On kulunut kuukausia siitä, kun Aria ja Perry ovat viimeksi nähneet toisensa, mutta nyt he ovat jälleen yhdessä. Paljon on kuitenkin muuttunut, Perrystä on tullut vuorovetisten uusi veriherra ja Ariaan suhtaudutaan vihamielisesti.
Eetterimyrskyt pahenevat ja eläminen on jatkuvaa selviytymistä. Aria huomaa pelkäävänsä, että ainoa tapa pelastaa itsensä että Perry on purkaa heidän kahden side lopullisesti.
En tiedä mikä dementia minuun on iskenyt, sillä edellinen osa ei oikein ollut jäänyt mieleeni. Tätä lukiessa kesti hetken aikaa, ennen kuin sain juonesta kiinni ja aloin muistaa kuka on kukin.
Joka tapauksessa tämä kirja yllätti minut iloisesti. Juoni eteni sutjakkaasti ja kirjan pääpari oli mielenkiintoinen. Jotkin hahmot taas tulivat ja menivät, eli tuntuivat mielestäni vähän turhilta eikä niihin meinannut saada ns. otetta. Tämän osan perusteella tuntuu, että herkullisimpia juttuja on säästelty siihen viimeiseen osaan, eli sitä odotellessa sitten vaan.
Perryn vartiokaarti, kuusikko, meni minulla kokoajan sekaisin - kuka kukin on sivu olisi auttanut pysymään kärryillä paremmin. Minulla oli myös samanlaisen dementian oireita, en muistanut Roaria edellisestä osasta ollenkaan, mutta tässä kirjassa hän tuntui tärkeämmältä kuin pääpari.
VastaaPoistaPakotettu kolmoisdraama ärsytti, samoin loppu: käänsin sivua, mutta jäljellä olivat enää kirjailijan kiitokset! Viimeiselle osalle jää paljon selvitettävää, mm. Cinderin menneisyydestä.
Itse en ihan niin paljoa keskittynyt siihen kuka kukin oli silloin, kun kyse oli pääasiassa sivuhahmoista - en antanut sen häiritä itseäni. :D Harvemmin minun tulee vilkuiltua hahmoluetteloita, vaikka sellainen kirjassa olisikin.
PoistaToivottavasti seuraavaa osaa lukiessa ei olisi taas yhtä ulalla, että mitä aikaisemmissa osissa onkaan tapahtunut. :) Ja toivottavasti se sitten myös selittäisi kaikki aukot, joita tässäkin osassa jäi.