Lähikirjastoni nuortenkirjojen uutuushyllyyn oli ilmestynyt tämä tänä vuonna julkaistu ohukainen opus, jonka ajattelin sopivan erittäin hyvin pieneksi välipalaksi. Aloitinkin sen lukemisen eilisenä iltana ja tänään ennen töihin menoa sain viimeiset sivut luettua.
17-vuotias Hadley on matkalla New Yorkista Lontooseen isänsä häihin, joihin hän ei haluaisi osallistua. Hän ei ole edes vielä kertaakaan tavannut uutta äitipuoltaan.
Hadleylle sattuu monia kömmähdyksiä matkalla lentokentälle ja hän myöhästyy lennolta. Sen ansiosta hän tapaa salaperäisin brittipojan ja he päätyvät lentokoneessa vierekkäisille paikoille.
Kirja oli sympaattinen eikä yhtään kliseinen, mitä se olisi helposti voinut olla. Erityisesti Hadleyn tunteita oli kuvattu hyvin ja uskottavasti. Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea oli hellyttävä tarina vanhempiensa eron kokeneesta tytöstä, joka rakastuu ensi silmäyksellä.
torstai 31. toukokuuta 2012
maanantai 28. toukokuuta 2012
MATS STRANDBERG & SARA B. ELFGREN: Piiri
Tämän kirjan bongasin ihan muiden kirjablogien ansiosta ja kiinnostuin sen verran, että pakkohan tämä oli varata kirjastosta.
Syyslukukausi on juuri alkanut, kun yksi lukion oppilaista löydetään kuolleena koulun vessasta. Tapausta pidetään varmana itsemurhana, mutta osa tietää totuuden.
Totuuden kuolemasta tietävät muun muassa kirjan päähenkilöt - kuusi tyttöä, jotka ovat valittuja. He poikkeavat toisistaan erittäin paljon, eikä heillä vaikuttaisi olevan mitään yhteistä, mutta nyt heidän on pakko yhdistää voimansa pahaa vastaan, joka aikoo pelata heidät pelistä pois yksi kerrallaan.
Kuusi melko tasa-arvoista päähenkilöä kuulostaa aika paljolta, mutta kirjoittaja oli saanut hyvin pidettyä kaikki langat käsissään. Tytöt olivat kaikki täysin erilaisia, mutta aika hyvin istutettu stereotypioihin, joten heidän mielenliikkeistään pysyi hyvin kärryillä.
En ole oikein varma mitä mieltä olisin tästä kirjasta. Se oli ihan hyvä, sujuva ja mielenkiintoinenkin, mutta aika kesy. Jäin odottamaan vielä vähän enemmän, mutta ehkä sitten jatko-osassa. Mitään erityisen uutta ja mullistavaa ei kirja oikeastaan sisältänyt, mutta elokuvaversiota jään kyllä innolla odottamaan. Jos se tehdään hyvin, niin uskon, että vaihteeksi elokuvakin pääsee kirjan tasolle.

torstai 24. toukokuuta 2012
J.R. WARD: Koston rakastaja
Koeviikolla ei pitäisi tarttua muihin kuin koulukirjoihin, mutta ei Koston rakastajaa voinut päästää näpeistä hetkeksikään.
Toissapäivänä sain tämän vihdoin ja viimein kirjastosta, koska ilmeisesti tilaamisen kanssa oli ilmennyt ongelmia, ja pakko oli päästä heti ahmimaan tämä 785-sivuinen opus.
Rehvenge on New Yorkin Caldwellin huumeparoni, jonka sisällä sykkii hänen pimeä symphath-puolensa. Hänellä on yhteyksiä jopa Mustan tikarin veljeskuntaan ja hän on pelottoman uroksen maineessa, joten häntä pyydetään tappamaan vampyyrien kuningas.
Rehvengen salainen identiteetti uhkaa kuitenkin paljastua, eikä hänellä ole elämässään muuta valopilkkua kuin naarasvampyyri Ehlena, joka yrittää pitää hänestä huolta.
Koston rakastaja on Mustan tikarin veljeskunnan seitsemäs osa. Kyseessähän on jatkuvajuonen sarja, joten lukeminen kannattaa aloittaa ensimmäisestä osasta.
Mielestäni tämä kirja poikkesi ihan mukavasti edeltäjistään, sillä tässä muutkin hahmot saivat enemmän näkyvyyttä kuin vain pääpari. Rehvenge ei hahmona ollut kiinnostanut minua aikaisemmin, mutta Ehlenaan tykästyin heti ja sen myötä ehkä vähän Rehviinkin. Oli kuitenkin tosi kiva lukea myös Johnin ja Xhexin sotkuista, tosin Wrathin ja Bethin osaa pidin aika pitkästyttävänä.
Harvennuskunnan näkökulmasta kerrotut pätkät ovat kuitenkin olleet tähänkin mennessä mielestäni kirjojen tylsintä antia, mutta tämä osa antoi vähän olettaa, että seuraavassa osassa asia saattaisi korjaantua. Seuraavanahan ovat vuorossa John ja Xhex - pari, jota ainakin minä olen odottanut eniten sitten Vishousin ja Janen jälkeen.

lauantai 19. toukokuuta 2012
NORA ROBERTS: Unelmien aika
Bongasin jokin aika sitten kirjastosta tämän unelmatrilogian kolmannen osan, jonka kaksi osaa olenkin aikaisemmin lukenut.
Robertsin trilogioissa on se hyvä puoli, että niitä lukiessa ei tule sitä fiilistä, että seuraava osa olisi pakko ahmia heti edellisen perään.
Laura Templeton - nuori ja kaunis yksinhuoltajaksi jäänyt nainen, joka asuu yhdessä kahden ihastuttavan tyttärensä kanssa ja pyörittää liikettä sielunsisarustensa Margon ja Katen kanssa.
Hänen unelma täydellisestä avioliitosta särkyi, kun hänen ensimmäinen miehensä paljastui petturiksi. Nyt Margon ja Katen jälkeen on Lauran vuoro löytää oma onnensa, sillä hän tapaa vaarallisen ja komean Michael Furyn, joka ei vastaa hänen käsitystään unelmien miehestä. Fury ei myöskääm ole niin sanotusti aviomiesmateriaalia ja ensimmäistä kertaa elämässään Laura aloittaa seksisuhteen.
Tämä kirja poikkesi ihan mukavasti kahdesta edellisestä osasta, sillä myös Robertsille tyypillinen ns. kirjan takana kulkeva juoni saatiin päätökseensä. Mielestäni hyvää näissä kirjoissa on erityisesti se, kuinka monesti täysin erilaiset ihmiset saavat toisensa. Pidin myös Lauran roolista yksinhuoltajaäitinä, sillä se toi tällaiseen kirjaan uuden näkökulman. Sitä ei voi kuitenkaan kieltää, etteikö tämä kirja olisi ollut vain viihdyttävää hömppää ja hyvää ajanvietettä, sillä juuri sitä tämä oli.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012
VERONICA ROSSI: Paljaan taivaan alla
Tämän kirjan bongasin muiden kirjablogien kautta ja maanantaina sain sen hyppysiini lähikirjastostani.
Haave-nimisessä kaupungissa ihmiset asuvat suljetussa kapselimaisessa tilassa, mutta elävät elämäänsä pääasiassa virtuaalimaailmassa. Haaveessa asuu myös Aria, joka ei ole koskaan nähnyt oikeaa taivasta, tulenliekkejä tai metsää.
Arian maailman ulkopuolella elää Perry. Hänen elämäänsä kuuluvat vaaralliset kulkutaudit, nälkä ja eetterimyrskyt ekologisen katastrofin kokeneessa maailmassa.
Yksi ilta muuttaa kummankin elämän ja heistä tulee vastentahtoisesti liittolaisia.
Paljaan taivaan alla on ensimmäinen osa kolmiosaisesta romaanisarjasta. Mielestäni se oli ihan hyvä aloitus. Arian ja Perryn maailmat erosivat tarpeeksi toisistaan, mutta mielestäni yhteys heidän maailmoidensa välillä jäi aika epäselväksi. Pidin kuitenki paljon erityisesti Perrystä ja muista ulkopuolella elävistä ja heidän maailmastaan.
Kirja on kuitenkin hyvin samantyyppinen kuin muut samaan kategoriaan kuuluvat uudet nuortenkirjat. Itselleni tuli ainakin näin ensimmäiseksi mieleen Revisin Across the Universe, mutta tämä oli silti ehkä hiukkasen parempi.

tiistai 8. toukokuuta 2012
L.J. SMITH: Vampyyripäiväkirjat 6 - Uusi aika 2: Varjosielut
Demonihenget ovat vanginneet Stefanin Pimeään ulottuvuuteen, jossa kaikki on erilaista kuin Elenan ja muiden tuntemassa ihmisille kuuluvassa maailmassa.
Bonnie ja Meredith seuraavat Elenaa ja Damonia Pimeään ulottuvuuteen, jossa kaikkien aikomuksena on pelastaa Stefan. Vaikka Damon haluaa Elenasta kaiken itselleen, luottaa Elena silti Damoniin.
Elena on sitä mieltä, että mikään ei estä häntä vapauttamasta Stefania, vaikka matkan varrella monet sitä yrittävätkin. Silti päivä päivältä Elena tuntee enemmän vetoa Damoniin.
Tulipahan nyt luettua tämäkin kirja. En erityisemmin pidä Vampyypäiväkirjoista kirjoina, mutta silti olen lukenut tähän mennessä kaikki.
Tämän viimeisimmän lukeminen kyllä tökki, sillä ensimmäisiin kirjoihin verrattuna tämä oli tiiliskivi. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että kirjojen tarina on varsin sekava ja aika omituinen, mutta silti aina silloin tällöin tapahtuu jotain, joka herättää mielenkiinnon ja saa lukemaan lisää. Esimerkkinä tämän kirjan loppu, joten uskoakseni tartun varmaan seuraavaankin osaan, kun siihen törmään.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
KAT FALLS: Vastavirta
Luin muistaakseni viime kesänä ensimmäisen osan nimeltään Veden alla, mutta vasta nyt tajusin, että siihenhän on tullut jatko-osakin. Vastavirta ilmestyikin jo viime vuoden puolella, mutta oli mennyt minulta täysin ohi.
Ty on 15-vuotias poika, joka ei voi kuvitella elämää vedenpinnan päällä, kun taas Gemma on samanikäinen tyttö, joka kammoaa syviä vesiä.
Tyn vanhemmat siepataan ja Gemman kanssa he turvautuvat pahamaineisen Krottiliigan apuun. Matka kulkee läpi syvien vesien ja mitä ihmeellisimpien vedenalaisten paikkojen. Ty ei ole kuitenkaan varma voiko täysin turvautua Gemman apuun, sillä hän ei ole varma pystyvätkö niin erilaisista maailmoista kotoisin olevat elämään rinnakkain.
Pidin todella paljon ensimmäisestä osasta, eikä tämä toinenkaan tuottanut pettymystä. Kirjan romantiikka-asetelma on kuin mistä tahansa kevyestä teinihömpästä, mutta samanlaista maailmaa ei kyllä monista muista kirjoista löydy.
Tällaista vesieläintä ainakin kiehtoi erittäin paljon kirjojen maailma. Mielestäni Falls tarjoaa lukijoilleen hyvän vaihtoehdon valita asettuvatko Tyn vai Gemman puolelle - rakastaako merta vai pelätä sitä.

lauantai 28. huhtikuuta 2012
EILEEN FAVORITE: Sankarittaret
Kävin noutamassa postista paketin, josta paljastui Jossun lukupäiväkirja-blogin arvonnasta voittamani kirjat. En millään voinut pitää näppejäni erossa tästä kyseisestä teoksesta, vaan aloitin sen ahmimisen heti kotiin päästyäni.
Penny on 13-vuotias tyttö, joka elää mitä ihmeellisintä elämää äitinsä täysihoitolassa, sillä hoitola on täynnä mitä kiinnostavimpia naisia. Naiset ovat karanneet romaaneista. He ovat sankarittaria, jotka pakenevat ilkeitä miehiään ja haluavat hetken tauon tarinastaan.
Eräänä iltana Penny kohtaa metsässä, johon häntä on kielletty menemästä, hurjan ratsastajan - kelttikuninkaan Conorin. Penny sekaantuu tarinaan ja pian hänet leimataan hulluksi.
Kirja oli hauska ja sellainen leppoisa ja mukava. Se antoi kuitenkin koko ajan odottaa vähän enemmän kuin mitä antoi, sillä ainakin takakannen teksti oli nostanut odotukseni hyvinkin korkealle.
Kirja olisi voinut antaa vielä paljon enemmän, jos olisin tuntenut kirjan sankarittaria Anna Kareninaa, Scarlett O'Haraa ja muita paremmin, mutta pakko myöntää, että en ole kovin suuri klassikkojen ystävä.
Sankarittaret oli kuitenkin viihdyttävä opus, joka vangitsi huomioni koko illaksi.

tiistai 24. huhtikuuta 2012
CHEVY STEVENS: Kadonnut
Kiinnostuin tästä kirjasta ensin muiden kirjablogien kautta ja sitten yllätyksekseni bongasin tämän kirjastoni uutuuksien joukosta.
Tavalliseen asuntonäyttöön tullut mies sieppaa Annie O'Sullivanin, menestyvän kolmikymppisen kiinteistönvälittäjän, jolla on kaikki kohdillaan - hänellä on hurmaava poikaystävä, talo ja koira.
Hänen elämänsä muuttuu, kun mies pitää häntä vankina syrjäisessä vuoristomökissä ja pakottaa hänet tottelemaan oikkujaan. Annieen kohdistuu väkivaltaa ja nöyryytystä, ja ajan mittaan päivät vaihtuvat kuukausiksi.
Kirjan takana luvattiin kirjan olevan "hyytävä psykologinen trilleri, joka puistattaa ja koukuttaa".
Puistattaa - ehkä ei. Koukuttaa - sinne päin.
Lisäys "ei heikkohermoisille" ei ainakaan minun kohdallani pitänyt paikkaansa. En pysty lukemaan kauhua tai katsomaan kauhuelokuvia ja muutaman trillerielokuvankin olen joutunut keskeyttämään, mutta tämä kirja oli oikeastaan aika kiinnostavaa luettavaa, vaikka aiheet olivatkin rajuja. Mielestäni kirja oli kuitenkin suhteellisen kesy.
Kadonnut oli ihan mukavaa vaihtelua normaaliin lukemiseeni, eli suosittelen, jos ei muuten tule juuri trillereitä luettua.

maanantai 23. huhtikuuta 2012
CHARLAINE HARRIS: Pahan veren valtakunta
Jälleen kerran ilmestyi yksi osa Sookie Stackhouse-sarjaa suomeksi ja onneksi olin tehnyt siitä jo kuukausia sitten varauksen kirjastoon.
Tosin minua kyllä vähän ärsyttää, kun kaikki uudet kirjat eivät aina heti löydäkään tietään kirjaston hyllylle.
Illinoisissa järjestetään vampyyrien huippukokous, jonne myös Sookie on värvätty mukaan Louisianan vampyyrikuningattaren Sophie-Annen toimesta.
Kieroilut muuttuvat murhiksi ja Auringon seurakunta astuu jälleen mukaan kuvioihin aiheuttamaan tuhojaan.
Sookien miesrintamalla pyörii ihmistiikeri Quinn ja suhde häneen syvenee, mutta jälleen kerran tulee eteen tilanne, jolloin Sookien on pakko juoda Ericin verta.
Minua harmitti todella paljon se, että olin unohtanut niin monia henkilöitä. Heitä ei juurikaan esitelty uudestaan, vaan oletettiin lukijan muistavan heidät ilmeisesti edellisestä osasta, mutta monet olivat päässeet minulta kokonaan unohtumaan.
Kirja pyöri melkein pelkästään vampyyrien huippukokouksen ympärillä. Vaikka melkein koko ajan tapahtuikin kaikenlaista Harrisin tyyliin, olisin odottanut vielä vähän enemmän. No, ehkä seuraavassa osassa sitten.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)