maanantai 29. syyskuuta 2014

VERONICA ROTH: Kapinallinen

Tykkäsin todella paljon Divergent-elokuvasta. Kirjastossa käydessäni näin tämän kirjasarjan toisen osan ja päätin ottaa sen luettavakseni, vaikken ensimmäistä osaa olekaan lukenut. Ajattelin kuitenkin, että enköhän saanut leffasta sen verran hyvät pohjustukset, että pystyisin lukemaan tämän kakkosen olematta ihan pihalla.

Tris on selvinnyt perhettään kohdanneesta kauheasta hyökkäyksestä, mutta maksanut selviytymisestään kovan hinnan. Siltikin sodan uhka on käsin kosketeltavissa osastojen välillä.

Tris ei tiedä yhtään mitä tulevaisuus tuo tullessan, jatkuuko edes hänen ja Neljän rakkaustarina. Selvää kuitenkin on, että sodassa ja rakkaudessa on aina valittava puolensa.

Olisin odottanut tältä kirjalta niin paljon enemmän. Se oli alusta melkein loppuun asti suoraan sanottuna tylsä. Kirjasta ei jäänyt juuri minkäänlaisia mielikuvia ja vaikka tämän lukemisesta ei hirveän kauan olekaan, niin en muista juuri mitään, jos loppua ei lasketa.

Loppu kuitenkin oli ihan mieletön ja sai minut innostumaan sarjasta yhtä paljon kuin elokuva. Se oli mielestäni todella nerokas ja käänsi idean aikalailla päälaelleen. Lopun takia aion ehdottomasti lukea myös viimeisen osan.

arvosana: 3 / 5
Otava 2014
sivut: 383
alkuteos: Insurgent, 2012
mistä: kirjastosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti