VERONICA ROSSI: Yhä sininen taivas

Luin jossain vaiheessa tämän trilogian kaksi aikaisempaa osaa, mutten ollut kuitenkaan sarjasta niin kiinnostunut, että olisin rynnännyt kirjastoon hakemaan tätä kolmatta. Sain nyt vihdoinkin luettua tämän sen pudottua monta kertaa lukulistalla alemmas pois kiinnostavampien kirjojen tieltä.

Kuumeinen kilpajuoksu kohti merentakaista turvapaikkaa pois eetterimyrskyjen alta on alkanut. Perryä tuleva mittelö ei pelota, mutta heimon uusille tulokkaille ulkomaailma on arvaamattomia vaaroja täynnä. Ja onko eetterimuurien murtaminen edes mahdollista ilman kaapatun Cinderin poikkeuksellisia kykyjä?

Perry ja Aria kokoavat voimansa mahdottomalta tuntuvaan pelastustehtävään: löytävätkö he ystävänsä ja onko myyttinen paratiisi sittenkin pelkkää legendaa?

Mielipiteeni koko trilogiasta: Ihan jees. Muistanko trilogiasta mitään enää puolen vuoden päästä? Ehkä en.
Luin tämän viimeisen osan viikko sitten ja jo nyt muistikuvat kirjasta ovat vähän hatarat. Samaa valittelin toisenkin osan kohdalla - ensimmäisestä osasta ei ollut jäänyt oikein mitään mieleen.

Tämä viimeinen osa ja muutkin osat olivat kuitenkin oikein mukavaa luettavaa, vaikka vähän aikaa kestikin päästä kärryille kuka on kuka. Juonikin rullasi hyvin, tässä osassa oli kivasti tuotu mukaan enemmän actionia ja tummempia sävyjä, joista pidin ja fiilikset kirjan jälkeen olivatkin oikein hyvät.

Mukava trilogia siis kaiken kaikkiaan, mutta hieman mitäänsanomaton ja jää kyllä joidenkin muiden lukemieni dystopiasarjojen jalkoihin.

arvosana: 3 ½ / 5
WSOY 2014
sivut: 366
alkuteos: Into the Still Blue, 2014
mistä: kirjastosta

VERONICA ROTH: Uskollinen

Minulla ei ollut mikään hirveä hinku lukea tätä kirjaa, vaikka edellinen osa olikin jäänyt hyvään kohtaan. Sain kuitenkin tämän tädiltäni lainaksi ja pienen alkukankeuden jälkeen kirjaa ei olisi millään halunnut laskea käsistään.

Trisin maailma on pirstaleina. Osastoihin perustuva yhteiskunta, kaikki mihin hän on aina uskonut, on hajalla. Kaupungissa ei tunnu olevan hänelle enää mitään, eikä olekaan ihme, että Tris tarttu tilaisuuteen lähteä ulkopuolelle - selvittämään salaisuuksia.

Minulla ei ollut mitään suuria odotuksia tätä kirjaa kohtaan, mutta loppujen lopuksi se olikin yllättävän hyvä. Pidin todella paljon tämän osan aika päälaelleen kääntyneestä dystopiamaailmasta verrattuna aikaisempiin osiin - ja mielestäni siinä oli jotain uutta ja freshiä verrattuna muihin samankaltaisiin dystopioihin.

Kerronta vuorottain Trisin ja Tobiaksen näkökulmista toimi yllättävän hyvin, vaikka ensin vierastinkin Tobiasta jonkin verran. Se antoi kuitenkin mukavasti uutta näkökulmaa, vaikka tekikin mielestäni Trisistä vähän ärsyttävämmän hahmon - jotenkin hänen "vaatimattomuutensa" vain korostui liikaa.

Lopusta sen verran, että enpä olisi uskonut kirjalle kyseistä loppua, vaikka se ihan looginen olikin, kun miettii millainen hahmo Tris oli läpi sarjan. Parasta oli kuitenkin se kuinka koskettava kirja oli, sillä siksi tästä trilogiasta ei todellakaan jäänyt suuhun mitään blääh-tunnetta.

arvosana: 4 / 5
Otava 2015
sivut: 397
alkuteos: Allegiant, 2013
mistä: lainakirja

P.C. CAST & KRISTIN CAST: Yön talo 10 - Salattu

Tämä Yön talo-sarja on edennyt jo kymmenenteen osaansa ja pakko myöntää, että tässä vaiheessa alkaa tulla vähän Sookie Stackhouse-tyyppisiä piirteitä: Sarja junnaa paikoillaan, eikä mitään uutta ja mullistavaa enää tapahdu. Loppua odotellessa siis, mutta ei tämä kymmenes osa toisaalta mikään hirvittävä pettymyskään ollut.

 

Vihdoin Zoey on saanut haluamansa: Totuus ja Neferetin pahuus on paljastettu. Neuvostokaan ei ole enää Neferetin puolella, mutta Zoeyn tiellä on silti esteitä. Ensin talleilla sattuu tulipalo ja sitten Neferet ottaa seuraavan kohtalokkaan liikkeen.

 

Erityisesti tässä osassa tykkäsin Lenobian nousemisesta isompaan rooliin. Sitä kautta sarjaan saatiin jopa koskettaviakin piirteitä. Ehkä Lenobiaan olisi voitu keskittyä jopa vielä enemmän – minä ainakin jäin kaipaamaan vielä vähän lisää romanttisia ja vatsaa kutkuttavia yksityiskohtia.

Tämäkin oli jälleen ihan mukiinmenevä osa, mutta sarja olisi kyllä jo aikaisemmin kaivannut jotain uutta tuulta alleen, sillä nyt paikoillaan junnaaminen vain ärsyttää. Hahmoista erityisesti Zoey voisi pikkuhiljaa kasvaa, sillä ärsytys häntä kohtaan kasvaa kirja kirjalta. Toivottavasti seuraavassa osassa nähtäisiin vähän uutta puhtia, jota Yön talo todellakin kaipaisi.
 

arvosana: 2 ½ / 5
Otava 2014
sivut: 379
alkuteos: Hidden, 2012
mistä: kirjastosta

P.C. CAST & KRISTIN CAST: Yön talo 9 - Määrätty

Käydessäni kirjastossa huomasin, että olen jäänyt vähän jälkeen tämän Yön talo - sarjan kanssa ja osia oli ehtinyt ilmestyä peräti kaksi. Nappasin sitten kummatkin mukaan, vaikka sarja ei sytytäkkään enää niin paljon kuin joskus alussa.

Yön talon valtaavat uudet, uhkaavat voimat. Zoey on vihdoin kotona soturinsa Starkin kanssa, mutta hänen pitää valmistautua kohtaamaan Neferet - kunhan Neuvosto vain tunnustaisi hänen asemansa ylipapittarena.

Lisäksi Zoey aistii jotain tuttua syntisen hyvännäköisessä ja salaperäisessä Aurox pojassa, joka todellisuudessa on luotu salaiseksi aseeksi. Zoeyn ja muiden pitää saada paljastettua Neferetin todellinen luonto, ennen kuin tämä ehtii hiljentää vihollisensa.

Alkukankeuksien jälkeen kirja lähti rullaamaan yllättävän mukavasti ja Yön taloon pääsi taas hyvin mukaan. Tuntuuhan tämä sarja ylipäätään silti turhaan pitkitetyltä - olisi ollut varmasti toimivampi lyhyempänäkin sarjana.

Zoey on sarjan aikana muuttunut mielestäni todella ärsyttäväksi hahmoksi, joten lukuisat muut kertojat olivat oikein tervetulleita ja toimivat tässä osassa mainiosti. Aikamoista teinidraamailuakin tämä kirja sisälsi, mutta sitä oli kuitenkin hauska lukea.

Pakko kyllä myöntää, että nyt kun lukemisesta on about parisen viikkoa, niin muistikuvat kirjasta ovat jo vähän hatarat. Vaikka tämä oli ihan mukava ja mukaansatempaava luettava, niin ei se mikään kovin mieleenjäävä teos ollut.

arvosana: 2 ½ / 5
Otava 2014
sivut: 426
alkuteos: Destined, 2011
mistä: kirjastosta

JUSSI KATAJALA: Korpin silmät kaiken näkevät ja muita yöpuolen tarinoita

Jussi Katajala on tullut minulle tutuksi jo muutamien novelliensa kautta, jotka luin kirjoista Kuun pimeä puoli, Kumman rakas ja Verenhimo. Itse asiassa "Korpin silmät kaiken näkevät" oli toinen suosikkinovelleistani Verenhimo-antologiassa. Ei siis mikään ihme, että kiinnostuin myös hänen samannimisestä novellikokoelmastaan.

"Aloitteleva kirjailija saa yllättävän kutsun. Enkelit ja demonit värväävät kuolevaisen asiamiehekseen. Helsinkiä riivaa verenjanoinen murhaaja. Arkeologi löytää jotain, minkä olisi pitänyt pysyä haudattuna. Metrotunneleissa liikkuu öisin junia, joiden kyytiin elävien ei tule nousta."

Pakko myöntää, että jännitin vähän tämän kokoelman lukemista viimeistään esipuheen jälkeen, joka päättyi Katajalan sanoihin: "Jos ette uskalla nukkua yöllä luettuanne nämä tarinat, tiedän tehneeni hyvää työtä." Omistan niin vilkkaan mielikuvituksen, että jätän suosiolla kauhuleffat väliin ja jo pienenä huomasin, että paras jättää kauhukirjallisuuskin väliin, kun kerran seitsemän ikäisenä Potterkin oli tarpeeksi jännä ja pelottava lukukokemus. Silti tämä novellikokoelma houkutteli minua liikaa, joten olihan se pakko lukea.

Jo ensimmäinen novelli "Kymmenen kuvaa kuolemaan" sai kylmät väreet iholle, mutta onneksi kokoelma ei jatkunut ensimmäisen novellin linjalla, koska muuten lukeminen olisi saattanut jäädä kesken - ei sen takia että novelli olisi ollut huono, vaan siksi että se oli oikeasti todella creepy. Kokoelman 13 novellia olivat kuitenkin positiiviseksi yllätykseksi todella vaihtelevia. Novelleista löytyi niin ihmissutta, vampyyreja, muumioita ja maahisia ja Suomesta matkattiin sekä Antarktikselle että avaruuteenkin asti. Novellista "Korkea kiertorata" tulikin hyvin vahvat "Extant" vibat.

Kokoelmasta tuntui riittävän jokaisen makuun jotakin. Nyt kun mietin kokoelman suosikkinovellejani, niin valintaa on aika hankala tehdä, sillä monet olivat niin mielenkiintoisia. Joka tapauksessa "Korpin silmät kaiken näkevät" nousi ylitse muiden jälleen, mutta muista esimerkiksi "Äijön pojat" erottui suomalaisella mytologiallaan joukosta.

arvosana: 3 ½ / 5
Osuuskumma 2015
sivut: 275
mistä: arvostelukappale

THEO LAWRENCE: Pimeä sydän

Tämän Mystic City-sarjan ensimmäinen osa kolahti minuun kovaa, joten pakkohan tämä toinenkin osa oli napata kirjastosta mukaan kerran kun se siellä tuli vastaan.

Aria on päätynyt mystikkorakastettunsa Hunterin kannattajien turvapaikkaan kaupungin ulkopuolelle hylättyään Ylhästön eliittiin kuuluvan perheensä. Aria haluaa kuitenkin olla Hunterin rinnalla ja karkaa Manhattanille, mutta seuraukset ovat kohtalokkaat.

Aria on nyt suuremmassa vaarassa kuin koskaan. Kaupungin pelastaakseen hänen olisi löydettävä kuolleen mystikon sydän, mutta myös viholliset etsivät sitä. Kiivas ja paisunut kapina meinaa tuhota koko kaupungin. Pahinta on, että Hunter näyttää käyttäneen Ariaa tässä taistelussa lupaa kysymättä hyväkseen…

Jos ensimmäinen kirja kolahti kovaa ja oli ihana niin tämä osa oli oikeasti loistava!
Harvemmin kirjasarjojen toiset osat onnistuvat ylittämään ensimmäiset, mutta tässä kävi minun kohdallani ehdottomasti niin. Kirja tempaisi heti ensimmäisiltä sivuilta mukaansa, eikä sitä vain voinut laskea käsistään, joten se tulikin luettua yhdeltä istumalta.

Koko kirjan ja sarjan idea puri minuun hyvin: dystopia ilmastonmuutoksen jälkeiseen aikaan sijoittuvasta Romea ja Julia - tarinasta. Mielestäni tämä oli todella hyvä yhdistelmä dystopiaa, romantiikkaa ja fantasiaa mystikkojen muodossa.

Jos miinuksia mainitaan, niin Aria kieltämättä ärsytti aluksi ollessaan varsin naiivi ja ah niin rakastunut, mutta onneksi kasvoi kirjan aikana. Turk sai tässä osassa isompaa roolia (jes!) ja kolmiodraama tuntui todella luontevalta, ainakin kun vertasi ensimmäisen osan ontuvaan äkkirakastumiseen. Ja turhahan edes mainita, että totta kai aion lukea seuraavankin osan sitten kun se ilmestyy.

arvosana: 5 / 5
Karisto 2014
sivut: 359
alkuteos: Toxic Heart, 2014
mistä: kirjastosta

ELINA ROUHIAINEN: Susiraja 3 - Jäljitetty

Rakastuin Susirajan ensimmäiseen osaan, enkä todellakaan ole unohtanut sarjaa, vaikka tartuinkin vasta nyt tähän kolmanteen osaan, joka tuli kirjastossa vastaan - pakkohan se oli napata luettavaksi.

Raisa on palannut Helsinkiin ja aloittanut taideopinnot, mutta elämä ei olekaan hänen toiveidensa mukaista. Lisäksi mieltä kaihertaa muistot Hukkavaarasta ja Mikaelista.

Vampyyriystävänsä Konstan avulla Raisa pääsee kadonneen kaksoisveljensä Mitjan jäljille, ja pitkään piinanneet salaisuudet alkavat viimein saada valaistusta. Seikkailu johdattaa sisarukset Kreikkaan, kätketylle daimonien saarelle – ja huimaan pakomatkaan.

Tästä kirjasta jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Luin kirjan nopeasti, se tempaisi minut mukaansa ja pidin edelleen todella paljon Rouhiaisen tyylistä, mutta: Mihin Hukkavaara jäi? Tässä sarjassa rakastuin nimenomaan sen suomalaisuuteen ja nyt päähenkilö temmattiinkin Kreikkaan ja sen mytologian pariin.

Olisinkin toivonut, että sarja olisi jatkanut vähän enemmän vanhoilla urillaan, mutta oli Kreikan ja sen mytologian mukaan tuleminen toki ihan mielenkiintoinen käänne. Vaikka kirja oli suhteellisen paksu, niin tarina eteni nopeatempoisesti, enkä halunnut millään laskea kirjaa käsistäni. Yksittäisenä kirjana tämä oli jännitävä ja hyvä, mutta ei oikein tuntunut sopivan kahden edellisen Susiraja-sarjan tyyliin.

arvosana: 4 / 5
Tammi 2014
sivut: 482
mistä: kirjastosta

ANU HOLOPAINEN: Ihon alaiset

Tämä Holopaisen uusin teos herätti heti huomioni, kun bongasin sen jossain vaiheessa Risingshadow-sivuston uutuuksista. Olen lukenut yhtä kirjaa lukuunottamatta Holopaisen koko tuotannon ja erityisesti yläasteaikoina Holopainen oli yksi lempikirjailijoistani.

Jaran on odotettava vuosi ennen kuin hän voi itse päättää ulkonäkönsä muokkauksesta. Inkan pitää vielä miettiä, mitä hän todella haluaa. Matias vihaa muokkauksia ja joutuu elämään vihollisten keskellä. PlastikPrincess tietää miten hankkia rintaimplantit, vaikka rahat ja ikä eivät riitäkään.

17-vuotias Jara elää ympäristössä, jossa lähes jokaisen ulkonäköä on muokattu - täyteläisiä huulia, virheettömiä kasvoja, animehahmoja ja Barbie-lookia. Jaran on kuitenkin elettävä vanhempien vaatimuksesta luomuna, mutta sitten Jara pääsee kesätöihin Helsinkiin, ja taivas tuntuu aukeavan: rahaa, rakkautta ja lähestyvä täysi-ikäisyys, joka takaa päätäntävallan omaan kehoon. Suureen kaupunkiin mahtuu silti myös anarkisteja ja toisinajattelijoita. Koko elämä voi muuttua hetkessä - eikä aina siten kuin haluaa.

Ihon alaiset on laadukasta taattua Holopaista ja loistavaa suomalaista dystopiaa. Blogikirjoitukset, nettipostaukset ja TV-katkelmat sopivat kirjan maailmaan täydellisesti ja olivat mielestäni todella hyvin toteutettuja. Mielestäni joitain kirjan asioita pystyy hyvin heijastamaan ihan nykyaikaankin, esimerkiksi juuri nuorten ulkonäköpaineet.

Kirjan maailma oli toki karu ja asiat aika kärjistetty, mutta tässä kirjassa se vain toimi. Lisäksi henkilöt eri ääripäistä antoivat lukijalle eri mielipiteitä kauneusihanteiden ympärillä pyörivästä maailmasta. Voisin ehdottomasti suositella tätä kirjaa niin nuorille kuin vähän vanhemmillekin lukijoille - Ihon alaiset oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä teos.

arvosana: 5 / 5
Karisto 2015
sivut: 202
mistä: kirjastosta

LISA R. JONES: Sisälläni

Tämän Inside out - sarjan ensimmäinen osa ei todellakaan tehnyt minuun kovin kummoista vaikutusta, mutta koska se loppui niin kiinnostavaan kohtaan, niin lainasin kirjastosta tämän toisenkin osan.

Sara McMillan horjuu kahden maailman välillä: kipeän menneisyytensä ja sähäkän nykyisyytensä. Sara tuntee yhä voimakkaampaa yhteyttä päiväkirjojen Rebeccaan ja on nyt varma, että tälle on tapahtunut jotain pahaa.

Kaksi arvaamatonta miestä haluaisi pitää hänet otteessaan, ja toisen käsivarsilla hän joutuu etsimään ja kohtaamaan totuuksia myös itsestään.

Tämä kirja aiheutti minulle kauheat lukujumit ja lisäksi lukeminen tuntui kestävän ikuisuuden. Pakko suoraan myöntää, etten todellakaan suosittele aloittamaan tätä Inside out - sarjaa, sillä tämä toinen kirja oli vielä ensimmäistäkin huonompi, ihan surkea! Lukeminen tuntui pakkopullalta, sillä en yleensä jätä kirjoja kesken, joten yritin vain saada tämän loppuun.

Lopetus oli toisaalta jälleen ihan mielenkiintoinen, mutta ei se onnistunut enää pelastamaan huonoa tarinaa. Saa nähdä tartunko enää seuraaviin osiin - olisi kiva saada tietää, miten tarina päättyy, mutta ihan varmasti ne olisivat yhtä huonoja kuin nämä aikaisemmatkin osat.

arvosana: 1 / 5
Gummerus 2013
sivut: 419
alkuteos: Being Me, 2013
mistä: kirjastosta

MICHAEL SWANWICK: Rautalohikäärmeen tytär

Nyt on tullut luettua paljon kirjoja omasta hyllystä, kun niitä on sinne vuosien varrella kertynyt. Rautalohikäärmeen tyttären ostin vuonna 2012 Helsingin kirjamessuilta ja vasta nyt sain aikaiseksi lukea sen.

Orjatyttö Jane pakenee rautalohikäärmeen kanssa lohikäärmetehtaasta, mutta uusillakaan kotikonnuilla ei ole helppo pärjätä. Ihmiset, peikot, velhot, haltiat ja maahiset elävät oudossa, eroottisessa ja julmassa kilpailuyhteiskunnassa, jossa viekas Jane joutuu taistelemaan onnensa puolesta. Mikään ei ole ilmaista ja nuori Jane ja hänen rakkaansa joutuvat usein maksamaan hinnan, joka on korvaamattoman kallis.

Kunnianhimoinen Jane perehtyy hengen ja tieteen saloihin koettaen keksiä miten päästä oman kohtalonsa valtiattareksi. Tärkeintä olisi löytää pakotie, jotta matka kohti rauhaa voisi alkaa.

Kirja oli hämmentävä ja paikoitellen sekava, mutta lopun jälkeen fiilikset kirjasta olivat todella hyvät, sillä loppu selkeytti koko kirjaa. Lopun jälkeen ajattelin, että olipa muuten mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu kirja - tästä tykkäsin.

Kirjasta on vähän vaikea kertoa spoilaamatta loppua, sillä mielestäni vasta lopussa koko kirjan juju selvisi, eikä kirjan pätkittäisyys ja tapahtumapaikkojen ja -ajan vaihtuminen tuntunutkaan enää niin kummalliselta. Kirjan tapahtumia kuvaa parhaiten unenomaisuus, mikä oli mielestäni hyvin ja mielenkiintoisesti, joskin paikoitellen äärimmäisen seksistisesti toteutettu.

Rautalohikäärmeen tytär on varmasti sellainen, joka jakaa lukijansa kahtia - toiset tykkää, toiset ei. Lisäksi kirjan voi vieläpä ymmärtää eri tavoin ainakin sen perusteella, mitä luin muiden mielipiteitä kirjasta. Mielestäni tämä oli kuitenkin sellainen, että vaikka alku takkuaisi, niin lukemista kannattaisi silti jatkaa, sillä kirjan tyyli muuttui aika paljon edetessään. Minulla ei lukemiseen mennyt kuin viikonlopun verran, sen verran hyvin tarina imaisi mukaansa.
Pakko kuitenkin vielä myöntää, että eniten jäi hämmentämään kirjan nimi, sillä nimenomaan kirjan rautalohikäärmeen rooli jäi minulle vähän auki, enkä kokenut sitä kovinkaan tärkeäksi osaksi juonta.

arvosana: 4 / 5
Like 2003
sivut: 429
alkuteos: The Iron Dragon's Daughter, 1994
mistä: omasta hyllystä