tiistai 13. kesäkuuta 2017

Netflix top 3 sarjat ja elokuvat -lista

Ajatus tällaisesta postauksesta on jo jonkin aikaa pyörinyt mielessäni ja nyt sen päätin toteuttaa. Netflix on yleistynyt kovaa vauhtia ja varmaan löytyykin nykyään erittäin monista talouksista. Itsellänikin on ollut Netflix jo suht pitkän aikaa, joten nyt onkin hyvä jakaa kirjapostausten vastapainoksi minun "Netflix top 3 sarjat ja elokuvat" - listani.
Katson pääasiassa Netflixistä erilaisia sarjoja, joten niiden suhteen oli vaikea valita, mitkä nostan listalle. Elokuvien suhteen oli taas päinvastoin - Netflixistä on tullut katsottua paljon hyviä animaatioita, mutta muut leffat ovat pääasiassa olleet vain "ihan jees" tai "no tulipahan nyt katsottua".



Top 3 sarjat:


  • Outlander
Outlander kuuluu varmasti monien muidenkin lemppareihin. Itse tutustuin sarjaan vasta vähän aikaa sitten, mutta kauaa jaksojen katsomisessa ei mennyt, sillä pakko oli aina katsoa seuraavakin. Sarjahan kertoo ajan erottamista rakastavaisista ja perustuu Diana Gabaldonin romaaneihin, joista ostinkin jo pari, eli tulen varmasti kertomaan sarjasta myöhemminkin kirjapostauksen muodossa.




  • Continuum
Continuum kertoo vuodessa 2077 elävästä poliisista, Kiera Cameronista, joka tempautuu pakenevien terroristien mukana ajassa taaksepäin vuoteen 2012. Kyseinen sarja oli sellainen, että se vain parani kausi kaudelta. Suosittelen ehdottomasti katsomaan, jos scifi ja aikamatkustus yhtään kiinnostaa.



  •  Terrace House
Terrace House on japanilainen reality-sarja, jossa kuusi henkilöä muuttaa kämppiksiksi hienoon taloon. Sarjan idea on, ettei siinä ole käsikirjoitusta. Pidän paljon reality-sarjoista ja vaikka Terrace House on suhteellisen hidastempoinen, on se silti ihanan aito ja symppis sarja omalla tavallaan. Lisäksi kulttuurierot tekevät sarjasta mielestäni mielenkiintoisemman. Jaksoissa näytetään kämppisten elämää, sekä kommentoijien mielipiteitä ja pohdintoja asukkaista ja heidän suhteistaan. Kommentoijien pätkät ovat kyllä välillä sellaisia, että ne voi suosiolla kelata yli.



Muita hyviä sarjoja: Black Mirror, Santa Clarita Diet, Orange Is the New Black, Orphan Black, Atelier, Greenleaf




Top 3 elokuvat:


  • Inside Out
Yksi parhaimmista animaatioista. Elokuvassa Nuoren Rileyn sisäinen Ilo paimentaa muita tunteita auttamaan tyttöä elämässään ja kasvamaan. Ihanan symppis elokuva, jossa oli hyviä ajatuksia ja huumoria aikuisillekin.


  • Poutapilviä ja lihapullakuuroja
Hauska animaatio, jota ensin vähän epäilin, mutta ylitti kuitenkin odotukseni. Elokuvassa keksijä Flint virittää pilvet satamaan maittavaa ruokaa ratkaistakseen maailman nälkäongelman. Hyvä koko perheen animaatio.


  • The Intern
Stressaantunut muotiyrittäjä Jules saa yllättävää apua Beniltä, 70-vuotiaalta leskeltä, joka vastaa Julesin ilmoitukseen vanhemman harjoittelijan paikasta. Elokuva oli erittäin sympaattinen, hyvin käsikirjoitettu ja toteutettu, suosittelen kyllä katsomaan.




Kuvat ovat kuvakaappauksia Netflixistä.

2 kommenttia: