SIRI PETTERSEN: Mahti

Korpinkehät nousi jo ennen viimeistä osaansa Mahtia suosikkisarjojeni joukkoon, enkä millään malttanut odottaa tämän viimeisen osan kolahtamista postiluukusta.

Hirka valmistautuu ottamaan paikkansa isänsä synnyinmaassa - sokeiden kylmässä maailmassa, jossa heikkoutta halveksitaan. Hän on hyväksynyt osansa, jotta Yminmaa pysyisi turvassa ja Rime elossa.

Kuolleena syntyneet janoavat Mahtia kuitenkin niin paljon, että sota vaikuttaa väistämättömältä. Tämä saa Hirkan kyseenalaistamaan kaiken mihin hän on uskonut ja minkä puolesta taistellut.

Ihan mielettömän trilogian ihan mieletön lopetus. Luin kirjan yhdeltä istumalta yhden illan / yön aikana, sillä en malttanut laskea sitä käsistäni. Mielestäni tämä kirja oli paras kaikista kolmesta, vaikka en osannut odottaa sen nousevan Odininlapsen yli (joskin taidan lukea senkin vielä jossain vaiheessa uudestaan - jo neljännen kerran).

En osaa valita kummasta maailmasta pitäisin enemmän - Yminmaasta vai sokeiden. Pettersen on joka tapauksessa luonut todella mielenkiintoiset maailmat, joista oli kiinnostavaa lukea. Mielestäni ne ovatkin olleet yksi tämän kirjan ja koko trilogian parhaista annista.

Sitten on myös Hirka. Monesti olen vähän kriittinen päähenkilöiden suhteen, mutta Hirka on ollut ihan paras ensimmäisestä kirjasta lähtien. Rime oli tämän kirjan suhteen miinus, kuten oli mielestäni toisessakin osassa - hänestä kertovat kohdat eivät oikein sytyttäneet ja vilkuilin aina, kuinka monta sivua on jäljellä, että päästään taas seuraamaan Hirkaa.

Loppu oli hyvä. Viittaukset muihin maailmoihin tuovat pientä toivoa jatkosta, tarinaa olisi niin mieluusti lukenut enemmänkin kuin 500 sivun verran. Korpinkehät oli kokonaisuudessaan kyllä sellainen trilogia, että jos siihen ei ole vielä tutustunut, niin nyt kyllä kannattaa!

arvosana: 5 / 5
Jalava 2016
sivut: 507
alkuteos: Evna, 2015
mistä: arvostelukappale

SIRI PETTERSEN: Mätä

Tätä kirjaa tulikin odoteltua kuin kuuta nousevaa, että milloin se tulee. Ensimmäinen osa Odininlapsi oli paras lukemani kirja viime vuonna, joten odotukset Mätää kohtaan olivat kovat.

Hirka on joutunut kuolevaan maailmaan, kamppailuun saalistajiensa ja kuolleena syntyneiden kanssa. Maailmaan, jossa hän antaisi mitä vain nähdäkseen jälleen Rimen. Mutta eloonjäämisestä taisteleminen ei ole mitään sen rinnalla, mitä tapahtuu, kun Hirka ymmärtää, kuka hän todellisuudessa on.

Tuhannen vuoden ajan mädän lähde on tahtonut päästä vapauteen. Sen vapauden vain Hirka pystyy tarjoamaan.

En joutunut pettymään. Luin tarinaa hirmuista vauhtia eteenpäin, kun en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Pettersen on luonut niin lumoavia henkilöitä ja maailmoja, että ei kirjasta voi olla pitämättä. Hirka vain on niin ihana päähenkilö, voimakas ja itsenäinen. Odininlapsen tasolle kirja ei kyllä yltänyt, eli ei tästä tämän vuoden parasta kirjaa tullut, mutta Mätä oli kuitenkin hyvä jatko-osa Odininlapselle.

Pakko myöntää, että jäin hitusen kaipaamaan Yminmaata, mutta onneksi Rimen näkökulmasta päästiin piipahtamaan sielläkin, vaikka tässä kirjassa Rime olikin se tylsempi henkilö. Pettersen on hienosti onnistunut luomaan yhteydet eri maailmojen välille ja olikin mielenkiintoista, että tämä kirja sijoittui ihmisten maailmaan.

Tässä kirjassa tapahtui todella paljon tarinan kannalta tärkeitä juttuja, joita on vaikea olla spoilaamatta - kannattaa siis lukea tämä, jos Odininlapsi yhtään kiinnosti. Nyt on kyllä entistä isommat odotukset vikaa kirjaa kohtaan. Ja pakko vielä lopuksi hehkuttaa tämän kirjasarjan kansia. Yleensä tykkään kansista, joissa on ihmisiä, mutta nämä ovat ihan mielettömiä.

arvosana: 4 / 5
Jalava 2016
sivut: 499
alkuteos: Råta, 2014
mistä: arvostelukappale

SIRI PETTERSEN: Odininlapsi

Sain Jalavalta arvostelukappaleena tämän Siri Pettersenin Norjassa menestystä niittäneen Korpinkehät-trilogian ensimmäisen osan, jonka lukeminen minun oli pakko aloittaa saman tien. Kirja antoi sen verran hyvän vaikutelman jo pelkän kannen ja takakansitekstin perusteella, vaikka olinkin hieman epäileväinen kaiken sen saaman hypetyksen vuoksi - voisiko se oikeasti olla niin hyvä?

Hirkalta puuttuu jotain, mikä kaikilla muilla tässä maailmassa on. Ilman sitä hän on mätä ja tauti. Kun Hirka on viidentoista hän kuulee olevansa odininlapsi, ihminen - hännätön olento toisesta maailmasta, jota muut hyljeksivät ja pelkäävät.

Hirka pakenee, mutta lupaus ystävälleen Rimille saa hänet riskeeraamaan oman henkensä ja palaamaan. Joku tahtoo kuitenkin tappaa Hirkan ennen muita, jotta hänen salaisuutensa säilyisi ikuisesti, sillä Hirkan tultua porteista tähän maailmaan, pääsi läpi myös joitain paljon vaarallisempia olentoja.

Nyt kirjan luettuani voin sanoa, että kaikki hypetys oli todellakin ansaittua - Odininlapsi täytti kaikki odotukseni ja ylikin. En edes tiedä mistä aloittaa oma hypetykseni, sillä en ole pitkään aikaan lukenut näin hyvää fantasiaromaania. Odininlapsi nousi suosikkeihini Liikkuvan linnan ja Potterien joukkoon. Kirja tulikin luettua melkein yhdeltä istumalta.

Pettersenin luoma fantasiamaailma lumosi minut. Erityisesti ihastuin juuri pohjoismaalaisuuteen, joka tuli kirjassa hyvin ilmi. Vähän arveluttaa miten hyvin muut maailmat mukaanluettuna ihmisten maailma tulevat istumaan tarinaan, mutta juuri muita maailmoja odotan innokkaasti seuraavilta osilta.

Lisäksi pidin todella paljon hahmoista oikeastaan yhtä lukuunottamatta. Kirja eteni vuorottain Hirkan, Rimen ja Urdin näkökulmista ja juuri Urd oli kaikista kirjan hahmoista se, joka ei sytyttänyt, vaikka hänellä iso rooli olikin. Hänestä kertovat pätkät luin aikalailla silmäillen, sillä Hirka ja Rime olivat niin paljon mielenkiintoisempia hahmoja. Romantiikkaa olisin kaivannut ehkä hitusen enemmän, mutta ehkä sitä tulee seuraavassa osassa. Tämä osa toimi hyvin näinkin, sillä tunteita ei kuitenkaan säästelty (enkä minä kyyneleitä).

Voin ehdottomasti suositella Odininlasta niin fantasian ystäville kuin myös muille - kirja varmasti kiinnostaa heitäkin, jotka eivät välttämättä juuri fantasiaa paljon lue.

arvosana: 5 / 5
Jalava 2015
sivut: 614
alkuteos: Odinsbarn, 2013
mistä: arvostelukappale