Näytetään tekstit, joissa on tunniste dekkarit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dekkarit. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. elokuuta 2015

JANET EVANOVICH: Neljäs kerta toden sanoo

Tämän pokkarin ostin joskus Helsingin kirjamessuilta jostain useamman pokkarin tarjouksesta. En ollut koskaan kuullutkaan tällaisesta dekkari/chick lit-sarjasta, mutta takakannen perusteella kirja vaikutti ihan mukavalta hömppälukemiselta, joten se tarttui mukaan.

Kasarimuotiin jämähtänyt New Jerseyn ylpeys Stephanie Plum iskee jälleen - yleensä kuitenkin ohi. Tällä erää palkkionmetsästäjä Plum jahtaa autovarkaudesta syytettyä tarjoilijaa. Hän saattaisi jopa onnistua tehtävässään, ovathan hänen apunaan 73-vuotias isoäiti Mazur, transvestiittirokkari Sally Sweet ja aina-niin-ihana Joe Morelli.

Tapaus alkaa kuitenkin kerätä ympärilleen murhia, tuhopolttoja ja tuttuja vihollisia, jotka saavat Stephanien pistämään korkoihinsa vauhtia. Lisäksi Stephanie on koditon ja rahaton ja joutuu muuttamaan hamsterinsa kanssa Joe Morellin nurkkiin.

Neljäs kerta toden sanoo oli oikeastaan tosi mukavaa hömppäluettavaa helteiseen kesäpäivään. Actionia riitti alusta loppuun, mutta parasta antia tässä kirjassa olivat sen hahmot - pakko sanoa että pidin jokaisesta. Evanovich oli luonut liudan erilaisia ja yliammuttuja hahmoja.

Ehkä vähän häiritsi, että aloitin lukemisen neljännestä osasta. Jossain vaiheessa voisi tutustua muihinkin osiin, kun kaipaa kevyttä aivot narikkaan lukemista, sillä tämä kirja oli oikeasti niin höhlä, että se oli jo hauskakin. Enkä ollut aiemmin lukenutkaan dekkaria, johon oli yhdistetty chick lit näin vahvasti - tai chick litiä, johon oli yhdistetty murhat ja rikosten ratkominen

arvosana: 3 ½ / 5
WSOY 2010
sivut: 339
alkuteos: Four to Score, 1998
mistä: omasta hyllystä

perjantai 27. helmikuuta 2015

J.D. ROBB: Maineikas kuollessaan

Ensimmäinen osa "Alaston kuolema" antoi sen verran hyvän kuvan tästä Nora Robertsin Eve Dallas-sarjasta, että tuli vielä samana päivänä jatkettua tämän toisen osan parissa.

New Yorkissa vuonna 2058 on sateinen ilta, kun maineikas ja kaunis yleinen syyttäjä löydetään huonomaineisen kaupunginosan kujalta murhattuna. Pian hänen jälkeensä toinenkin julkkisnainen murhataan.

Eve Dallas epäilee, että tekijä on mies, joka kadehtii TV:stä tuttuja menestyneitä naisia. Estääkseen murhat Eve päättää asettua itse syötiksi ja esiintyä julkisuudessa mahdollisimman paljon, mutta murhaaja tarttuu kuitenkin katastrofaalisesti väärään syöttiin.

Pakko taas myöntää, että tämäkin kirja oli hyvä - mukaansatempaava ja viihdyttävä. Ei ehkä ihan yhtä hyvä kuin edellinen, mutta melkein.

Huvittavaa kirjassa oli se, että jollain tavalla ilman mitään muita epäilyksiä automaattisesti oletettiin, että murhaaja oli mies - eihän se nyt nainen voinut olla. Minusta oli kuitenkin hyvä, että murhaajaa arvuuteltiin ihan sinne loppumetreille saakka.

