JOE ABERCROMBIE: Puolikas sotaa

Särkynyt meri -trilogian kaksi ensimmäistä osaa olivat sen verran hyviä, että toki tämä kolmaskin minua kovasti kiinnosti. Tämä trilogia ei ole ollut sellainen, että olisin iskenyt kirjojen kimppuun saman tien ne saatuani, mutta lukemisen aloitettuani vei jokainen kirja mennessään - myös tämä kolmas.

Throvenlannin prinsessa Skara on nähnyt kaiken hänelle tärkeän muuttuvan vereksi ja tomuksi. Ottaakseen paikkansa kuningattarena hänen on löydettävä rohkeutta ja oikeat sanat – sanat, jotka toimivat aseiden tavoin.

Juonikkaan isä Yarvin kokoama liittokunta yhdistää voimansa suurkuningasta vastaan. Osa Yarvin väestä kääntyisi mieluiten valoon sodan julmuuksien ääreltä, kun taas toiset on luotu taistelemaan pimeydessä. Vain puolikas sotaa kuitenkin käydään miekoin. Äiti Sota lyö siipensä kaikkien ylle, eikä yksikään Särkyneen meren asukkaista voi välttää hänen kosketustaan.

Puolikas sotaa oli todella hyvä päätös todella hyvälle trilogialle. Mielestäni kirja (kuten koko sarjakin) oli ehyt kokonaisuus, jossa mukaan astui uusi päähenkilö Skara. Aikaisempien osien vanhat hahmot pysyivät edelleen mukana ja Yarvilla olikin suhteellisen iso rooli tässä osassa, mistä pidin. Skara oli päähahmona mielenkiintoinen, kirjan edetessä kasvava naishahmo. Pidin hänestä kyllä, mutta hän jäi ehkä hitusen etäämmäksi kuin aikaisempien osien voimakkaammat hahmot. Kirjassa oli myös muita kertojahahmoja, joten se saattoi myöskin vaikuttaa asiaan.

Puolikas sotaa kallistui fantasian parista jopa dystopian puolelle, sillä kirjassa oli viittauksia "meidän maailmaamme" ja ihmisiin. Ehkä hieman irrallinen, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen lisä tarinaan.

Suosittelen trilogiaa ehdottomasti fantasiasta, scifistä ja dystopiasta pitäville/kiinnostuneille sukupuoleen ja ikään katsomatta.

arvosana: 4 ½ / 5

Jalava 2016

sivut: 519

alkuteos: Half a War, 2015

mistä: arvostelukappale

LAUREN KATE: Langennut

Langennut kiinnosti minua erittäin paljon jo englanninkielisenä, joten totta kai suomennos piti saada käsiini. Iso kiitos WSOY:lle arvostelukappaleesta.

Luce Pricen epäillään sytyttäneen tulipalon, jossa hänen poikaystävänsä kuoli, ja rangaistukseksi hän joutuu tiukan vartioinnin sisäoppilaitokseen, missä kaikki muut oppilaat vaikuttavat sosiopaateilta. Uudessa koulussa Luce kohtaa Danielin, arvoituksellisen, etäällä pysyttelevän pojan, joka vetää tyttöä puoleensa kuin magneetti.

Luce haluaa selvittää Danielin mysteerin hinnalla millä hyvänsä. Totuuden tavoittelu vie hänet osalliseksi sielua ravistelevaan draamaan, eikä mikään ole enää sitä miltä näyttää.

Tämä kirja oli sellainen, että se oli pakko lukea yhdeltä istumalta – juoni oli sen verran koukuttava ja nopeatempoinen. Sinänsä kirjassa ei ollut mitään uutta. Se oli hyvin samanlainen kuin muutkin paranormaalin romantiikan genren kirjat.
Langennut oli kuitenkin niin viihdyttävä ja ”teini”, että se upposi minuun todella hyvin. Oli koulumaailmaa, pahoja poikia, kolmiodraamaa ja vaikka sun mitä, mutta silti kirja muodosti minusta hyvän kokonaisuuden. Pidän kolmiodraamoista ja tässäkin kirjassa se sekä ihastutti että vihastutti, tai paremmin sanottuna ärsytti, mutta olen huomannut saman tapahtuvan useamman saman genren kirjan kohdalla.
Summa summarum – jos pidät paranormaalista romantiikasta kannattaa sinun lukea tämäkin kirja.

arvosana: 4 / 5
WSOY 2017
sivut: 453
mistä: arvostelukappale

ELENA MADY: Varjo

Varjo on Vaihdokkaan jatko-osa ja jatkaa Alex Winterin tarinaa. Ensimmäisessä osassa minut yllätti positiivisesti kotimaisuus ja tarinakin oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin lukea myös seuraavan osan.

Vaihdokas Alex on selvinnyt sarjamurhaajan kynsistä naapurin hakkerikomistuksen syliin - elämän pitäisi olla mallillaan. Hän saa kuitenkin kokea keinonahoissaan, että mikään ei ole niin kuin toivoisi. Hänen henkeään uhataan, ja jokainen askel kohti omaa identiteettiä tuntuu painajaisen tavoin johtavankin kauemmaksi siitä. Kukaan ei myöskään tunnu haluavan ottaa käyttöön Alexin perimän yhtiön teknologiaa, joka olisi askel eroon fossiilisista polttoaineista.

Kintereillä lymyävä pahuus uhkaa jokaista, jota Alex rakastaa. Onko jäljellä muuta vaihtoehtoa kuin jättää kaikki taakseen?

Pakko aluksi hehkuttaa tämän kirjan kantta. Mielestäni tämä on todella upea!

Lukemisesta minulla on jo hetki ja totta puhuen olen aika hyvin unohtanut kirjan tapahtumia. Luin kirjan kuitenkin melkein yhdeltä istumalta, joten ei se mitään huonoakaan luettavaa ollut. Juoni eteni mukavasti ja kuten ensimmäisenkin osan kohdalla, tässäkin osassa pidin siitä kuinka paljon erilaisia aiheita ja tyylejä kirjassa oli. On yhteiskuntakriittisyyttä, dekkarin piirteitä ja toisaalta taas aiheita nuorten parisuhteesta ja sen ongelmista.

Kirja olisi kaivannut ehkä hieman enemmän draamaa ja dramaattisuutta, nyt se vähän lässähti vaikka ihan hyvä olikin.

Joka tapauksessa tämä The Body Jumper-sarja on sellainen, että pakkohan se viimeinenkin osa on lukea, kun se ilmestyy.

arvosana: 3 / 5

WSOY 2016

sivut: 265

mistä: arvostelukappale

JOE ABERCROMBIE: Halki puolen maailman

Särkynyt meri -trilogian ensimmäinen osa Vain puoliksi kuningas oli ihan 5/5 ja ylitti odotukseni, joten totta kai luin enemmän kuin mielelläni myös tämän toisen osan. 

Thorn on päättänyt seurata kuolleen isänsä jalanjälkiä ja tulla soturiksi – huolimatta siitä, että hän on tyttö. Mutta kun Thorn vahingossa surmaa pojan harjoituskentällä, hänet vangitaan ja tuomitaan kuolemaan.
Kohtalo kuitenkin punoo Thornin osaksi viekkaan isä Yarvin juonia. Yarvin joukoissa hänen on kuljettava halki puolen maailman löytääkseen liittolaisia taisteluun kostonhimoista suurkuningasta vastaan.
Thornin rinnalla vaarallisella retkellä on epäonnistunut soturikokelas Brand, joka ei tahdo tappaa. Miksei Brandia huolittu kuninkaan sotaretkelle, ja mitkä teot ovat hyviä ja mitkä pahoja suurmiesten ja -naisten juonien myllerryksessä?

Vaikka edellinen osa oli todella hyvä, lähti tämän lukeminen vähän kangerrellen liikkeelle. Yarvi oli siirtynyt päähahmosta vähän pienempään rooliin, joka ei ollutkaan niin huono juttu, sillä Thorn oli käsittämättömän hyvä hahmo. Hän oli voimakas naishahmo, joka kasvoi kirjan mittaan ja josta luki enemmän kuin mielellään. Thornin lisäksi tarinaa kerrottiin Brandin näkökulmasta, eikä hänkään ollut yhtään hullumpi hahmo - mielestäni kumpikin näkökulma toimi todella hyvin.

Luettuani kirjaa vähän pidemmälle, se kuitenkin tempaisi minut mukaansa. Ei voi muuta sanoa kuin että Abercrombie on loistava kirjoittava ja suomennos todella onnistunut. Halki puolen maailman oli edeltäjänsä tapaan Game of Thronesin tyyppistä seikkailufantasiaa ja juonittelua, joka toimi - tylsiä hetkiä ei kirjassa ollut. Suosittelen ehdottomasti.

arvosana: 4 ½ / 5
Jalava 2016
sivut: 514
alkuteos: Half the World, 2015
mistä: arvostelukappale

LAURA LUOTOLA: Suoja - Kaupungit ja paluu

Suoja pisti silmään heti sen ilmestyttyä - kotimaista scififantasiaa ja vieläpä hieno kansi. Kyllä, kuulun niihin, jotka kirjaa valitessa tuijottavat myös kantta. Otinkin Suojan matkalukemiseksi Kroatiaan lokakuussa, jolloin luin reilu puolet kirjasta, mutta lopun vasta joulukuun aikana.

Tiyan Jolkai on ärhäkkä saayequtaityttö, joka kapinoi syrjityn heimonsa perinteitä vastaan. Hän käy töissä löydöksellä ja on ihastunut ylemmässä asemassa olevaan tyttöön, salamyhkäiseen Cismarthaan.
Mahdit ovat vanhoja hallitsijoita, joita kukaan kuolevainen ei ole nähnyt. He ovat pystyttäneet maagisen Suojan kaksiosaisen valtakuntansa ylle. Olosuhteet ovat muuttumassa Suojan tuolla puolen ja Mahdien katse kääntyy kohti kaukaisia planeettoja.
Eräänä päivänä Tiyan saa yllättävän kutsun yläkaupungin vaikutusvaltaisimmalta tiedemieheltä. Hän ajautuu Cisin kanssa seikkailuun, jonka edetessä selviää, että erilaiset vallasta tai vallankumouksesta haaveilevat tahot ovat kiinnostuneita saayequtain menneisyydestä.

Nyt on kyseessä kyllä sellainen kirja, joka on minulle vaikea arvosteltava, sillä siinä oli paljon puolia joista pidin ja lisäksi paljon niitäkin joista en pitänyt. Ensiksi niihin hyviin puoliin:

Kirjan kieli. Se oli niin räväkkää, että välillä kulmat kohoilivat - todella hyvää tekstiä. Ihan vain siitäkin syystä kirjaan kannattaa tutustua, sillä jo pelkästään kirjan kieli oli niin persoonallista. Lisäksi pidin siitä, ettei kirjassa käytettyjä nimityksiä oltu suomennettu (saayequtai, darz, jhil jne.), vaikka myönnän että alussa tsekkasin löytyykö kirjan lopusta sanastoa.
Tiyan Jolkai oli myös päähenkilönä erittäin onnistunut ja mielenkiintoinen hahmo. Ylipäätään ihmisenkaltaiset saayequtait olivat kirjan kiinnostavinta antia.

Sitten niihin huonoihin: Kirja oli yksi vaikeaselkoisimmista joita olen lukenut. Keskittymisen olisi pitänyt olla 100% alusta loppuun ja minun paikoin silmäilevä lukemistyylini ei sitä ole. Siksi useammatkin kirjan asiat jäivät minulle vähän sekaviksi ja hämärän peittoon. Lisäksi kirja oli vähän turhan pitkä minun makuuni, vaikka sivumääränä 431 ei ole mielestäni mitenkään hirmuisen paljon. Tarina alkoi loppua kohden vain käymään turhan raskaaksi lukea, ja siksi minulla menikin lukemiseen suht. kauan.

Luin tästä kirjasta useammankin ylistävän arvostelun, joten makuja on monia. Tässä linkkiä pariin:
http://kristankirjat.blogspot.fi/2016/08/laura-luotola-suoja-kaupungit-ja-paluu.html
http://aavetaajuus.fi/blog/laura-luotola-suoja-kaupungit-ja-paluu/

arvosana: 2 ½ / 5
Iris 2016
sivut: 431
mistä: arvostelukappale

SIRI PETTERSEN: Mahti

Korpinkehät nousi jo ennen viimeistä osaansa Mahtia suosikkisarjojeni joukkoon, enkä millään malttanut odottaa tämän viimeisen osan kolahtamista postiluukusta.

Hirka valmistautuu ottamaan paikkansa isänsä synnyinmaassa - sokeiden kylmässä maailmassa, jossa heikkoutta halveksitaan. Hän on hyväksynyt osansa, jotta Yminmaa pysyisi turvassa ja Rime elossa.

Kuolleena syntyneet janoavat Mahtia kuitenkin niin paljon, että sota vaikuttaa väistämättömältä. Tämä saa Hirkan kyseenalaistamaan kaiken mihin hän on uskonut ja minkä puolesta taistellut.

Ihan mielettömän trilogian ihan mieletön lopetus. Luin kirjan yhdeltä istumalta yhden illan / yön aikana, sillä en malttanut laskea sitä käsistäni. Mielestäni tämä kirja oli paras kaikista kolmesta, vaikka en osannut odottaa sen nousevan Odininlapsen yli (joskin taidan lukea senkin vielä jossain vaiheessa uudestaan - jo neljännen kerran).

En osaa valita kummasta maailmasta pitäisin enemmän - Yminmaasta vai sokeiden. Pettersen on joka tapauksessa luonut todella mielenkiintoiset maailmat, joista oli kiinnostavaa lukea. Mielestäni ne ovatkin olleet yksi tämän kirjan ja koko trilogian parhaista annista.

Sitten on myös Hirka. Monesti olen vähän kriittinen päähenkilöiden suhteen, mutta Hirka on ollut ihan paras ensimmäisestä kirjasta lähtien. Rime oli tämän kirjan suhteen miinus, kuten oli mielestäni toisessakin osassa - hänestä kertovat kohdat eivät oikein sytyttäneet ja vilkuilin aina, kuinka monta sivua on jäljellä, että päästään taas seuraamaan Hirkaa.

Loppu oli hyvä. Viittaukset muihin maailmoihin tuovat pientä toivoa jatkosta, tarinaa olisi niin mieluusti lukenut enemmänkin kuin 500 sivun verran. Korpinkehät oli kokonaisuudessaan kyllä sellainen trilogia, että jos siihen ei ole vielä tutustunut, niin nyt kyllä kannattaa!

arvosana: 5 / 5
Jalava 2016
sivut: 507
alkuteos: Evna, 2015
mistä: arvostelukappale

ESSI TAMMIMAA: Noaidin tytär - Tulva

Siitä onkin aikaa, kun tämän ensimmäinen osa tuli luettua - bloggauksen siitä voit lukea täältä. Jäin ensimmäisen osan luettuani kaipailemaan jatkoa, kiitos siis Otavalle arvostelukappaleesta!

Muistot viime vuoden kauhuista piinaavat Auraa. Soturittarien metsä on mystisesti ummessa ja kaikki on niin kuin ennen, kunnes pahat unet alkavat.

Tulva uhkaa Kellokoskea, eikä Aura saa karistettua karmivaa kuvaa joesta nousevista kuolleista. Samaan aikaan toimittajat kiinnostuvat Auran ja Pajun suhteesta. Eräs toimittaja alkaa vainota Auraa ja vaarantaa lööpeillään tuoreen rakkauden lisäksi soturittarien salaisuuden.

Auran matka Lappiin paljastaa, että Kellokosken tulva on sidoksissa Lapin suuronnettomuuteen, Suvivaaran katastrofiin – ja kaiken sen takana ovat kuolleet soturittaret. Kuolleet nousevat kylmistä vesistä. He haluavat maansa takaisin tuholta ja saasteelta. Ja he odottavat Auralta siihen apua.

Lyhyeen kirjaan oli toden teolla ympätty rutkasti mielenkiintoisia juttuja. Harmi kyllä, se teki kirjasta aika sekavan - punainen lanka tuntui välillä katoavan jonnekin, kun hypittiin maisemista ja henkilöistä toisiin. Parasta kirjassa olivat (sillä en kuitenkaan pysty nimeämään vain yhtä juttua) sen sijoittuminen Suomeen, kirjasta henkivä suomalaisuus ja saamelaisuus, mytologia sekä Tammimaan tyyli.
Lisäksi pidin edelleen Aurasta päähenkilönä. Paju oli mielestäni nyt vähän paremmin esillä kuin ensimmäisessä osassa, mutta Markus jäi edelleen aika etäiseksi. Oli kuitenkin hienoa, kuinka myös kirjan muita hahmoja nostettiin esiin.

Olisin kaivannut vähän keskittymistä joihinkin juttuihin kirjassa, vähän lisää tietoa, vaikka se olisikin tarkoittanut lisäsivuja. Toisaalta tämä toimii nuoremmille lukijoille erinomaisesti varmaan näinkin.

arvosana: 3 / 5
Otava 2016
sivut: 233
mistä: arvostelukappale

VICTORIA AVEYARD: Punainen kuningatar

Punaisen kuningattaren bongasin jo silloin, kun sen suomennosta ei ollut vielä tullut. Jo silloin houkutteli lukea se englanniksi, mutta päätin kuitenkin malttaa mieleni. Kiitos arvostelukappaleesta Aula & Co - oli pakko lukea tämä yhdessä illassa!

Veri jakaa ihmiset kahteen kastiin – punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat rahvas, jota lähes jumalallisia voimia omaava hopeisten eliitti hallitsee.

Mare Barrow on 17-vuotias punainen taskuvaras ja joutumassa pian sotaväkeen. Tilanne muuttuu yllättäen, kun vastarintaliike Purppurakaarti horjuttaa hopeisten ylivaltaa, ja suojellakseen ystäväänsä Mare päätyy hopeisten keskuuteen. Siellä hänelle ja hopeisten hoville valkenee, että punaisesta verestä huolimatta Marella on oma, kuolettava voimansa.

Maresta tehdään hopeisten prinsessa, mutta maailmassa, jossa vallankumous ja rakkaus sekä valta ja oikeus kamppailevat, ei mikään ole mustavalkoista ja kuka tahansa voi pettää kenet tahansa.

Huonoin juttu kirjassa oli, että se loppui - tätä olisi niin halunnut lukea vain lisää ja lisää! Koukutuin kirjaan ensimmäisiltä sivuilta lähtien, enkä sen jälkeen halunnut laskea sitä näpeistäni ennen kuin viimeinenkin sivu oli käännetty.

Hyviä juttuja kirjassa oli monia. Pidin paljon päähenkilöstä, Maresta (sekä kyllä kaikista muistakin hahmoista). Mare oli sekä vahvan oloinen hahmo että välillä ihan teini erityisesti kirjan jätkäkuvioiden kanssa, joista myös muuten pidin kovasti. Mielestäni suhteitten osalta draamaa oli sopivasti niin, että kirjan maailmalle ja punaisten/hopeisten vastakkainasettelulle annettiin tarpeeksi tilaa. 

Idealtaan kirja ei ollut mikään omaperäisin, mutta se oli niin mielettömän koukuttava, että nousi lemppareitteni joukkoon. Kirja oli kokonaisuudessaan todella hyvä paketti - juuri sellainen, josta tykkään (eli te kaikki, joilla on suht. sama kirjamaku kuin minulla - tätä kirjaa ette voi laskea käsistänne).

Vähän tekisi mieli lukea seuraava osa englanniksi, mutta sen suomennos on tulossa alkuvuodesta 2017, joten kaipa se pitäisi malttaa odotella sinne asti. Suomennos oli nimittäin tässä niin onnistunut, että mieluusti luen jatkotkin suomeksi.

arvosana: 5 / 5
Aula & Co 2016
sivut: 451
alkuteos: Red Queen, 2015
mistä: arvostelukappale

MARJA-LEENA TIAINEN: Viestejä Koomasta

Jokin Tiaisen "Viestejä Koomasta"-kirjassa herätti kiinnostukseni ja onnekseni voitin kirjan Kristan blogista.

Silvan paras kaveri Jemina saa houkuteltua hänet milloin mihinkin. Vakavaksi toilailu muuttuu, kun Silva loukkaantuu  ysiluokkaa edeltävänä kesänä.

Tyttö havahtuu oudossa paikassa, Koomassa, joka ei tunnu aivan todelliselta. Hän tapaa siellä nuoria kohtalotovereitaan, joiden kaikkien elonliekki uhkaa katketa ennen aikojaan ja saa tehtäväkseen viedä viestejä eläville.

Silvan mielessä herää toivo; ehkä hänen onkin tarkoitus jatkaa elämäänsä? Viestithän on vietävä perille!

 

Kun Silva herää sairaalassa tajuttomuuden jälkeen hänen päätään särkee. Mitä oikein on tapahtunut, oliko Kooma kuvittelua tai unta? Vähitellen Silva alkaa muistaa viestejä, mutta kun hän yrittää kertoa kokemuksistaan lähipiirilleen, suhtautuminen on lähinnä epäuskoista. Silva haluaa kuitenkin viedä kaikki viestit perille, vaikka se tietäisi hankalia tilanteita. Tapaamisten myötä Silvan oma elämä muuttuu ja hän aikuistuu kovaa vauhtia.

Kirjassa erityisesti minua kiinnosti välitila, se millaisena se kuvattaisiin. Odotukset kirjasta ylipäätään eivät olleet kummoiset, mutta niinpä se vain pääsi yllättämään positiivisesti. Juoni ja kirjan tyyli olivat selkeitä ja aika simppeleitä, mutta tarjosivat minulle silti jotain uutta - enpä muistaakseni ole tämän tyyppistä nuortenromaania hetkeen lukenut. Ja nimenomaan nuorten, sillä uskon, että heille tämä antaa paljon enemmän.

Nimittäin huono puoli oli se, että kirja loppui liian aikaisin. Ja ehkä olisin kaivannut myös vähän syvempää pureutumista asiaan. Joka tapauksessa voin suositella tätä lämpimästi. Kirja oli ihanan herkkä ja myös ajatuksia herättävä. Pidin hahmoista ja siitä kuinka todentuntuisia ja samaistuttavia he olivat - monet nuoret pystyvät varmasti samaistumaan henkilöihin ainakin jollain tasolla.

arvosana: 4 / 5
Tammi 2016
sivut: 210
mistä: omasta hyllystä

ANU HOLOPAINEN: Kristallien valtakunta

Tämä oli varmaan jo neljäs kerta, kun palasin tämän kirjan pariin. Kristallien valtakunta teki minuun vaikutuksen jo mukulana ja viime kirjastoreissulla tuntui, että pitäähän se taas lukea.

Sonja tempautuu aikojen alussa kadonneelle Atlantikselle, jossa ystävyys ja rakkaus odottavat häntä.
Kaikki alkaa siitä, kuinka Sonja herää rantahietikolta täysin oudossa paikassa: Mikä tämä maa on? Keitä paikan ihmiset ovat? Kuinka hän joutui sinne? Miksi hän on siellä? Ja mihin aika on kadonnut?

Kristallien valtakunta tuntui kyllä edelleen yhtä ihanalta kuin joskus pikkutyttönä. Jos olisin lukenut sen vasta nyt ensimmäistä kertaa, niin uskoisin ettei se olisi tehnyt yhtä suurta vaikutusta - nyt tämän suhteen minulla on niin vahvat nostaolgiavibat, että tykkään kirjasta aikalailla pakostikin. Pikkutyttönä niin hahmot kuin aikamatkustuskin teemana innostivat minua lukemaan kirjan yhdessä hujauksessa, tosin ei kirjan lukemiseen nytkään mennyt kauaa, sillä juoni oli mukavan nopeatempoinen.

Jos Kristallien valtakuntaan ei ole tutustunut niin suosittelen. Mielestäni se on tyyliltään todella erilaista fantasiaa kuin mitä nyt parikymmentä vuotta myöhemmin kirjoitetaan. Holopainenkin on luonnehtinut kirjaa (Wikipedian mukaan) "suloisen naiiviksi". Todennäköisesti seuraavalla kirjastoreissulla tarttuvat mukaan toiset Sonjasta kertovat kirjat.

arvosana: 4 / 5
Karisto 1996
sivut: 267
mistä: kirjastosta

CHARLAINE HARRIS: Väristyksiä haudan takaa

Arvatkaapa kuka alkaa lukemaan sarjaa kolmannesta osasta? Minä (ja ihan vahingossa). Etsiessäni luettavaa kirjastosta bongasin tämän ja ilman sen kummempia selvityksiä tai takakantta lukematta oletin, että tämä olisi ensimmäinen osa. Eipä se lukemista haitannut, kun huomasin asian vasta kirjan loppupuolella.

Harper ja Tolliver palkataan etsimään kadonnutta teinipoikaa Doravilleen, Pohjois-Carolinaan, mutta pian käy ilmi, että kadonneita poikia on enemmänkin.

Järkytyksekseen Harper löytää kahdeksan karmean lopun kokenutta uhria haudattuna puoliksi jäätyneeseen maahan. Sitten hänen kimppuunsa hyökätään. Harper haluaisi vain häipyä kotiin parantelemaan haavojaan, mutta hän joutuu avustamaan poliisitutkinnassa ja saa tietää Doravillen synkistä, kauan vaalituista salaisuuksista enemmän kuin haluaisi. Nämä tiedot uhkaavat saattaa myös Harperin ennenaikaiseen hyiseen hautaan.

Tämä kirja oli todella hyvä pieneksi välipalaksi. Se oli jännittävä, tempaisi mukaansa ja oli juuri sopivaa hömppää, joskin rankemmilla vivahteilla. Hahmotkin nappasivat mukavasti, eli kaikenkaikkiaan oikein mainio kirja.

Varmaan syy siihen, miksen huomannut tämän olevan kolmas osa, olivat alun selittelyt hahmoista ja taustoista, jotka olivat oikein hyviä, kun paria ekaa osaa ei todella ole tullut luettua. Joskin kyllä tämä sen verran hyvä aivot narikkaan-opus oli, että saatanpa lukea joskus ensimmäisenkin osan.

arvosana: 3 / 5
Gummerus 2015
sivut: 278
alkuteos: An Ice Cold Grave, 2007
mistä: kirjastosta

ELINA PITKÄKANGAS: Kuura

Kotimainen fantasia kiinnostaa aina ja kirjailijan blogia seuranneena tämä teos kiinnosti entistä enemmän.

Lukiolaiset ystävykset Inka ja Aaron elävät suojattua elämää Turun kupeessa sijaitsevassa, muurin ympäröimässä Kuurankeron pikkukaupungissa, jossa ihmissusiin törmää enää vain uutisissa tai historiankirjoissa.

Inkan pikkuveli joutuu onnettomuuteen, josta käynnistyy tapahtumien sarja. Pelko rakkaan menettämisestä pakottaa Inkan etsimään apua muurin varjoisalta puolelta, kylmästä susien yöstä. Salaisuudet paljastuvat, eikä edes Aaron voi välttyä niiltä - etenkään sen jälkeen, kun mukaan vedetään suloinen, pedontuoksuinen Matleena.

Parasta kirjassa oli ehdottomasti vähän uudenlaisempi näkökulma jo aika koluttuihin ihmissusiin, joka ei ollut liian romantisoitu. Ja Kuurankero. Kummatkin istuivat Suomeen täydellisesti ja kirjan maailma tuntui jopa ihan uskottavalta. Urbaanin fantasian ja paranormaalin romantiikan lisäksi tämä istuisi ajatusleikkinä mielestäni oikein mainiosti myös dystopia-genreen.

Inka oli hahmona ihan uskomattoman ärsyttävä ja negatiivisilta puoliltaan hyvin pitkälle viety. Vaikka hän ärsytti minua suunnattomasti, niin mielestäni on parempi, että hahmo herättää tunteita kuin että olisi mitäänsanomaton. Tällä tavalla ajateltuna hän oli oikeastaan mainio hahmo. Lempihahmoni oli kuitenkin ehdottomasti vartijana työskentelevä Leo - ei kaipaa perusteluja. Hänen ja Inkan suhde oli kutkuttavan mielenkiintoinen toisin kuin Aaronin ja Matleenan, joka jäi laimeaksi ja aika perinteiseksi paranormaalin romantiikan suhteeksi.

Kirja jäi mielestäni hieman vajaaksi ehkä sen takia, että kertojina vuorottelivat Inka ja Aaron, joista kumpikaan ei vakuuttanut minua ihan täysin. Luen kuitenkin todennäköisesti Kuuran vielä toistamiseenkin ja jään mielenkiinnolla odottamaan jatko-osaa.

arvosana: 3½ / 5
Myllylahti 2016
sivut: 355
mistä: arvostelukappale

JULIE KAGAWA: Talon

Ihastuin Kagawan haltioista kertovaan Rauta-saagaan heti sen luettuani ja onpa se tullut luettua useampaankin otteeseen. Siksi kiinnostuin tästäkin sarjasta. Kirjan lukemisesta on jo reilusti aikaa, mutta parempi kirjoittaa siitä myöhemmin kuin ei milloinkaan ja nyt se on suomennettu ja löytyy nimellä Lohikäärmeet (Talon-saaga 1).

Kauan sitten Pyhän Yrjänän Veljeskunta onnistui hävittämään lähes kaikki lohikäärmeet. Jäljelle jääneet kätkeytyivät ihmishahmoihin ja ovat siitä lähtien eläneet ihmisten joukossa luoden maailmanlaajuisen Talon-organisaation

Ember ja Dante Hill ovat nuoria lohikäärmeitä. Heidät on valmennettu soluttautumaan ihmisten joukkoon, ja loppukokeessa heidät sijoitetaan Crescent Beachin rantakaupunkiin. Teinielämä kiehtoo Emberiä ja hän haluaa kokea vielä yhden kesän vapaudessa ennen kuin hänelle osoitetaan lopullinen paikka Talonin organisaatiossa. Mutta yhtäkkiä Emberin maailmaan ilmestyy säännöistä piittaamaton lohikäärme kyseenalaistaen kaiken sen mitä Ember on oppinut.

Garret Xavier Sebastian on vain seitsemäntoistavuotias, mutta jo parkkiintunut lohikäärmeiden tappaja. Hänen tehtävänään on eliminoida kaikki lohikäärmeet – varsinkin nuoret. Nyt hänen tulee jäljittää kaksi mahdollista Talonin agenttia ja eliminoida heidät. Mutta ensin hänen on varmistuttava siitä, että he todellakin ovat lohikäärmeitä, mikä Ember Hillin kohdalla ei ole niin yksinkertaista. Emberin rohkeus, itseluottamus ja tahto saavat Garretin maailman sekaisin

Siis tässä saagassahan on ihan mieletön idea. Itse innostuin kirjasta todella paljon luettuani tuon kuvauksen. Lohikäärmeitä, metsästäjiä, romantiikkaa... Harmi ettei ainakaan tämä ensimmäinen osa täyttänyt odotuksiani sitten ollenkaan.

Kagawan aikaisempiin kirjoihin verrattuna tämä oli todella hidas. Olisin kaivannut paljon enemmän actionia ja vaikka Emberin koulutus ja sääntöjen rikkominen toi sitä jonkin verran, ei sitä ollut läheskään tarpeeksi. Lisäksi tässä olisi pitänyt painottaa enemmän lohikäärmeitä - nyt tarina pyöri enemmän normaalien teinihuolien ja ihastumisten ympärillä. Tai ainakin siihen nähden, mitä potentiaalia ideassa olisi. Pidin joka tapauksessa hahmoista, joten toivottavasti toinen osa toisi enemmän lohikäärmeitä esiin sekä tarinaan sen kaipaamaa actionia. Ensin en meinannut lukea toista osaa ollenkaan, mutta nyt kun se suomennetaan, niin kaipa sille pitäisi antaa mahdollisuus.

arvosana: 1 ½ / 5
Harlequin Books 2014
sivut: 461
mistä: omasta hyllystä

SIRI PETTERSEN: Mätä

Tätä kirjaa tulikin odoteltua kuin kuuta nousevaa, että milloin se tulee. Ensimmäinen osa Odininlapsi oli paras lukemani kirja viime vuonna, joten odotukset Mätää kohtaan olivat kovat.

Hirka on joutunut kuolevaan maailmaan, kamppailuun saalistajiensa ja kuolleena syntyneiden kanssa. Maailmaan, jossa hän antaisi mitä vain nähdäkseen jälleen Rimen. Mutta eloonjäämisestä taisteleminen ei ole mitään sen rinnalla, mitä tapahtuu, kun Hirka ymmärtää, kuka hän todellisuudessa on.

Tuhannen vuoden ajan mädän lähde on tahtonut päästä vapauteen. Sen vapauden vain Hirka pystyy tarjoamaan.

En joutunut pettymään. Luin tarinaa hirmuista vauhtia eteenpäin, kun en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Pettersen on luonut niin lumoavia henkilöitä ja maailmoja, että ei kirjasta voi olla pitämättä. Hirka vain on niin ihana päähenkilö, voimakas ja itsenäinen. Odininlapsen tasolle kirja ei kyllä yltänyt, eli ei tästä tämän vuoden parasta kirjaa tullut, mutta Mätä oli kuitenkin hyvä jatko-osa Odininlapselle.

Pakko myöntää, että jäin hitusen kaipaamaan Yminmaata, mutta onneksi Rimen näkökulmasta päästiin piipahtamaan sielläkin, vaikka tässä kirjassa Rime olikin se tylsempi henkilö. Pettersen on hienosti onnistunut luomaan yhteydet eri maailmojen välille ja olikin mielenkiintoista, että tämä kirja sijoittui ihmisten maailmaan.

Tässä kirjassa tapahtui todella paljon tarinan kannalta tärkeitä juttuja, joita on vaikea olla spoilaamatta - kannattaa siis lukea tämä, jos Odininlapsi yhtään kiinnosti. Nyt on kyllä entistä isommat odotukset vikaa kirjaa kohtaan. Ja pakko vielä lopuksi hehkuttaa tämän kirjasarjan kansia. Yleensä tykkään kansista, joissa on ihmisiä, mutta nämä ovat ihan mielettömiä.

arvosana: 4 / 5
Jalava 2016
sivut: 499
alkuteos: Råta, 2014
mistä: arvostelukappale

J.R. WARD: Verisuudelma

Wardin vampyyrikirjoja odottaa kyllä aina innolla ja onneksi niitä tuleekin ihan mukavaan tahtiin. Nyt Ward on kirjoittanut Mustan tikarin veljeskunnan rinnalle Mustan tikarin perintö -sarjan, joka herätti mielenkiintoni, vaikka Paradise päähahmona vähän hämmensikin edellisten kirjojen jälkeen.

Vampyyrien kuninkaan lähimmän neuvonantajan tytär Paradise haluaa paeta aristokraattisen nuoren naisen elämää. Hän päättää aloittaa Mustan tikarin veljeskunnan koulutusohjelman. Suunnitelma on hyvä, mutta todellisuus jotain aivan muuta. Koulutus osoittautuu äärettömän rankaksi, ja toiset kokelaat tuntuvat enemmän vihollisilta kuin liittolaisilta. Asiaa ei auta se, että koulutuksesta vastuussa olevalla Butch O’Nealilla, toiselta nimeltään Dhestroyerilla, vaikuttaa olevan yksityiselämässään pahoja ongelmia.

Kaiken huipuksi Paradise rakastuu toiseen koulutettavaan. Craeg on pelkkä siviili, jota Paradisen isä ei ikinä hyväksyisi.

Kun väkivalta uhkaa repiä hajalle koko koulutusohjelman ja samalla eroottinen jännite Craegin ja Paradisen välillä kasvaa, Paradise joutuu kovalle koetukselle. Löytääkö hän itsestään voimaa toimia oman päänsä ja sydämensä mukaisesti – niin työssä kuin vapaa-ajalla?

Kaikki J.R. Wardin Mustan tikarin veljeskuntaan liittyvät kirjat ovat olleet hyviä, mutta tämä pääsi silti yllättämään ja todella positiivisesti - ihan mahtava kirja! Paradise oli epäilyistäni huolimatta ihan mieletön hahmo ja tykästyin häneen kovasti. Hänestä tuli tämän jälkeen kyllä yksi lempihahmoistani. Paradisen lisäksi tässä kirjassa parasta oli se, kuinka paljon uutta se toi Mustan tikarin veljeskuntaan, sillä näkökulma oli uusi ja koulutusohjelmassa riitti Nälkäpeli-tyylistä actionia.

