tiistai 23. helmikuuta 2016

COURTNEY ROBERTSON: I Didn't Come Here to Make Friends

Tämän kirjan listasin yhdeksi vuoden 2015 parhaista, koska viihdyttävämpää kirjaa saa hakea. Muutenkin on tullut seurattua useampi kausi Unelmien poikamiestä, joten olihan tämä kirja pakko saada.

Courtney osallistui Unelmien poikamiehen 16. kaudelle. Hän soveltui ohjelmaan: nuori, sinkku, malli ja luotu kameran eteen. Vaikka Courtney oli ohjelmassa kaikista oikeista syistä, etsimässä rakkautta, tuli selväksi, ettei hän ollut siellä todellakaan etsimässä ystäviä.

Niinpä Courtneysta tuli nopeasti yksi suurimmista pahiksista Unelmien poikamiehen historiassa. Nyt Courtney kertoo tarinansa ja oman näkökulmansa tapahtumista.

Jos tykkää Unelmien poikamiehestä ja katsoi 16. eli Benin ja Courtneyn kauden, niin tämä kirja on must read. Kirja itse asiassa ylitti odotukseni. Luulin että se kertoisi vain ajasta Unelmien poikamiehessä, mutta siinä olikin sitten niin paljon muutakin, esimerkiksi hauskoja listoja, vinkkejä ja plussia ja miinuksia liittyen mallintyöhön, Unelmien poikamieheen ja Beniin. Kaiken kaikkiaan todella hauskasti toteutettu teos, jota ei turhan siveellisesti oltu kirjoitettu.

Parhaita paloja olivat minun mielestäni juuri kaikki extra sekä paljastukset ohjelmasta kameroiden takaa. Suosittelen lukemaan, tosin helpottaa jos Courtneyn kausi on vielä muistissa.

arvosana: 5 / 5
HarperCollins 2014
sivut: 263
mistä: omasta hyllystä

2 kommenttia:

  1. Voisi olla ihan mielenkiintoinen tirkistys sellaiseen maailmaan, johon ei itse tule koskaan kuulumaan.

    VastaaPoista