LAINI TAYLOR: Karou, savun tytär

Koeviikko tappaa lukuinnon tyystin (oli sitten kyseessä romaanit tai koulukirjat), mutta kun se loppui, niin kipaisin heti kirjastoon hakemaan tämän uutukaisen kirjan, joka oli saapunut sinne jo koeviikon aikana.

17-vuotias Karou opiskelee Prahan taidelukiossa ja vaikuttaa aivan tavalliselta tytöltä, mutta sen lisäksi että hän on loistava piirtäjä, niin hän myös osaa puhua 20 kieltä.

Karoun luonnoslehtiöt ovat täynnä hirviöiden kuvia, eivätkä muut tiedä, että lehtiön hirviöt ovat oikeasti Karoun ystäviä. Yksi heistä on oinaansarvinen toivomuskauppias Brimstone, jonka salaperäinen puoti on Karoun koti. Karou toimii Brimstonen juoksupoikana ja saa häneltä toiveita, joilla hän voi toteuttaa toivomuksiaan.

Yhdellä matkoistaan Karou tapaa Akivan, enkelin, joka melkein tappaa hänet, mutta rakastuukin yllättäin Karouhun. Karou alkaa kysellä itseltään, että kuka hän on oikein on, koska hänestä tuntuu, että jossakin on toinen elämä, jota hänen kuuluisi elää.

Luin tämän kirjan yhdessä hujauksessa, koska sitä ei vain voinut laskea käsistä. Kirjan maailma ja kimeerit olivat todella mielenkiintoisia, ja minusta onkin aina mukava lukea sellaisia kirjoja, joihin kirjailija on keksinyt jotain erikoista ja omaperäistä.

Loppua kohti kirja huononi ja silloin tällöin oli myös hankalaa pysyä kärryillä tapahtumista. Muuten kirja oli hyvä ja luen kyllä sitten joskus seuraavankin osan.

TERHI RANNELA: Scarlettin puvussa

Luin tästä kirjasta aikamoisen tyrmäyksen Le Masque Rouge - blogista ja olin kyllä kuullut tästä ennen sitäkin. En ole ennen lukenut kirjaa, jonka päähenkilö olisi kaimani, joten päädyin lainaamaan tämän kirjastosta ja kokeilemaan itse, miltä kirja maistuisi.

Viivi Lintunen kirjoittaa blogiinsa intohimoistaan - vaatteista, Tuulen viemän Scarlettista ja tätä näyttelevästä Vivien Leighistä.
Hän on haaveillut vanhojen tansseista pikkutytöstä asti ja hänen on pakko saada tansseihin tyrmäävä mekko sekä Aki, hänen on/off-poikaystävänsä.

Aki menee kuitenkin yllättäen kihloihin mitättömän Olivian kanssa ja Viivi jää ilman tanssiparia. Viivi tapaa kuitenkin Harley Davidsonilla ajavan Rekon, jonka jälkeen kaikki entinen on tuulen viemää.

Ensin on pakko mainita, että en tiedä Tuulen viemästä oikeastaan yhtään mitään. Aku Ankassa olen saattanut törmätä johonkin siihen perustuvaan sarjikseen, mutta siihen se jääkin. Sen takia monet Tuulen viemään viittaavat asiat menivätkin minulta ohi, mutta ei se nyt hirveästi minua haitannut, saattoi olla vain plussaa.

Löysin kirjan kirjastosta 7-luokkalaisille suunnatusta vaunusta. Lukiessa koinkin kirjan sopivan ehkä sen ikäisille paremmin, vaikka vanhojen tansseista olikin ihan hauska lukea.

Mielestäni kirja oli ihan ok, ei mitenkään erityinen, mutta kyllähän sen nyt luki. Ärsyttäviä kohtia löytyi, mutta oli joukossa joitain hauskojakin juttuja. Ja totta kai minun tuli verrattua itseäni kirjan Viiviin, mikä toikin kirjaan pienen hauskan lisän. Ei meissä nyt ihan hirveästi samaa vaikuttanut olevan, mutta ainakin minun tuli tanssittua vanhat vihreässä puvussani.

MILA TERÄS: Perhosen varjo

Pidin joskus todella paljon Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta - kirjasta, joten kyllähän minua alkoi tämäkin kirja kiinnostaa bongattuani sen uutuuksien joukosta.

Linnea matkustaa kesälomalla Usvalaan erikoisen isoäitinsä luokse. Hän kuitenkin huomaa suvulla olevan salaisuuksia ja toisinaan ne tuntuvat yhtä painavilta kuin kilot, joita hän yrittää karistaa itsestään.

Linnea tapaa kuitenkin Valerian, ihanan, perhosia kuvaavan tytön, sekä Mikaelin, jonka kanssa hän voisi kulkea vaikka metsän ääriin.

Odotin että kirjassa olisi ollut enemmän fantasiaa, mutta suurimman osan sivuista vei Linnean syömishäiriö ja tytön sisäinen kamppailu syömistä vastaan.

Hyvä että edes jaksoin lukea kirjan loppuun, sillä aiheeltaan se ei jaksanut kiinnostaa ja lisäksi tuntui, että samat asiat olisivat toistuneet uudestaan ja uudestaan. Vasta loppupuolella päästiin fantasian pariin, mutta se ehtikin sitten loppua ennen kuin edes kunnolla alkoikaan. Kirjasta jäi vähän sellainen fiilis, että tuntui kuin siinä olisi kehnosti yhdistetty kaksi eri tarinaa.

LAUREN OLIVER: Pandemonium - Rakkaus on kapinaa

Luin aikaisemman osan Deliriumin heti sen ilmestyttyä reilu vuosi sitten. Aika lahjakkaasti olin unohtanut kirjan idean ja tapahtumat, joten virkistin hieman muistiani ennen kuin tartuin tähän toiseen osaan.
Luettuani Deliriumin jäin silloin siihen uskoon, että siihen ei olisi tulossa jatkoa. Jotenkin loppu tuntui vain surulliselta lopulta, joten en oikein osannut odottaa tätä Pandemoniumia, mutta pakkohan se oli varata kirjastosta, kun sain kuulla siitä.

Lena jatkaa matkaansa Alexin matkan katkettua luoteihin. Hän yrittää epätoivoisesti unohtaa entisen elämänsä ja Alexin, ja haaveet yhteisestä elämästä ovat vaihtuneet työskentelyyn vastarintaliikkeessä.

Lenasta on kasvanut taistelija, joka soluttautuu vihollisen selustaan, mutta päällisin puolin järkkymättömän Lenan sisäinen maailma on kuitenkin sekaisin: Voiko hän jatkaa elämäänsä ilman Alexia ja ovatko rakkaus ja vapaus edelleen puolustamisen arvoisia?

Kirja tempaisi mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta. Kerronta yllätti minut, sillä Lenan tarinaa käytiin läpi sekä menneessä että nykyhetkessä, jotka kummatkin olivat mielenkiintoista luettavaa. Vaikka ensin tällainen ratkaisu tuntui vähän oudolta, niin tarina eteni kuitenkin loogisesti.

Joka tapauksessa pidin Pandemoniumista todella paljon ja tämän kirjan loppu ei todellakaan jättänyt epäselväksi, etteikö jatkoa olisi luvassa. Loppu yllätti täysin ja kolmas osa pitää kyllä saada luettavaksi heti, kun se ilmestyy.

J.R. WARD: Vapautettu rakastaja

Vapautettu rakastaja on siis jo yhdeksäs osa Mustan tikarin veljeskunta - sarjaa.
Ja vihdoin ja viimein minäkin sain tämän kirjastosta, vaikka en kovin kaukana kärkipäästä varauslistalla ollutkaan. Se on tullut huomattua, että vaikka tätä sarjaa jo kaupasta löytyisikin, niin kirjaston hyllyille asti uudet osat eivät löydä tietään kovin nopeasti.

Vishousin kaksoissisar Payne on samaa synkkää soturikudosta veljensä kanssa. Hän on kuitenkin jo pitkään halunnut päästä vapaaksi äitinsä Kirjurineitsyen helmoista ja vammauduttuaan hän saa luvan lähteä Wrathin mukaan saamaan hoitoa.

Mustan tikarin veljeskunta värvää tohtori Manuel Manellon pelastamaan naaraan. Intohimo syttyy vampyyrin ja ihmisen välillä heti heidän kohdatessaan, mutta kahden maailman kohtaamisessa on omat haasteensa.

Tämä oli todellakin positiivinen yllätys! Tykkäsin tästä paljon enemmän kuin edellisestä osasta. Syynä olivat varmaankin uudet hahmot, esimerkiksi Xcor ja tämän joukot ja lisäksi se, että lessereitä ei tässä kirjassa kauheasti esiintynyt. Mielestäni myös Payne ja Manuel olivat ihan mukavia hahmoja ja varmaan jatkossakin olisi kiva lukea heistä lisää.

Mielestäni tämä sarja on nyt kuitenkin edennyt paljon paremaan suuntaan senkin takia, että enää ei keskitytä niin vahvasti vain yhteen pariin, vaikka kyllähän edelleen jokaisella kirjalla on se oma ns. pääparinsa. Mielestäni tässä kirjassa melkeinpä kaikista sivujuonista ja tapahtumista oli saatu mielenkiintoisia, kun taas joissakin aiemmissa kirjoissa saattoi tylsän luvun vain selailla läpi ja siirtyä seuraavaan, jossa olikin jo keskitytty muihin hahmoihin.
Seuraavaksi olisikin sitten luvassa kymmenes osa tätä sarjaa, jonka olenkin varannut jo aikoja sitten. Sitä odotellessa.

London and The British Library

Toissayönä tultiin kotia "kierrä Lontoo vain neljässä päivässä" - matkalta, jonne lähdin siskoni ja kaverimme kanssa, ja oli kyllä hauska reissu.
Tuli nähtyä perus turistinähtävyydet, esim. Big Ben, Buckinghamin palatsi ja British Museum, sekä shoppailtua mm. Oxford Streetillä ja Spitalfield's Marketilla.

The British Library kuului myös "must see" - listaan, mutta koska ei tajuttu lähteä ajoissa shoppailemasta, niin kirjastossa kiertelyyn jäi aikaa vain puolisen tuntia. Siellä olisi kyllä voinut viettää paljon enemmänkin aikaa.
Ja tosiaan kirjastoonkin mentäessä oli vartijat ovella seisoskelemassa, kuten melkein joka paikassa.



Heti aulaan tullessa näki tuon monen kerroksen korkuisen lasivitriinin täynnä kirjoja. Kuitenkin ilmeisesti vain henkilökunnalla ja tutkijoilla oli lupa mennä sinne ja kyllähän tuolla muutama heppu näytti lasin takana olevan. Muuten kirjastossa oli erillisiä lukusaleja täynnä kirjoja, mutta niihin olisi tarvinnut ilmeisesti jonkin luvan päästäkseen sisään.

Puolituntinen päätettiinkin sitten kuluttaa kirjaston harvinaisuuksien katseluun. Kyseiset teokset olivat kaikki erillisessä hämärässä huoneessa lasivitriineissä, eikä niistä saanut ottaa valokuvia, vaikka olisi kyllä kovasti tehnyt mieli.
Huoneessa oli myös tietokoneita, joista löytyi e-kirjamaisesti kaikki tai ainakin tosi moni vitriinien teoksista. Me selailimme mm. Lewis Carrollin käsikirjoitusta Alice's Adventures Under Ground kirjasta.

Löysin myös netistä British Libraryn online gallerian, eli TÄÄLTÄ löytyvät linkit selailtaviin teoksiin. Kannattaa käydä katsomassa, jos et ole niihin aikaisemmin törmännyt.

Parhaiten huoneen teoksista ja esineistä jäivät mieleen mm. Jane Austenin kirjoituspöytä ja hänen muistivihkonsa, Beatlesin alkuperäiset sanoitukset sekä Chopinin nuotit. Vanhimmat opukset liittyivät ilmeisesti Britannian lakiin ja olivat tositosi vanhoja. En nyt muista vuosilukua, mutta kaipa se British Libraryn nettisivuilta löytyisi.
British Librarysta jatkettiinkin sitten läheiselle King's Crossin asemalle, koska Platform 9 ja 3/4.

Kuinkas moni muu on käynyt joskus kiertelemässä The British Libraryssa?

D.L. KING (toim.): Suloisin suudelma

Päätinpä aloittaa messukirjojen lukemisen tästä kirjasta, sillä viime aikoina olen tykästynyt todella paljon novellikokoelmiin. Toisaalta vampyyrit saattavat kohtpuoliin tulla korvista ulos, sillä vielä olisi neljä vampyyrikirjaa yöpöydällä odottamassa.

"Näissä lumoavissa kertomuksissa kuolemattomat, äärettömän kauniit, voimaa ja seksiä tihkuvat vampyyrit ottavat tarvitsemansa elinvoiman niiltä onnettomilta (tai onnekkailta), jotka heidän tielleen sattuvat. Suloisin suudelma vie lukijan hämärille kujille ja pimeisiin makuuhuoneisiin kokemaan pelon ja mielihyvän väristyksiä, joita vain vampyyrit voivat ihmisessä herättää. Vampyyrit tyydyttävät nautinnonhalunsa niin nykyaikaan kuin menneisyyteen sijoittuvissa verenkarvaisissa novelleissa."

Muutaman novellin ajan kirjasta oli vielä sellainen ok-fiilis, mutta sitten alkoi tuntua, että kaikki novellit olivat liikaa toistensa kaltaisia ja teksti oli mielestäni hitusen liian kökköä (vika voi kyllä olla suomennoksessakin).

Mikään novelleista ei jäänyt erityisemmin mieleen, loppupäästä ehkä Kristina Wrightin "Viiltäjä", mutta syynä saattoi toki olla sekin, että kyseinen novelli oli kokoelman toiseksi viimeinen. Enemmän tykkäsin suomalaisista vampyyritarinoista kuin näistä, vaikka kyllä nämäkin nyt luki.

Helsingin kirjamessut 2012

Hyppäsin perjantaina junaan ja lähdin ensimmäistä kertaa kirjamessuille. Olisin halunnut käydä Helsingin kirjamessuilla jo viime vuonna, mutta ne sattuivat menemään minulta silloin täysin ohi.
Nyt sitten vietettiin kaverin kanssa syysloman perjantai aamusta iltaan saakka messuilla ja tuli koluttua kirjapuolen lisäksi myös musiikki- ja ruokapuoli. Päivä oli todella mukava, kuunneltiin kirjailijahaastatteluita ja kannoin myös kassillisen kirjoja kotiin.

Duudsonien Jarppi, Jani Niipola ja "Duudsonit - 100 tapaa pelastua tylsyydeltä"

Jera Hänninen, Jyri Hänninen, Sofi Oksanen ja "Haluatko todella kirjailijaksi?" veti Kirjakahvilan tupaten täyteen porukkaa

Kallion lukiolaiset haastattelivat Elina Rouhiaista

Baba Lybeck haastatteli Kira Poutasta, Laura Paloheimoa ja Maria Rocheria chick litistä

ilta oli jo pimenemässä, kun viimein lähdettiin kotimatkalle

Minulla oli pitkä lista kirjailijoista, joita halusin käydä kuuntelemassa, mutta skippasimme kuitenkin monet heistä, sillä aika ei kerta kaikkiaan riittänyt.
Elina Rouhiaista halusin käydä kuuntelemassa, sillä pidin todella paljon Kesyttömästä ja myös keskustelu chick litistä ja kyseisten kirjailijoitten kirjoista oli todella kiinnostava ja hauska. Kira Poutasen kirjoja olenkin lukenut ja muutama on nytkin lainassa, mutta Laura Paloheimon Klaukkala oli pakko lisätä lukulistalleni. Kävimme kuuntelemassa myös Outi Pyytä, joka oli puhumassa Trashion-kirjastaan.

Messuhalli kierrettiin useampaan otteeseen läpi. Ruokapuolella käytiin maistelemassa maistiaisia ja musapuolella katselin erilaisia nuottikirjoja, joista yksi lähtikin mukaan ja kokeilin myös muutamia pianoja.

kirjasaalis

• Alan Bennett - Epätavallinen lukija
• Janet Evanovich - Neljäs kerta toden sanoo
• D.L. King (toim.) - Suloisin suudelma
• J.K. Rowling - Harry Potter ja Azkabanin vanki
• J.K. Rowling - Harry Potter ja Liekehtivä pikari
• Aku Ankan taskukirja 368 - Kuutamolla
• Michael Gerber - Barry Trotter ja kuollut hevonen
• Michael Swanwick - Rautalohikäärmeen tytär
• HITS 2012

Vaikka minulla on ennestään keskeneräisiä kirjoja, niin pakkohan minun oli tarttua noihin messukirjoihinkin.

Ja nuottikirjan kappaleita olen myös jo kovasti soitellut, erityisesti Pariisin Kevään "Kesäyötä" ja Heli Kajon "Jos mä kuolen nuorena" kappaleita on ihana soittaa pianolla.

SIRKKA TURKKA: Niin kovaa se tuuli löi

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - kotimainen nykykirjallisuus

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa). 

Niin kovaa se tuuli löi on Sirkka Turkan kahdestoista runokokoelma ja hänen tekstejään on käännetty yli kymmenelle kielelle. Hän on saanut muun muassa Finlandia-palkinnon (1986).

Niin kovaa se tuuli löi on jaettu viiteen osaan. Runokokoelma on täynnä lyhyitä runoja ja aforismin tyylisiä säkeitä: "Naisenkautta tänne tultiin, miehen kautta/ täältä lähdetään."
Aiheet liikkuvat kuolemassa ja menetyksessä ("Silmät haudataan, ne katsovat sinua/ kun painat pulttipistoolin otsaan,/ ne katsovat vielä, kun se putoaa/ eteesi polvilleen, kuningas kuolee."), yksinäisyydessä ja tyhjyydessä ("Sinisilmä, olen toivonut kauan, että saisin nähdä/ sinut vielä kerran, edes yhden tupakan verran.") ja eläimissä ja ihmisissä ("Jésus Armani-yhtye soittaa ylhäällä pilvissä,/ hevoset nelistävät pitkin pustaa,/ segerstamilainen suomalais-ugrilainen uho,/ horsemanship, lauman käsittelytaito.").

Runot ovat surumielisiä ja kuolema on niissä hyvin usein läsnä, mutta niistä löytyy myös lohduttavia piirteitä: "Kuljet kanssani yhä pitkin pakkastalvea,/ kulkee hassu hymysi, hautasi./ Pitkin jäisiä jokia vain me hassut/ kohti koirien kirkkoa, ketun enkeleitä." Rakas lemmikki tuntuu kulkevan rinnalla, vaikka makaisi jo haudassa. Runot vetoavatkin hyvin vahvasti tunteisiin.

Runoissa on viittauksia myös historiaan ja uskontoon, esimerkiksi "sisäministeri Tandefelt ampui, Ritavuori ampui/ - - sen jälkeen kun koira oli ammuttu, piti ampua/ Bobrikov, ja sitten itsensä" ja "ei tiennyt Jeesusrukka kelle kukoistaa,/ vain kanniskeli ristiään, oli nätti kuin humma".
Mielestäni Turkka ottaa runoillaan kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin, jotka kaipaisivat muutosta: "Emakko katsoi kärsällään, se oli saattohoidossa/ satulahuoneessa, sairaana se katsoi/ tumma pilvi pään päällä, kivun kotsa./ - - Lopulta lääkintämiehet pomppivat sen kaulan/ päällä, kun lopetuspiikit eivät tehonneet."

Itse pidän eniten juuri tämänkaltaisista runoista, jotka ovat lyhyitä ja tunteisiin vetoavia, mutta eivät välttämättä aukea ensimmäisellä tai toisellakaan lukukerralla, vaan niissä riittää pohdittavaa.

"Pistin hyasintin sen poskea vasten,/ valkean hyasintin mustaa poskea vasten,/ matkaa varten./ Kun hyvä lähtee tästä maailmasta,/ sitä vain huutaa."

LAUREN OLIVER: Kuin viimeistä päivää

Pidin Lauren Oliverin Deliriumista ja nyt ennen Pandemoniumin lukemista päätin tarttua tähän kirjaan bongattuani sen kirjaston hyllystä.

Samantha Kingston on kaunis ja suosittu, jolla on koulun komein poikaystävä ja paikka parhaissa piireissä, mutta sitten hänen elämänsä muuttuu silmänräpäyksessä auto-onnettomuudessa.

Avatessaan silmänsä Sam huomaa elävänsä päivää ennen onnettomuutta ja hänen elämänsä viimeinen päivä alkaa toistua uudestaan ja uudestaan. Asiat kuitenkin muuttuvat koko ajan ja seitsemän päivää muodostavat seitsemän vaihtoehtoista totuutta, jotka nivoutuvat sekä Samin että hänen  läheisimpiensä tulevaisuuteen. Sam saa huomata, että onnellinen loppu ei olekaan itsestäänselvyys.

Ensin vähän epäilytti se, kuinka paljon toistoa kirjassa on, sillä siinähän kerrotaan koko ajan samasta päivästä, mutta ihan turhaan epäilin. Samin viimeinen päivä muuttuu joka kerta - uusia asioita paljastuu ja Sam myös itse muuttaa päivien kulkua.

Oliver jakaa nuoret karusti suosittuihin ja vähemmän suosittuihin, joiden välinen kuilu on suuri. Kuin viimeistä päivää onkin hyvä kasvutarina - Sam oppii katsomaan asioita eri valossa. Kirjan loppu tuli minulle yllätyksenä, mutta se oli kuitenkin erittäin onnistunut. Mielenkiintoinen tarina, mutta se ei aivan tempaissut minua mukaansa, vaikka hyvä olikin.