tiistai 30. kesäkuuta 2015

Mustemaailmani puolivuotiskatsaus


Puoli vuotta, 30 blogipäivitystä, 22 luettua kirjaa, 8452 luettua sivua...

Nyt kuluneen puolen vuoden aikana ylitin koko edellisvuoden blogipäivitysten määrän -jes!- ja kohta ylittyy varmasti myös luettujen kirjojen määrä - 7 kirjan päässä tavoitteesta.
Näyttää siis vahvasti siltä, että tämä blogivuosi on parempi kuin edellinen, mihin olen erittäin tyytyväinen.

Lukuinto on palaillut ja kirjastossa on tullut vierailtua useammin. Lisäksi olen jonkin verran enemmän lukenut kirjoja myös omasta hyllystä, jonne olikin kertynyt aika monta lukematonta kirjaa (ja niitähän riittää edelleen). Viime viikolla ollut Blogistanian lukumaratonkin houkutteli, mutta työharjoittelun ja muiden kiireiden takia jouduin jättämään sen väliin - ehkä sitten ensi kerralla. 

Toivottavasti tuleva puolivuotinen jatkuu samoissa merkeissä ja yhtä nousujohteisesti. Omassa hyllyssäni lukemista odottaa mm. sellaisia teoksia kuin Sofi Oksasen Puhdistus ja J.K. Rowlingin Paikka Vapaana. Tulevista kirjoista taas kiinnostaa mm. Elena Madyn Vaihdokas ja Elina Rouhiaisen Vainuttu.

Viime viikolla sain myös vihdoin aikaiseksi Blogin takana sivun, jossa kerron hieman itsestäni ja bloggaamisesta (ja joka on ollut to do-listalla jo ikuisuuden). Löydät sen tuolta yläpalkista Etusivun ja Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 välistä.

Ei muuta kuin ihanaa kesänjatkoa ja lukuintoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti