KERSTIN GIER: Safiirinsini

Safiirinsini on toinen osa Rakkaus ei katso aikaa-trilogiasta ja jo ensimmäisen Rubiininpuna nimisen kirjan kohdalla harmittelin lapsellista kantta, joka ei mielestäni istu sarjaan kovin hyvin. Onneksi sisältö ei ole kuitenkaan samaa maata.

16-vuotiaan Gwendolynin elämä on ollut yhtä vuoristorataa sen jälkeen, kun hänestä tuli perheensä aikamatkaaja. Hän elää niin nykyajassa kuin menneisyydessä ja lisäksi hänellä ja Gideonilla riittää ongelmia - pitäisi pelastaa maailma ja lisäksi oppia tanssimaan vielä menuettia.

Kaiken lisäksi Gideon alkaa käyttäytyä arvoituksellisesti. Gwendolyn ei ole enää varma, mistä kaikessa on kyse, mutta hän aikoo ottaa siitä selvää.

Tykästyin tähän jopa ehkä enemmän kuin ensimmäiseen osaan. Ensin oli vähän muistelemista, että kuka hahmo oli kukin ja miten he tarinaan liittyivät, mutta aika nopeasti tarinaan pääsi taas sisään.

Suurin plussa kirjassa oli hyvät hahmot. Mielestäni luonteenpiirteitä oli hyvin korostettu ja erityisesti Gwendolyn oli erinomainen päähenkilö. Ei tämä kirja nyt mihinkään top10-listalle noussut, mutta oli silti erittäin symppis ja viihdyttävä nuortenkirja.

ELINA ROUHIAINEN: Susiraja 2 - Uhanalainen

Tämän kirjan lukemisesta on jo vähän aikaa, mutta tämä oli myöskin kirja, jota odotin koko kevään, sillä rakastuin ykkösosaan heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien.

Helsinkiläinen Raisa ei osannut aavistaa, kuinka paljon muutto Kainuun korpeen pienen Hukkavaaran kylään tulisi muuttamaan hänen elämäänsä. Paettuaan kylästä hän on vain yrittänyt saada unohdettua kaiken tapahtuneen.

Mutta Raisan suuri rakkaus Mikael ei niin vain katoa hänen elämästään, eikä Hukkavaaran kaikki salaisuudetkaan vielä paljastuneet Raisalle. Niinpä sudet kutsuvat taas häntä, vaikka paluu tarkoittaa ajautumista keskelle taistelua, jossa ei tiedä keneen tai mihin voi edes luottaa.

Olipa ihanaa palata taas Susirajalle. Elina Rouhiainen on onnistunut hienosti istuttamaan paranormaalin romantiikan suomalaiseen maisemaan, joka saa minut pitämään tästä sarjasta vielä enemmän.

Tätäkään osaa en montaa kertaa laskenut käsistäni, vaikka pakko minun on myöntää, ettei tämä vain millään yltänyt ensimmäisen osan tasolle. Ei tämä missään tapauksessa pettymys ollut, mutta kuitenkin - ensimmäinen osa oli vain niin pirun hyvä.

Mikaelin ja Raisan suhdekiemurat olivat kuitenkin yksi osa kirjan parhaasta annista - osaavatpa teinit olla joskus ihmeellisiä. Välillä viherpiipertäjämäisenä henkilönä Raisa sai minut ärsytettyä, mutta oli myös hetkiä, jolloin pystyin hyvin samaistumaan häneen ja osittain myös muutamiin kirjan tapahtumiin. Siinä mielessä tämä osa antoi jotain aivan uutta.

Millään pettyneillä fiiliksillä en jää siis odottelemaan kolmatta osaa, sillä kyllä tässä toisessa osassa tapahtui semmoisia, että kolmannessa tulee tapahtumaan ilmeisesti vaikka mitä - paluuta Susirajalle odotellen.

