keskiviikko 25. helmikuuta 2015

J.D. ROBB: Alaston kuolema

Valitsin tämän kirjan omasta hyllystäni matkalukemiseksi Teneriffan reissulle, sillä oli kätevää ottaa matkalle mukaan kaksi kirjaa yksissä kansissa. Olin lukenut aikaisemmin tästä Nora Robertsin kirjailijanimellä J.D. Robb kirjoittamasta sarjasta toisesta kirjablogista ja yrittänytkin etsiä ensimmäisiä osia kirjastosta, kunnes löysin tämän kirjakaupan alepöydästä. Pidän Nora Robertsin tuotannosta, joten olin ihan varma, että kyllä tämäkin sarja minulle maistuu.

Komisario Eve Dallas alkaa selvittää nuoren prostituoidun raakaa murhaa. Murha tempaisee hänet kuitenkin mukaan prostituution, poliittisten juonittelujen ja kiristyksen rämeikköön.

Eve on toiminut poliisina kymmenen vuotta ja oppinut luottamaan vaistoonsa - tällä kertaa hänen vaistonsa sanoo, että hänen olisi paras pysyä kaukana murhaajaksi epäilemästään miehestä. Mies, Rourke, on rikas ja komea, liikemies universumin huipulta. Vaikka Even hälytyskellot soivat, hän ei kuitenkaan välitä.

Kirja oli todellakin hyvää, kevyttä ja mukaansatempaavaa matkalukemista. Tyyli erosi tarpeeksi Nora Robertsin ns. normaalista tyylistä ja murhatapaukset olivatkin aika raakaa luettavaa. Lisäksi futuristisuus, vuosi 2058, kotirobotit ja synteettinen ruoka lisäsivät kirjan mielenkiintoa. Kirjan hahmot olivat mielestäni hyviä ja Eve päähahmona aivan mahtava henkilö.

En minä tästä oikein muuta pysty enää sanomaan kuin että tykkäsin ja ehdottomasti suosittelen niin dekkareista kiinnostuneille kuin myös vaikka Robertsin muuta tuotantoa lukeneille, miksei kaikille. Minun olikin matkalla pakko aloittaa samantien jo toinen osa "Maineikas kuollessaan", josta kirjoittelen tännekin vielä myöhemmin.

arvosana: 5 / 5
Gummerus 2013 (yhteisnide)
sivut: 391
alkuteos: Naked in Death, 1995
mistä: omasta hyllystä

2 kommenttia:

  1. Rakastan tätä sarjaa! Itse metsästelen tällä hetkellä viimeisintä suomennettua osaa, ja ilokseni olen saanut huomata, että kirjoja on tullut englanniksi lähes 40! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 40, ohhoh! Enpä tiennytkään. :D No, eipähän tämän sarjan parissa luettava lopu hetkeen kesken.

      Poista