torstai 13. syyskuuta 2012

DEBORAH HARKNESS: Lumottu

Lumottu jäi mieleeni monien kirjablogien esim. Luettuja maailmoja kautta, kun kirja ilmestyi, mutta jotenkin se sattui silloin menemään vähän ohi, enkä varannut sitä edes kirjastosta. Viime kerralla kirjastossa käydessäni huomasin sen kyseisenä päivänä palautettujen opusten hyllystä ja olihan minun pakko napata se mukaani, vaikka YO:t ovatkin täydessä vauhdissa.

Ihmisten joukkoon on sulautunut laaja olentojen eli noitien, demonien ja vampyyrien joukko. Diana Bishop on nuori historiantutkija sekä noita, joskin hän on vakaasti päättänyt olla käyttämättä voimiaan.

Eräänä päivänä hän saa kuitenkin käsiinsä salaperäisen käsikirjoituksen. Maaginen kirja vetää puoleensa olentoja, sillä vahvoin loitsuin suojattu opus kätkee sisäänsä arvokasta tietoa kaikkien luotujen syntyperästä ja jopa kuolemattomuuden salaisuuden.

Diana herättää vampyyri Matthew Clairmontin kiinnostuksen ja heidän välistään kiellettyä intohimoa ei pysty sammuttamaan, vaikka raivostuneet olennot uskovat sen seurauksien olevan tuhoisia.

Tämä kirja lumosi minut täysin. Vähään aikaan en ollutkaan lukenut aivan tämän tyyppistä teosta ja voin sanoa nauttineeni lukemisesta.

Kirja eteni varsin rauhalliseen tahtiin ja otusten lisäksi se sisälsi paljon historiaa, tietoa ja tutkimuksia. Monet asiat oli kirjoitettu todella yksityiskohtaisesti ja kuvailua oli paljon, mutta pidin siitä, että asioihin keskityttiin enemmän kuin tarpeeksi, sillä mielestäni käsitellyt asiat olivat mielenkiintoisia.

Vaikka kirja oli mielestäni todella hyvä ja jäi kesken, niin minulla ei ole sitä fiilistä, että seuraava osa olisi pakko päästä heti lukemaan, mikä on toisaalta ihan kiva juttu. Sen voin kuitenkin sanoa, että Lumottu on erittäin mielenkiintoinen fantasiateos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti