sunnuntai 8. helmikuuta 2015

ALAN BENNETT: Epätavallinen lukija

Kaipasin luettavakseni jotain lyhyttä välipalaa, joten nappasin omasta hyllystäni tämän Epätavallisen lukijan, jonka joskus ostin Helsingin kirjamessuilta.

Kuningatar sekoaa kaunokirjallisuuteen, joka saa koko hovin pois tolaltaan. Hänen majesteettinsa lainaa kirjastoautosta ensin yhden kirjan, sitten toisen ja pian hän jo ahmii kirjoja toisensa perään.

Kuningattaren lähipiiri pääministeriä myöten saa huomata, että kirjallisuus on räjähdysherkkää tavaraa ja lopulta vaakalaudalla on koko kuningaskunnan tulevaisuus.

Epätavallisen lukijan kuvataan olevan herkullinen satiiri Englannin hovista ja lukemisen voimasta ja voi kyllä - lukeminen oli todellakin tässä pääosassa. Olen lukenut tästä kirjasta todella monia ylistäviä arvioita muista kirjablogeista (mm. Lumiomena ja Kirjojen keskellä), mutta luettuani viimeisenkin sivun kirjasta olivat fiilikset pääasiassa hämmentyneet.

Satiiri jäi mielestäni yllättävän kevyeksi, olisin odottanut että sitä olisi viety vielä pidemmälle. Kirjassa mainittiin myös melkoinen määrä kirjailijoita, joista vain muutamasta olin joskus kuullut. Ehkä kirjasta saisikin enemmän irti, jos tuntisi kyseisiä kirjailijoita ja olisi vaikka tutustunut Englannin hoviin aikaisemmin jonkin toisen romaanin yhteydessä.

Ihan hauskaa oli lukea pitkästä aikaa jotain poikkeavaa, jos vertaa siihen mitä normaalisti luen. Pakko kuitenkin sanoa, että on mukava palata tutumpien kirjojen pariin.

arvosana: 2 ½ / 5
Basam Books 2008
sivut: 115
alkuteos: The Uncommon Reader, 2007
mistä: omasta hyllystä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti