VICTORIA HOLT: Paholaisratsastaja

Ostin tämän muistaakseni vuosi sitten Lahden kaupunginkirjaston poistomyynnistä. Nyt kävin läpi omaa kirjahyllyäni ja tämä sattui käsiini. Onhan välillä ihan mukavaa lukea tällaista hömppäkirjallisuuttakin.

Minella on tavallinen englantilaistyttö, jonka äiti toimii opettajana niin maalaisten kuin myös seudulla vierailevien ylhäisön lapsille. Oppitunneilla Minella tutustuu Fontaine Delibesin kreivin villikkotyttäreen Margotiin, jonka seuranainen hänestä tulee. Margotin mukana Minella pääsee muuttamaan Ranskaan kreivillisen palatsin loistoon.

Ranskassa kuitenkin kuohuu ja vallankumous on nousemassa. Lisäksi Minella halutaan pelata pois pelistä, eikä hän ole varma mikä hänen osuutensa on linnassa tapahtuneeseen surmaan, josta häntä epäillään - oletetaanhan hänen olevan myös kreivin uusi rakastettu.

Kirja oli oikeastaan yllättävän hyvä. Mukavan hömppä ja nopea luettava, jonka juoni eteni hyvään tahtiin, tosin lopussa mielestäni kiirehdittiin turhaan. Henkilöiden kiertelevästä ja vihjailevasta puhetavasta tuli vähän mieleen Ylpeys ja ennakkoluulo, tosin tämä kirja oli kuitenkin hyvin eri tyyppinen.

Kirjassa oli nostettu ihan mielenkiintoisia asioita esiin, tosin jotkin olivat myös aika huvittavia, esimerkiksi Minellan ja Margotin isän, kreivin "pelkoa ja huumaa" täynnä oleva salasuhde. Voisinpa joskus kuitenkin lukea Victoria Holtia uudestaankin.

ANNUKKA SALAMA: Piraijakuiskaaja

Tämä kirja tuli luettua jo aikaa sitten, sillä eihän sitä voinut jättää yöpöydälle odottelemaan, vaan lukeminen oli pakko aloittaa heti. Sen verran hyvästä kirjasta on kuitenkin kyse, ettei tätä postausta voi noin vain jättää välistä.

Unna on vauhdikas skeittarimimmi ja ketterä kuin orava. Hän onkin faunoidi, joka saa kykynsä eläimeltä, aivan kuten ystäväporukkansa, jonka kanssa hän lähtee Kalifornian auringon alle.

Jännitettä ilmaan tuovat aaltoja kesyttävä salaperäinen sisaruspari sekä Unnan taustojen jäljitykseen liittyvät riskit: maailman viimeinen tulielementin edustaja ja planeetan ainoa faunoidinaaras ovat arka yhdistelmä, joka kiinnostaa muitakin kuin metsästäjiä.

Sarjan ensimmäinen osa Käärmeenlumooja ei lumonnut minua silloin niin täysillä kuin monet muut, mutta tämän toisen osan jälkeen olin kyllä ihan myyty. Salama oli kehitellyt hyvin mielenkiintoisia hahmoja ja juoni koukutti alusta lähtien.

Ensin olin vähän skeptinen maisemanvaihdoksen suhteen, mutta ihan turhaan. Kalifornia toi erittäin hyvää vaihtelua tarinaan ja toinen osa oli tarpeeksi erilainen kuin ensimmäinen. Muutama juttu sai kulmani kohoamaan, kuten lukemani perusteella muidenkin bloggarien: Onhan se ihan okei päästää lapsi toiselle puolen maailmaa - vai?
Kyseisiin juttuihin en kuitenkaan viitsinyt hirveästi takertua, vaan nautin lukemisesta. Odotan kyllä innolla kolmatta osaa, sillä näin onnistuneen kakkososan jälkeen tuntuu, että kolmannellakin osalla on paljon annettavaa.

CHARLAINE HARRIS: Veren muisti

Nyt on sitten tullut luettua jo yhdestoista osa tätä kyseistä sarjaa ja suoraan sanottuna alkaisin toivomaan loppua, vaikka sarjan parissa olen suhtkoht hyvin viihtynytkin.

Merlotte's-baariin tehdään palopommi isku. Koska nykyään baarin omistajan Samin tiedetään olevan kaksiluontoinen, epäilyt kohdistuvat heti muodonmuuttajavastaiseen väestöön. Sookiella on kuitenkin omat epäilyksensä, mutta hänen rakastajansa Ericin juonittelut meinaavat viedä hänen huomionsa aivan toisaalle.

Kun sekä työ- että rakkauselämä ovat uhattuina, Sookie ei tyydy sivustakatsojan rooliin. Taas Sookie joutuu tilanteeseen, joka on sekä uhkaava että kuolettava.

Alkaa pikkuhiljaa ärsyttää se kuinka Sookieta koko ajan yritetään saada hengiltä ja myöskin se, kuinka isolle jalustalle hänet nostetaan. Häntä pidetään niin mielettömän tärkeänä vampyyrien ja muodonmuuttajien rinnalla, mutta onhan kyseessä päähenkilö. Vähän vähempikin kuitenkin riittäisi.

Siinä mielessä odottelisin jo innolla, että saisin käteeni päätösosan. Olen hyvin viihtynyt näiden kirjojen parissa, mutta mielestäni sarjaa pitkitetään ihan turhaan, sillä tässäkin osassa samat asiat toistuivat ja turhaa jaarittelua oli ihan riittämiin.

KERSTIN GIER: Safiirinsini

Safiirinsini on toinen osa Rakkaus ei katso aikaa-trilogiasta ja jo ensimmäisen Rubiininpuna nimisen kirjan kohdalla harmittelin lapsellista kantta, joka ei mielestäni istu sarjaan kovin hyvin. Onneksi sisältö ei ole kuitenkaan samaa maata.

16-vuotiaan Gwendolynin elämä on ollut yhtä vuoristorataa sen jälkeen, kun hänestä tuli perheensä aikamatkaaja. Hän elää niin nykyajassa kuin menneisyydessä ja lisäksi hänellä ja Gideonilla riittää ongelmia - pitäisi pelastaa maailma ja lisäksi oppia tanssimaan vielä menuettia.

Kaiken lisäksi Gideon alkaa käyttäytyä arvoituksellisesti. Gwendolyn ei ole enää varma, mistä kaikessa on kyse, mutta hän aikoo ottaa siitä selvää.

Tykästyin tähän jopa ehkä enemmän kuin ensimmäiseen osaan. Ensin oli vähän muistelemista, että kuka hahmo oli kukin ja miten he tarinaan liittyivät, mutta aika nopeasti tarinaan pääsi taas sisään.

Suurin plussa kirjassa oli hyvät hahmot. Mielestäni luonteenpiirteitä oli hyvin korostettu ja erityisesti Gwendolyn oli erinomainen päähenkilö. Ei tämä kirja nyt mihinkään top10-listalle noussut, mutta oli silti erittäin symppis ja viihdyttävä nuortenkirja.

ELINA ROUHIAINEN: Susiraja 2 - Uhanalainen

Tämän kirjan lukemisesta on jo vähän aikaa, mutta tämä oli myöskin kirja, jota odotin koko kevään, sillä rakastuin ykkösosaan heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien.

Helsinkiläinen Raisa ei osannut aavistaa, kuinka paljon muutto Kainuun korpeen pienen Hukkavaaran kylään tulisi muuttamaan hänen elämäänsä. Paettuaan kylästä hän on vain yrittänyt saada unohdettua kaiken tapahtuneen.

Mutta Raisan suuri rakkaus Mikael ei niin vain katoa hänen elämästään, eikä Hukkavaaran kaikki salaisuudetkaan vielä paljastuneet Raisalle. Niinpä sudet kutsuvat taas häntä, vaikka paluu tarkoittaa ajautumista keskelle taistelua, jossa ei tiedä keneen tai mihin voi edes luottaa.

Olipa ihanaa palata taas Susirajalle. Elina Rouhiainen on onnistunut hienosti istuttamaan paranormaalin romantiikan suomalaiseen maisemaan, joka saa minut pitämään tästä sarjasta vielä enemmän.

Tätäkään osaa en montaa kertaa laskenut käsistäni, vaikka pakko minun on myöntää, ettei tämä vain millään yltänyt ensimmäisen osan tasolle. Ei tämä missään tapauksessa pettymys ollut, mutta kuitenkin - ensimmäinen osa oli vain niin pirun hyvä.

Mikaelin ja Raisan suhdekiemurat olivat kuitenkin yksi osa kirjan parhaasta annista - osaavatpa teinit olla joskus ihmeellisiä. Välillä viherpiipertäjämäisenä henkilönä Raisa sai minut ärsytettyä, mutta oli myös hetkiä, jolloin pystyin hyvin samaistumaan häneen ja osittain myös muutamiin kirjan tapahtumiin. Siinä mielessä tämä osa antoi jotain aivan uutta.

Millään pettyneillä fiiliksillä en jää siis odottelemaan kolmatta osaa, sillä kyllä tässä toisessa osassa tapahtui semmoisia, että kolmannessa tulee tapahtumaan ilmeisesti vaikka mitä - paluuta Susirajalle odotellen.

