sunnuntai 9. syyskuuta 2012

P.C. CAST & KRISTIN CAST: Yön talo 6 - Lumottu

Olen lukenut tähän mennessä kaikki aikaisemmatkin suomeksi ilmestyneet Yön talo - kirjat, joten pakkohan tämäkin oli päästä lukemaan, vaikka sarja onkin mennyt mielestäni vähän alamäkeä.

Zoey Redbird on karkottanut Kalonan, mustasiipisen paholaisen, johon hänellä on erikoinen yhteys, sekä Neferetin, Yön talon ylipapittaren, joka kääntyi Nyksiä vastaan.

Afrodite saa kuitenkin näkyjä, jotka varoittavat uudesta vaarasta ja Kalona kutsuu Zoeyta jälleen. Vain Zoey kykenee pelastamaan läheisensä.

En odottanut tältä kirjalta paljon, mutta se todellakin yllätti minut. Nyt tarinaa kerrottiin myös muidenkin kuin vain Zoeyn näkökulmasta. Aluksi ajattelin sen olevan huono idea, mutta opin pitämään jopa Stevie Raesta, vaikka en hänestä ole aikaisemmin pitänyt yhtään. Lisäksi kirjaan tuli mukaan uusi hahmo, joka nimenomaan liittyy Stevie Raeen - heistä haluan ehdottomasti lukea lisää.

Kirjassa oli sopivasti tapahtumia, se ei alkanut pitkästyttää ja lukijan mielenkiinto pidettiin yllä loppuun asti. Vaikka en tätä osaa kovinkaan innoissani odottanut, niin nyt voin sanoa, että en malta odottaa mitä seuraavassa osassa tapahtuu.

2 kommenttia:

  1. Heh, joku muukin on samoilla kannattimilla nyt :D Edellisen kirjan jälkeen oli vähän ns. paskanmaku suussa, mut tämä kirja kyllä herätti jälleen kiinnostuksen sarjaan. Varsinkin juuri tämän uuden hahmon kohdalla, joka on Stevien "uusi kaiffari" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen. :D Fiilis olikin vähän sellanen, että "viittiikö tätä ny ees lukea?"
      Musta tuntuu, että ilman Stevie Raen kuviota tämä kirja ei olisi ollut ihan niin hyvä. ;D

      Poista