torstai 25. huhtikuuta 2013

KIERSTEN WHITE: Loputtomasti

Otin tämän kirjan mukaani matkalukemiseksi Nizzaan ja tulihan tämä luettua melkein loppuun asti jo heti lentokoneessa.

Kansainvälisessä paranormaalien hallintovirastossa on uusi johtaja, joka haluaa Evien takaisin päämajaan. Lisäksi Pimeän hovin kuningatar kiduttaa ihmisiä synkässä valtakunnassaan.

Yliluonnolliset olennot ovat sitä mieltä, että vain Evie pystyy pelastamaan heidät mysteeriseltä, hengenvaaralliselta kuolemalta, vaikka Evie haluaisi olla vain tavallinen nuori.

Aika on loppumassa ja kohtalo on Evien käsissä - se siitä normaalista.

Nyt on tämäkin sarja sitten saatu päätökseensä ja kyllähän tämän luki - tykkäsin. Loppua kohti erilaisuuden viehätys alkoi ehkä laantumaan, vaikka pidinkin sarjan tyylistä.

Ehkä eniten minua jäi kaihertamaan loppuratkaisu, joka taitaa latistaa sarjaa nyt kokonaisuudessaan minun silmissäni. Olisin kaivannut ehkä vähän jotain repäisevämpää, nyt jäi vähän sellainen "sinne meni"-fiilis, vaikka aika hankala sitä on selittää.

Tämä oli sellaista kevyttä, vähän erilaisempaa luettavaa fantasian ystäville, eli kannattaa lukea jos fantasia miellyttää.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

CHARLAINE HARRIS: Samaa verta

Ollut aika kiireinen kevät, mutta nyt hain kirjastosta muutaman uutuuden, joita oli pakko päästä lukemaan - ensimmäisenä tämä Sookie Stackhouse-sarjan uusin osa.

Sookie on keijusodan jäljiltä loukkaantunut ja vihainen ja elämän ainoa valopilkku on suhde viikinkivampyyri Ericiin. Suhteen takia Eric joutuu kuitenkin vampyyrikuninkaan silmätikuksi.

Sookien serkku Claude muuttaa hänen luokseen, mutta myös eräs toinen keiju on jäänyt ihmisten maailmaan ja on vihainen Sookielle. Lisäksi muodonmuuttajien ulostulon arvaamattomat poliittiset seuraukset alkavat näkyä.

Tuntui vähän siltä, että tässä oli aika paljon kaikkea, muttei lopulta yhtään mitään. Ei tämä kovin erityinen ollut, mutta ei nyt pitkästyttänytkään - kyllähän tämän luki.

Myös Sookie tuntui muuttuneen varsin ärsyttävään suuntaan. No mutta toivottavasti seuraavassa osassa palattaisiin vanhoille urille, eikä turhaan pitkitettäisi asioita.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

PENTTI HAANPÄÄ: Noitaympyrä

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - Suomen kirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Pentti Haanpään teos Noitaympyrä on julkaistu 1956, tosin se on kirjoitettu jo 1931. Romaanin päähenkilö on metsätyömies Pate Teikka, joka ei löydä paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Noitaympyrässä tulevat hyvin esille Haanpään kerronnan ominaispiirteet, eli "-- yhteiskunnan ristiriitojen ja elämänkatsomuksellisten ongelmien pohdinta --". Kirjassa puhutaan niin politiikasta kuin historiasta tai sen ajan nykypäivästä tässä tapauksessa, esimerkiksi "demokraatit tyytyvät kuitenkin pieneen näpertelyyn, tilannepolitiikkaan, opportunistien polkuihin". En siis yhtään vähättele kun sanon, että tämä oli minulle erittäin haastava teos ja välillä olin niin pihalla kirjasta ettei mitään rajaa.

Kirjassaan Noitaympyrä Pentti Haanpää on käyttänyt hän-kertojaa, eikä kertoja ole itse mukana tapahtumissa. Kirjan alussa on "asetussanat", joissa sekatyömies N. kehottaa kirjoittajaa kirjoittamaan kirjan Pate Teikan jutuista siinä hengessä kuin hän sen on kirjoittajalle kertonut. Minä olen sitä mieltä, että kirjasta tosiaan tulisi ilmi se, kuinka Haanpää kertoo jonkin toisen tarinaa: "Mutta minä, hänen kuuliainen kirjurinsa, teroitin lyijykynäni pöytäni ääressä."

Kirjassa on tapahtumien kerronan lisäksi pohdintaa ja myös lukijaakin johdatellaan silloin tällöin: "Eikä lukijan auta ihmetellä itsekseen, että nytkö tämä Neuvostoliitto on jo niin mahtava?" Kirjassa on myös varsin pitkiä dialogeja, hahmojen puheenvuorot eivät aina rajoitu vain muutamaan sanaan tai yhteen lauseeseen.

Siitä on jo jonkin aikaa, kun luin tämän kirjan ja jo nyt on sellainen fiilis, kuin kirjaa ei olisi edes lukenut. Kirja oli todella kaukana omalta alueeltani ja esimerkiksi kaikki politiikkaan viittaavat sanat saivat pääni täyteen kysymysmerkkejä. Toisaalta kirjasta teki mielenkiintoisemman kuvaukset sen aikaisesta ajasta ja ajatuksista, vaikka niistä suhteellisen moni menikin minulta vähän ohi. No, kaikilla on oma makunsa kirjojen suhteen.

torstai 4. huhtikuuta 2013

P. MUSTAPÄÄ: Jäähyväiset Arkadialle

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - Suomen kirjallisuuden klassikkot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa).


P. Mustapään kokoelman Jäähyväiset Arkadialle ensimmäinen painos ilmestyi 1945. Kirjastosta löysin toisen painoksen, jonka päätin lukea osana kirjallisuusdiplomia. Kirja sisältää vain runokokoelman, ei tietoa runoilijasta, kuten monet muut lukemani runokirjat ja sitä jäinkin vähän kaipaamaan, sillä minusta ns. runoilijan tunteminen antaa selvyyttä runoihin.

Jäähyväiset Arkadialle on jaettu seitsemään osaan. Minun oli hieman hankala löytää aiheyhteyttä joistain osista. Toisaalta tyyli pysyy samana läpi kokoelman. Aiheet vaihtelevat Raamatullisista ("Mutta kavala käärme,/ mutta Tiedonpuu?") luontoaiheisiin ("Kuusen oksien alla/ orava nakertaa.") ja lisäksi runoilija on ottanut aiheita myös Roomasta ("Taputtaa hilpeä Caesar ja Rooman kansa/ näin kätten läiskeeseen haudaten kantajansa.").

Rakenteeltaan runot sisältävät erittäin paljon toistoa, esimerkiksi "Hyppien, tanssien kuljen/ polkua varjoisaa,/ polkua metsän halki,/ polkua metsän taa,/ --". Suurin osa runoista on monisäkeistöisiä ja säkeistöt myös esimerkiksi alkavat aina samalla tavalla. Toiston lisäksi useissa runoissa on myös loppusointuja, esimerkiksi "Ehtootähti on tuolla,/ Venus, tuikkiva koi./ Eedenin paratiisiin/ Jumala ihmiset loi".

Vaikka aiheita oli otettu Roomasta ja ilmeisesti myös antiikin Kreikastakin, niin suomalaisuuskin tuli esille kokoelmassa. Erityisesti "Juomalaulu" niminen runo tuntui minusta varsin perisuomalaiselta: "Ylös, veikot, malja pohjaan,/ malja synnyinmaan!"

Oma suosikkini tästä kokoelmasta oli ehdottomasti "Satukirja" niminen runo. Nimensä mukaisesti aihe oli otettu lasten saduista ja mielestäni runo poikkesi aika paljon monista kirjan muista runoista.

"Elämä on, totisesti, ihanaa/ maassa satujen,/ mutta koira, eipäs, susihukka vimmoissaan/ kipittelee Punahilkkaa tappamaan."

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

NORA ROBERTS: Jotain sinistä

Otin tämän Robertsin morsiussarjan viimeisen osan matkalukemiseksi lappiin. Siitä onkin aikaa, kun luin kolmannen osan, mutta ei sillä ole niin väliä, kun on tämmöinen kevyt hömppä kyseessä.

Lapsuudenystävät Mackensie, Emmaline, Laurel ja Parker pyörittävät menestyvää hääpalveluyritystä. Parker Brown on ainoa heistä, joka ei vielä ole löytänyt sulhoaan itselleen, sillä hän vaikuttaa olevan kiinnostuneempi BlackBerrystään.

Parkerin tielle ajaa kuitenkin moottoripyörällään Malcolm Kavanaugh, joka ei täytä kriteerejä Parkerin unelmien aviomiehestä, mutta silti heidän välillään alkaa kipinöidä.

En nyt erityisemmin tästä kirjasta pitänyt. Joko olen vähän kyllästynyt Robertsiin, tai sitten Malcolmista ja Parkerista saatiin lukea vähän liikaakin aikaisemmissa osissa.

Mutta tämä oli juuri sellaista kevyttä aivot narikkaan lukemista, joka sopi hyvin matkalle. Ja tulipahan luettua sarja loppuun, kyseessä oli taas perinteistä Nora Robertsia - jotkut tykkää, jotkut ei.