sunnuntai 19. elokuuta 2012

E.L. JAMES: Fifty Shades - Sidottu

Nyt minäkin olen sitten lukenut tämän kirjan, josta "kaikki puhuvat". Tämähän taisi vasta hetki sitten ilmestyä suomennettuna. Itse bongasin kirjakaupan hyllystä viimeisen kappaleen ja lähtihän se mukaani - kirjaston varauslista oli sen verran pitkä, eikä tällainen pokkariversio nyt niin kallis ollut.

Anastasia on nuori kirjallisuuden opiskelija, joka päätyy haastattelemaan salaperäistä miljonääriä yliopiston lehteä varten. Heidän välilleen roihahtaa kiihko saman tien, kun Anastasia kompuroi sisään Christian Greyn toimistoon.

Herra Grey ilmestyy myöhemmin Anan työpaikalle ja he alkavatkin tapailla. Ana saa kuitenkin selville, ettei Grey etsi mitään tavallista suhdetta, eikä hän ole aivan varma onko valmis kaikkeen siihen, mitä Grey haluaa.

Itse en ole aivan varma, mitä mieltä olisin tästä kirjasta. Pidin alusta ja lopusta, mutta 300 sivua meni siihen, että jankattiin samoja asioita ja tapahtumat toistivat itseään. Kirja alkoi jopa hieman kyllästyttää. Mielestäni tässä mentiin vähän liikaa Harlequinien tyylin puolelle ja olisin kaivannut sitä jotain, missä mielestäni esimerkiksi J.R. Ward on onnistunut. "Mammapornoksihan" tätä on sanottu ja voin myöntää, että kyllähän se tätä kirjaa ihan hyvin kuvaa.

Tarinahan on alun perin ollut fanfic ja Greyn ja Anan edeltäjät Edward Cullen ja Bella Swan - en voi väittää, etteikö se olisi häirinnyt minua lukiessani. Pidin kuitenkin paljon kirjan henkilöistä ja erityisesti Anan jumalataräänet tekstin seassa olivat hauskaa luettavaa. Muutenkin suhtauduin tähän kirjaan enemmänkin huumorilla ja monet tapahtumat olivatkin aika koomisia - voisiko joku oikeasti keksiä sellaiset otsikot sähköposteihin?

2 kommenttia:

  1. Jäämme myös odottelemaan millainen elokuva tästä tulee :D sellainenhan on tietty jo tekeillä, kun kirjasta on tullut megamenestys. That might be interesting..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin että mitäköhän siitäkin leffasta tulee...? No, sen näkee sitten. :D

      Poista