MIKKO AALTONEN: JHT - Musta lammas

Tämä oli sellainen kirja, jonka ehdottomasti halusin lukea. Cheek on sen verran mielenkiintoinen persoona, että osasin odottaa hyvää kirjaa ja sitä se olikin.

"Miten lahtelaisesta suunsoittajasta ja tappelupukarista kasvoi stadionit täyttävä supertähti, jonka levyt ja biisit romuttavat listaennätyksiä? Tämä kirja kertoo koko ainutkertaisen tarinan mitään peittelemättä."

Luin kirjan aika rivakkaan tahtiin, sillä mielenkiinto säilyi alusta loppuun - Musta lammas oli hyvä kokonaisuus. Kirjassa keskityttiin pääasiassa Jaren uraan, mutta oli mukana myös vähän väläyksiä hänen yksityiselämästäänkin, joskin kaverini kysyessä tuliko kirjasta mitään uutta esille, ja muutaman jutun kerrottuani sanoi hän niiden tulleen ilmi jo Cheekin biiseistä.

Kirjassa oli mukana interludeja, joissa Jaren läheiset ja ystävät kertoivat omat näkemyksensä asioihin ja tapahtumiin. Mielestäni kyseiset pätkät olivat hyvä lisä, sillä ne toivat vähän eri näkökulmaa Jaren kertomiin juttuihin.
Kirjassa esiin tuotuja asioita oli selvästi haluttu linkittää yhteen Cheekin biisien kanssa, sillä joidenkin sivujen lopussa oli pätkiä biisien sanoituksista - ehkä vähän turhaa, mutta yhdistää varmaan kivasti kirjan ja erityisesti Alpha Omega-albumin (itse en ole kys. albumia kummemmin kuunnellut).

Parasta kirjassa oli mielestäni Jaren uran alkuvaihe ja se kuinka Jaren uran lisäksi kirjassa kerrottiin suomalaisen hiphopin tarina. Minulle tutumpaa Cheekkiä ovat nimittäin "Timantit on ikuisia" ja "Liekeissä" biisien lisäksi "Avaimet mun kiesiin", "Huligaani" ja "Räplaulajan vapaapäivä". Ja kyllähän lahtelaisena kirjan Lahti-aspekti kiinnosti, sillä paikat ovat tuttuja.

Oikeastaan ainoa kirjassa ärsyttänyt asia olivat englanninkieliset lausahdukset joidenkin lauseiden lopussa. Nyt kirjaa selattuani en montaa kuitenkaan bongannut, mutta lukiessa ne huvittivat ja tuntuivat pomppaavan silmille. Kai niillä yritettiin viestittää jonkinlaista räpin tai hiphopin asennetta ja tyyliä - "In this muthafuckin' rap game."
Joku voi ajatella, että miten elämäkerran voi saada aikaiseksi kolmekymppisenä, mutta Musta lammas osoittaa, että kyllä voi - kyllä sitä kerrottavaa näköjään 30 vuodessa ehti kertyä kirjan verran. Mielestäni tämä vielä julkaistiin aika hyvään saumaan. Voin suositella kirjaa kaikille, joita Jaren ura ja suomalainen hiphop kiinnostaa edes hiukkasen.

arvosana: 4 ½ / 5
Otava 2016
sivut: 461
mistä: arvostelukappale

ESSI TAMMIMAA: Noaidin tytär - Tulva

Siitä onkin aikaa, kun tämän ensimmäinen osa tuli luettua - bloggauksen siitä voit lukea täältä. Jäin ensimmäisen osan luettuani kaipailemaan jatkoa, kiitos siis Otavalle arvostelukappaleesta!

Muistot viime vuoden kauhuista piinaavat Auraa. Soturittarien metsä on mystisesti ummessa ja kaikki on niin kuin ennen, kunnes pahat unet alkavat.

Tulva uhkaa Kellokoskea, eikä Aura saa karistettua karmivaa kuvaa joesta nousevista kuolleista. Samaan aikaan toimittajat kiinnostuvat Auran ja Pajun suhteesta. Eräs toimittaja alkaa vainota Auraa ja vaarantaa lööpeillään tuoreen rakkauden lisäksi soturittarien salaisuuden.

Auran matka Lappiin paljastaa, että Kellokosken tulva on sidoksissa Lapin suuronnettomuuteen, Suvivaaran katastrofiin – ja kaiken sen takana ovat kuolleet soturittaret. Kuolleet nousevat kylmistä vesistä. He haluavat maansa takaisin tuholta ja saasteelta. Ja he odottavat Auralta siihen apua.

Lyhyeen kirjaan oli toden teolla ympätty rutkasti mielenkiintoisia juttuja. Harmi kyllä, se teki kirjasta aika sekavan - punainen lanka tuntui välillä katoavan jonnekin, kun hypittiin maisemista ja henkilöistä toisiin. Parasta kirjassa olivat (sillä en kuitenkaan pysty nimeämään vain yhtä juttua) sen sijoittuminen Suomeen, kirjasta henkivä suomalaisuus ja saamelaisuus, mytologia sekä Tammimaan tyyli.
Lisäksi pidin edelleen Aurasta päähenkilönä. Paju oli mielestäni nyt vähän paremmin esillä kuin ensimmäisessä osassa, mutta Markus jäi edelleen aika etäiseksi. Oli kuitenkin hienoa, kuinka myös kirjan muita hahmoja nostettiin esiin.

Olisin kaivannut vähän keskittymistä joihinkin juttuihin kirjassa, vähän lisää tietoa, vaikka se olisikin tarkoittanut lisäsivuja. Toisaalta tämä toimii nuoremmille lukijoille erinomaisesti varmaan näinkin.

arvosana: 3 / 5
Otava 2016
sivut: 233
mistä: arvostelukappale

K.K. ALONGI: Kevätuhrit

Aikamoinen blogihiljaisuus takana - tämän jälkeen vielä pari arviota rästissä. Vaikka syksyä kohden lukeminen monilla lisääntyy, on se minulla mennyt ihan nollaan, vaikka mielettömiä kirjoja onkin odottamassa! Toivottavasti lukuintoa saisi piakkoin palauteltua, mutta nyt tämän Alongin Kevätuhrien pariin, joka minun tuli luettua jo kesällä.

15-vuotias Jade herää metrossa Sörnäisissä ympärillään pelkkää pimeyttä. Pian paljastuu karmea totuus: kaikki muut ovat kuolleet. Jadesta tietämättä neljä muuta nuorta kohtaa saman kauheuden eri puolilla kaupunkia. Sattuma heittää heidät yhteen, ja yhdessä he aloittavat matkan kohti tuntematonta maailmassa, jossa mikään ei ole niin kuin ennen.

Ihan ensimmäiseksi pakko sanoa, että kirja oli hyvä ja jännittävä, mutta taisin olla hiukkasen liian vanha tälle kirjalle. Pakko kyllä myöntää, että hahmojen nuoresta iästä huolimatta olivat he silti mielenkiintoisia ja tarpeeksi persoonallisia - jokaisen persoonaa tuotiin hyvin esille, eivätkä he tuntuneet pelkiltä massanuorilta.

Kirjan lukeminen oli minun kohdallani aluksi aika hidasta, tuntui ettei tarina lähtenyt kunnolla rullaamaan, vaikka idea itsessään olikin jännittävä - herätä maailmasta, jossa kaikki muut näyttävät kuolleen. Onneksi juoni lähti rullaamaan ja uudet hahmot ja paljastukset toivat kiinnostavuutta kirjaan.

Voin suositella tätä erittäin paljon vaikka 13-16-vuotiaille, niin tytöille kuin pojillekin - heihin tämä varmasti iskee paremmin. Hyvin suurella todennäköisyydellä tulen kuitenkin lukemaan seuraavankin osan - sen verran aihe ja Suomi tapahtumapaikkana vakuutti.

arvosana: 3 / 5
Otava 2016
sivut: 302
mistä: kirjastosta

MILA TERÄS: Pimeän taivaan kilta

Tämä kirja lojui ties kuinka monta vuotta kirjahyllyssäni, kunnes nyt viimein lukumaratonilla sain sen luettua. Pidän todella paljon Teräksen kirjasta Tyttö tulevaisuudesta, mutta Perhosen varjo taas jätti kylmäksi - odotukset tätäkään kirjaa kohtaan eivät olleet suuret.

Historiaa opiskeleva Sella tutustuu Turun yliopistossa herkkään ja sielukkaaseen Jonniin. Yhdessä opiskelutovereidensa kanssa he perustavat Pimeän taivaan killan, sillä heitä kaikkia yhdistää kiinnostus keskiaikaan. He kokkaavat keskiaikaisia ruokia, ompelevat pukuja ja käyvät pitkiä keskusteluja siitä, miten erilaisena todellisuus keskiajalla koettiin. Yksilöllisyys oli tuntematon käsite, ja aseena selittämätöntä vastaan oli vain taikausko.

Kun Jonni sitten sairastuu ja alkaa kuulla ääniä, Sellaa askarruttaa, miksi nykyihmisestä on niin pelottavaa, että joku kokee todellisuuden eri tavalla. Samalla kehiytyy auki kertomus piikatyttö Valpurista, joka pakenee Hämeen härkätietä pitkin Turkuun. Uhmakkaasti Valpuri pohtii, ovatko sairaus ja hyljeksintä rangaistus siitä, että hän kaipaa vapauteen säätynsä kahleista.

Pakko se on myöntää, että olihan tämän lukeminen nyt aikamoista pakkopullaa. Kirjan nimestä sain sellaisen käsityksen, että tässä voisi olla fantasian piirteitä, mutta tämähän olikin sitten pettymyksekseni melkeinpä pelkkää historiaa, jos ei lasketa Jonnin sairastamaa skitsofreniaa, jolla myös oli iso rooli kirjassa.

Ei koko kirja sentään nyt ihan huono ollut, sillä Valpurista oli mielenkiintoista lukea. Harmi vain, että kirjassa vuoroteltiin nyky- ja keskiajassa ja nykyajassa äärimmäisen ärsyttäviä mielestäni olivat hahmot, sillä ainakaan minulle he eivät olleet yhtään samaistuttavia. Toisaalta voisin ihan hyvin suositella tätä kirjaa historiaa yliopistossa opiskelevalle ystävälleni.

arvosana: 1 / 5
Otava 2008
sivut: 265
mistä: omasta hyllystä

VERONICA ROTH: Uskollinen

Minulla ei ollut mikään hirveä hinku lukea tätä kirjaa, vaikka edellinen osa olikin jäänyt hyvään kohtaan. Sain kuitenkin tämän tädiltäni lainaksi ja pienen alkukankeuden jälkeen kirjaa ei olisi millään halunnut laskea käsistään.

Trisin maailma on pirstaleina. Osastoihin perustuva yhteiskunta, kaikki mihin hän on aina uskonut, on hajalla. Kaupungissa ei tunnu olevan hänelle enää mitään, eikä olekaan ihme, että Tris tarttu tilaisuuteen lähteä ulkopuolelle - selvittämään salaisuuksia.

Minulla ei ollut mitään suuria odotuksia tätä kirjaa kohtaan, mutta loppujen lopuksi se olikin yllättävän hyvä. Pidin todella paljon tämän osan aika päälaelleen kääntyneestä dystopiamaailmasta verrattuna aikaisempiin osiin - ja mielestäni siinä oli jotain uutta ja freshiä verrattuna muihin samankaltaisiin dystopioihin.

Kerronta vuorottain Trisin ja Tobiaksen näkökulmista toimi yllättävän hyvin, vaikka ensin vierastinkin Tobiasta jonkin verran. Se antoi kuitenkin mukavasti uutta näkökulmaa, vaikka tekikin mielestäni Trisistä vähän ärsyttävämmän hahmon - jotenkin hänen "vaatimattomuutensa" vain korostui liikaa.

Lopusta sen verran, että enpä olisi uskonut kirjalle kyseistä loppua, vaikka se ihan looginen olikin, kun miettii millainen hahmo Tris oli läpi sarjan. Parasta oli kuitenkin se kuinka koskettava kirja oli, sillä siksi tästä trilogiasta ei todellakaan jäänyt suuhun mitään blääh-tunnetta.

arvosana: 4 / 5
Otava 2015
sivut: 397
alkuteos: Allegiant, 2013
mistä: lainakirja

P.C. CAST & KRISTIN CAST: Yön talo 10 - Salattu

Tämä Yön talo-sarja on edennyt jo kymmenenteen osaansa ja pakko myöntää, että tässä vaiheessa alkaa tulla vähän Sookie Stackhouse-tyyppisiä piirteitä: Sarja junnaa paikoillaan, eikä mitään uutta ja mullistavaa enää tapahdu. Loppua odotellessa siis, mutta ei tämä kymmenes osa toisaalta mikään hirvittävä pettymyskään ollut.

 

Vihdoin Zoey on saanut haluamansa: Totuus ja Neferetin pahuus on paljastettu. Neuvostokaan ei ole enää Neferetin puolella, mutta Zoeyn tiellä on silti esteitä. Ensin talleilla sattuu tulipalo ja sitten Neferet ottaa seuraavan kohtalokkaan liikkeen.

 

Erityisesti tässä osassa tykkäsin Lenobian nousemisesta isompaan rooliin. Sitä kautta sarjaan saatiin jopa koskettaviakin piirteitä. Ehkä Lenobiaan olisi voitu keskittyä jopa vielä enemmän – minä ainakin jäin kaipaamaan vielä vähän lisää romanttisia ja vatsaa kutkuttavia yksityiskohtia.

Tämäkin oli jälleen ihan mukiinmenevä osa, mutta sarja olisi kyllä jo aikaisemmin kaivannut jotain uutta tuulta alleen, sillä nyt paikoillaan junnaaminen vain ärsyttää. Hahmoista erityisesti Zoey voisi pikkuhiljaa kasvaa, sillä ärsytys häntä kohtaan kasvaa kirja kirjalta. Toivottavasti seuraavassa osassa nähtäisiin vähän uutta puhtia, jota Yön talo todellakin kaipaisi.
 

arvosana: 2 ½ / 5
Otava 2014
sivut: 379
alkuteos: Hidden, 2012
mistä: kirjastosta

P.C. CAST & KRISTIN CAST: Yön talo 9 - Määrätty

Käydessäni kirjastossa huomasin, että olen jäänyt vähän jälkeen tämän Yön talo - sarjan kanssa ja osia oli ehtinyt ilmestyä peräti kaksi. Nappasin sitten kummatkin mukaan, vaikka sarja ei sytytäkkään enää niin paljon kuin joskus alussa.

Yön talon valtaavat uudet, uhkaavat voimat. Zoey on vihdoin kotona soturinsa Starkin kanssa, mutta hänen pitää valmistautua kohtaamaan Neferet - kunhan Neuvosto vain tunnustaisi hänen asemansa ylipapittarena.

Lisäksi Zoey aistii jotain tuttua syntisen hyvännäköisessä ja salaperäisessä Aurox pojassa, joka todellisuudessa on luotu salaiseksi aseeksi. Zoeyn ja muiden pitää saada paljastettua Neferetin todellinen luonto, ennen kuin tämä ehtii hiljentää vihollisensa.

Alkukankeuksien jälkeen kirja lähti rullaamaan yllättävän mukavasti ja Yön taloon pääsi taas hyvin mukaan. Tuntuuhan tämä sarja ylipäätään silti turhaan pitkitetyltä - olisi ollut varmasti toimivampi lyhyempänäkin sarjana.

Zoey on sarjan aikana muuttunut mielestäni todella ärsyttäväksi hahmoksi, joten lukuisat muut kertojat olivat oikein tervetulleita ja toimivat tässä osassa mainiosti. Aikamoista teinidraamailuakin tämä kirja sisälsi, mutta sitä oli kuitenkin hauska lukea.

Pakko kyllä myöntää, että nyt kun lukemisesta on about parisen viikkoa, niin muistikuvat kirjasta ovat jo vähän hatarat. Vaikka tämä oli ihan mukava ja mukaansatempaava luettava, niin ei se mikään kovin mieleenjäävä teos ollut.

arvosana: 2 ½ / 5
Otava 2014
sivut: 426
alkuteos: Destined, 2011
mistä: kirjastosta

VERONICA ROTH: Outolintu

Vielä on pari päivää aikaa osallistua Mustemaailmani kirja-arvontaan! Osallistua voi siis perjantaihin 10.4. keskiyöhön asti.

Olen jo aikaisemmin lukenut Kapinallisen eli tämän Outolinnun jatko-osan, mutta tästä olin nähnyt vain elokuvan. Nyt päätin lukea tämänkin, kun sitä minulle kehuttiin ja tulipa ekaa kertaa kokeiltua myös tällaista pientä taskukirjaa, jonka sain ja olipa muuten yllättävän näppärä luettava.

Tulevaisuuden yhteiskunnassa ihmiset on jaettu osastoihin persoonallisuuksiensa mukaan. Trisin on tehtävä koko loppuelämäänsä koskeva päätös jo 16-vuotiaana. Hylätäkö perhe ja tuttu, vaatimattomien yhteisö ja seurata sydäntään tuntemattomaan? Kaikki muuttuu, kun Tris saa selville olevansa divergentti, joiden henkeä salaliitto uhkaa. Hänen on saatava tietää, ketkä ovat todellisia ystäviä ja mikä tekee divergenttinä olosta niin vaarallista.

Hitsit kun kaduttaa etten lukenut tätä kirjaa ennen elokuvaa, sillä kirja oli hyvä! Nyt lukukokemusta huononsi vähän se, että tiesin koko ajan mitä tulee tapahtumaan. Yllätyin kuitenkin siitä, kuinka hyvin leffa oli tehty kirjan pohjalta.

Kirjassa tykkäsin erityisesti sen maailmasta, vaikka se olikin aika karu ja julma. Mielenkiintoista oli, kuinka vahvasti ihmisten persoonallisuudet kuvasivat heidän valitsemiaan yhteisöjä poikkeuksia lukuunottamatta. Nyt voin sanoa, että vaikka Outolintu olisikin jo tullut nähtyä elokuvana, niin kirjaa ei silti kannata jättää lukematta.

arvosana: 4 ½ / 5
Miki (Otava) 2014
sivut: 740 (taskukirja)
alkuteos: Divergent, 2011
mistä: omasta hyllystä

L. MARIE ADELINE: S.E.C.R.E.T. Polttava peli

Tämä oli yksi niistä kirjoista, jotka tuli luettua jo viime vuoden puolella, mutta aikaa blogata niistä löytyi vasta nyt. Yllättäen tykkäsin tämän sarjan ensimmäisestä osasta, joten mieluusti tartuin tähän toiseenkin.

Joukko naisia muodostaa seksuaalisia fantasioita toteuttavan salaseura S.E.C.R.E.T.in, johon myös kolmikymppinen tarjoilija Cassie Robichaud kuuluu.

Nyt täysivaltaisena jäsenenä Cassie saa tehtäväkseen opastaa uutta kokelasta Dauphinea ja etsiä tälle täydellisiä miehiä - ja samalla myös itselleen sitä oikeaa.

Ensimmäisessä osassa tykästyin päähenkilö Cassieen ja harmikseni toisessa osassa valokeilaan pääsi Dauphine Cassien jäädessä aikalailla taka-alalle. Dauphine ei ollut mielestäni ihan niin hyvä hahmo, mutta lopulta aloin pitää hänestäkin ainakin vähän enemmän.

Tämä osa ei mielestäni aivan yltänyt ensimmäisen tasolle, vaikka syventyminen salaseuraan toikin uusia puolia tarinaan. Joka tapauksessa aion lukea vielä jossain vaiheessa myös viimeisen osan, sillä mielestäni tämä sarja on genressään ollut yllättävänkin hyvä.

arvosana: 3 / 5
Otava 2013
sivut: 320
alkuteos: S.E.C.R.E.T. Shared, 2013
mistä: kirjastosta

L. MARIE ADELINE: S.E.C.R.E.T. Kuuma leikki

Viimeksi tuli kesällä luettua yksi kappale tämän genren kirjallisuutta ja vaikka se olikin äärimmäisen huono kirja, niin ajattelin vaihteluksi muuhun lukemiseeni tarttua tähän S.E.C.R.E.T.-sarjan ensimmäiseen osaan.

Kahvilassa työskentelevän Cassie Robichaudin elämä tuntuu junnaavan paikoillaan, eikä häntä kotona odota kuin yksinäinen sänky ja kissa. Sitten Cassie löytää muistikirjan, jonka salaperäinen nainen jättää jälkeensä kahvilaan. Kirjassa on hämmentävän intiimejä ja suoria tunnustuksia naisen seksielämästä sekä kymmenen kohdan ohjelma: antautuminen, rohkeus, luottamus...

Kirja johdattaa Cassien S.E.C.R.E.T.-nimiseen salaseuraan, jonka tehtävänä on auttaa naisia toteuttamaan kaikkein salaisimmat eroottiset fantasiansa ja ottamaan elämänsä haltuun. Cassie alkaa seurata kymmenen kohdan polkua kohti uutta ja intohimoisempaa elämää.

Yhdessä vaiheessa tämän genren kirjoilla tahkottiin kunnolla rahaa ja koko ajan samanlaisia kirjasarjoja tuli markkinoille. Tämäkin kirja ilmestyi niihin aikoihin, mutta minun tuli luettua se vasta nyt.

Ja oikeastaan tykkäsinkin kirjasta, vaikken ehkä kuulu siihen odotettuun kohderyhmään, sillä kertoohan kirja about keski-ikäisistä naisista. Joka tapauksessa tämä poikkesi mielestäni hyvin ainakin minun lukemistani samantyyppisistä kirjoista. Tykkäsin myöskin kirjan hahmoista ja aika nopeatempoisesta juonesta. Toinenkin osa on tullut luettua ja kirjoitankin siitä vielä myöhemmin tänne bloginkin puolelle.

arvosana: 4 / 5
Otava 2013
sivut: 315
alkuteos: S.E.C.R.E.T., 2013
mistä: kirjastosta

C.J. DAUGHERTY: Night School 2 - Yön perintö

Koukutuin ensimmäiseen osaan sen verran paljon sitä lukiessani, että pakkohan tähän toiseenkin osaan oli tartuttava ja aika suurin odotuksin vielä.

16-vuotias kapinallinen Allie on löytänyt Cimmerian sisäoppilaitoksesta toisen kotinsa. Koulu on tuonut hänen elämäänsä myös Carter Westin, unelmien poikaystävän.

Cimmeriassa toimii Yökouluksi kutsuttu salaseura. Se paljastuu vaikutusvaltaiseksi salaiseksi organisaatioksi, jonka jäsenet ulottavat valtansa paljon koulua pidemmälle. Yökoululla on myös vihollisia, näiden joukossa Allien kadonnut veli. Pian selviää, että Allie ja kaikki muutkin koulun oppilaat ovat suuressa vaarassa.
Allien pitää tehdä päätös suojellakko perhettään vai luottaako uusiin ystäviin.

Tämän kirjan lukemisesta on jo jonkin verran aikaa, mutta pakkohan tästä on blogata, sillä kirja oli äärettömän hyvä. Nyt en enää odotellut minkään fantasiaörkin hyppäävän jokaisen nurkan takaa niin kuin ensimmäisen osan kohdalla, vaan tarinaan pystyi uppoutumaan täysillä juuri sellaisena kuin se oli.

Lueskelin Risingshadowista muiden mielipiteitä tästä kirjasta, eivätkä kaikki olleet niin kovin ihastuneita kirjaan ja joitakin jotkut jutut olivat ärsyttäneet. Minulle ei ainakaan jäänyt minkään näköisiä ärsytyksiä päälle kirjasta sen luettuani. Toiset osat eivät nyt perinteisesti aivan ensimmäisen tasolle yllä, mutta se saa sitäkin innokkaammin odottamaan kolmatta osaa.

arvosana: 5 / 5
Otava 2014
sivut: 414
alkuteos: Night School - Legacy, 2013
mistä: kirjastosta

VERONICA ROTH: Kapinallinen

Tykkäsin todella paljon Divergent-elokuvasta. Kirjastossa käydessäni näin tämän kirjasarjan toisen osan ja päätin ottaa sen luettavakseni, vaikken ensimmäistä osaa olekaan lukenut. Ajattelin kuitenkin, että enköhän saanut leffasta sen verran hyvät pohjustukset, että pystyisin lukemaan tämän kakkosen olematta ihan pihalla.

Tris on selvinnyt perhettään kohdanneesta kauheasta hyökkäyksestä, mutta maksanut selviytymisestään kovan hinnan. Siltikin sodan uhka on käsin kosketeltavissa osastojen välillä.

Tris ei tiedä yhtään mitä tulevaisuus tuo tullessan, jatkuuko edes hänen ja Neljän rakkaustarina. Selvää kuitenkin on, että sodassa ja rakkaudessa on aina valittava puolensa.

Olisin odottanut tältä kirjalta niin paljon enemmän. Se oli alusta melkein loppuun asti suoraan sanottuna tylsä. Kirjasta ei jäänyt juuri minkäänlaisia mielikuvia ja vaikka tämän lukemisesta ei hirveän kauan olekaan, niin en muista juuri mitään, jos loppua ei lasketa.

Loppu kuitenkin oli ihan mieletön ja sai minut innostumaan sarjasta yhtä paljon kuin elokuva. Se oli mielestäni todella nerokas ja käänsi idean aikalailla päälaelleen. Lopun takia aion ehdottomasti lukea myös viimeisen osan.

arvosana: 3 / 5
Otava 2014
sivut: 383
alkuteos: Insurgent, 2012
mistä: kirjastosta

ESSI TAMMIMAA: Noaidin tytär

Käväisin pikaisesti eilen kirjastossa ja nappasin sieltä muutaman kirjan mukaani, jotka kaikki olivat kotimaisten kirjailijoitten teoksia. Ensimmäiseksi päätin tarttua tähän, sillä takakannen teksti vaikutti suht mielenkiintoiselta ja kirja lyhyeltä, vaikken muistaakseni kovin hyviä arvosteluja tästä olekaan lukenut.

Aura on tavallinen suomalainen 16-vuotias lukiolaistyttö, joka haluaisi isona kirjalijaksi. Hän on kuitenkin alkanut näkemään pahaenteisiä näkyjä susista ja soturitytöstä. Näyt kuitenkin saavat hänet kirjoittamaan tarinoita saamelaissoturittarista ja heidän maailmastaan.

Aura ei osaa aavistaa kaiken olevan totta ennen kirjan julkaisua ja yhtäkkiä hän onkin vaarassa. Hän pelkää, että hänelle voi käydä samoin kuin äidilleen, joka katosi metsien pimeyteen. Aura yrittää myös saada selville, miten tähän kaikkeen liittyy Maailman reunalla-bändin ihana laula Paju, ja miksi tämä valitsi keikalla juuri Auran yleisön joukosta.

Odotukset kirjan suhteen eivät olleet kummoiset, joten se pääsi yllättämään minut positiivisesti. Tykkäsin kirjailijan tyylistä, tosin Auran näyt olivat tylsää luettavaa. Juoni eteni mukavasti eteenpäin, vaikka välillä se muuttui vähän sekavaksi. Joihinkin hahmoihin olisin halunnut tutustua paremminkin, esimerkiksi Paju ja Markus jäivät varsin etäisiksi hahmoiksi. Ehkä heistä on enemmän seuraavissa osissa. Aura taas oli päähenkilönä erittäin mielenkiintoinen ja näiden kolmen kolmiodraama toi kirjaan hyvän piristysruiskeen. Voin suositella tätä kirjaa, se toimii hyvin mukavana välipalana muun lukemisen ohessa.

arvosana: 3½ / 5
Otava 2013
sivut: 264
mistä: kirjastosta

REETA AARNIO: Hän joka ei pelkää

Reeta Aarnion teoksiin en olekkaan koskaan aikaisemmin tutustunut, joten päätinpä tarttua tähän hänen ihan mielenkiintoiselta vaikuttavaan dystopiaansa.

Sisarukset Asisi ja Rei elävät maailmassa, jossa heidän arkensa on tiukasti säädeltyä. Heidän tulevaisuutensa päätetään puolisoa ja uraa myöten. Kaikki tuntuu normaalilta, kunnes he törmäävät Kiraihin, atavaanipoikaan villiltä reuna-alueelta.

Kirai on elänyt hyvin erilaista elämää kuin sisarukset, mutta hänen elämänsä muuttuu, kun heimo hylkää hänet ajelehtivaan ruuheen. Kirai joutuu hänelle täysin vieraaseen maailmaan ja tahattomasti sotkee myös valvotussa ja ohjaillussa yhteiskunnassa elävän perheen elämän.

Pakko heti alkuun sanoa, että ei tämä oikein iskenyt. Loppua kohti tapahtui huima parannus, joten ehkäpä seuraava osa olisi parempi. Loppua kohden kirja muuttui intensiivisemmäksi ja mielestäni Asisista muodostui varsin mielenkiintoinen hahmo.

Kirjan suurin miinus olivat ne kappaleet, joissa kerrottiin jokin legenda Kirain kansasta. Nämä luin vain silmäillen, minua ne eivät jaksaneet kiinnostaa. Onneksi muu osa kirjasta oli ihan luettavaa.

arvosana: 2 / 5
Otava 2013
sivut: 253
mistä: kirjastosta

P.C. CAST & KRISTIN CAST: Yön talo 8 - Vapautettu

Kävin kirjastossa hakemassa tenttikirjoja, mutta en voinut olla eksymättä myös romskujen (romaanien) pariin. Hyllyssä sattui olemaan tämä Yön talon uusin osa, enkä voinut olla nappaamatta sitä mukaani.

Yön talossa hallitsee Neferet, mutta Zoey nauttii Isle of Skyellä rauhasta ja soturinsa Starkin seurasta, eikä haluaisi enää palata ongelmien pariin Tulsaan.

Stevie Raen tilanne ei ole yhtä seesteinen. Hänen soturinsa Refaim on vain osittain ihminen, jonka tulee päättää pettääkö joko isänsä vai rakastettunsa.

Tämän kirjan parissa valvoinkin vähän pidemmälle yöhön. Sarja on taas muutamien huonojen osien jälkeen alkanut kiinnostaa, vaikka nyt muutaman kirjan ajan on vähän häirinnyt se, kuinka monen henkilön näkökulmasta asioita kerrotaan. Toisaalta se on myös hyvä juttu, sillä minua ei kiinnostaisi lukea koko aikaa Zoeyn näkökulmasta, joka hahmona ei jaksa enää oikein kiinnostaa.

Stevie Rae ja Refaim olivat tässäkin osassa ihana pari, joista odotan saavani lukea myös seuraavassa osassa. Muutenkin ehkä odotan nyt seuraavalta osalta enemmän, sillä tässä kirjassa tuli esiin muutamia ihan lupaavia juttuja. Muun muassa oli kiva saada tietää, ettei Heathia olla unohdettu.

arvosana: 3½ / 5
Otava 2013
sivut: 336
alkuteos: Hunted. A House of Night Novel, 2011
mistä: kirjastosta

ABIGAIL GIBBS:Illallinen vampyyrin kanssa

Blogissa on ollut jo jonkin aikaa hyvin hiljaista, mutta kesääni on mahtunut niin paljon tekemistä, että lukeminen on vain sattunut jäämään vähemmälle. Jospa syksyllä sitten iskisi taas lukuinto, mutta tämä uutukainen minun oli pakko ahmaista kerralla.

Violet Lee sattuu väärään paikkaan väärään aikaan ja joutuu todistamaan kammottavaa verilöylyä, jossa vampyyrit tekevät metsästäjistään selvää. Violet temmataan mukaan maailmaan, josta hän ei ole aikaisemmin tiennyt mitään.

Peloissaan Violet yrittää paeta, mutta joutuu lopulta jäämään, jotta rauha ihmisten ja vampyyrien välillä säilyisi. Hän tekee kuitenkin selväksi vampyyreille, niin mukavalle Fabianille kuin myös vaaralliselle Kasparille, ettei tule koskaan kuulumaan osaksi heidän maailmaansa, mutta päätös ei ole kuitenkaan yksin Violetin.

Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että olen saanut jo yliannostuksen vampyyreista. Silti tämä kirja jaksoi temmata mukaansa ja kiinnostaa. Nuori kirjailija oli mahduttanut teokseen vaikka kuinka paljon erityyppisiä ja mielenkiintoisia hahmoja ja kirja eteni mukavan joutuisasti.

Kirjassa oli paljon hyvää, eikä minua kirjailijan nuori ikä haitannut. Muutama kohta hämmensi, mutta kun kyseä on tällaisesta kevyestä nuorisohömpästä, niin niitä on turha jäädä pohtimaan. Vampyyrit vain alkavat jo riittää minulle, mutta nämäkin torahampaat taitavat saada seurakseen vaikka kuinka paljon yliksiä - olihan tässäkin jo muutamia muita.

BETH REVIS: Across the Universe - Miljoona aurinkoa

Tänä keväänä en ole yhtään ollut kartalla siitä, milloin mitkäkin uutuuskirjat ilmestyvät. Vasta nyt kesäkuussa sain noudettua tämänkin kirjan kirjastosta.

Amy tuntee tukahtuvansa avaruusalus Varjeluksen seinien sisällä. Elämä Maassa alkaa tuntua vain kaukaiselta unelta ja uusikin planeetta tuntuu liukuvan valovuosien päähän.

Seuraaja taas on astunut johtajan saappaisiin ja yrittää epätoivoisesti pitää alusta ja sen toimintoja elinkelpoisina. Ruoka kuitenkin hupenee ja asukkaitten tyytymättömyys kasvaa. Lisäksi Amy on epävarma suhteestaan Seuraajaan: Miksi olla yhdessä jonkun kanssa vain siitä syystä, että ketään muuta ei ole?

Edelleen tässä sarjassa kiehtovinta on mielestäni Varjelus ja siellä asuva yhteiskunta. Muutenkin pidän paljon kirjan ideasta - avaruusalus täynnä ihmisiä matkalla uudelle planeetalle.

Sitä teiniromantiikkaa olisin kuitenkin kaivannut vähän enemmän, kun ei sitä oikein tässäkään osassa ollut. Se ei kuitenkaan suurin miinus ollut. Kyllä tämän osan luki, mutta ei se ihan täysillä tempaissut mukaansa, jos jätetään loppu huomioimatta. Lopussa kirja muuttui todella mielenkiintoiseksi ja koukutti sen verran, että on pakko saada tietää, mitä kolmannessa osassa tulee lopulta käymään.

CHARLES BAUDELAIRE: Pahan kukkia

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa).

Les Fleurs du Mal on Baudelairen vuonna 1857 ilmestynyt runoteos, joka on yksi maailman merkittävimmistä. Baudelaire on runoilija, joka "tuo kaunistelematta esiin ihmisen kaikkine heikkouksineen, paheineen, intohimoineen, yhtä aikaa julmana ja lempeänä, syyllisenä ja viattomana".

Etsiessäni kirjastosta kirjallisuusdiplomin kirjoja minulle tuli heti "pakko tutustua tähän teokseen" fiilis napattuani tämän hyllystä. Peräti kansikin on mielestäni todella hieno - kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Runokirja on jaettu aiheittain eri osiin, esimerkkeinä Pariisin kuvia ("-- ja synkkä Pariisi hieroen luomiaan,/ --") ja Kuolema ("Vain Kuolema lohduttaa, se voimia antaa,/ --"). Lisäksi teoksen lopussa on myös Pahan kukista poistettavaksi tuomittuja runoja ja siihen myöhemmin lisättyjä runoja, sekä Yrjö Kaijärven kirjoittamaa pohdintaa Charles Baudelairesta.

Pitäessäni teoksen kannesta, pidin myös sisällöstä ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Baudelaire tuo todellakin kaunistelematta asiat esiin, eikä todellakaan aina niin kaunein kielikukkasin: "Jalat ilmassa niinkuin riettaan naisen,/ himokkaana, myrkkyä hikoillen/ avas vatsansa, löyhkistä paisuvaisen,/ häpeämättä, kuin uhmaten."

