maanantai 24. syyskuuta 2012

JOHAN HARSTAD: Darlah - 172 tuntia Kuussa

Tykkään paljon scifi-elokuvista, mutta kyseisen genren kirjoja tulee luettua harvemmin.

"Haluatko matkustaa Kuuhun? Oletko 14-18-vuotias?"
Nasa järjestää maailmanlaajuisen arvonnan, jonka kolme voittajaa pääsevät mukaan, kun Kuuhun palataan yli 40 vuoden jälkeen.

Nasan dementoitunut työntekijä seuraa uutisointia aiheesta vanhainkodissa ja alkaa yhtäkkiä muistaa, miksi Kuuhun ei ole palattu -70-luvun jälkeen: "Kukaan ei tule jäämään henkiin."

Nuoret ja astronautit ovat jo kuitenkin perillä Darlah-nimisellä kuuasemalla. Pian yhteys maahan katkeaa ja kuuaseman generaattori sammuu - mikään ei tunnu toimivan niin kuin pitäisi. Vähitellen heille selviää, että he eivät ole Kuussa yksin.

Kirjan tarina oli mielenkiintoinen, mutta siinä oli liikaa yksittäisiä asioita, jotka eivät oikein istuneet yksiin toistensa kanssa ja moni asia jäi irralliseksi. Loppu oli mielestäni aika hämmentävä: "Mitenkäs tässä nyt näin kävi?"

Jännitystä pidettiin kuitenkin hyvin yllä ja itse pidin paljon vanhainkodin miehen näkökulmasta kerrotuista pätkistä. Kirjassa oli myös aina silloin tällöin kuvia, joista yhteen satuinkin jo törmäämään netissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti