lauantai 15. syyskuuta 2012

JAY ASHER & CAROLYN MACKLER: Sinä ja minä sitten joskus

Kirjastoon oli nuorille aikuisille suunnattuun hyllyyn uutuksien joukkoon ilmestynyt tällainen opus, jonka ajattelin olevan sellainen nuorten peruskirja - mukava ja vähän hömppä.

Facebook mullistaa amerikkalaisten nuorten Emman ja Joshin elämän.
Vuosi on kuitenkin vasta 1996 ja vain alle puolet amerikkalaisista nuorista on käyttänyt internetiä.

Tilapäivitysten kautta Emma ja Josh näkevät, mitä heille ja heidän kavereilleen tulee tapahtumaan 15 vuoden kuluttua ja he tulevat huomaamaan, että pienetkin muutokset voivat vaikuttaa paljon tulevaisuuteen.

Facebook ikkunana tulevaisuuteen oli mielestäni todella hauska idea, mutta olisin odottanut, että sitä oltaisiin tuotu vielä vähän enemmän esiin. Nyt kirjassa oli vähän liikaa tavallisia teiniongelmia, joita on käsitelty jo ihan tarpeeksi monissa muissa kirjoissa.

Kirjassa oli kuitenkin tuotu hauskasti esiin erityisesti tekniikkaan liittyviä asioita. 2000-luvun nuorisosta on varmaan hauska lukea, millaista tekniikka oli vielä vuonna -96. Mielestäni tämä kirja antaa kuitenkin enemmän niille, joilla on omakohtaisia kokemuksia tai muistikuvia CD-rompuista, vanhoista tietokoneista ja ensimmäisistä kännyköistä. Itse muistan, kuinka pienenä pelasin isäni opiskeluaikaisella tietokoneella, jossa ei vielä ollut nettiäkään.

3 kommenttia:

  1. Haastoin sinut "Ota riski ja rakastu kirjaan"-haasteeseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilinkin vähän vanhemman teoksen kanssa, että saattaa olla tuttu. :) Voin vaihtaa kirjaksesi Matt Haigin Radleyn perhe, sitä et varmaankaan ole lukenut?

      Poista
    2. Kyllä vain, Morriganin rististä löytyykin muuten pokkariversio kaapistani. :)
      Radleyn perheestä en ollut koskaan kuullutkaan ja pitikin heti googlettaa. :D Pitääpä päästä kyseistä teosta lukemaan heti, kun on aikaa.

      Poista