MILA TERÄS: Pimeän taivaan kilta

Tämä kirja lojui ties kuinka monta vuotta kirjahyllyssäni, kunnes nyt viimein lukumaratonilla sain sen luettua. Pidän todella paljon Teräksen kirjasta Tyttö tulevaisuudesta, mutta Perhosen varjo taas jätti kylmäksi - odotukset tätäkään kirjaa kohtaan eivät olleet suuret.

Historiaa opiskeleva Sella tutustuu Turun yliopistossa herkkään ja sielukkaaseen Jonniin. Yhdessä opiskelutovereidensa kanssa he perustavat Pimeän taivaan killan, sillä heitä kaikkia yhdistää kiinnostus keskiaikaan. He kokkaavat keskiaikaisia ruokia, ompelevat pukuja ja käyvät pitkiä keskusteluja siitä, miten erilaisena todellisuus keskiajalla koettiin. Yksilöllisyys oli tuntematon käsite, ja aseena selittämätöntä vastaan oli vain taikausko.

Kun Jonni sitten sairastuu ja alkaa kuulla ääniä, Sellaa askarruttaa, miksi nykyihmisestä on niin pelottavaa, että joku kokee todellisuuden eri tavalla. Samalla kehiytyy auki kertomus piikatyttö Valpurista, joka pakenee Hämeen härkätietä pitkin Turkuun. Uhmakkaasti Valpuri pohtii, ovatko sairaus ja hyljeksintä rangaistus siitä, että hän kaipaa vapauteen säätynsä kahleista.

Pakko se on myöntää, että olihan tämän lukeminen nyt aikamoista pakkopullaa. Kirjan nimestä sain sellaisen käsityksen, että tässä voisi olla fantasian piirteitä, mutta tämähän olikin sitten pettymyksekseni melkeinpä pelkkää historiaa, jos ei lasketa Jonnin sairastamaa skitsofreniaa, jolla myös oli iso rooli kirjassa.

Ei koko kirja sentään nyt ihan huono ollut, sillä Valpurista oli mielenkiintoista lukea. Harmi vain, että kirjassa vuoroteltiin nyky- ja keskiajassa ja nykyajassa äärimmäisen ärsyttäviä mielestäni olivat hahmot, sillä ainakaan minulle he eivät olleet yhtään samaistuttavia. Toisaalta voisin ihan hyvin suositella tätä kirjaa historiaa yliopistossa opiskelevalle ystävälleni.

arvosana: 1 / 5
Otava 2008
sivut: 265
mistä: omasta hyllystä

ANNA GODBERSEN: Illan pitkät varjot

Ihastuin edelliseen Godbersenin sarjaan välittömästi, mutta tämä seuraava sarja ei vakuuttanut minua yhtä vahvasti. Tämän viimeisimmänkin osan lukeminen takkusi aika pahasti, sillä aloitin sen lukemisen jo lokakuussa ja viimeiset sivut sain luettua vasta eilen.

1920-luvun viimeinen kesä on lopuillaan, ja Cordelia, Letty ja Astrid elävät yhä jazzajan kuumeista, kiihkeätempoista elämää. Astridin päivät viinatrokarin vaimona eivät ole kuitenkaan pelkkää auvoa, ja Cordelian suhde lentäjäsankariin vaatii jatkuvaa varuillaanoloa.

Valkokankaan palvotun tähtiparin siipien suojaan päätynyt Letty sen sijaan odottaa pongahtavansa kuuluisuuteen minä hetkenä tahansa. Tyttöjen villi kesä on vaihtumassa pimenevään syksyyn. Kun kesä päättyy, kukin tytöistä on kohdannut oman, ehkä yllättävänkin kohtalonsa.

Anna Godbersen kirjoittaa mukavaa hömppää, mutta suosittelisin mieluummin lukemaan Huumaa-sarjan. Tämä toinen sarja toisti aika paljon samoja kuvioita, mutta vaihdos 1920-lukuun toi mukavasti uutta näkökulmaa.

Lisäksi tämän sarjan tyttöjen miehet olivat persoonallisia sekä riittävän erilaisia toisiinsa verrattuna. Silti tässä kirjassa ei tapahtunut riittävästi ja tylsiä kohtia riitti. Pidin kuitenkin sarjan lopusta kun tyttöjen kohtalot selvisivät, ja kirjan viimeiset sivut olivatkin sen parhaimmat. Tästä trilogiasta jäi kuitenkin todella mitäänsanomattomat fiilikset.

arvosana: 2 / 5
Karisto 2013
sivut: 394
alkuteos: The Lucky Ones, 2012
mistä: kirjastosta

ANNA GODBERSEN: Ihania päiviä

Kerran kun tuli aloitettua tämä Anna Godbersenin toinen sarja, niin pitihän sen lukemista jatkaa, sillä sen lisäksi että sarja on mukavaa vastapainoa fantasialle, niin myös sen maailma on todella hurmaava.

Lettystä ja Cordeliasta on sukeutunut moderneja kaupunkilaisneitosia 1920-luvun Manhattanilla. Päivät kuluvat Greyiden äveriäässä kartanossa ja illat Manhattanin kiivaassa juhlahumussa yhdessä Cordelian velipuolen mielitietyn Astridin kanssa.

Lettylle tämä ei riitä, vaan hän pyrkii päättäväisesti Broadway-tähdeksi. Cordelian mielessä taas ei pyöri muu, kuin halu kostaa isänsä murha. Tytöille kuitenkin selviää, että he ovat myös keskellä vaarallisia pelejä, sillä Charles Grey ei ole pelkästään komea vaan myös gansteri.

Tämä osa ei vakuuttanut minua aivan samalla tavalla kuin Jazztyttö peilaa. Lukemisesta on jo jonkin aikaa ja tuntuu siltä, että pääideaa lukuun ottamatta minulle ei jäänyt oikein mitään mieleen. Tarinan miehet, niin uudet kuin vanhatkin toivat kuitenkin piristystä tähän kirjaan. Charlien viinabisnes toi vähän jännitystä ja Max Darby mielenkiintoista näkökantaa tyttöjen elämään, sekä mielestäni Lettyn mielitietyn kautta paljastui Lettystäkin hahmona uusia puolia.

Jotenkin tässä kirjassa asiat eivät edenneet enää niin mukavan vauhdikkaasti kuin ensimmäisessä ja paikoitellen lukeminen oli vähän tylsääkin. Toivonkin, että kolmannessa osassa päästään taas ensimmäisen osan tasolle - vähän olen kolmannen osan lukemista jo aloitellutkin.

arvosana: 3 ½ / 5
Karisto 2012
sivut: 384
alkuteos: Beautiful Days, 2011
mistä: kirjastosta

ANNA GODBERSEN: Jazztyttö peilaa

Luin joskus aikaisemmin Godbersenin Huumaa-sarjan, johon en voinut olla ihastumatta. Jazztyttö peilaa on ilmestynyt jo aikaa sitten, mutta vasta nyt päädyin lainaamaan sen kirjastosta.

1900-luvun taitteesta on siirrytty kultaiselle 1920-luvulle, jazz-aikaan. Kaksi ohiolaistyttöä karkaa New Yorkiin tavoitteenaan parempi elämä ja kuuluisuus. Cordelia haluaa etsiä käsiinsä kuvitellun isänsä, rikkaan pirtutrokarin Darius Greyn ja Letty haluaa tähdeksi.

Tytöt pääsevät yläluokkaisiin kartanoihin ja Broadwayn valoihin, mutta saavat huomata ettei elämä New Yorkissa ole pelkkää ruusuilla tanssimista, eikä se ole aivan sellainen paikka, millaiseksi maalaistytöt sen kuvittelivat.

Anna Godbersenin tyyli on aivan ihana ja mukaansatempaava. Kirjassa oli juuri sopivasti historiaa, jännitystä, romantiikkaa ja hahmot olivat mielenkiintoisia. Päähenkilöt, Cordelia, Letty ja Astrid poikkesivat toisistaan hyvin, eikä kirjan lukemisesta tullut sellaista, että olisi halunnut lukea vain yhdestä heistä ja skipata muut.

Välillä tuntui kuitenkin siltä, että ihan kuin olisin jo lukenut kirjan, sillä tyyli oli niin samanlainen kuin Huumaa-sarjassa. Vaikka tässä kirjassa henkilöiden asenteet olivat aika erilaisia, onhan sarjojen välillä 20 vuoden ero, niin silti henkilöissä oli huomattavissa samanlaista naiiviuutta ja kevytkenkäisyyttä kuin Huumaa-sarjan tytöissä. Joka tapauksessa kirja oli kuitenkin hyvä ja se tuli luettua hetkessä.

arvosana: 4½ / 5
Karisto 2011
sivut: 403
alkuteos: Bright Young things, 2010
mistä: kirjastosta

JANE AUSTEN: Ylpeys ja ennakkoluulo

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klasikkot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Pidän paljon Keira Knightleyn tähdittämästä elokuvaversiosta Ylpeys ja ennakkoluulo ja minun oli jo useampaan otteeseen ollut tarkoitus lukea kirjakin, mutta aina se jäi ja nyt siihen tarjoutui hyvä tilaisuus.

Yllätyin kyllä ensimmäisiltä sivuilta lähtien siitä, kuinka hyvin elokuva mielestäni noudattelee tyyliltään kirjaa. Toisaalta se myös häiritsi lukemistani, sillä elokuva oli niin vahvasti taustalla vaikuttamassa.

Ylpeys ja ennakkoluulo kertoo siis ennakkoluuloisen Elizabethin ja ylpeän Darcyn rakkaustarinan. Lisäksi kirjassa seurataan myös Elizabethin sisarusten elämää ja kommelluksia. Elizabethin äidillä kun on tarkoitus saada kaikki viisi tytärtään hyviin naimisiin. Monille tarina taitaakin olla tuttu.

Ylpeys ja ennakkoluulo on julkaistu 1813, elikkä 200 vuotta sitten ja tämä on mielestäni juuri sellainen ihka oikea klassikko johon minäkin jopa tykästyin. Ajankuvaus on mielestäni erittäin hienoa tässä teoksessa - millaista oli tapakulttuuri ja mitä arkipäiviin kuului. Hahmothan ovat kirjassa yksi syy, miksi se on niin rakastettu ja minäkin pidin heistä. Välillä niinkin nokkelat sanailut hahmojen välillä alkoivat ärsyttämään ja silloin tällöin olisi kaivannut jotain hömppää, mutta tätä klassikkoa en menisi muuttamaan.

Todennäköisesti tämä on kirja, jonka pariin tulen mahdollisesti palaamaan vielä parinkin vuoden päästä.

LAILA KOHONEN: Noora ja Oolannin sota

Halusin välipalaksi lukea jonkin lyhyen ja harmittoman kirjan, joten nappasin hyllystäni vuosista 1854-55 kertovan kirjan.

Kirja kertoo Noora-tytöstä, jonka on aika lähteä pikkupiiaksi. Kumminsa avulla hän pääsee piikomaan Kotkan saareen, eikä lähikartanoon, jonne hän ei olisi missään nimessä halunnut.

Kotkan saaressa Noora näkee ylellisyyttä ja saa peräti omat kengät. Hän tutustuu myös komeaan ja hauskaan Kalleen.

Lopulta engelsmannit kuitenkin rantautuvat lähistölle ja Noora joutuu miettimään mitä tehdä muitten paetessa kiireen vilkkaa sodan melskeitä karkuun, sillä pikkupiian pitää joka tapauksessa ensimmäiseksi kuunella isäntäväkensä käskyjä.

Kirja on kuvattu nuoren tytön silmin ja sopii samanlaiselle lukijalle. Itselleni kirjan tarina jää varsin keskeneräiseksi. Kirjassa on aineksia hyvään teokseen, mutta se on selkeästi tarkoitettu vähän nuoremmille lukijoille.

Noora ja Oolannin sota on kuitenkin mukava pieni välipala ja kurkistus 1850-luvulle, tosin jos haluaa lukea nimenomaan historiallista 1800-luvusta kertovaa kirjallisuutta, niin silloin en valitsisi tätä kirjaa.