VEIKKO HUOVINEN: Siintävät vuoret

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - Suomen kirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Luin Huovisen Siintävät vuoret tarinan kirjasta Kootut teokset III. Valitsin tämän kyseisen kirjan, koska se oli lyhyt ja vaikutti ihan leppoisalta luettavalta. Takakannessa teoksesta oli kerrottu, että se on "-- kuvaus matkasta tuulisella vaaralla --". En ollut myöskään aikaisemmin lukenut Huovisen tuotantoa, vaikka hän on "-- kansainvälisesti tunnetuimpia kertojiamme". Myös kirjan luontokuvaus kiinnosti, sillä aikaisemmin olen lukenut vain yhden luontokuvaukseen keskittyvän kirjan, josta en kuitenkaan pitänyt yhtään.

Reima työskentelee metsätöissä voidakseen rahoittaa perheensä elämää. Hän saa kuitenkin tehtäväkseen toimia oppaana johtajan tyttärelle ja viedä hänet vuorten yli.

Juoni on hyvin yksinkertainen ja kirja onkin sellainen matkakertomus, jossa keskitytään paljon luonnon kuvailuun. Luonnon kuvailu on välillä hyvin yksityiskohtaista ja adjektiiveja on käytetty runsaasti: "Tuuli, miten ihmeellistä elämää se onkaan! Se puhaltaa paljon seisahtunutta, pilaantunutta liikkeelle ja tuo sijalle uutta ja virvoittavaa." Myös metaforia on käytetty luonnon kuvailun apuna: "Lampi on kuulas kuin syyskuun paistepäivä, sellainen, jolloin kurjet muuttavat ja soutumies unohtuu kurkkimaan veden läpi."

Kirja koostuu suurilta osin luonnon kuvailusta, mutta siinä on myös hahmojen dialogeja: "- Vai niin. Taidatte paleltua. Hyvää yötä!/ - Hyvää yötä! Nukkukaa rauhassa." Useat dialogien lauseista ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, mutta niin dialogeihin kuin luonnonkin kuvailuun mahtuu myös pitkiä virkkeitä, joissa on runsaammin sisältöä. Kieli vaikutti silloin tällöin vähän vanhanaikaiselta ainakin minun mielestäni, mutta toisaalta kirja onkin ilmestynyt 1959. Esimerkiksi jotkin kirjassa käytetyt sanonnat ovat poistuneet arkikäytöstä, tai niitä kuulee harvemmin.

Mielestäni kirjan kieli oli kaunista, esimerkiksi "-- jotka nekin nopeasti himmenevät epätodellisiksi - ehkä katkeriksi tai suloisiksi, kenties suloisen katkeriksi". Minä jopa pidin tästä kirjasta, lukeminen oli rentoa ja mukavaa. Normaalisti en pidä siitä, että kirjassa on runsaasti kuvailua, mutta Huovisen tyylistä tykkäsin.