Lukiessani runoja en lähde juurikaan analysoimaan mitä runoilija joillain tietyillä ilmauksilla tarkoittaa. Baudelairen runoissa minuun tekivät vaikutuksen käytetyt sanat ja kuvailut - myös aiheet olivat mielestäni persoonallisia. Tietysti loppusointuisuus tuo mukavaa rytmiä runoihin ja pidänkin loppusointuisista runoista: "Kuin kituvia enkeleitä,/ maan kuumeissa kärsineitä,/ meitä kangastus viittoo, vie,/ sinikristallia on tie!". Juuri ne yhdistettynä Baudelairenkin käyttämiin aiheisiin, rakkauteen, antiikkiin ja yöhön, luovat sellaisen vanhanaikaisen fiiliksen. No, toisaalta teoksella alkaakin jo olla ikää.

"Enkeli, itse kauneus, tunnetko pelon:/ vanhuuden rypyt, piinaa inhottavaa,/ nähdessä uskollisuutta, salaista, kauheaa,/ silmissä, joista ahnaat silmämme joivat elon?/ Enkeli, itse kauneus, tunnetko pelon?"

PENTTI HAANPÄÄ: Noitaympyrä

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - Suomen kirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Pentti Haanpään teos Noitaympyrä on julkaistu 1956, tosin se on kirjoitettu jo 1931. Romaanin päähenkilö on metsätyömies Pate Teikka, joka ei löydä paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Noitaympyrässä tulevat hyvin esille Haanpään kerronnan ominaispiirteet, eli "-- yhteiskunnan ristiriitojen ja elämänkatsomuksellisten ongelmien pohdinta --". Kirjassa puhutaan niin politiikasta kuin historiasta tai sen ajan nykypäivästä tässä tapauksessa, esimerkiksi "demokraatit tyytyvät kuitenkin pieneen näpertelyyn, tilannepolitiikkaan, opportunistien polkuihin". En siis yhtään vähättele kun sanon, että tämä oli minulle erittäin haastava teos ja välillä olin niin pihalla kirjasta ettei mitään rajaa.

Kirjassaan Noitaympyrä Pentti Haanpää on käyttänyt hän-kertojaa, eikä kertoja ole itse mukana tapahtumissa. Kirjan alussa on "asetussanat", joissa sekatyömies N. kehottaa kirjoittajaa kirjoittamaan kirjan Pate Teikan jutuista siinä hengessä kuin hän sen on kirjoittajalle kertonut. Minä olen sitä mieltä, että kirjasta tosiaan tulisi ilmi se, kuinka Haanpää kertoo jonkin toisen tarinaa: "Mutta minä, hänen kuuliainen kirjurinsa, teroitin lyijykynäni pöytäni ääressä."

Kirjassa on tapahtumien kerronan lisäksi pohdintaa ja myös lukijaakin johdatellaan silloin tällöin: "Eikä lukijan auta ihmetellä itsekseen, että nytkö tämä Neuvostoliitto on jo niin mahtava?" Kirjassa on myös varsin pitkiä dialogeja, hahmojen puheenvuorot eivät aina rajoitu vain muutamaan sanaan tai yhteen lauseeseen.

Siitä on jo jonkin aikaa, kun luin tämän kirjan ja jo nyt on sellainen fiilis, kuin kirjaa ei olisi edes lukenut. Kirja oli todella kaukana omalta alueeltani ja esimerkiksi kaikki politiikkaan viittaavat sanat saivat pääni täyteen kysymysmerkkejä. Toisaalta kirjasta teki mielenkiintoisemman kuvaukset sen aikaisesta ajasta ja ajatuksista, vaikka niistä suhteellisen moni menikin minulta vähän ohi. No, kaikilla on oma makunsa kirjojen suhteen.

P.C. CAST & KRISTIN CAST: Yön talo 7 - Kahlittu

Onneksi tajusin varata tämän Yön talo-sarjan uusimman osan suht. aikaisin kirjastosta ja sainkin ensimmäisten joukossa tämän lainaksi. Yhdessä vaiheessa olin sitä mieltä, että sarja lähti huonompaan suuntaan, mutta edellinen osa näytti jo selkeästi merkkejä paremmasta.

Zoey Redbird vaikuttaa kuolleelta ja hän onkin matkannut tuonpuoleiseen rakastettunsa perässä eikä saa koottua sielunsa sirpaleita. Ainoa, joka häntä voi auttaa, on hänen soturinsa Stark, mutta yritys pelastaa Zoey voi merkitä hänellekin kuolemaa.

Stevie Rae on Punaisten ylipapitar, mutta hänen sydämensä sykkii hirviölle. Yön talolla häntä odottaa Dallas, mutta silti hän valehtelee kaikille yrittäessään pitää Refaimin turvassa.

Mitä muuta tästä voi sanoa kuin että tykkäsin? Zoey oli jätetty pienempään rooliin ja ahkerammin seurattiin Stevie Raeta ja Refaimia - jee! Heidän suhteensa olikin kirjan parasta antia.

Tapahtumia käytiin läpi todella monen eri henkilön näkökulmasta, joista jotkut olivat ihan mielenkiintoisia, mutta toiset eivät niinkään. Tylsemmät kohdat silmäilin läpi ja katsoinkin etukäteen, että milloin Stevie Raen vuoro taas tulee. Silti kaikin puolin mainio Yön talo-sarjan osa.