BETH REVIS: Across the Universe - Miljoona aurinkoa

Tänä keväänä en ole yhtään ollut kartalla siitä, milloin mitkäkin uutuuskirjat ilmestyvät. Vasta nyt kesäkuussa sain noudettua tämänkin kirjan kirjastosta.

Amy tuntee tukahtuvansa avaruusalus Varjeluksen seinien sisällä. Elämä Maassa alkaa tuntua vain kaukaiselta unelta ja uusikin planeetta tuntuu liukuvan valovuosien päähän.

Seuraaja taas on astunut johtajan saappaisiin ja yrittää epätoivoisesti pitää alusta ja sen toimintoja elinkelpoisina. Ruoka kuitenkin hupenee ja asukkaitten tyytymättömyys kasvaa. Lisäksi Amy on epävarma suhteestaan Seuraajaan: Miksi olla yhdessä jonkun kanssa vain siitä syystä, että ketään muuta ei ole?

Edelleen tässä sarjassa kiehtovinta on mielestäni Varjelus ja siellä asuva yhteiskunta. Muutenkin pidän paljon kirjan ideasta - avaruusalus täynnä ihmisiä matkalla uudelle planeetalle.

Sitä teiniromantiikkaa olisin kuitenkin kaivannut vähän enemmän, kun ei sitä oikein tässäkään osassa ollut. Se ei kuitenkaan suurin miinus ollut. Kyllä tämän osan luki, mutta ei se ihan täysillä tempaissut mukaansa, jos jätetään loppu huomioimatta. Lopussa kirja muuttui todella mielenkiintoiseksi ja koukutti sen verran, että on pakko saada tietää, mitä kolmannessa osassa tulee lopulta käymään.

BECCA FITZPATRICK: Loppusoitto

Tämän pariin en rynnännytkään heti ilmestymisen jälkeen opiskelukiireiden vuoksi, vaan jaksoin odottaa näinkin pitkään. Toisaalta edellinen osa ei täysin vakuuttanut, joten tämän pariin ei hirveä kiire ollut.

Nora on joutunut vastoin tahtoaan nefiliarmeijan johtajaksi, ja hän ja Patch on heitetty keskelle kytevää vallankumousta. Pari haluaa kuitenkin keksiä rauhanomaisen ratkaisun, mutta Nora ei saa arvostusta johtajana nefilien silmissä.

Asiaa ei paranna suhde langenneen enkelin Patchin kanssa, joka kuuluu vihollisten leiriin, vaikka seisookin rakastamansa Noran tukena. Kohtalo ei ole heidän puolellaan ja se voi pakottaa heidät taistelemaan toisiaan vastaan.

Kirja tempaisi mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien, eikä tätä lukiessa tullut hirveästi taukoja pidettyä. Paikoitellen juoni eteni minun makuuni jopa turhankin nopeasti ja mielestäni joihinkin juttuihin olisi voinut keskittyä enemmänkin. Esimerkiksi ampumistilanne ja pakeneminen oli kuin pikkujuttu, mikä ihmetytti minua. Sellaisille asioille ei annettu tarpeeksi aikaa, vaan siirryttiin jo seuraavaan. Toisaalta eipähän tullut tylsiä kohtia, vaikka juoni olikin  muutaman kerran hieman ennalta-arvattava.

Tämähän on siis sarjan päätösosa ja mielestäni parempi kuin edellinen osa. Lopetus jätti kuitenkin turhan paljon asioita auki ja tulikin pohdittua, että mitäs esimerkiksi tälle ja tälle henkilölle kävi. Kuitenkin varsin kelpo sarja, vaikka ensimmäinen osa näistä olikin mielestäni selkeästi paras.

VERONICA ROSSI: Halki ikiyön

Pitihän minun ennen mökille karkaamista käydä hakemassa tämä Rossin dystopiatrilogian toinen osa kirjastosta aurinkoisen päivän laiturilukemisiksi ja kyllähän se koko päivä kului tämän kirjan parissa - muutamia päiväunia ja uintipulahduksia lukuunottamatta.

On kulunut kuukausia siitä, kun Aria ja Perry ovat viimeksi nähneet toisensa, mutta nyt he ovat jälleen yhdessä. Paljon on kuitenkin muuttunut, Perrystä on tullut vuorovetisten uusi veriherra ja Ariaan suhtaudutaan vihamielisesti.

Eetterimyrskyt pahenevat ja eläminen on jatkuvaa selviytymistä. Aria huomaa pelkäävänsä, että ainoa tapa pelastaa itsensä että Perry on purkaa heidän kahden side lopullisesti.

En tiedä mikä dementia minuun on iskenyt, sillä edellinen osa ei oikein ollut jäänyt mieleeni. Tätä lukiessa kesti hetken aikaa, ennen kuin sain juonesta kiinni ja aloin muistaa kuka on kukin.

Joka tapauksessa tämä kirja yllätti minut iloisesti. Juoni eteni sutjakkaasti ja kirjan pääpari oli mielenkiintoinen. Jotkin hahmot taas tulivat ja menivät, eli tuntuivat mielestäni vähän turhilta eikä niihin meinannut saada ns. otetta. Tämän osan perusteella tuntuu, että herkullisimpia juttuja on säästelty siihen viimeiseen osaan, eli sitä odotellessa sitten vaan.

JANE AUSTEN: Ylpeys ja ennakkoluulo

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klasikkot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Pidän paljon Keira Knightleyn tähdittämästä elokuvaversiosta Ylpeys ja ennakkoluulo ja minun oli jo useampaan otteeseen ollut tarkoitus lukea kirjakin, mutta aina se jäi ja nyt siihen tarjoutui hyvä tilaisuus.

Yllätyin kyllä ensimmäisiltä sivuilta lähtien siitä, kuinka hyvin elokuva mielestäni noudattelee tyyliltään kirjaa. Toisaalta se myös häiritsi lukemistani, sillä elokuva oli niin vahvasti taustalla vaikuttamassa.

Ylpeys ja ennakkoluulo kertoo siis ennakkoluuloisen Elizabethin ja ylpeän Darcyn rakkaustarinan. Lisäksi kirjassa seurataan myös Elizabethin sisarusten elämää ja kommelluksia. Elizabethin äidillä kun on tarkoitus saada kaikki viisi tytärtään hyviin naimisiin. Monille tarina taitaakin olla tuttu.

Ylpeys ja ennakkoluulo on julkaistu 1813, elikkä 200 vuotta sitten ja tämä on mielestäni juuri sellainen ihka oikea klassikko johon minäkin jopa tykästyin. Ajankuvaus on mielestäni erittäin hienoa tässä teoksessa - millaista oli tapakulttuuri ja mitä arkipäiviin kuului. Hahmothan ovat kirjassa yksi syy, miksi se on niin rakastettu ja minäkin pidin heistä. Välillä niinkin nokkelat sanailut hahmojen välillä alkoivat ärsyttämään ja silloin tällöin olisi kaivannut jotain hömppää, mutta tätä klassikkoa en menisi muuttamaan.

Todennäköisesti tämä on kirja, jonka pariin tulen mahdollisesti palaamaan vielä parinkin vuoden päästä.

GUSTAVE FLAUBERT: Rouva Bovary

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klasikkot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Luin viimeksi Rouva Bovaryn vuonna 2009 silloista kirjallisuusdiplomia varten ja yllätyinkin vähän, että se oli valittavissa myös lukion kirjallisuusdiplomissa. Päätin kuitenkin tarttua tähän teokseen uudestaan ja selvittää, mitä mieltä nykyään olen kirjasta, sillä ainakin viimeksi annoin sille kouluarvosanoissa 9 ja pidin sitä yllättävän hyvänä. Lisäksi olin silloin sitä mieltä, että juoni eteni sopivalla vauhdilla, mutta että kirja olisi ollut hieman ennalta-arvattava.

Vaikka kirjassa seurataankin Emmaa, rouva Bovarya, niin kirja alkaa ja päättyy kertoen Charlesista, eli herra Bovarysta, joka nai hyvään maataloperheeseen kuuluvan kauniin Emman. Heidän elämänsä alkaa mukavasti maaseudulla, mutta Emma ei ole tyytyväinen ja haluaa samanlaista elämää, kuin romaanien hienot rouvat, seikkailijat ja rakastajattaret: "Hän osti Pariisin kartan ja teki retkiä pääkaupungissa sormenpäällään katuja seuraten."

