GARTH NIX: Lirael

Lirael tuli luettua samantien Sabrielin jälkeen, eli sen lukemisesta on jo jonkin aikaa. Hyvin kyllä muistuu kirjan tapahtumat mieleen, sen verran mukaansatempaava se oli.

Valitseeko kulkija tiensä vai tie kulkijansa?
Lirael ei tunne itseään clayrien tyttäreksi lapsentunikassaan. Epätoivoinen Lirael harkitsee jo päiviensä päättämistä, kun hän kuulee vahingossa jalosäätyisten vieraiden tuomat hälyttävät uutiset lännestä. Manaaja harjoittaa vapaata taikuuttaan kenenkään estämättä ja herättää henkiin vainajien armeijoita.

Saatuaan työtä kirjastoapulaisena Lirael ryhtyy ratkomaan suljettujen ovien salaisuuksia ja huomaa, että hänen on pian otettava koko valtakunnan tulevaisuus harteilleen.
Kuningas Sieran pojalla, prinssi Samethilla, on omat huolensa. Häntä ahdistaa velvoite ryhtyä oikeaoppiseksi abhorseniksi, kuningataräitinsä Sabrielin seuraajaksi. Mutta kohtalo kuljettaa hänen tielleen kauniin nuoren naisen, joka tuntee seitsemän maagisen kellon äänet.

Totta kai tässä hieman harmitti, kun päähenkilö vaihtui eikä jatkettukaan siitä mihin edellinen kirja jäi. Toisaalta Lirael toi niin paljon uutta, että jos olisi jatkettu vain siitä mihin jäätiin, niin kirja olisi voinut olla vähän tylsä. Ja olihan se kiva, että Sabriel ja Siera olivat jonkun verran mukana kirjassa.

Tämän kirjan paras hahmo oli ehdottomasti Liraelia auttava Kuriton Koira. Garth Nix osaa selvästi luoda hyviä eläinhahmoja. Kirjaa kerrotiin vuorottain Liraelin ja Samethin näkökulmista. Samethin kohdat eivät jaksaneet samalla tavalla kiinnostaa kuin Liraelin, joten sen takia tämä kirja kyllä hävisi vähän edeltäjälleen.

arvosana: 3½ / 5
WSOY 2005
sivut: 569
alkuteos: Lirael - Daughter of the Clayr, 2001
mistä: omasta hyllystä

GARTH NIX: Sabriel

Lukuinto on ollut sen verran vahva, että omastakin hyllystä piti napata jotain luettavaa. Sabriel tuli joskus ostettua Sokoksen alennusmyynnistä ja silloin se tuli luettuakin. Nyt päätin että uusi lukukerta olisi paikallaan, sillä hirveästi en mitään kirjasta muistanut - vain että pidin siitä ensimmäiselläkin lukukerralla.

Kuka puolustaa eläviä, kun vainajat nousevat?
Sabrielin isä on kuuluisa manaaja Abhorsen, joka on nyt joutunut pahaan pulaan ja Sabrielin pitää astua hänen saappaisiinsa. Siinä missä muut manaajat ovat kutsuneet kuolleita esiin, Abhorsen on pitänyt heitä levossa. Ilman Abhorsenia vainajien laumat tulvivat elävien keskuuteen imemään näiltä energiaa. Aivan kuin tämä ei riittäisi Sabrielille, on hänellä perässään myös isänsä kohtaloksi koitunut vihollinen Kerrigor.

Sabriel saa avukseen erikoisen kissan nimeltä Mogget. Hänellä on myös seitsemän maagista kelloa, jotka auttavat saattamaan kuolleet takaisin lepoon. Vainajat kuitenkin marssivat Sabrielia vastaan vääjäämättömällä varmuudella.

Sabriel oli hyvä - yhtä hyvä kuin mitä muistinkin. Hirveästi muita muistikuvia minulla ei siis ollut, joten kirjaa oli jännittävä lukea. Välillä on kiva lukea tällaista fantasiaa, joka poikkeaa yllättävänkin paljon niistä mitä tulee nykyään enemmän luettua. Kutsun tällaisia kirjoja "kunnon vanhaksi fantasiaksi", kun esimerkiksi edellistä lukemaani kirjaa The Orphan Queenia voin kutsua "teinihötöksi", vaikka niistäkin pidän todella paljon.

Vanhan valtakunnan ja Ancelstierren erot olivat mielenkiintoisia ja Vanha valtakunta muutenkin oli jännittävä. Pidin paljon kirjan alussa olleesta Vanhan valtakunnan kartasta. Kirjan paras hahmo oli ehdottomasti puhuva kissa Mogget - lukekaa niin tiedätte. Teinihötöissä olen pettynyt jos romantiikkaa ei ole tarpeeksi, mutta tässä riitti ehdottomasti pelkästään se, että sitä henkilöiden välille odotetaan kehittyvän. Sabriel sai minut innostumaan Vanhasta valtakunnasta taas sen verran, että seuraavan osan Liraelin lukeminen oli pakko aloittaa samantien. Kolmas osa Abhorsen tuli taas juuri lainattua kirjastosta.

arvosana: 4½ / 5
WSOY 2004
sivut: 389
alkuteos: Sabriel, 1995
mistä: omasta hyllystä