tiistai 5. huhtikuuta 2016

JOE ABERCROMBIE: Vain puoliksi kuningas

Välillä tekee todella paljon mieli lukea muutakin kuin romantiikalla ja teinihömpällä höystettyä fantasiaa ja siksi kiinnostuinkin tästä Abercrombien trilogian ensimmäisestä osasta.

Prinssi Yarvi on vannonut voittavansa takaisin valtaistuimen, jolle hän ei koskaan halunnut nousta. Sitä ennen hänen on kestettävä julmuuksia, kahleita ja Särkyneen meren purevia vesiä - yhden käden varassa. Raajarikkona syntynyt, pelätyn kuningasisänsä ja voimakkaan äitinsä väheksymä Yarvi ei pysty pitelemään kilpeä eikä heilauttamaan kirvestä, joten hänen ainoa vaihtoehtonsa on taistella älyllään.

Yarvi lyöttäytyy yhteen muiden hylkiöiden kanssa ja huomaa, että heistä on hänelle enemmän hyötyä kuin yhdestäkään ylhäisestä soturista. Mutta ystävienkin tuella näyttää siltä, että Yarvin taival voi päättyä ennen kuin se edes pääsee alkuunsa...

Vain puoliksi kuningas ylitti odotukseni täysin! Odotin sellaista ihan mukavaa, ajatukset muualle vievää luettavaa, mutta kirja olikin paljon enemmän. Se oli täynnä niin loistavia hahmoja kuin mielettömiä juonenkäänteitäkin. Lainaus The Daily Beastista pitää mielestäni täysin paikkansa: "Vain puoliksi kuninkaan hienous on sen yksinkertaisuudessa. Tarina on raikkaalla tavalla kerrottu, mutta se sisältää tarvittavat elementit: petoksen, vaarallisia miehiä, naisia jotka eivät ole sitä miltä näyttävät, kaksintaisteluita ja moraalisia dilemmoja."

Juoni piti otteessaan, eikä kirjan lukemiseen kulunut juurikaan aikaa sen aloitettuani. Oli erikoista kuinka yksinkertaisista asioista Abercrombie oli saanut luotua niin mielenkiintoisen tarinan. Erityisen paljon pidin kirjan hahmoista, sillä niin monet heistä eivät olleet sitä miltä näyttivät. Kirja on ehdottomasti jokaisen fantasian ystävän niin tyttöjen/naisten kuin poikien/miesten must read.

arvosana: 5 / 5
Jalava 2016
sivut: 395
alkuteos: Half a King, 2014
mistä: arvostelukappale

4 kommenttia:

  1. Tämä on lukulistalla. Olen lukenut samalta kirjailijalta aiemmin Aseen itse, ja se oli sellainen vahva 3/5-fantasiaromaani. Tiedä sitten, onko tilanne eri, kun tämä on selkeästi nuorille suunnattu ja siten ehkä hieman helpomtaa tekstiä.

    P.S. Tuli jotenkin GoT-fiilis :D Olenko oikeilla jäljillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teksti oli kyllä todella helppolukuista, kannattaa lukea. Ja eipä muuten mulle tullut lukiessa GoT mieleen, mutta nyt kun sanoit niin totta! :D Ehkä juuri kirjan perhesuhteista ja vallan tavoittelusta saa GoT-vibat.

      Poista
  2. Luin juuri toisen osan. Paranee vaan! ;)

    http://lukunurkkaus11.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että, pitäisi se itsekin lukea! Tuossa vieressä se vielä odottelee. :D

      Poista