Miinusta siitä, että Ward toi kirjaan Butchin ja Marissan. Heidän sivuosansa tuntui täysin turhalta ja pitkäveteiseltä - heidän pätkänsä piti lukea vähän silmäillen, että pääsi nopeammin koukuttavan pääparin pariin. Paradise x Craeg oli sen verran hyvä yhdistelmä, että toivottavasti heistä saisi lukea enemmän jatkossakin.

Sen verran vielä, että kyllä tämä kirja vaatii, että lukijan pitää olla perillä Mustan tikarin veljeskunta -sarjasta, sillä muuten ei varmaankaan pääse millään kärryille. Todella hyvä sarja veljeskunnan rinnalle, suosittelen tutustumaan.

arvosana: 4 ½ / 5

Basam Book 2016

sivut: 400

alkuteos: Blood Kiss, 2015

mistä: arvostelukappale

JOE ABERCROMBIE: Vain puoliksi kuningas

Välillä tekee todella paljon mieli lukea muutakin kuin romantiikalla ja teinihömpällä höystettyä fantasiaa ja siksi kiinnostuinkin tästä Abercrombien trilogian ensimmäisestä osasta.

Prinssi Yarvi on vannonut voittavansa takaisin valtaistuimen, jolle hän ei koskaan halunnut nousta. Sitä ennen hänen on kestettävä julmuuksia, kahleita ja Särkyneen meren purevia vesiä - yhden käden varassa. Raajarikkona syntynyt, pelätyn kuningasisänsä ja voimakkaan äitinsä väheksymä Yarvi ei pysty pitelemään kilpeä eikä heilauttamaan kirvestä, joten hänen ainoa vaihtoehtonsa on taistella älyllään.

Yarvi lyöttäytyy yhteen muiden hylkiöiden kanssa ja huomaa, että heistä on hänelle enemmän hyötyä kuin yhdestäkään ylhäisestä soturista. Mutta ystävienkin tuella näyttää siltä, että Yarvin taival voi päättyä ennen kuin se edes pääsee alkuunsa...

Vain puoliksi kuningas ylitti odotukseni täysin! Odotin sellaista ihan mukavaa, ajatukset muualle vievää luettavaa, mutta kirja olikin paljon enemmän. Se oli täynnä niin loistavia hahmoja kuin mielettömiä juonenkäänteitäkin. Lainaus The Daily Beastista pitää mielestäni täysin paikkansa: "Vain puoliksi kuninkaan hienous on sen yksinkertaisuudessa. Tarina on raikkaalla tavalla kerrottu, mutta se sisältää tarvittavat elementit: petoksen, vaarallisia miehiä, naisia jotka eivät ole sitä miltä näyttävät, kaksintaisteluita ja moraalisia dilemmoja."

Juoni piti otteessaan, eikä kirjan lukemiseen kulunut juurikaan aikaa sen aloitettuani. Oli erikoista kuinka yksinkertaisista asioista Abercrombie oli saanut luotua niin mielenkiintoisen tarinan. Erityisen paljon pidin kirjan hahmoista, sillä niin monet heistä eivät olleet sitä miltä näyttivät. Kirja on ehdottomasti jokaisen fantasian ystävän niin tyttöjen/naisten kuin poikien/miesten must read.

arvosana: 5 / 5
Jalava 2016
sivut: 395
alkuteos: Half a King, 2014
mistä: arvostelukappale

SOPHIE JORDAN: Hidden

Edellinen osa Vanish tempaisi niin mukaansa, että oli pakko aloittaa tämän lukeminen heti perään ja aamuyöhön astihan siinä sitten meni.

Jacindan oli tarkoitus pariutua lauman prinssin Cassianin kanssa, mutta hän vastustelee kohtaloaan. Kun hän karkaa rakastamansa ihmisen Willin kanssa, se päättyy katastrofiin, sillä metsästäjät saavat kiinni Cassianin siskon Miramin. Jacindaa painaa syyllisyys ja hän tietää että hänen pitää pelastaa Miram.

Ainoa keino pelastaa Miram on jäädä itsekin vangiksi. Jacinda huomaa kuitenkin nopeasti, että langat eivät ole enää hänen käsissään. Kun Jacinda oppii lisää kiinniottajistaan hän tajuaa, että kaikki eivät välttämättä pääse elävinä pakoon.

Hidden alkoi siitä, mihin Vanish jäi ja kirja keskittyikin Miramin pelastamiseen vihollisten kynsistä. Vähän harmitti, että itse metsästäjät jäivät taka-alalle, sillä tässä kirjassa pahikset olivat tutkijoita, jotka pitivät drakeja häkeissä ja tekivät heille kokeita.

Toisaalta uusien drakien saaminen sarjaan oli mielenkiintoista, mutta he tulivat sarjaan liian myöhään. Harmitti kyllä, että tämä loppu vähän lässähti, sillä varmasti tarinaa drakeista olisi riittänyt vielä. Tuntui, että Jordan halusi tarinasta vain helpon ulospääsyn. Pidin jokaisesta sivusta, mutta olisin silti kaivannut lisää. Joka tapauksessa voin ehdottomasti suositella tätä trilogiaa fantasian ystäville - viihdyin trilogian parissa tosi hyvin ja ehkä joskus luen kaikki kolmee kirjaa vielä uudestaankin.

arvosana: 4 / 5
HarperCollins 2012
sivut: 260
mistä: kirjastosta

SOPHIE JORDAN: Vanish

Tämän sarjan ensimmäisen osan Liekin olen lukenut jo pariinkin kertaan ja nyt menin vihdoin ja viimein kirjastoon lainaamaan trilogian seuraavat osat. Tämän kyseisein sarjan suomentaminenhan jäi vain ensimmäiseen osaan - harmi kyllä, mutta hyvin tämä maistui englanniksikin.

Pelastaakseen rakastamansa pojan elämän Jacinda joutui pettämään kaltaisensa paljastamalla heidän salaisuutensa. Nyt hänen pitää palata laumansa suojelukseen tietäen, ettei tule näkemään Williä enää.

Laumassa Jacindaa kohdellaan vihamielisesti ja hänen tulee tehdä töitä todistaakseen lojaaliutensa. Ainoat, jotka hänelle puhuvat ovat Cassian, joka on aina halunnut hänet, sekä hänen siskonsa Tamra, jonka elämä on muuttunut kohtalon oikusta täysin. Jacinda kuitenkin pitää kiinni toivosta, että jonain päivänä Will tulisi etsimään häntä.

Tämä oli pakko lukea yhdeltä istumalta. Vanish jatkui siitä mihin Liekki oli jäänyt ja se tempaisi heti mukaansa. Tämä oli ehkä jopa vähän parempi kuin ensimmäinen osa, sillä actionia oli enemmän. Lisäksi vasta tässä kolmiodraama potkaistiin kunnolla käyntiin ja ai että kun tykästyin Cassianiin tässä, vaikka ekassa osassa hän oli mielestäni pelkästään ärsyttävä. Oli kyllä hyvä, kuinka paljon Jordan muutti hahmoja tässä osassa, Tamrastakin tuli paljon mielenkiintoisempi hahmo.

Paikoitellen kirjan englanti oli minulle vähän haastavampaa, mutta nyt on tullut luettua vähän enemmän englanniksi, joten lukeminen sujui hyvin. Viimeinen osa Hidden olikin pakko aloittaa saman tien tämän jälkeen.

arvosana: 5 / 5
HarperCollins 2011
sivut: 294
mistä: kirjastosta

GARTH NIX: Lirael

Lirael tuli luettua samantien Sabrielin jälkeen, eli sen lukemisesta on jo jonkin aikaa. Hyvin kyllä muistuu kirjan tapahtumat mieleen, sen verran mukaansatempaava se oli.

Valitseeko kulkija tiensä vai tie kulkijansa?
Lirael ei tunne itseään clayrien tyttäreksi lapsentunikassaan. Epätoivoinen Lirael harkitsee jo päiviensä päättämistä, kun hän kuulee vahingossa jalosäätyisten vieraiden tuomat hälyttävät uutiset lännestä. Manaaja harjoittaa vapaata taikuuttaan kenenkään estämättä ja herättää henkiin vainajien armeijoita.

Saatuaan työtä kirjastoapulaisena Lirael ryhtyy ratkomaan suljettujen ovien salaisuuksia ja huomaa, että hänen on pian otettava koko valtakunnan tulevaisuus harteilleen.
Kuningas Sieran pojalla, prinssi Samethilla, on omat huolensa. Häntä ahdistaa velvoite ryhtyä oikeaoppiseksi abhorseniksi, kuningataräitinsä Sabrielin seuraajaksi. Mutta kohtalo kuljettaa hänen tielleen kauniin nuoren naisen, joka tuntee seitsemän maagisen kellon äänet.

Totta kai tässä hieman harmitti, kun päähenkilö vaihtui eikä jatkettukaan siitä mihin edellinen kirja jäi. Toisaalta Lirael toi niin paljon uutta, että jos olisi jatkettu vain siitä mihin jäätiin, niin kirja olisi voinut olla vähän tylsä. Ja olihan se kiva, että Sabriel ja Siera olivat jonkun verran mukana kirjassa.

Tämän kirjan paras hahmo oli ehdottomasti Liraelia auttava Kuriton Koira. Garth Nix osaa selvästi luoda hyviä eläinhahmoja. Kirjaa kerrotiin vuorottain Liraelin ja Samethin näkökulmista. Samethin kohdat eivät jaksaneet samalla tavalla kiinnostaa kuin Liraelin, joten sen takia tämä kirja kyllä hävisi vähän edeltäjälleen.

arvosana: 3½ / 5
WSOY 2005
sivut: 569
alkuteos: Lirael - Daughter of the Clayr, 2001
mistä: omasta hyllystä

GARTH NIX: Sabriel

Lukuinto on ollut sen verran vahva, että omastakin hyllystä piti napata jotain luettavaa. Sabriel tuli joskus ostettua Sokoksen alennusmyynnistä ja silloin se tuli luettuakin. Nyt päätin että uusi lukukerta olisi paikallaan, sillä hirveästi en mitään kirjasta muistanut - vain että pidin siitä ensimmäiselläkin lukukerralla.

Kuka puolustaa eläviä, kun vainajat nousevat?
Sabrielin isä on kuuluisa manaaja Abhorsen, joka on nyt joutunut pahaan pulaan ja Sabrielin pitää astua hänen saappaisiinsa. Siinä missä muut manaajat ovat kutsuneet kuolleita esiin, Abhorsen on pitänyt heitä levossa. Ilman Abhorsenia vainajien laumat tulvivat elävien keskuuteen imemään näiltä energiaa. Aivan kuin tämä ei riittäisi Sabrielille, on hänellä perässään myös isänsä kohtaloksi koitunut vihollinen Kerrigor.

Sabriel saa avukseen erikoisen kissan nimeltä Mogget. Hänellä on myös seitsemän maagista kelloa, jotka auttavat saattamaan kuolleet takaisin lepoon. Vainajat kuitenkin marssivat Sabrielia vastaan vääjäämättömällä varmuudella.

Sabriel oli hyvä - yhtä hyvä kuin mitä muistinkin. Hirveästi muita muistikuvia minulla ei siis ollut, joten kirjaa oli jännittävä lukea. Välillä on kiva lukea tällaista fantasiaa, joka poikkeaa yllättävänkin paljon niistä mitä tulee nykyään enemmän luettua. Kutsun tällaisia kirjoja "kunnon vanhaksi fantasiaksi", kun esimerkiksi edellistä lukemaani kirjaa The Orphan Queenia voin kutsua "teinihötöksi", vaikka niistäkin pidän todella paljon.

Vanhan valtakunnan ja Ancelstierren erot olivat mielenkiintoisia ja Vanha valtakunta muutenkin oli jännittävä. Pidin paljon kirjan alussa olleesta Vanhan valtakunnan kartasta. Kirjan paras hahmo oli ehdottomasti puhuva kissa Mogget - lukekaa niin tiedätte. Teinihötöissä olen pettynyt jos romantiikkaa ei ole tarpeeksi, mutta tässä riitti ehdottomasti pelkästään se, että sitä henkilöiden välille odotetaan kehittyvän. Sabriel sai minut innostumaan Vanhasta valtakunnasta taas sen verran, että seuraavan osan Liraelin lukeminen oli pakko aloittaa samantien. Kolmas osa Abhorsen tuli taas juuri lainattua kirjastosta.

arvosana: 4½ / 5
WSOY 2004
sivut: 389
alkuteos: Sabriel, 1995
mistä: omasta hyllystä