Helsinkiläinen Raisa ei osannut aavistaa, kuinka paljon muutto Kainuun korpeen pienen Hukkavaaran kylään tulisi muuttamaan hänen elämäänsä. Paettuaan kylästä hän on vain yrittänyt saada unohdettua kaiken tapahtuneen.
Mutta Raisan suuri rakkaus Mikael ei niin vain katoa hänen elämästään, eikä Hukkavaaran kaikki salaisuudetkaan vielä paljastuneet Raisalle. Niinpä sudet kutsuvat taas häntä, vaikka paluu tarkoittaa ajautumista keskelle taistelua, jossa ei tiedä keneen tai mihin voi edes luottaa.
Olipa ihanaa palata taas Susirajalle. Elina Rouhiainen on onnistunut hienosti istuttamaan paranormaalin romantiikan suomalaiseen maisemaan, joka saa minut pitämään tästä sarjasta vielä enemmän.
Tätäkään osaa en montaa kertaa laskenut käsistäni, vaikka pakko minun on myöntää, ettei tämä vain millään yltänyt ensimmäisen osan tasolle. Ei tämä missään tapauksessa pettymys ollut, mutta kuitenkin - ensimmäinen osa oli vain niin pirun hyvä.
Mikaelin ja Raisan suhdekiemurat olivat kuitenkin yksi osa kirjan parhaasta annista - osaavatpa teinit olla joskus ihmeellisiä. Välillä viherpiipertäjämäisenä henkilönä Raisa sai minut ärsytettyä, mutta oli myös hetkiä, jolloin pystyin hyvin samaistumaan häneen ja osittain myös muutamiin kirjan tapahtumiin. Siinä mielessä tämä osa antoi jotain aivan uutta.
Millään pettyneillä fiiliksillä en jää siis odottelemaan kolmatta osaa, sillä kyllä tässä toisessa osassa tapahtui semmoisia, että kolmannessa tulee tapahtumaan ilmeisesti vaikka mitä - paluuta Susirajalle odotellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti