keskiviikko 2. tammikuuta 2013

sinne meni 2012

Nyt on selvitty niin joulusta kuin Uudesta Vuodestakin, mutta onneksi loma jatkuu vielä vähän aikaa. Vuosi meni mielestäni taas hirmuisen nopeasti ja nyt onkin jo 2013 !

Pystytin blogini 27.3. ja siitä eteenpäin laskien vuoden 2012  kirjapino kohosi 70 kirjaan. Kirjavuoteni suosituimmiksi kirjoiksi nousivat yllätysyllätys fantasiat, joita luin 29 kpl.

Blogini kolme suosituinta tekstiä olivat kirjoista E.L. Jamesin Fifty Shades - Sidottu, Becca Fitzpatrickin Hiljaisuus ja Suzanne Collinsin Nälkäpeli - Matkijanärhi.

Pyrin siihen, että blogissani olisi pääasiassa vain kirja-arvioita, mutta mukaan mahtui myös (tietysti alkulöpinöitten lisäksi) tunnustuksia kaksin kappalein, haaste sekä juttua Helsingin kirjamessuista, Lontoon reissusta ja joulusta.


Blogini kanssa aion jatkaa samaa rataa. Laskeskelin, että kirjaston kirjoja pitäisi lukea nyt 16 ja omassa hyllyssäni lukemistaan odottelee 23 kirjaa.


Kiitos lukijoille, kommentoijille sekä muille kirjabloggareille vuodesta 2012 ja hauskaa vuotta 2013 !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti