lauantai 8. maaliskuuta 2014

LAUREN OLIVER: Requiem - Rakkaus palaa

Jälleen sain yhden dystopia-trilogian päätökseen. Näitä onkin riittänyt, sillä yhdessä vaiheessa tämän tyyppisiä kirjoja tuli hyllyihin vaikka kuinka monia. Lukiessakin kirjojen henkilöt ja juonet menivät  välillä vähän sekaisin.

Sota hallitusta vastaan on täydessä liekissä ja panokset entistä korkeammat. Valvojat ulottavat iskunsa yhä syvemmälle kapinallisten asuttamaan korpeen ja ihmishengen hinta on halpa. Lena on väistämättömien ratkaisujen edessä. Hän käy tasiteluun mielessään vain yksi päämäärä: elä vapaana tai kuole.

Samaan aikaan Portlandissa Hana valmistautuu rakkaudettomaan liittoon nuoren pormestarin kanssa, joka puhuu terrorin ja tyrannian kielellä. Täydellisten kulissien takana paine kasvaa kasvamistaan ja myös Hanalla on salaisuuksia jotka eivät kestä päivänvaloa. Vaihe vaiheelta tapahtumat vierivät pisteeseen, jossa rinnakkaiset maailmat törmäävät, tunteet tihentyvät ja totuudet huudetaan julki.


Ensimmäisestä osasta pidin, joskin olisin toivonut että kyseessä olisi ollut yksittäinen kirja, jolle ei olisi tullut jatkoa. Toisaalta toisesta osasta pidin vieläkin enemmän, joten ei haitannut. Tämä kolmas osa olikin minulle sitten pettymys.


Ei kirja nyt ihan huono ollut, kyllähän sen luki. Oli kirjassa hyviäkin hahmoja ja kohtia, mutta ei se silti iskenyt ja kirjan loputtua jäi liikaa kysymyksiä. Kirja eteni turhan ennalta-arvattavasti ja mielestäni kirjan kolmiodraama ei oikein toiminut. Harmi, että tähänkin sarjaan oli pakko sellainen tunkea.


arvosana: 2 ½ / 5

WSOY 2013
sivut: 334
alkuteos: Requiem, 2013
mistä: kirjastosta

2 kommenttia:

  1. Minullekin Requiem oli jonkinmoinen pettymys, mutta lähinnä päätösosana. Se oli ihan vain kirjana kohtuullisen hyvä, mutta päätösosana melkoisen epäonnistunut. Minkäänlaisia ratkaisuja ei oikein saatu ja hommat jätettiin vain ilmaan ja arvailujen varaan leijumaan. Teki hallaa Deliriumille ja Pandemoniumille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen sitä mieltä, että nimenomaan kohtuullisen. Harmi että sattui olemaan juuri päätösosa, niin jätti senkin takia entistä pahemman maun suuhun.

      Poista