MARJA BJÖRK: Poika

Blogihiljaisuus on sen kuin vain jatkunut, vaikka muutama kirja on tässä välissä tullutkin luettua ja nyt ensimmäiseksi päätinkin epäloogisesti kirjoittaa tänne kirjasta, jonka luin viimeisimmäksi - onpahan ainakin tuoreessa muistissa.

Marion eli Makke on aina tiennyt olevansa poika - jo aivan pienestä pitäen. Hänen perheensä kuitenkin painostaa häntä tytön rooliin. Välillä tuntuu, että Maken äiti tajuaisi lastaan, mutta toisena hetkenä tämä voikin muuttua hyvin agressiivisesti Makkea kohtaan.

Makke käy ristiriitaisin tuntein läpi fyysista kasvamista naiseksi, kaverisuhteita, pukeutumista, seurustelua ja muiden nuorten ilon aiheet ja arki ovat hänelle pelottava temppurata, jolla hän tuntee olevansa yksin.

Olin huomannut muissa blogeissa arvosteluita tästä kirjasta ja sitten bongasin tämän kirjastosta ja ajattelin, että tämä voisi olla ihan kiinnostava kirja - oikeassa olinkin.

Mielestäni aihe oli mielenkiintoinen, mutta olisin toivonut että siihen olisi menty vielä syvemmälle. Nyt jäi fiilis, että tässä oli raapaistu vain pintaa, vaikka käytiinkin hyvin läpi erittäin pitkä ajanjakso päähenkilön elämästä.

Lisäksi pidin Marja Björkin aika simppelistä kirjoitustyylistä. Teksti oli vähän pohdiskelevamman tyyppistä, mutta ei liiaksi. En ole oikein pohdiskelevimpien kertomusten ystävä, mutta tämä upposi. Olisin kuitenkin toivonut kirjalta enemmän, mutta ei tämä missään nimessä huono ollut.

ABIGAIL GIBBS:Illallinen vampyyrin kanssa

Blogissa on ollut jo jonkin aikaa hyvin hiljaista, mutta kesääni on mahtunut niin paljon tekemistä, että lukeminen on vain sattunut jäämään vähemmälle. Jospa syksyllä sitten iskisi taas lukuinto, mutta tämä uutukainen minun oli pakko ahmaista kerralla.

Violet Lee sattuu väärään paikkaan väärään aikaan ja joutuu todistamaan kammottavaa verilöylyä, jossa vampyyrit tekevät metsästäjistään selvää. Violet temmataan mukaan maailmaan, josta hän ei ole aikaisemmin tiennyt mitään.

Peloissaan Violet yrittää paeta, mutta joutuu lopulta jäämään, jotta rauha ihmisten ja vampyyrien välillä säilyisi. Hän tekee kuitenkin selväksi vampyyreille, niin mukavalle Fabianille kuin myös vaaralliselle Kasparille, ettei tule koskaan kuulumaan osaksi heidän maailmaansa, mutta päätös ei ole kuitenkaan yksin Violetin.

Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että olen saanut jo yliannostuksen vampyyreista. Silti tämä kirja jaksoi temmata mukaansa ja kiinnostaa. Nuori kirjailija oli mahduttanut teokseen vaikka kuinka paljon erityyppisiä ja mielenkiintoisia hahmoja ja kirja eteni mukavan joutuisasti.

Kirjassa oli paljon hyvää, eikä minua kirjailijan nuori ikä haitannut. Muutama kohta hämmensi, mutta kun kyseä on tällaisesta kevyestä nuorisohömpästä, niin niitä on turha jäädä pohtimaan. Vampyyrit vain alkavat jo riittää minulle, mutta nämäkin torahampaat taitavat saada seurakseen vaikka kuinka paljon yliksiä - olihan tässäkin jo muutamia muita.

BETH REVIS: Across the Universe - Miljoona aurinkoa

Tänä keväänä en ole yhtään ollut kartalla siitä, milloin mitkäkin uutuuskirjat ilmestyvät. Vasta nyt kesäkuussa sain noudettua tämänkin kirjan kirjastosta.

Amy tuntee tukahtuvansa avaruusalus Varjeluksen seinien sisällä. Elämä Maassa alkaa tuntua vain kaukaiselta unelta ja uusikin planeetta tuntuu liukuvan valovuosien päähän.

Seuraaja taas on astunut johtajan saappaisiin ja yrittää epätoivoisesti pitää alusta ja sen toimintoja elinkelpoisina. Ruoka kuitenkin hupenee ja asukkaitten tyytymättömyys kasvaa. Lisäksi Amy on epävarma suhteestaan Seuraajaan: Miksi olla yhdessä jonkun kanssa vain siitä syystä, että ketään muuta ei ole?

Edelleen tässä sarjassa kiehtovinta on mielestäni Varjelus ja siellä asuva yhteiskunta. Muutenkin pidän paljon kirjan ideasta - avaruusalus täynnä ihmisiä matkalla uudelle planeetalle.

Sitä teiniromantiikkaa olisin kuitenkin kaivannut vähän enemmän, kun ei sitä oikein tässäkään osassa ollut. Se ei kuitenkaan suurin miinus ollut. Kyllä tämän osan luki, mutta ei se ihan täysillä tempaissut mukaansa, jos jätetään loppu huomioimatta. Lopussa kirja muuttui todella mielenkiintoiseksi ja koukutti sen verran, että on pakko saada tietää, mitä kolmannessa osassa tulee lopulta käymään.

BECCA FITZPATRICK: Loppusoitto

Tämän pariin en rynnännytkään heti ilmestymisen jälkeen opiskelukiireiden vuoksi, vaan jaksoin odottaa näinkin pitkään. Toisaalta edellinen osa ei täysin vakuuttanut, joten tämän pariin ei hirveä kiire ollut.

Nora on joutunut vastoin tahtoaan nefiliarmeijan johtajaksi, ja hän ja Patch on heitetty keskelle kytevää vallankumousta. Pari haluaa kuitenkin keksiä rauhanomaisen ratkaisun, mutta Nora ei saa arvostusta johtajana nefilien silmissä.

Asiaa ei paranna suhde langenneen enkelin Patchin kanssa, joka kuuluu vihollisten leiriin, vaikka seisookin rakastamansa Noran tukena. Kohtalo ei ole heidän puolellaan ja se voi pakottaa heidät taistelemaan toisiaan vastaan.

Kirja tempaisi mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien, eikä tätä lukiessa tullut hirveästi taukoja pidettyä. Paikoitellen juoni eteni minun makuuni jopa turhankin nopeasti ja mielestäni joihinkin juttuihin olisi voinut keskittyä enemmänkin. Esimerkiksi ampumistilanne ja pakeneminen oli kuin pikkujuttu, mikä ihmetytti minua. Sellaisille asioille ei annettu tarpeeksi aikaa, vaan siirryttiin jo seuraavaan. Toisaalta eipähän tullut tylsiä kohtia, vaikka juoni olikin  muutaman kerran hieman ennalta-arvattava.

Tämähän on siis sarjan päätösosa ja mielestäni parempi kuin edellinen osa. Lopetus jätti kuitenkin turhan paljon asioita auki ja tulikin pohdittua, että mitäs esimerkiksi tälle ja tälle henkilölle kävi. Kuitenkin varsin kelpo sarja, vaikka ensimmäinen osa näistä olikin mielestäni selkeästi paras.

VERONICA ROSSI: Halki ikiyön

Pitihän minun ennen mökille karkaamista käydä hakemassa tämä Rossin dystopiatrilogian toinen osa kirjastosta aurinkoisen päivän laiturilukemisiksi ja kyllähän se koko päivä kului tämän kirjan parissa - muutamia päiväunia ja uintipulahduksia lukuunottamatta.

On kulunut kuukausia siitä, kun Aria ja Perry ovat viimeksi nähneet toisensa, mutta nyt he ovat jälleen yhdessä. Paljon on kuitenkin muuttunut, Perrystä on tullut vuorovetisten uusi veriherra ja Ariaan suhtaudutaan vihamielisesti.

Eetterimyrskyt pahenevat ja eläminen on jatkuvaa selviytymistä. Aria huomaa pelkäävänsä, että ainoa tapa pelastaa itsensä että Perry on purkaa heidän kahden side lopullisesti.

En tiedä mikä dementia minuun on iskenyt, sillä edellinen osa ei oikein ollut jäänyt mieleeni. Tätä lukiessa kesti hetken aikaa, ennen kuin sain juonesta kiinni ja aloin muistaa kuka on kukin.

Joka tapauksessa tämä kirja yllätti minut iloisesti. Juoni eteni sutjakkaasti ja kirjan pääpari oli mielenkiintoinen. Jotkin hahmot taas tulivat ja menivät, eli tuntuivat mielestäni vähän turhilta eikä niihin meinannut saada ns. otetta. Tämän osan perusteella tuntuu, että herkullisimpia juttuja on säästelty siihen viimeiseen osaan, eli sitä odotellessa sitten vaan.