MILA TERÄS: Pimeän taivaan kilta

Tämä kirja lojui ties kuinka monta vuotta kirjahyllyssäni, kunnes nyt viimein lukumaratonilla sain sen luettua. Pidän todella paljon Teräksen kirjasta Tyttö tulevaisuudesta, mutta Perhosen varjo taas jätti kylmäksi - odotukset tätäkään kirjaa kohtaan eivät olleet suuret.

Historiaa opiskeleva Sella tutustuu Turun yliopistossa herkkään ja sielukkaaseen Jonniin. Yhdessä opiskelutovereidensa kanssa he perustavat Pimeän taivaan killan, sillä heitä kaikkia yhdistää kiinnostus keskiaikaan. He kokkaavat keskiaikaisia ruokia, ompelevat pukuja ja käyvät pitkiä keskusteluja siitä, miten erilaisena todellisuus keskiajalla koettiin. Yksilöllisyys oli tuntematon käsite, ja aseena selittämätöntä vastaan oli vain taikausko.

Kun Jonni sitten sairastuu ja alkaa kuulla ääniä, Sellaa askarruttaa, miksi nykyihmisestä on niin pelottavaa, että joku kokee todellisuuden eri tavalla. Samalla kehiytyy auki kertomus piikatyttö Valpurista, joka pakenee Hämeen härkätietä pitkin Turkuun. Uhmakkaasti Valpuri pohtii, ovatko sairaus ja hyljeksintä rangaistus siitä, että hän kaipaa vapauteen säätynsä kahleista.

Pakko se on myöntää, että olihan tämän lukeminen nyt aikamoista pakkopullaa. Kirjan nimestä sain sellaisen käsityksen, että tässä voisi olla fantasian piirteitä, mutta tämähän olikin sitten pettymyksekseni melkeinpä pelkkää historiaa, jos ei lasketa Jonnin sairastamaa skitsofreniaa, jolla myös oli iso rooli kirjassa.

Ei koko kirja sentään nyt ihan huono ollut, sillä Valpurista oli mielenkiintoista lukea. Harmi vain, että kirjassa vuoroteltiin nyky- ja keskiajassa ja nykyajassa äärimmäisen ärsyttäviä mielestäni olivat hahmot, sillä ainakaan minulle he eivät olleet yhtään samaistuttavia. Toisaalta voisin ihan hyvin suositella tätä kirjaa historiaa yliopistossa opiskelevalle ystävälleni.

arvosana: 1 / 5
Otava 2008
sivut: 265
mistä: omasta hyllystä