lauantai 16. toukokuuta 2015

P.C. CAST & KRISTIN CAST: Yön talo 9 - Määrätty

Käydessäni kirjastossa huomasin, että olen jäänyt vähän jälkeen tämän Yön talo - sarjan kanssa ja osia oli ehtinyt ilmestyä peräti kaksi. Nappasin sitten kummatkin mukaan, vaikka sarja ei sytytäkkään enää niin paljon kuin joskus alussa.

Yön talon valtaavat uudet, uhkaavat voimat. Zoey on vihdoin kotona soturinsa Starkin kanssa, mutta hänen pitää valmistautua kohtaamaan Neferet - kunhan Neuvosto vain tunnustaisi hänen asemansa ylipapittarena.

Lisäksi Zoey aistii jotain tuttua syntisen hyvännäköisessä ja salaperäisessä Aurox pojassa, joka todellisuudessa on luotu salaiseksi aseeksi. Zoeyn ja muiden pitää saada paljastettua Neferetin todellinen luonto, ennen kuin tämä ehtii hiljentää vihollisensa.

Alkukankeuksien jälkeen kirja lähti rullaamaan yllättävän mukavasti ja Yön taloon pääsi taas hyvin mukaan. Tuntuuhan tämä sarja ylipäätään silti turhaan pitkitetyltä - olisi ollut varmasti toimivampi lyhyempänäkin sarjana.

Zoey on sarjan aikana muuttunut mielestäni todella ärsyttäväksi hahmoksi, joten lukuisat muut kertojat olivat oikein tervetulleita ja toimivat tässä osassa mainiosti. Aikamoista teinidraamailuakin tämä kirja sisälsi, mutta sitä oli kuitenkin hauska lukea.

Pakko kyllä myöntää, että nyt kun lukemisesta on about parisen viikkoa, niin muistikuvat kirjasta ovat jo vähän hatarat. Vaikka tämä oli ihan mukava ja mukaansatempaava luettava, niin ei se mikään kovin mieleenjäävä teos ollut.

arvosana: 2 ½ / 5
Otava 2014
sivut: 426
alkuteos: Destined, 2011
mistä: kirjastosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti