Kohtalo peilini kalvoon piirtyy./ Silloin se särkyy rämähtäen."

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

ANU HOLOPAINEN: Syysmaa 5 - Varjoja



Nyt pääsin vihdoinkin Syysmaa-kirjaan, jota en ole aikaisemmin lukenut ja ihan tyytyväinen olen kyllä siitä, että päätin aloittaa sarjan lukemisen uudestaan ensimmäisestä osasta tätä ja viimeisintä ajatellen.

Yölaaksosta paenneet Lorana ja Kolmisointu ovat saapunet Punatertun kylään. Sopeutuminen on kummallekkin vaikeaa, mutta sitten Lorana ystävystyy johtamishuolista kärsivän Zaran kanssa ja päättä parantaa asemiaan muiden kyläläisten silmissä lyöttäytymällä tämän seuraan. Lorana on myös viimeisimmillään raskaana ja omituista lasta odotetaan pelolla.

Samaan aikaan Satosalesissa Villipihlajan tarkkailutehtävissä olevat Adaira ja Merkinos onnistuvat sotkemaan asiansa täysin ja heidän on pakko pyrkiä turvaan Punaterttuun.

Kirjassa pyöri paljon tuttuja hahmoja ja teksti oli helppolukuista ja nopeaa. Tapahtumat etenivät vauhdikkaasti, eikä kirjassa tullut tylsiä hetkiä. Varjoja jatkoi loogisesti siitä mihin oli jääty ja loppui sen verran jännään paikkaan, että kuudetta osaa ei voi jättää lukematta.

tiistai 22. tammikuuta 2013

FEDERICO GARCÍA LORCA: Andalusian lauluja

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa).


Lorca on runoilija, näyttämötaiteilija, taidemaalari, pianisti ja säveltäjä, jonka murha " -- hankki hänelle pian marttyyrin nimen kaikkialla Euroopassa --" (ja jonka elämästä ja kuolemasta on pitkät pätkät tekstiä myös Wikipediassa).
"Elokuun 19. päivän aamunkoitteessa vuonna 1936, vain kuukauden kuluttua Espanjan sisällissodan puhkeamisesta, jotkut tuntemattomat henkilöt veivät Federico García Lorcan Granadan lähellä sijaitsevaa Viznaria ympäröiville kukkuloille, asettivat hänet kallioseinämää vasten ja ampuivat hänet." (Francisco Carregui, 1961)


Ensimmäiseksi otettuani kirjan käteeni selailin sitä vähän, sillä halusin vähän selvittää, että millainen kirjan ensivaikutelma on. Kirja näytti sisältävän paljon eri tyyppisiä ja - rakenteisia runoja, jotka oli ilmeisesti koottu eri kokoelmista. Vasta kirjan lopussa on kerrottu paljon Lorcasta, hänen elämästään ja runoista, mutta mielestäni se osa olisi sopinut jo kirjan alkuunkin, sillä henkilökohtaisista, runoilijan asuinpaikkaan ja historiaan liittyvistä runoista saa enemmän irti, kun tietää vähän taustoja.

Runot henkivät Lorcan kotiseutua ja espanjalaisuutta. Runoissa on niin kuvakieltäkin kuin myös musikaalisuutta ja rytmisyyttä: "Lepäävä sydämeni. Lähteen viileä vesi./ (Unohduksen lukki,/ kudo säikeesi vesien yli)/ Lähteen viileä vesi lauloi lauluaan./ (Unohduksen lukki,/ heitä säikeesi vesien yli)/ --" Espanjalaisuus tulee ilmi monissa runojen aiheissa. Runoissa esiintyi mm. uskonnollisuutta, ylpeyttä, kunniaa, värejä, kuolemaa jne., esimerkiksi "Tulin maailmaan näkevin silmin/ vaan silmittä lähden./ Oi suurimman tuskan Herra!" Runoja oli paljon laidasta laitaan, mutta monissa tuotiin paljon esille tunteita ja aiheet tuntuivat uskottavilta ja Lorcan inspiraatio tuntui tulleen ihan "elävästä elämästä".

Andalusian lauluja kokoelmassa oli myös muutama runo, jotka vaikuttivat jopa jo novelleilta, sillä pituutta oli yhdelläkin peräti viisi sivua. Runoissaan "Romanssi Espanjan kansalliskaartista" ja "Oodi Harlemin kuninkaalle" Lorca on ottanut kantaa niin mustalaisten vainoamiseen kuin myös antanut "-- sanat Amerikan neekereiden epätoivolle": "Silloin, neekerit, silloin, silloin/ voitte suudella hurmiossanne pyörien renkaita,/ --"

Välillä erikoiset sanavalinnat pistivät silmään ja pohdinkin, että joillakin sanoilla onkin nyt tarkoitettu jotain ihan muuta asiaa ja lopussa kerrottiinkin, että runoissa on abstraktisuutta ja hienostunutta symboliikka, esimerkiksi taivas tarkoitti ihannetta ja nainen surua. Sanavalinnat olivat varsin ihmeellisiä, eivätkä nuo "piilomerkitykset" ilman selityksiä olisikaan kovin helposti auenneet.

"Mutainen New York,/ rautalankojen ja kuoleman New York/ Mikä enkeli on kätkettynä poskessasi?/ Mikä moitteeton ääni kertoo viljan totuudet?/ Kuka muistaa sinun tahraisten vuokkojesi hirvittävät unet?"