MARJA BJÖRK: Poika

Blogihiljaisuus on sen kuin vain jatkunut, vaikka muutama kirja on tässä välissä tullutkin luettua ja nyt ensimmäiseksi päätinkin epäloogisesti kirjoittaa tänne kirjasta, jonka luin viimeisimmäksi - onpahan ainakin tuoreessa muistissa.

Marion eli Makke on aina tiennyt olevansa poika - jo aivan pienestä pitäen. Hänen perheensä kuitenkin painostaa häntä tytön rooliin. Välillä tuntuu, että Maken äiti tajuaisi lastaan, mutta toisena hetkenä tämä voikin muuttua hyvin agressiivisesti Makkea kohtaan.

Makke käy ristiriitaisin tuntein läpi fyysista kasvamista naiseksi, kaverisuhteita, pukeutumista, seurustelua ja muiden nuorten ilon aiheet ja arki ovat hänelle pelottava temppurata, jolla hän tuntee olevansa yksin.

Olin huomannut muissa blogeissa arvosteluita tästä kirjasta ja sitten bongasin tämän kirjastosta ja ajattelin, että tämä voisi olla ihan kiinnostava kirja - oikeassa olinkin.

Mielestäni aihe oli mielenkiintoinen, mutta olisin toivonut että siihen olisi menty vielä syvemmälle. Nyt jäi fiilis, että tässä oli raapaistu vain pintaa, vaikka käytiinkin hyvin läpi erittäin pitkä ajanjakso päähenkilön elämästä.

Lisäksi pidin Marja Björkin aika simppelistä kirjoitustyylistä. Teksti oli vähän pohdiskelevamman tyyppistä, mutta ei liiaksi. En ole oikein pohdiskelevimpien kertomusten ystävä, mutta tämä upposi. Olisin kuitenkin toivonut kirjalta enemmän, mutta ei tämä missään nimessä huono ollut.

ABIGAIL GIBBS:Illallinen vampyyrin kanssa

Blogissa on ollut jo jonkin aikaa hyvin hiljaista, mutta kesääni on mahtunut niin paljon tekemistä, että lukeminen on vain sattunut jäämään vähemmälle. Jospa syksyllä sitten iskisi taas lukuinto, mutta tämä uutukainen minun oli pakko ahmaista kerralla.

Violet Lee sattuu väärään paikkaan väärään aikaan ja joutuu todistamaan kammottavaa verilöylyä, jossa vampyyrit tekevät metsästäjistään selvää. Violet temmataan mukaan maailmaan, josta hän ei ole aikaisemmin tiennyt mitään.

Peloissaan Violet yrittää paeta, mutta joutuu lopulta jäämään, jotta rauha ihmisten ja vampyyrien välillä säilyisi. Hän tekee kuitenkin selväksi vampyyreille, niin mukavalle Fabianille kuin myös vaaralliselle Kasparille, ettei tule koskaan kuulumaan osaksi heidän maailmaansa, mutta päätös ei ole kuitenkaan yksin Violetin.

Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että olen saanut jo yliannostuksen vampyyreista. Silti tämä kirja jaksoi temmata mukaansa ja kiinnostaa. Nuori kirjailija oli mahduttanut teokseen vaikka kuinka paljon erityyppisiä ja mielenkiintoisia hahmoja ja kirja eteni mukavan joutuisasti.

Kirjassa oli paljon hyvää, eikä minua kirjailijan nuori ikä haitannut. Muutama kohta hämmensi, mutta kun kyseä on tällaisesta kevyestä nuorisohömpästä, niin niitä on turha jäädä pohtimaan. Vampyyrit vain alkavat jo riittää minulle, mutta nämäkin torahampaat taitavat saada seurakseen vaikka kuinka paljon yliksiä - olihan tässäkin jo muutamia muita.

BETH REVIS: Across the Universe - Miljoona aurinkoa

Tänä keväänä en ole yhtään ollut kartalla siitä, milloin mitkäkin uutuuskirjat ilmestyvät. Vasta nyt kesäkuussa sain noudettua tämänkin kirjan kirjastosta.

Amy tuntee tukahtuvansa avaruusalus Varjeluksen seinien sisällä. Elämä Maassa alkaa tuntua vain kaukaiselta unelta ja uusikin planeetta tuntuu liukuvan valovuosien päähän.

Seuraaja taas on astunut johtajan saappaisiin ja yrittää epätoivoisesti pitää alusta ja sen toimintoja elinkelpoisina. Ruoka kuitenkin hupenee ja asukkaitten tyytymättömyys kasvaa. Lisäksi Amy on epävarma suhteestaan Seuraajaan: Miksi olla yhdessä jonkun kanssa vain siitä syystä, että ketään muuta ei ole?

Edelleen tässä sarjassa kiehtovinta on mielestäni Varjelus ja siellä asuva yhteiskunta. Muutenkin pidän paljon kirjan ideasta - avaruusalus täynnä ihmisiä matkalla uudelle planeetalle.

Sitä teiniromantiikkaa olisin kuitenkin kaivannut vähän enemmän, kun ei sitä oikein tässäkään osassa ollut. Se ei kuitenkaan suurin miinus ollut. Kyllä tämän osan luki, mutta ei se ihan täysillä tempaissut mukaansa, jos jätetään loppu huomioimatta. Lopussa kirja muuttui todella mielenkiintoiseksi ja koukutti sen verran, että on pakko saada tietää, mitä kolmannessa osassa tulee lopulta käymään.

BECCA FITZPATRICK: Loppusoitto

Tämän pariin en rynnännytkään heti ilmestymisen jälkeen opiskelukiireiden vuoksi, vaan jaksoin odottaa näinkin pitkään. Toisaalta edellinen osa ei täysin vakuuttanut, joten tämän pariin ei hirveä kiire ollut.

Nora on joutunut vastoin tahtoaan nefiliarmeijan johtajaksi, ja hän ja Patch on heitetty keskelle kytevää vallankumousta. Pari haluaa kuitenkin keksiä rauhanomaisen ratkaisun, mutta Nora ei saa arvostusta johtajana nefilien silmissä.

Asiaa ei paranna suhde langenneen enkelin Patchin kanssa, joka kuuluu vihollisten leiriin, vaikka seisookin rakastamansa Noran tukena. Kohtalo ei ole heidän puolellaan ja se voi pakottaa heidät taistelemaan toisiaan vastaan.

Kirja tempaisi mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien, eikä tätä lukiessa tullut hirveästi taukoja pidettyä. Paikoitellen juoni eteni minun makuuni jopa turhankin nopeasti ja mielestäni joihinkin juttuihin olisi voinut keskittyä enemmänkin. Esimerkiksi ampumistilanne ja pakeneminen oli kuin pikkujuttu, mikä ihmetytti minua. Sellaisille asioille ei annettu tarpeeksi aikaa, vaan siirryttiin jo seuraavaan. Toisaalta eipähän tullut tylsiä kohtia, vaikka juoni olikin  muutaman kerran hieman ennalta-arvattava.

Tämähän on siis sarjan päätösosa ja mielestäni parempi kuin edellinen osa. Lopetus jätti kuitenkin turhan paljon asioita auki ja tulikin pohdittua, että mitäs esimerkiksi tälle ja tälle henkilölle kävi. Kuitenkin varsin kelpo sarja, vaikka ensimmäinen osa näistä olikin mielestäni selkeästi paras.

VERONICA ROSSI: Halki ikiyön

Pitihän minun ennen mökille karkaamista käydä hakemassa tämä Rossin dystopiatrilogian toinen osa kirjastosta aurinkoisen päivän laiturilukemisiksi ja kyllähän se koko päivä kului tämän kirjan parissa - muutamia päiväunia ja uintipulahduksia lukuunottamatta.

On kulunut kuukausia siitä, kun Aria ja Perry ovat viimeksi nähneet toisensa, mutta nyt he ovat jälleen yhdessä. Paljon on kuitenkin muuttunut, Perrystä on tullut vuorovetisten uusi veriherra ja Ariaan suhtaudutaan vihamielisesti.

Eetterimyrskyt pahenevat ja eläminen on jatkuvaa selviytymistä. Aria huomaa pelkäävänsä, että ainoa tapa pelastaa itsensä että Perry on purkaa heidän kahden side lopullisesti.

En tiedä mikä dementia minuun on iskenyt, sillä edellinen osa ei oikein ollut jäänyt mieleeni. Tätä lukiessa kesti hetken aikaa, ennen kuin sain juonesta kiinni ja aloin muistaa kuka on kukin.

Joka tapauksessa tämä kirja yllätti minut iloisesti. Juoni eteni sutjakkaasti ja kirjan pääpari oli mielenkiintoinen. Jotkin hahmot taas tulivat ja menivät, eli tuntuivat mielestäni vähän turhilta eikä niihin meinannut saada ns. otetta. Tämän osan perusteella tuntuu, että herkullisimpia juttuja on säästelty siihen viimeiseen osaan, eli sitä odotellessa sitten vaan.

JANE AUSTEN: Ylpeys ja ennakkoluulo

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klasikkot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Pidän paljon Keira Knightleyn tähdittämästä elokuvaversiosta Ylpeys ja ennakkoluulo ja minun oli jo useampaan otteeseen ollut tarkoitus lukea kirjakin, mutta aina se jäi ja nyt siihen tarjoutui hyvä tilaisuus.

Yllätyin kyllä ensimmäisiltä sivuilta lähtien siitä, kuinka hyvin elokuva mielestäni noudattelee tyyliltään kirjaa. Toisaalta se myös häiritsi lukemistani, sillä elokuva oli niin vahvasti taustalla vaikuttamassa.

Ylpeys ja ennakkoluulo kertoo siis ennakkoluuloisen Elizabethin ja ylpeän Darcyn rakkaustarinan. Lisäksi kirjassa seurataan myös Elizabethin sisarusten elämää ja kommelluksia. Elizabethin äidillä kun on tarkoitus saada kaikki viisi tytärtään hyviin naimisiin. Monille tarina taitaakin olla tuttu.

Ylpeys ja ennakkoluulo on julkaistu 1813, elikkä 200 vuotta sitten ja tämä on mielestäni juuri sellainen ihka oikea klassikko johon minäkin jopa tykästyin. Ajankuvaus on mielestäni erittäin hienoa tässä teoksessa - millaista oli tapakulttuuri ja mitä arkipäiviin kuului. Hahmothan ovat kirjassa yksi syy, miksi se on niin rakastettu ja minäkin pidin heistä. Välillä niinkin nokkelat sanailut hahmojen välillä alkoivat ärsyttämään ja silloin tällöin olisi kaivannut jotain hömppää, mutta tätä klassikkoa en menisi muuttamaan.

Todennäköisesti tämä on kirja, jonka pariin tulen mahdollisesti palaamaan vielä parinkin vuoden päästä.

GUSTAVE FLAUBERT: Rouva Bovary

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klasikkot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Luin viimeksi Rouva Bovaryn vuonna 2009 silloista kirjallisuusdiplomia varten ja yllätyinkin vähän, että se oli valittavissa myös lukion kirjallisuusdiplomissa. Päätin kuitenkin tarttua tähän teokseen uudestaan ja selvittää, mitä mieltä nykyään olen kirjasta, sillä ainakin viimeksi annoin sille kouluarvosanoissa 9 ja pidin sitä yllättävän hyvänä. Lisäksi olin silloin sitä mieltä, että juoni eteni sopivalla vauhdilla, mutta että kirja olisi ollut hieman ennalta-arvattava.

Vaikka kirjassa seurataankin Emmaa, rouva Bovarya, niin kirja alkaa ja päättyy kertoen Charlesista, eli herra Bovarysta, joka nai hyvään maataloperheeseen kuuluvan kauniin Emman. Heidän elämänsä alkaa mukavasti maaseudulla, mutta Emma ei ole tyytyväinen ja haluaa samanlaista elämää, kuin romaanien hienot rouvat, seikkailijat ja rakastajattaret: "Hän osti Pariisin kartan ja teki retkiä pääkaupungissa sormenpäällään katuja seuraten."

Pariskunta muuttaakin uuten kaupunkiin, jossa he tutustuvat uusiin ihmisiin. Emma tutustuu muun muassa komeaan nuorukaiseen Leoniin ja tämän jälkeen juonikkaaseen Rodolpheen. Vaikka rouva Bovarylla on avioliiton ulkopuolisia suhteita, hänen silti tulee huolehtia hänen ja Charlesin tyttärestä.

Rouva Bovaryhan on vuonna 1857 julkaistu teos ja nykyään sitä pidetään yhtenä ensimmäisistä moderneista realistisista romaaneista. Itse pidin paljon kirjan tapahtumista ja juurikin sen realistisuudesta, on viettelyä, aviorikosta ja itsemurhaa. Myöskin se, että ihminen kuvattiin niin kaunistelematta, oli kiinnostavaa tässä kirjassa. Toisaalta taas kirjan pitkähköt realistisuudelle tyypilliset kuvailut eivät olleet minun mieleeni: "Kukkulan juurelta, sillan jälkeen, alkaa nuorten istutettujen haapojen reunustama tie, joka kulkee mutkittelematta ensimmäisille taloille asti." Ja niin edelleen ja niin edelleen...

No joka tapauksessa Rouva Bovary on edes hiukan vähentänyt kielteisyyttäni klassikoita kohtaan, sillä en voi väittää, että lukeminen olisi ollut yhtä tuskaa. 

PABLO NERUDA: Andien mainingit

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa).

Lainasin kirjastosta teoksen Pablo Nerudan valittuja runoja, joka sisältää niin Andien mainingit kuin myös muun mussa kokoelman Meren ja yön portit. Tosin tästä kokoelmasta on hankala selvittää, mitkä runot kuuluvat mihinkin kokoelmaan, mutta Andien mainingit koostuu runoista vuosilta 1921-1937 ja 1954-1969 sekä kokoelmasta Canto general.

Mielestäni Nerudan runot olivat tyyliltään yksinkertaisia ja ymmärrettäviä. Minun makuuni ne olivat liian pitkiä, mutta pidin siitä, että Neruda käyttää selkeitä ja kokonaisia lauseita runoissaan. Lisäksi runoissa oli mielestäni välillä jotain tarinamaista: "On myrskyntäysi aamu/ kesän sydämessä."

Valitut runot teoksessa on alussa paljon romanttisia runoja: "Minun sydämelleni riittää sinun rintasi,/ sinun vapaudellesi riittävät minun siipeni." Runot eivät kuitenkaan ylistäneet aah niin ihanaa rakkautta, vaan olivat sävyltään myös vähän haikeita ja katkeria: "Millainen piina sinulle totuttautua minuun,/ sieluuni joka on yksinäinen ja villi, nimeeni/ jota kaikki pakenevat."

Kuitenkin teos sisälsi enemmän poliittisia aiheita käsitteleviä runoja, muun muassa köyhyyttä. Myös sen lisäksi, että Neruda on kirjoittanu runon "Oodi sipulille", hän on kirjoittanut oodin myös Leninille: "Lenin oli liitossa mullan kanssa./ Hän näki kauemmas kuin kukaan."

Pidin Nerudan tyylistä erityisesti romanttisissa runoissa, mutta poliittiset runot eivät olleet oikein minun juttuni aiheen vuoksi, ei vain erityisemmin kiinnostanut. Ehkä tutustun Nerudaan joskus myöhemminkin.

"Sängystä sänkyyn/ käy tämä matka,/ elämän matka./ Syntyvä, haavoittunut,/ kuoleva,/ rakastava ja unta näkevä, kaikki/ tulevat ja menevät sängystä sänkyyn,/ --."