torstai 29. marraskuuta 2012

LAINI TAYLOR: Karou, savun tytär

Koeviikko tappaa lukuinnon tyystin (oli sitten kyseessä romaanit tai koulukirjat), mutta kun se loppui, niin kipaisin heti kirjastoon hakemaan tämän uutukaisen kirjan, joka oli saapunut sinne jo koeviikon aikana.

17-vuotias Karou opiskelee Prahan taidelukiossa ja vaikuttaa aivan tavalliselta tytöltä, mutta sen lisäksi että hän on loistava piirtäjä, niin hän myös osaa puhua 20 kieltä.

Karoun luonnoslehtiöt ovat täynnä hirviöiden kuvia, eivätkä muut tiedä, että lehtiön hirviöt ovat oikeasti Karoun ystäviä. Yksi heistä on oinaansarvinen toivomuskauppias Brimstone, jonka salaperäinen puoti on Karoun koti. Karou toimii Brimstonen juoksupoikana ja saa häneltä toiveita, joilla hän voi toteuttaa toivomuksiaan.

Yhdellä matkoistaan Karou tapaa Akivan, enkelin, joka melkein tappaa hänet, mutta rakastuukin yllättäin Karouhun. Karou alkaa kysellä itseltään, että kuka hän on oikein on, koska hänestä tuntuu, että jossakin on toinen elämä, jota hänen kuuluisi elää.

Luin tämän kirjan yhdessä hujauksessa, koska sitä ei vain voinut laskea käsistä. Kirjan maailma ja kimeerit olivat todella mielenkiintoisia, ja minusta onkin aina mukava lukea sellaisia kirjoja, joihin kirjailija on keksinyt jotain erikoista ja omaperäistä.

Loppua kohti kirja huononi ja silloin tällöin oli myös hankalaa pysyä kärryillä tapahtumista. Muuten kirja oli hyvä ja luen kyllä sitten joskus seuraavankin osan.

2 kommenttia:

  1. Mahdollisesti voi olla erittäin hyvä kirja, mutta silmään pisti heti kohta "osaa 20 kieltä". Päähenkilön ylimahtavuus on yksi asioista mikä minua häiritsee kirjoissa eniten.
    Ehkä annan tälle silti joskus mahdollisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä jossain vaiheessa tutustua, jos yhtään kiinnostaa. :)
      Karou ei oikeastaan ollut mitenkään ylimahtava (tosin lopussa hän alkoi vähän ärsyttää). Hän vain käytti Brimstonelta saamiaan toivomuksia "turhamaisuuksiin", esim. siniseen tukkaan ja vieraisiin kieliin, eli toivomukset olivat kirjassa kuin taikuutta.

      Poista