Nyt kyllä kaduttaa, etten napannut tämän ohella seuraavien osien yhteisnidettä kirjakaupasta mukaani, kun sen samaisesta alepöydästä bongasin.

arvosana: 4 / 5
Gummerus 2013 (yhteisnide)
sivut: 399
alkuteos: Glory in Death, 1995
mistä: omasta hyllystä

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

J.D. ROBB: Alaston kuolema

Valitsin tämän kirjan omasta hyllystäni matkalukemiseksi Teneriffan reissulle, sillä oli kätevää ottaa matkalle mukaan kaksi kirjaa yksissä kansissa. Olin lukenut aikaisemmin tästä Nora Robertsin kirjailijanimellä J.D. Robb kirjoittamasta sarjasta toisesta kirjablogista ja yrittänytkin etsiä ensimmäisiä osia kirjastosta, kunnes löysin tämän kirjakaupan alepöydästä. Pidän Nora Robertsin tuotannosta, joten olin ihan varma, että kyllä tämäkin sarja minulle maistuu.

Komisario Eve Dallas alkaa selvittää nuoren prostituoidun raakaa murhaa. Murha tempaisee hänet kuitenkin mukaan prostituution, poliittisten juonittelujen ja kiristyksen rämeikköön.

Eve on toiminut poliisina kymmenen vuotta ja oppinut luottamaan vaistoonsa - tällä kertaa hänen vaistonsa sanoo, että hänen olisi paras pysyä kaukana murhaajaksi epäilemästään miehestä. Mies, Rourke, on rikas ja komea, liikemies universumin huipulta. Vaikka Even hälytyskellot soivat, hän ei kuitenkaan välitä.

Kirja oli todellakin hyvää, kevyttä ja mukaansatempaavaa matkalukemista. Tyyli erosi tarpeeksi Nora Robertsin ns. normaalista tyylistä ja murhatapaukset olivatkin aika raakaa luettavaa. Lisäksi futuristisuus, vuosi 2058, kotirobotit ja synteettinen ruoka lisäsivät kirjan mielenkiintoa. Kirjan hahmot olivat mielestäni hyviä ja Eve päähahmona aivan mahtava henkilö.

En minä tästä oikein muuta pysty enää sanomaan kuin että tykkäsin ja ehdottomasti suosittelen niin dekkareista kiinnostuneille kuin myös vaikka Robertsin muuta tuotantoa lukeneille, miksei kaikille. Minun olikin matkalla pakko aloittaa samantien jo toinen osa "Maineikas kuollessaan", josta kirjoittelen tännekin vielä myöhemmin.

arvosana: 5 / 5
Gummerus 2013 (yhteisnide)
sivut: 391
alkuteos: Naked in Death, 1995
mistä: omasta hyllystä

maanantai 23. heinäkuuta 2012

SANDRA BROWN: Kova luu

Kirjaston hyllyyn oli yhtäkkiä ilmestynyt tämä Brownin uusin suomennettu teos ja pakkohan minun oli ottaa se mukaani. Olen tainnut jo lukea kaikki lähikirjastostani löytyvät Sandra Brownin kirjat (joita ei kyllä kovin montaa kys. kirjastosta löydy), joten tulevaisuudessa pitääkin varmaan kirjailijan teoksia mennä etsimään toisesta kirjastosta.

Kovaotteinen yksityisetsivä Dodge Hanley kiertää lakia tai särkee sydämiä saadakseen rikollisen kiinni, eikä hän pyytele keneltäkään anteeksi.

Hänen entinen rakastettunsa Caroline King ottaa häneen kuitenkin yhteyttä 30 vuoden jälkeen ja saa Dodgen mielenrauhan järkkymään. Heidän tyttärensä Berry, jota Dodge ei ole nähnyt lapsen syntymän jälkeen, on vaarassa. Dodgen pitää pysäyttää pakkomielteinen psykopaatti, joka on ottanut tehtäväkseen Berryn tappamisen.

Olen Sandra Brownista aika samaa mieltä kuin Nora Robertsistakin: jos kirjailijan kirjoista tykkää, niin uuteenkaan teokseen ei tule pettymään - kirjat ovat hyvin toistensa kaltaisia.
Itse ainakin pidän Brownin kirjoja viihdyttävinä ja mukavina luettavina, sellainen oli myös tämä kyseinen kirja.
Kirja jakautui kahteen aikajaksoon, jotka molemmat olivat mielenkiintoisia ja jännitys pysyi yllä loppuun asti. Oli kuitenkin vähän outoa lukea melkein eläkeikään ehtineiden ihmisten uudestaan syttyvästä romanssista...