Pariskunta muuttaakin uuten kaupunkiin, jossa he tutustuvat uusiin ihmisiin. Emma tutustuu muun muassa komeaan nuorukaiseen Leoniin ja tämän jälkeen juonikkaaseen Rodolpheen. Vaikka rouva Bovarylla on avioliiton ulkopuolisia suhteita, hänen silti tulee huolehtia hänen ja Charlesin tyttärestä.

Rouva Bovaryhan on vuonna 1857 julkaistu teos ja nykyään sitä pidetään yhtenä ensimmäisistä moderneista realistisista romaaneista. Itse pidin paljon kirjan tapahtumista ja juurikin sen realistisuudesta, on viettelyä, aviorikosta ja itsemurhaa. Myöskin se, että ihminen kuvattiin niin kaunistelematta, oli kiinnostavaa tässä kirjassa. Toisaalta taas kirjan pitkähköt realistisuudelle tyypilliset kuvailut eivät olleet minun mieleeni: "Kukkulan juurelta, sillan jälkeen, alkaa nuorten istutettujen haapojen reunustama tie, joka kulkee mutkittelematta ensimmäisille taloille asti." Ja niin edelleen ja niin edelleen...

No joka tapauksessa Rouva Bovary on edes hiukan vähentänyt kielteisyyttäni klassikoita kohtaan, sillä en voi väittää, että lukeminen olisi ollut yhtä tuskaa. 

PABLO NERUDA: Andien mainingit

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa).

Lainasin kirjastosta teoksen Pablo Nerudan valittuja runoja, joka sisältää niin Andien mainingit kuin myös muun mussa kokoelman Meren ja yön portit. Tosin tästä kokoelmasta on hankala selvittää, mitkä runot kuuluvat mihinkin kokoelmaan, mutta Andien mainingit koostuu runoista vuosilta 1921-1937 ja 1954-1969 sekä kokoelmasta Canto general.

Mielestäni Nerudan runot olivat tyyliltään yksinkertaisia ja ymmärrettäviä. Minun makuuni ne olivat liian pitkiä, mutta pidin siitä, että Neruda käyttää selkeitä ja kokonaisia lauseita runoissaan. Lisäksi runoissa oli mielestäni välillä jotain tarinamaista: "On myrskyntäysi aamu/ kesän sydämessä."

Valitut runot teoksessa on alussa paljon romanttisia runoja: "Minun sydämelleni riittää sinun rintasi,/ sinun vapaudellesi riittävät minun siipeni." Runot eivät kuitenkaan ylistäneet aah niin ihanaa rakkautta, vaan olivat sävyltään myös vähän haikeita ja katkeria: "Millainen piina sinulle totuttautua minuun,/ sieluuni joka on yksinäinen ja villi, nimeeni/ jota kaikki pakenevat."

Kuitenkin teos sisälsi enemmän poliittisia aiheita käsitteleviä runoja, muun muassa köyhyyttä. Myös sen lisäksi, että Neruda on kirjoittanu runon "Oodi sipulille", hän on kirjoittanut oodin myös Leninille: "Lenin oli liitossa mullan kanssa./ Hän näki kauemmas kuin kukaan."

Pidin Nerudan tyylistä erityisesti romanttisissa runoissa, mutta poliittiset runot eivät olleet oikein minun juttuni aiheen vuoksi, ei vain erityisemmin kiinnostanut. Ehkä tutustun Nerudaan joskus myöhemminkin.

"Sängystä sänkyyn/ käy tämä matka,/ elämän matka./ Syntyvä, haavoittunut,/ kuoleva,/ rakastava ja unta näkevä, kaikki/ tulevat ja menevät sängystä sänkyyn,/ --."

JOHN STEINBECK: Hiiriä ja ihmisiä

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Hiiriä ja ihmisiä on vuonna 1937 julkaistu pienoisromaani ja se kertoo kahdesta työmiehestä ja heidän elämästään 1930-luvun laman aikana: "Tullaan tilalle ja pusketaan palkka kokoon ja sitten mennään kaupunkiin ja tehdään selvä joka jumalan lantista, ja ennen kuin arvataankaan, puuhataan taas pylly pystyssä jollakin muulla tilalla."

Tarinan päähenkilöitä ovat Lennie ja George, jotka kimpassa matkaavat tilalta tilalle. George pitää huolta Lenniestä, mutta vaikuttaa välillä katkeralta ja kuvittelee, että asiat olisivat paljon paremmin ilman tätä. He ovat kuin toistensa vastakohdat. George on pieni ja viekas, kun Lennie taas on jättiläismäinen ja lapsellinen: "- Tillittää kuin vauva! Voi Jeesus! Sinunlaisesi raavas!/ Lennien alahuuli vapisi ja kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä./ - Älä viitsi, Lennie! George sanoi."

Kirjassa esiintyy myös paljon muita hahmoja. Uudella tilalla työskentelevät muun muassa kätensä menettänyt apumies Candy, jota hänen ikivanha koiransa seuraa kaikkialle ja Crooks, musta tallirenki, joka karttaa muiden seuraa, kun häntä ei olla otettu joukkoon mukaan: "- Mikset kelpaa sinne? Lennie kysyi./ - Kun olen musta nääs. Siellä lyödään korttia, mutta minä en pääse peliin kun olen musta."

Hahmoille on selkeästi valittu muutamia perusluonteenpiirteitä, joita on korostettu. Muun muassa tilan omistajan poika Curley on aikamoinen äkäpussi ja koko ajan haastamassa riitaa isompiensa kanssa. Kuitenkin juuri hahmot tekivät mielestäni tästä kirjasta kiinnostavamman, sillä kirjan miljöö ei erityisemmin kiinnostanut minua.

ALLY CONDIE: Perillä

Päätin jättää pääsykoekirjat vähäksi aikaa hyllyyn, kun kirjastosta tuli ilmoitus, että tämä Tarkoitettu-trilogian päätösosa olisi noudettavissa.

Cassia ja Ky eivät vieläkään saa toisiaan, vaan Ky jää kansannousun piiriin, kun Cassia määrätään soluttautumaan takaisin Yhteiskuntaan. Siellä hänen tehtävänsä on työskennellä vastarinnan puolesta ja pian kansannousu virallisesti alkaakin.

Kuitenkin kanssanousun keinot uhkaavat kääntyä heitä itseään vastaan. Ihmisiä lamaantuu ja kuolee, ja Cassia, Ky ja Xander joutuvat taistelemaan pelastaakseen ne, joita he rakastavat.

Takakannen tekstissä sanotaan, että Perillä on "viisas päätösosa" - viisas nimenomaan. Lisäksi esitetään muun muassa kysymys: "Pystyykö kanssanousu tarjoamaan Yhteiskuntaa parempia vastauksia?"

Mielestäni tämä oli aika vaisu päätösosa, eikä sarjasta jäänyt kovin hyvää mielikuvaa. Ensimmäisen osan muistelen nyt olleen ihan hyvä, mutta edellistä osaa arvioidessani olin kirjoittanut, että siitä ei jäänyt juuri mitään mieleen.

Kuitenkin nimitys viisaasta päätösosasta osuu mielestäni nappiin, sillä tämä pyöri yllättävän paljon lääketieteen ympärillä, mikä oli mielestäni jännä ratkaisu, tosin minua se ei hirveästi kiinnostanut. Ehkä tätä lukiessa olisi pitänyt olla pohdiskelevampi ja itsekin ehkä miettiä tuota takakannessa esitettyä kysymästä enemmän, mutta... Eipä tämä nyt kovin kummoinen trilogia kuitenkaan ollut, ei mikään huono kuitenkaan - vähän mitäänsanomaton.

SOFOKLES: Kuningas Oidipus

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Ensimmäinen lukemani näytelmä. En nyt tiedä oliko ihan tästä fiksuinta aloittaa, mutta olipahan kyseessä sentään vanhemman luokan klassikko - suunta voi olla vain eteenpäin.

Kuningas Oidipusta pidetään antiikin tragedioista vaikuttavimpana ja se on antiikin Kreikan kuuluisin näytelmä. Henkilöitä näytelmässä ei montaa ole ja heidät esitellään listassa heti alussa. Oidipus on kuitenkin kirjan ainoa päähenkilö ja esillä melkein koko ajan.

Muita henkilöitä ovat muun muassa Iokaste, hänen puolisonsa, Teiresias, iäkäs, sokea tietäjä ja Zeus-jumalan pappi.

Näytelmässä vuorottelevat vuoropuhelut ja kuoron säkeistöt. Kieli on runomuotoista (käytetty jambimittaa) ja yllättävän vaikeaa: "Miss', ennustukset jumalain,/ olette? Kauan tuota miest' on Oidipus/ pakoillut, ettei tappais vain, ja löikin noin/ nyt isku kohtalon, ei hänen kätensä." Hahmojen jotkin puheenvuorot olivat hyvinkin pitkiä.

Itse en erityisesti Kuningas Oidipuksen runomuotoisesta tyylistä pitänyt, sillä tässä se oli turhan haastavaa, vaikka runoista nyt suurin piirtein pidänkin. Sisältö taas oli ihan mielenkiintoinen, asetelma kun on vähän erikoinen, sillä Oidipus on syntynyt kuninkaalle ja tämän vaimolle, mutta hänestä halutaan päästä eroon. Hänen ottovanhempansa kasvattavat hänet, mutta eräänä päivänä hän tulee vahingossa tappaneeksi oikean isänsä ja lisäksi hän alkaa suhteeseen äitinsä kanssa ja heille syntyy peräti lapsiakin.

Nytpä voin ainakin sanoa, että on tullut tutustuttua myös tähänkin teokseen. Ei se huono ollut, vaikea ennemminkin, mutta yrittihän sitä lukea.

"Theban, synnyinmaani, kansa, katso, siin' on Oidipus!/ Tiesi purkaa pulmat kuulut, oli mahtava hän mies./ jonk' ei kadehtia tarvis ollut toisten onnea./ Kuinka hirmuiseen hän onkaan turman tyrskyyn jou-/ tunut!"

CHARLES BAUDELAIRE: Pahan kukkia

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa).

Les Fleurs du Mal on Baudelairen vuonna 1857 ilmestynyt runoteos, joka on yksi maailman merkittävimmistä. Baudelaire on runoilija, joka "tuo kaunistelematta esiin ihmisen kaikkine heikkouksineen, paheineen, intohimoineen, yhtä aikaa julmana ja lempeänä, syyllisenä ja viattomana".

Etsiessäni kirjastosta kirjallisuusdiplomin kirjoja minulle tuli heti "pakko tutustua tähän teokseen" fiilis napattuani tämän hyllystä. Peräti kansikin on mielestäni todella hieno - kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Runokirja on jaettu aiheittain eri osiin, esimerkkeinä Pariisin kuvia ("-- ja synkkä Pariisi hieroen luomiaan,/ --") ja Kuolema ("Vain Kuolema lohduttaa, se voimia antaa,/ --"). Lisäksi teoksen lopussa on myös Pahan kukista poistettavaksi tuomittuja runoja ja siihen myöhemmin lisättyjä runoja, sekä Yrjö Kaijärven kirjoittamaa pohdintaa Charles Baudelairesta.

Pitäessäni teoksen kannesta, pidin myös sisällöstä ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Baudelaire tuo todellakin kaunistelematta asiat esiin, eikä todellakaan aina niin kaunein kielikukkasin: "Jalat ilmassa niinkuin riettaan naisen,/ himokkaana, myrkkyä hikoillen/ avas vatsansa, löyhkistä paisuvaisen,/ häpeämättä, kuin uhmaten."

Lukiessani runoja en lähde juurikaan analysoimaan mitä runoilija joillain tietyillä ilmauksilla tarkoittaa. Baudelairen runoissa minuun tekivät vaikutuksen käytetyt sanat ja kuvailut - myös aiheet olivat mielestäni persoonallisia. Tietysti loppusointuisuus tuo mukavaa rytmiä runoihin ja pidänkin loppusointuisista runoista: "Kuin kituvia enkeleitä,/ maan kuumeissa kärsineitä,/ meitä kangastus viittoo, vie,/ sinikristallia on tie!". Juuri ne yhdistettynä Baudelairenkin käyttämiin aiheisiin, rakkauteen, antiikkiin ja yöhön, luovat sellaisen vanhanaikaisen fiiliksen. No, toisaalta teoksella alkaakin jo olla ikää.

"Enkeli, itse kauneus, tunnetko pelon:/ vanhuuden rypyt, piinaa inhottavaa,/ nähdessä uskollisuutta, salaista, kauheaa,/ silmissä, joista ahnaat silmämme joivat elon?/ Enkeli, itse kauneus, tunnetko pelon?"