perjantai 27. helmikuuta 2015

J.D. ROBB: Maineikas kuollessaan

Ensimmäinen osa "Alaston kuolema" antoi sen verran hyvän kuvan tästä Nora Robertsin Eve Dallas-sarjasta, että tuli vielä samana päivänä jatkettua tämän toisen osan parissa.

New Yorkissa vuonna 2058 on sateinen ilta, kun maineikas ja kaunis yleinen syyttäjä löydetään huonomaineisen kaupunginosan kujalta murhattuna. Pian hänen jälkeensä toinenkin julkkisnainen murhataan.

Eve Dallas epäilee, että tekijä on mies, joka kadehtii TV:stä tuttuja menestyneitä naisia. Estääkseen murhat Eve päättää asettua itse syötiksi ja esiintyä julkisuudessa mahdollisimman paljon, mutta murhaaja tarttuu kuitenkin katastrofaalisesti väärään syöttiin.

Pakko taas myöntää, että tämäkin kirja oli hyvä - mukaansatempaava ja viihdyttävä. Ei ehkä ihan yhtä hyvä kuin edellinen, mutta melkein.

Huvittavaa kirjassa oli se, että jollain tavalla ilman mitään muita epäilyksiä automaattisesti oletettiin, että murhaaja oli mies - eihän se nyt nainen voinut olla. Minusta oli kuitenkin hyvä, että murhaajaa arvuuteltiin ihan sinne loppumetreille saakka.

Nyt kyllä kaduttaa, etten napannut tämän ohella seuraavien osien yhteisnidettä kirjakaupasta mukaani, kun sen samaisesta alepöydästä bongasin.

arvosana: 4 / 5
Gummerus 2013 (yhteisnide)
sivut: 399
alkuteos: Glory in Death, 1995
mistä: omasta hyllystä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti