perjantai 22. helmikuuta 2013

REIDAR PALMGREN: Jalat edellä

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - kotimainen nykykirjallisuus

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Lainasin tämän Palmgrenin esikoisromaanin nyt varmaan kolmatta kertaa. Aina vain jäänyt lukematta ja sitten onkin pitänyt jo palauttaa kirja kirjastoon. Syy saattaa olla tylsähkö ja luotaantyöntävä kansi tai sitten suppea takakannen teksti, mutta nyt sain vihdoinkin luettua tämän.

Jalat edellä kertoo Jokisten perheen elämästä. Kahdeksanvuotias Tero saa kuunella vanhempiensa riitoja. Riitojen välissä äiti Katja yrittää pitää perhe-elämää pystyssä, kun lakimiehenä työskentelevä isä Risto käy salaa tapaamassa toista naista ja yrittää muistaa mennä hänen ja Teron yhteisille uimahallikäynneille.

Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen keskittyy realistisesti perheen kivikkoiseen elämään. Toiseen osaan viittaa selkeästi takakannen teksti: "-- esikoisromaani liikkuu poskettoman ja järkyttävän vaihtelevassa maastossa, toden ja epätoden rajamailla."

Kirjassa keskitytään paljon perheen isään Ristoon ja monia asioita onkin käyty läpi hänen näkökulmastaan. Hän-kertojaa käytetään taitavasti samalla kun näkökulmaa vaihdetaan hahmosta toiseen: "- Kuka niitä omikseen väittää? hän kysyi napakkana./ - Ei kukaan enää, Risto vastasi vaisusti."
Pidin paljon siitä, kuinka välillä asioita käytiin läpi aika yllättävänkin hahmon näkökulmasta, esimerkiksi Riston asioimista kaupassa kuvattiinkin myyntipäällikkö Kristianin näkökulmasta: "- Ahaa... tämähän vaikuttaa ihan hyvältä sitten. Pakko myöntää. Mutta... enpä tiedä. Aikamoinen on. Mitenkähän. Nii-in./ Kristianin aivoissa syttyi valo. Taivas! Se haluaisi tämän kalliimman kuitenkin, ja mä olin jo luopua leikistä!"

Pidin paljon kirjan ensimmäisestä osasta ja perheen elämän kuvailusta, mutta kakkososassa lähdettiinkin sitten jo semmoisiin maisemiin, että se poikkesi ensimmäisestä osasta täysin. "Mustanpuhuva komedia" ei minulle ihan täysillä auennut ja kirjasta jäikin aika ristiriitainen fiilis, vaikka ensimmäisen osan jälkeen olisinkin ollut valmis ehkä jopa hehkuttamaan tätä.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

VEIKKO HUOVINEN: Siintävät vuoret

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - Suomen kirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Luin Huovisen Siintävät vuoret tarinan kirjasta Kootut teokset III. Valitsin tämän kyseisen kirjan, koska se oli lyhyt ja vaikutti ihan leppoisalta luettavalta. Takakannessa teoksesta oli kerrottu, että se on "-- kuvaus matkasta tuulisella vaaralla --". En ollut myöskään aikaisemmin lukenut Huovisen tuotantoa, vaikka hän on "-- kansainvälisesti tunnetuimpia kertojiamme". Myös kirjan luontokuvaus kiinnosti, sillä aikaisemmin olen lukenut vain yhden luontokuvaukseen keskittyvän kirjan, josta en kuitenkaan pitänyt yhtään.

Reima työskentelee metsätöissä voidakseen rahoittaa perheensä elämää. Hän saa kuitenkin tehtäväkseen toimia oppaana johtajan tyttärelle ja viedä hänet vuorten yli.

Juoni on hyvin yksinkertainen ja kirja onkin sellainen matkakertomus, jossa keskitytään paljon luonnon kuvailuun. Luonnon kuvailu on välillä hyvin yksityiskohtaista ja adjektiiveja on käytetty runsaasti: "Tuuli, miten ihmeellistä elämää se onkaan! Se puhaltaa paljon seisahtunutta, pilaantunutta liikkeelle ja tuo sijalle uutta ja virvoittavaa." Myös metaforia on käytetty luonnon kuvailun apuna: "Lampi on kuulas kuin syyskuun paistepäivä, sellainen, jolloin kurjet muuttavat ja soutumies unohtuu kurkkimaan veden läpi."

Kirja koostuu suurilta osin luonnon kuvailusta, mutta siinä on myös hahmojen dialogeja: "- Vai niin. Taidatte paleltua. Hyvää yötä!/ - Hyvää yötä! Nukkukaa rauhassa." Useat dialogien lauseista ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, mutta niin dialogeihin kuin luonnonkin kuvailuun mahtuu myös pitkiä virkkeitä, joissa on runsaammin sisältöä. Kieli vaikutti silloin tällöin vähän vanhanaikaiselta ainakin minun mielestäni, mutta toisaalta kirja onkin ilmestynyt 1959. Esimerkiksi jotkin kirjassa käytetyt sanonnat ovat poistuneet arkikäytöstä, tai niitä kuulee harvemmin.

Mielestäni kirjan kieli oli kaunista, esimerkiksi "-- jotka nekin nopeasti himmenevät epätodellisiksi - ehkä katkeriksi tai suloisiksi, kenties suloisen katkeriksi". Minä jopa pidin tästä kirjasta, lukeminen oli rentoa ja mukavaa. Normaalisti en pidä siitä, että kirjassa on runsaasti kuvailua, mutta Huovisen tyylistä tykkäsin.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

C.J. DAUGHERTY: Night School - Yön valitut

Bongasin tämän kirjan Lukunurkasta ja sen verran kiinnostavalta vaikutti, että pitihän minun heti tehdä kirjastosta varaus. Satuin saamaan tämän vähän huonosti ennen englannin yo-kuuntelua, mutta menihän se koetta edeltävä ilta hyvin tämänkin parissa.

Allien isoveli Christopher on kadonnut ja hän syyttää vanhempiaan, sekä kapinoi heitä ja kouluaan vastaan, jolloin hänen vanhempansa päättävät lähettää hänet syrjäiseen ja eristäytyneeseen Cimmerian sisäoppilaitokseen.

Yllätyksekseen Allie viihtyy tiukkaa kuria noudattavassa Cimmeriassa, saa ystäviä ja ihastuu komeaan Sylvainiin. Hän tuntee kuitenkin yhteyttä myös sulkeutuneeseen Carteriin.

Cimmeriassa toimii myös salainen Yökoulu, johon saavat osallistua vain harvat ja valitut ja jonka jäsenet tuntuvat piilottelevan salaisuuksia. Koulun tanssiaisissa alkaakin tapahtua, yksi tyttö löytyy murhattuna ja Allie saa tietää olevansa itsekin vaarassa.

Tätä kirjaa oli vaikea laskea käsistään, sillä juoni oli todella koukuttava. Vaikka tiesin, ettei tässä kirjassa ole fantasiaa, niin tuntui silti koko ajan "että mitä jos sittenkin". Kirjasta tuli aika vahvasti mieleen Yön talo-sarja ja lisäksi Cimmeria muistutti vähän Tylypahkaa.

Pidin juonen lisäksi myös hahmoista, mutta Allien yhtäkkinen innostus opiskeluun tuntui todella epäuskottavalta. Muutama muukin asia jäi vähän mietityttämään, mutta pääasiassa kuitenkin erittäin mainio opus - suosittelen tarttumaan tähän.

maanantai 11. helmikuuta 2013

TOVE JANSSON: Kuvanveistäjän tytär

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - Suomen kirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Tove Jansson ei ole minulle kovinkaan tuttu kirjailija. Kuka nyt ei Muumeja tietäisi, mutta siihen se jääkin. Ja en minä Muumejakaan edes pienenä kovin intensiivisesti seurannut. Yläasteella luin kirjallisuusdiplomiin liittyen jonkin Janssonin Muumi-kirjan. Tove Jansson on kuitenkin niin tunnettu, että ihan mielenkiinnolla tartuin tähän pieneen osin omaelämäkerralliseen novellikokoelmaan.

Kirjassa seurataan pienen tytön arkipäivää, jossa realismi ja satu sekoittuvat toisiinsa. Kirjan takakannessa kerrotaan "tämän lapsuudesta kertovan kirjan 'oikeita' henkilöitä olevan ukki ja mummi, isä, äiti, Anna, Jeremiah ja täti jolla on idea tai Poju jolla aina on nuha".

Novellien tyttö on vielä pieni, joka ei aivan ymmärrä kaikkea näkemäänsä ja jonka maailmaan kuuluvat myös mielikuvituksen tuottamat otukset ja ilmiöt. Hän kuitenkin ottaa jo vaikutteita vanhemmistaan ja käyttäytyykin pikkuvanhasti.

Kirjan takakannessa on sanottu, että tämän kirjan myötä "-- ymmärrämme, mistä muumipeikot ovat peräisin". Lapsuuden maailmaa, joka on täynnä mielikuvitusta, voi verrata muumimaailmaan, mutta lähempänä muumeja ovat kuitenkin novellien henkilöt - erityisesti tytön vanhemmat.

Isä on henkilö, johon tyttö samaistuu. Hän on seikkailunhaluinen, joka ei pelkää lähteä myrskyyn. Erikoisen ja ehkä vähän mielenkiintoisemmankin taiteilijaisän vastapainoksi on turvallinen ja arkipäiväinen äiti.

Novelleissa on
vahvoja henkilöhahmoja, joiden luonteenpiirteitä on selkeästi tuotu esiin. Jeremiah on tutkijatyyppi, josta minulle tuli mieleen Hemuli. Hän jaksaa leikkiä tytön kanssa hieman hölmöjä leikkejä, koska se on heidän sopimuksensa - niin he ovat aina tehneet. Täti taas on hieman surumielinen hahmo, joka uppoutuu täysin tekemisiinsä, eikä oikein osaa luoda suhteita muihin ihmisiin. Kaikkia henkilöitä katsellaan kuitenkin lapsen silmi, joka tulee selvästi ilmi novelleissa.

En erityisemmin tykkää tämän tyyppisistä novelleista. Lapsuutta on kuvattu hienosti ja niin edespäin, mutta tästä puuttuvat täysin ne kriteerit, jotka kuuluvat minun mielestäni mielenkiintoiseen kirjaan. Jos on kuitenkin tutustunut enemmän Tove Janssoniin ja muumipeikkoihin, voisi saada tästä kirjasta paljon enemmän irti. Ainakin tämä kirja poikkesi hyvin paljon niistä, joita yleensä luen.

lauantai 2. helmikuuta 2013

ANU HOLOPAINEN: Syysmaa 6 - Matkalaiset

Nyt olen sitten vihdoinkin saanut Syysmaa-sarjan lukemisen päätökseen. Nämä viimeiset osat tulikin luettua hieman nopeammassa tahdissa.

Punatertun kylästä karkotetut ovat asettuneet asumaan metsän suojiin. Yvana ja Loranan hylkäämä poika, Marrkah, kaipaavat kuitenkin ihmisten ilmoille.

Yvana haaveilee Kesämaahan pääsystä ja he lähtevät Marrkahin kanssa kohti rannikkokaupunkia. Rannikkokaupungissa Marrkah lyöttäytyy kuitenkin epäilyttävään porukkaan, joka aiheuttaa ongelmia niin hänelle kuin Yvanallekin, jota kauan sitten koskettanut paha voima alkaa jälleen kasvaa.

Tämä viimeinen osa kokoaa mukavasti vanhat hahmot yhteen ja jatkaa aika samalla tyylillä kuin edelliset kirjat. Pidin kuitenkin erittäin paljon Yvanasta ja Marrkahista hahmoina. Loppua kohti tarina muuttui mielestäni vähän oudoksi ja loppu tuli aika yllätyksenä ja yllättäen.

Ihan kelpo sarja, joka oli mukava lukea. Mitään erityisempiä tuntemuksia ei kuitenkaan jäänyt. Ehkä olisin kaivannut, että tarinaan olisi kaivauduttu vielä vähän syvemmälle. Nyt tuntui, että vähän turhan moni asia jäi vähän sinne päin.