SIRKKA TURKKA: Niin kovaa se tuuli löi

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - kotimainen nykykirjallisuus

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa). 

Niin kovaa se tuuli löi on Sirkka Turkan kahdestoista runokokoelma ja hänen tekstejään on käännetty yli kymmenelle kielelle. Hän on saanut muun muassa Finlandia-palkinnon (1986).

Niin kovaa se tuuli löi on jaettu viiteen osaan. Runokokoelma on täynnä lyhyitä runoja ja aforismin tyylisiä säkeitä: "Naisenkautta tänne tultiin, miehen kautta/ täältä lähdetään."
Aiheet liikkuvat kuolemassa ja menetyksessä ("Silmät haudataan, ne katsovat sinua/ kun painat pulttipistoolin otsaan,/ ne katsovat vielä, kun se putoaa/ eteesi polvilleen, kuningas kuolee."), yksinäisyydessä ja tyhjyydessä ("Sinisilmä, olen toivonut kauan, että saisin nähdä/ sinut vielä kerran, edes yhden tupakan verran.") ja eläimissä ja ihmisissä ("Jésus Armani-yhtye soittaa ylhäällä pilvissä,/ hevoset nelistävät pitkin pustaa,/ segerstamilainen suomalais-ugrilainen uho,/ horsemanship, lauman käsittelytaito.").

Runot ovat surumielisiä ja kuolema on niissä hyvin usein läsnä, mutta niistä löytyy myös lohduttavia piirteitä: "Kuljet kanssani yhä pitkin pakkastalvea,/ kulkee hassu hymysi, hautasi./ Pitkin jäisiä jokia vain me hassut/ kohti koirien kirkkoa, ketun enkeleitä." Rakas lemmikki tuntuu kulkevan rinnalla, vaikka makaisi jo haudassa. Runot vetoavatkin hyvin vahvasti tunteisiin.

Runoissa on viittauksia myös historiaan ja uskontoon, esimerkiksi "sisäministeri Tandefelt ampui, Ritavuori ampui/ - - sen jälkeen kun koira oli ammuttu, piti ampua/ Bobrikov, ja sitten itsensä" ja "ei tiennyt Jeesusrukka kelle kukoistaa,/ vain kanniskeli ristiään, oli nätti kuin humma".
Mielestäni Turkka ottaa runoillaan kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin, jotka kaipaisivat muutosta: "Emakko katsoi kärsällään, se oli saattohoidossa/ satulahuoneessa, sairaana se katsoi/ tumma pilvi pään päällä, kivun kotsa./ - - Lopulta lääkintämiehet pomppivat sen kaulan/ päällä, kun lopetuspiikit eivät tehonneet."

Itse pidän eniten juuri tämänkaltaisista runoista, jotka ovat lyhyitä ja tunteisiin vetoavia, mutta eivät välttämättä aukea ensimmäisellä tai toisellakaan lukukerralla, vaan niissä riittää pohdittavaa.

"Pistin hyasintin sen poskea vasten,/ valkean hyasintin mustaa poskea vasten,/ matkaa varten./ Kun hyvä lähtee tästä maailmasta,/ sitä vain huutaa."