Livia miettii muitten nuorten tapaan, miksi haluaa isona. Hän pääsee lukemattomien innokkaiden hakijoiden joukosta pieneen lisääntyjien ryhmään, joka lähetetään Äitikeskukseen jatkamaan sukua.
Siellä nuorilta poistetaan viettielämää ja tunteita rajoittava inhibiittori, jolloin he ikään kuin kokevat vanhanaikaisen murrosiän - raivokohtaukset ja itkuiset tunteenpurkaukset.
Keskuksen lukkojen takaa katoaa kuitenkin testosteroniampulleja, kun vartijoilla on muutenkin kädet täynnä töitä suojellessaan nuoria, sillä keskuksen ulkopuolella saattaa liikkua barbaarisia saramandeja, jotka kaipaisivat uutta verta sisäsiittoiseen heimoonsa.
Tämä kirja oli mielestäni äärettömän mielenkiintoisen kuuloinen. Oli silloin joskus ja oli vielä nytkin, kun lukaisin kirjastossa takakannen. Holopainen oli osannut valita kirjaansa aika puhuttelevan aiheen, joka varmasti kiinnostaa nuoria - kirjassa kun käsiteltiin vahvasti naisteemaa.
Kirja kuitenkin paikoitellen junnasi ikävästi paikoillaan juuri silloin, kun toivoi juonen etenevän ja sitten tapahtumat kiitivät niin hurjaa vauhtia eteenpäin, että kirja loppui aivan kesken. Kirja oli toisaalta kuitenkin mukavan nopea luettava.
Eli idealtaan kirja oli ihan loistava, mutta toteutus oli jäänyt mielestäni vaillinaiseksi. Tällaisesta ideasta ja tarinasta olisi voinut saada vaikka mitä aikaan, esimerkiksi jatko-osaa olisin jäänyt vähän kaipailemaan. Suosittelisin tätä kuitenkin mielelläni nuorille, ehkä juuri niille murkkuikäisille lukijoille.
arvosana: 3 / 5
Karisto 2006
sivut: 197
mistä: kirjastosta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti