maanantai 27. helmikuuta 2017

ELENA MADY: Varjo

Varjo on Vaihdokkaan jatko-osa ja jatkaa Alex Winterin tarinaa. Ensimmäisessä osassa minut yllätti positiivisesti kotimaisuus ja tarinakin oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin lukea myös seuraavan osan.

Vaihdokas Alex on selvinnyt sarjamurhaajan kynsistä naapurin hakkerikomistuksen syliin - elämän pitäisi olla mallillaan. Hän saa kuitenkin kokea keinonahoissaan, että mikään ei ole niin kuin toivoisi. Hänen henkeään uhataan, ja jokainen askel kohti omaa identiteettiä tuntuu painajaisen tavoin johtavankin kauemmaksi siitä. Kukaan ei myöskään tunnu haluavan ottaa käyttöön Alexin perimän yhtiön teknologiaa, joka olisi askel eroon fossiilisista polttoaineista.
Kintereillä lymyävä pahuus uhkaa jokaista, jota Alex rakastaa. Onko jäljellä muuta vaihtoehtoa kuin jättää kaikki taakseen?

Pakko aluksi hehkuttaa tämän kirjan kantta. Mielestäni tämä on todella upea!
Lukemisesta minulla on jo hetki ja totta puhuen olen aika hyvin unohtanut kirjan tapahtumia. Luin kirjan kuitenkin melkein yhdeltä istumalta, joten ei se mitään huonoakaan luettavaa ollut. Juoni eteni mukavasti ja kuten ensimmäisenkin osan kohdalla, tässäkin osassa pidin siitä kuinka paljon erilaisia aiheita ja tyylejä kirjassa oli. On yhteiskuntakriittisyyttä, dekkarin piirteitä ja toisaalta taas aiheita nuorten parisuhteesta ja sen ongelmista.
Kirja olisi kaivannut ehkä hieman enemmän draamaa ja dramaattisuutta, nyt se vähän lässähti vaikka ihan hyvä olikin.
Joka tapauksessa tämä The Body Jumper-sarja on sellainen, että pakkohan se viimeinenkin osa on lukea, kun se ilmestyy.

arvosana: 3 / 5
WSOY 2016
sivut: 265
mistä: arvostelukappale

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

JOE ABERCROMBIE: Halki puolen maailman

Särkynyt meri -trilogian ensimmäinen osa Vain puoliksi kuningas oli ihan 5/5 ja ylitti odotukseni, joten totta kai luin enemmän kuin mielelläni myös tämän toisen osan. 

Thorn on päättänyt seurata kuolleen isänsä jalanjälkiä ja tulla soturiksi – huolimatta siitä, että hän on tyttö. Mutta kun Thorn vahingossa surmaa pojan harjoituskentällä, hänet vangitaan ja tuomitaan kuolemaan.
Kohtalo kuitenkin punoo Thornin osaksi viekkaan isä Yarvin juonia. Yarvin joukoissa hänen on kuljettava halki puolen maailman löytääkseen liittolaisia taisteluun kostonhimoista suurkuningasta vastaan.
Thornin rinnalla vaarallisella retkellä on epäonnistunut soturikokelas Brand, joka ei tahdo tappaa. Miksei Brandia huolittu kuninkaan sotaretkelle, ja mitkä teot ovat hyviä ja mitkä pahoja suurmiesten ja -naisten juonien myllerryksessä?

Vaikka edellinen osa oli todella hyvä, lähti tämän lukeminen vähän kangerrellen liikkeelle. Yarvi oli siirtynyt päähahmosta vähän pienempään rooliin, joka ei ollutkaan niin huono juttu, sillä Thorn oli käsittämättömän hyvä hahmo. Hän oli voimakas naishahmo, joka kasvoi kirjan mittaan ja josta luki enemmän kuin mielellään. Thornin lisäksi tarinaa kerrottiin Brandin näkökulmasta, eikä hänkään ollut yhtään hullumpi hahmo - mielestäni kumpikin näkökulma toimi todella hyvin.

Luettuani kirjaa vähän pidemmälle, se kuitenkin tempaisi minut mukaansa. Ei voi muuta sanoa kuin että Abercrombie on loistava kirjoittava ja suomennos todella onnistunut. Halki puolen maailman oli edeltäjänsä tapaan Game of Thronesin tyyppistä seikkailufantasiaa ja juonittelua, joka toimi - tylsiä hetkiä ei kirjassa ollut. Suosittelen ehdottomasti.

arvosana: 4 ½ / 5
Jalava 2016
sivut: 514
alkuteos: Half the World, 2015
mistä: arvostelukappale

torstai 5. tammikuuta 2017

Kirjavuosi 2016

Vuoden vaihduttua on taas aika vilkaista vähän mennyttä vuotta ja katsoa mitä sitä tulikaan luettua.
Vuoden 2015 katsaus löytyy täältä.

Määrältään kirjavuosi 2016 oli aika kehno, sillä en lukenut kovinkaan paljon, varsinkaan verrattuna vuoteen 2015. Lukujumikin iski useampaan otteeseen. Toisaalta monet lukemani kirjat olivat erittäin hyviä, joten ehkäpä laatu korvaa määrän.
Arvostelujen lisäksi kirjavuoteen mahtui Viiden kirjan haaste, Unpopular Bookish Opinions, Blogger Recognition Award, Hollolan keskiaikamarkkinat ja Helsingin kirjamessut.


Blogipostauksia vuonna 2016 tuli 30. Tässä muutamia poimintoja kirjavuodeltani 2016:

Luin...

19 kirjaa.

Niistä oli

10 ulkomaisia
9 kotimaisia

13 fantasiaa
0 scifiä
6 muuta

1 englanniksi

13 arvostelukappaleita

3 parasta:
Siri Pettersen - Mahti
Victoria Aveyard - Punainen kuningatar
Joe Abercrombie - Vain puoliksi kuningas

3 pienimmät pisteet saanutta:
Julie Kagawa - Talon
Mintie Das - Storm Sisters 1: Kuohuva maailma
Laura Luotola - Suoja: Kaupungit ja paluu

suosituimmat 2016 postauksista:
1. Siri Pettersen - Mahti
2. Victoria Aveyard - Punainen kuningatar
3. Mikko Aaltonen - JHT: Musta lammas

Hyvää kirjavuotta 2017 !

tiistai 3. tammikuuta 2017

LAURA LUOTOLA: Suoja - Kaupungit ja paluu

Suoja pisti silmään heti sen ilmestyttyä - kotimaista scififantasiaa ja vieläpä hieno kansi. Kyllä, kuulun niihin, jotka kirjaa valitessa tuijottavat myös kantta. Otinkin Suojan matkalukemiseksi Kroatiaan lokakuussa, jolloin luin reilu puolet kirjasta, mutta lopun vasta joulukuun aikana.

Tiyan Jolkai on ärhäkkä saayequtaityttö, joka kapinoi syrjityn heimonsa perinteitä vastaan. Hän käy töissä löydöksellä ja on ihastunut ylemmässä asemassa olevaan tyttöön, salamyhkäiseen Cismarthaan.
Mahdit ovat vanhoja hallitsijoita, joita kukaan kuolevainen ei ole nähnyt. He ovat pystyttäneet maagisen Suojan kaksiosaisen valtakuntansa ylle. Olosuhteet ovat muuttumassa Suojan tuolla puolen ja Mahdien katse kääntyy kohti kaukaisia planeettoja.
Eräänä päivänä Tiyan saa yllättävän kutsun yläkaupungin vaikutusvaltaisimmalta tiedemieheltä. Hän ajautuu Cisin kanssa seikkailuun, jonka edetessä selviää, että erilaiset vallasta tai vallankumouksesta haaveilevat tahot ovat kiinnostuneita saayequtain menneisyydestä.

Nyt on kyseessä kyllä sellainen kirja, joka on minulle vaikea arvosteltava, sillä siinä oli paljon puolia joista pidin ja lisäksi paljon niitäkin joista en pitänyt. Ensiksi niihin hyviin puoliin:

Kirjan kieli. Se oli niin räväkkää, että välillä kulmat kohoilivat - todella hyvää tekstiä. Ihan vain siitäkin syystä kirjaan kannattaa tutustua, sillä jo pelkästään kirjan kieli oli niin persoonallista. Lisäksi pidin siitä, ettei kirjassa käytettyjä nimityksiä oltu suomennettu (saayequtai, darz, jhil jne.), vaikka myönnän että alussa tsekkasin löytyykö kirjan lopusta sanastoa.
Tiyan Jolkai oli myös päähenkilönä erittäin onnistunut ja mielenkiintoinen hahmo. Ylipäätään ihmisenkaltaiset saayequtait olivat kirjan kiinnostavinta antia.

Sitten niihin huonoihin: Kirja oli yksi vaikeaselkoisimmista joita olen lukenut. Keskittymisen olisi pitänyt olla 100% alusta loppuun ja minun paikoin silmäilevä lukemistyylini ei sitä ole. Siksi useammatkin kirjan asiat jäivät minulle vähän sekaviksi ja hämärän peittoon. Lisäksi kirja oli vähän turhan pitkä minun makuuni, vaikka sivumääränä 431 ei ole mielestäni mitenkään hirmuisen paljon. Tarina alkoi loppua kohden vain käymään turhan raskaaksi lukea, ja siksi minulla menikin lukemiseen suht. kauan.

Luin tästä kirjasta useammankin ylistävän arvostelun, joten makuja on monia. Tässä linkkiä pariin:
http://kristankirjat.blogspot.fi/2016/08/laura-luotola-suoja-kaupungit-ja-paluu.html
http://aavetaajuus.fi/blog/laura-luotola-suoja-kaupungit-ja-paluu/

arvosana: 2 ½ / 5
Iris 2016
sivut: 431
mistä: arvostelukappale

maanantai 28. marraskuuta 2016

MIKKO AALTONEN: JHT - Musta lammas

Tämä oli sellainen kirja, jonka ehdottomasti halusin lukea. Cheek on sen verran mielenkiintoinen persoona, että osasin odottaa hyvää kirjaa ja sitä se olikin.

"Miten lahtelaisesta suunsoittajasta ja tappelupukarista kasvoi stadionit täyttävä supertähti, jonka levyt ja biisit romuttavat listaennätyksiä? Tämä kirja kertoo koko ainutkertaisen tarinan mitään peittelemättä."

Luin kirjan aika rivakkaan tahtiin, sillä mielenkiinto säilyi alusta loppuun - Musta lammas oli hyvä kokonaisuus. Kirjassa keskityttiin pääasiassa Jaren uraan, mutta oli mukana myös vähän väläyksiä hänen yksityiselämästäänkin, joskin kaverini kysyessä tuliko kirjasta mitään uutta esille, ja muutaman jutun kerrottuani sanoi hän niiden tulleen ilmi jo Cheekin biiseistä.

Kirjassa oli mukana interludeja, joissa Jaren läheiset ja ystävät kertoivat omat näkemyksensä asioihin ja tapahtumiin. Mielestäni kyseiset pätkät olivat hyvä lisä, sillä ne toivat vähän eri näkökulmaa Jaren kertomiin juttuihin.
Kirjassa esiin tuotuja asioita oli selvästi haluttu linkittää yhteen Cheekin biisien kanssa, sillä joidenkin sivujen lopussa oli pätkiä biisien sanoituksista - ehkä vähän turhaa, mutta yhdistää varmaan kivasti kirjan ja erityisesti Alpha Omega-albumin (itse en ole kys. albumia kummemmin kuunnellut).

Parasta kirjassa oli mielestäni Jaren uran alkuvaihe ja se kuinka Jaren uran lisäksi kirjassa kerrottiin suomalaisen hiphopin tarina. Minulle tutumpaa Cheekkiä ovat nimittäin "Timantit on ikuisia" ja "Liekeissä" biisien lisäksi "Avaimet mun kiesiin", "Huligaani" ja "Räplaulajan vapaapäivä". Ja kyllähän lahtelaisena kirjan Lahti-aspekti kiinnosti, sillä paikat ovat tuttuja.

Oikeastaan ainoa kirjassa ärsyttänyt asia olivat englanninkieliset lausahdukset joidenkin lauseiden lopussa. Nyt kirjaa selattuani en montaa kuitenkaan bongannut, mutta lukiessa ne huvittivat ja tuntuivat pomppaavan silmille. Kai niillä yritettiin viestittää jonkinlaista räpin tai hiphopin asennetta ja tyyliä - "In this muthafuckin' rap game."
Joku voi ajatella, että miten elämäkerran voi saada aikaiseksi kolmekymppisenä, mutta Musta lammas osoittaa, että kyllä voi - kyllä sitä kerrottavaa näköjään 30 vuodessa ehti kertyä kirjan verran. Mielestäni tämä vielä julkaistiin aika hyvään saumaan. Voin suositella kirjaa kaikille, joita Jaren ura ja suomalainen hiphop kiinnostaa edes hiukkasen.

arvosana: 4 ½ / 5
Otava 2016
sivut: 461
mistä: arvostelukappale

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Takaisinheitto Helsingin kirjamessuille


Parempi myöhään kuin ei milloinkaan - luvassa siis meikäläisen postaus Helsingin kirjamessuista. Vietin messuilla vain yhden päivän (vaikka muinakin päivinä olisi ollut vaikka mitä nähtävää), joka oli perjantai 28.10. yhdessä poikaystäväni ja äitini kanssa. Tämän postauksen kuvat ovat @mustemaailmani-instasta, joita julkaisin jo messupäivänä.


Heti messuille saavuttuamme suunnistin Suomalaisen kirjakaupan lavalle, jossa Siri Pettersen oli haastateltavana. Olen ylistänyt Pettersenin Korpinkehät-trilogiaa täällä blogin puolella, joten pakkohan Petterseniä oli päästä kuuntelemaan. Ja pitihän se omistuskirjoituskin saada viimeisimpään Mahti-kirjaan.


Pettersenin lisäksi kävin messuilla kuuntelemassa myös Kirjakallio-lavalla Jaana Kapari-Jattaa, jota haastateltiin Pottereihin ja Kirottu lapsi-kirjaan liittyen. Potter kiinnosti selvästi monia muitakin, sillä lavan edusta oli täynnä porukkaa. Keskustelua oli kiva seurata, vaikka Kirotusta lapsesta Kapari-Jatta ei sen syvällisemmin halunnut keskustella spoilausvaaran vuoksi. Pakko vielä mainita, että mielestäni Kirjakallio-lava oli messujen lavoista paras! Lukiolaiset ovat haastattelijoina todella hyviä.

Potter-keskustelun lisäksi kävin yhdessä äitini kanssa kuuntelemassa keskustelua JHT - Musta lammas -kirjasta. Hyvä keskustelu, jonka voi käydä katsomassa Ylen Areenasta.


Poikaystäväni huiteli messuilla pitkälti omia menojaan, sillä häntä kiinnostivat historia-, sota- ja politiikka-aiheiset keskustelut, joita perjantainkin messupäivään mahtui monia ja joista useimmat olivat kuulema olleet mielenkiintoisia.


Messusaalis jäi aika pieneksi verrattuna moniin muihin kirjabloggareihin, mutta eipä meidän kirjahyllyyn hirveästi enää mahtuisikaan. Kuvassa siis minun ja poikaystäväni hankinnat - ei hirveän vaikeaa arvata mitkä kuuluvat kummallekin. Happy Familyn bongasin 2e kirjapöydästä, joten pakkohan se oli napata mukaan, kun on lukulistalla ollut niin pitkään. Viivi nyt ei ollut niin pakollinen hankinta, mutta onhan se "joka Viivin oma kirja". Hits-nuottikirjoja minulta löytyy 2005-vuodesta 2013-vuoteen asti - oli aikakin ostaa vähän uutta soitettavaa.

Mielestäni tämän vuoden kirjamessut olivat jopa viimevuotisia paremmat. 2017 vuoden messuja odotellessa!

Iso kiitos Messukeskukselle bloggaaja-passista ja lipuista!

torstai 27. lokakuuta 2016

SIRI PETTERSEN: Mahti

Korpinkehät nousi jo ennen viimeistä osaansa Mahtia suosikkisarjojeni joukkoon, enkä millään malttanut odottaa tämän viimeisen osan kolahtamista postiluukusta.

Hirka valmistautuu ottamaan paikkansa isänsä synnyinmaassa - sokeiden kylmässä maailmassa, jossa heikkoutta halveksitaan. Hän on hyväksynyt osansa, jotta Yminmaa pysyisi turvassa ja Rime elossa.

Kuolleena syntyneet janoavat Mahtia kuitenkin niin paljon, että sota vaikuttaa väistämättömältä. Tämä saa Hirkan kyseenalaistamaan kaiken mihin hän on uskonut ja minkä puolesta taistellut.

Ihan mielettömän trilogian ihan mieletön lopetus. Luin kirjan yhdeltä istumalta yhden illan / yön aikana, sillä en malttanut laskea sitä käsistäni. Mielestäni tämä kirja oli paras kaikista kolmesta, vaikka en osannut odottaa sen nousevan Odininlapsen yli (joskin taidan lukea senkin vielä jossain vaiheessa uudestaan - jo neljännen kerran).

En osaa valita kummasta maailmasta pitäisin enemmän - Yminmaasta vai sokeiden. Pettersen on joka tapauksessa luonut todella mielenkiintoiset maailmat, joista oli kiinnostavaa lukea. Mielestäni ne ovatkin olleet yksi tämän kirjan ja koko trilogian parhaista annista.

Sitten on myös Hirka. Monesti olen vähän kriittinen päähenkilöiden suhteen, mutta Hirka on ollut ihan paras ensimmäisestä kirjasta lähtien. Rime oli tämän kirjan suhteen miinus, kuten oli mielestäni toisessakin osassa - hänestä kertovat kohdat eivät oikein sytyttäneet ja vilkuilin aina, kuinka monta sivua on jäljellä, että päästään taas seuraamaan Hirkaa.

Loppu oli hyvä. Viittaukset muihin maailmoihin tuovat pientä toivoa jatkosta, tarinaa olisi niin mieluusti lukenut enemmänkin kuin 500 sivun verran. Korpinkehät oli kokonaisuudessaan kyllä sellainen trilogia, että jos siihen ei ole vielä tutustunut, niin nyt kyllä kannattaa!

arvosana: 5 / 5
Jalava 2016
sivut: 507
alkuteos: Evna, 2015
mistä: arvostelukappale

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Meikäläisen tärpit Helsingin kirjamessuille


Helsingin kirjamessut 2016 alkavat jo huomenissa ja meikäläinen on tänäkin vuonna sinne menossa. Varmaan kuitenkin vain yhdeksi päiväksi, joka olisi perjantai. Saa nähdä tuleeko lauantaina tai sunnuntaina lähdettyä vielä messuilemaan, jos perjantaina ei ehdi kaikkea kiertää - tänä vuonna tuntuu messuilla olevan vaikka mitä mielenkiintoista.

Messulehdestä olen siis itselleni perjantaiksi merkannut kaikki kiinnostavat kirjailijat ja esiintymiset, mutta tässä listaamiani tärppejä myös muille päiville:

Torstai 27.10.
  • 12.30-13.00, Aleksis Kivi - Anneli Auer: Murhalesken muistelmat
  • 13.00-13.30, KirjaKallio - Laura Friman: Etenee - JVG:n tarina
  • 15.00-16.00, Kullervo - Kirjat, digi ja nuoret - Kuinka tavoittaa milleniaalit?
  • 18.00-18.30, Aleksis Kivi - Harry Potter ja kirottu lapsi

Perjantai 28.10.
  • 11.30, Suomalaisen Kirjakaupan lavalla keskustelemassa Siri Pettersen ja Jani Saxell
  • 14.00-14.30, KirjaKallio - Harry Potter. Kahdeksas tarina
  • 16.30-17.30, Kullervo - Kustantamon kulisseissa
  • 18.00-18.30, Aleksis Kivi - Mikko Aaltonen: JHT - Musta lammas 

Lauantai 29.10.
  • 11.00-11.30, Aleksis Kivi - Karoliina Korhonen: Finnish Nightmares - suomalaisten painajaisia
  • 14.00-14.30, Eino Leino - Siri Pettersen: Korpinkehät - Kun ihminen on myytti
  • 14.30-15.00, KirjaKallio - Elina Pitkäkangas: Kuura
  • 15.30-16.00, KirjaKallio - Essi Tammimaa: Noaidin tytär - Tulva

Sunnuntai 30.10.
  • 15.30-16.00, Kullervo - Suomalaisen kirjallisuuden maailmanvalloitus
  • 17.00-17.30, Mika Waltari - Otto Virtanen ja Antti Tuisku: Petokesä 

Lisää tärppejä löytyy mm. Kirjanurkkaus ja Yöpöydän kirjat blogeista. :)

lauantai 15. lokakuuta 2016

ESSI TAMMIMAA: Noaidin tytär - Tulva

Siitä onkin aikaa, kun tämän ensimmäinen osa tuli luettua - bloggauksen siitä voit lukea täältä. Jäin ensimmäisen osan luettuani kaipailemaan jatkoa, kiitos siis Otavalle arvostelukappaleesta!

Muistot viime vuoden kauhuista piinaavat Auraa. Soturittarien metsä on mystisesti ummessa ja kaikki on niin kuin ennen, kunnes pahat unet alkavat.

Tulva uhkaa Kellokoskea, eikä Aura saa karistettua karmivaa kuvaa joesta nousevista kuolleista. Samaan aikaan toimittajat kiinnostuvat Auran ja Pajun suhteesta. Eräs toimittaja alkaa vainota Auraa ja vaarantaa lööpeillään tuoreen rakkauden lisäksi soturittarien salaisuuden.

Auran matka Lappiin paljastaa, että Kellokosken tulva on sidoksissa Lapin suuronnettomuuteen, Suvivaaran katastrofiin – ja kaiken sen takana ovat kuolleet soturittaret. Kuolleet nousevat kylmistä vesistä. He haluavat maansa takaisin tuholta ja saasteelta. Ja he odottavat Auralta siihen apua.

Lyhyeen kirjaan oli toden teolla ympätty rutkasti mielenkiintoisia juttuja. Harmi kyllä, se teki kirjasta aika sekavan - punainen lanka tuntui välillä katoavan jonnekin, kun hypittiin maisemista ja henkilöistä toisiin. Parasta kirjassa olivat (sillä en kuitenkaan pysty nimeämään vain yhtä juttua) sen sijoittuminen Suomeen, kirjasta henkivä suomalaisuus ja saamelaisuus, mytologia sekä Tammimaan tyyli.
Lisäksi pidin edelleen Aurasta päähenkilönä. Paju oli mielestäni nyt vähän paremmin esillä kuin ensimmäisessä osassa, mutta Markus jäi edelleen aika etäiseksi. Oli kuitenkin hienoa, kuinka myös kirjan muita hahmoja nostettiin esiin.

Olisin kaivannut vähän keskittymistä joihinkin juttuihin kirjassa, vähän lisää tietoa, vaikka se olisikin tarkoittanut lisäsivuja. Toisaalta tämä toimii nuoremmille lukijoille erinomaisesti varmaan näinkin.

arvosana: 3 / 5
Otava 2016
sivut: 233
mistä: arvostelukappale

torstai 13. lokakuuta 2016

ESTELLE MASKAME: DIMIMY - Kaipaan

Mielestäni on todella hienoa, että tämä sarja on a) julkaistu, b) suomennettu ja c) aika ahkerasti mainostettu, ainakin muun muassa Demi-lehdessä, sillä tämä on varmasti innostanut sellaisiakin nuoria lukemaan, jotka eivät yleensä kirjoihin tartu. Itse luin tämän viimeisen osan jo jonkin aikaa sitten.

Eden ja Tyler eivät ole puhuneet vuoteen. Eden on yhä raivoissaan Tylerille, joka vuosi sitten lähti ja jätti hänet hoitamaan yksin tuhoisan sotkun, joka heidän kielletyn suhteensa paljastumisesta seurasi. Eden yrittää nyt keskittyä psykologian opintoihinsa Chicagon yliopistossa. Kesätauolla hän palaa Santa Monicaan, mutta kaikkien yllätykseksi sinne palaa myös Tyler.

Missä Tyler on oikein ollut viimeisen vuoden, ja kuinka hän on voinut muuttua ja kasvaa vuodessa niin paljon? Tyler houkuttelee Edenin tutustumaan uuteen kotiinsa ja elämäänsä. Eden joutuu pohtimaan, onko jo liian myöhäistä antaa anteeksi vai voisiko aika olla heillekin uusi. Kenen hyväksyntää he oikeastaan niin kipeästi kaipaavat?


Tämän suhteen ei ollut sellaisia ongelmia kuin edellisen (eli hidas, kangerteleva alku), vaan se tempaisi minut heti mukaansa. Kirja tulikin luettua melkeinpä yhdeltä istumalta. Pidinkin tästä enemmän kuin edellisestä osasta, mutta ensimmäisen tasolle tämä ei ihan noussut.

Eden oli jälleen paikoitellen hahmona hiukkasen ärsyttävä, eikä hän mielestäni tarpeeksi muuttunut sarjan edetessä toisin kuin Tyler - hänen muutoksensa oli minusta mielenkiintoista luettavaa, eikä toisaalta yhtään korniakaan, vaikka "pahasta pojasta" tulikin loppupelissä jotain ihan muuta.

Tämän viimeisen kirjan takakannessa on lainaus School Library Journalista, jossa sanotaan, että moni teini voi samaistua tunnekuohuihin. Veikkaankin, että siksi tämä sarja sai hypetystä nuorten keskuudessa, sillä se oli oikeasti niin "teini" kaikkine tunnekuohuineen ja suhdemyrskyineen. Vaikka en ole enää teini, niin iski tämä sarja minuunkin, joskin suhdemyrskyjen lisäksi perhesuhteet kiinnostivat minua ja kirjan ajatukset perheestä - uusperheet, vanhempien uudet seurustelukumppanit, kaukaisiksi jääneet vanhemmat, sisarussuhteet jne. Tutustumisen arvoinen sarja.

arvosana: 4 / 5
Gummerus 2016
sivut: 375
alkuteos: Did I Mention I Miss You?, 2016
mistä: arvostelukappale