maanantai 23. kesäkuuta 2014

HOLLY SMALE: Geek Girl - Matalalentoa mallitaivaalla

Nyt on kesän tultua tullut luettua vähän enemmän kirjoja, joista ensimmäisenä luin tämän nörttitytön seikkailuista mallimaailmassa kertovan teoksen.

Harriet on 15-vuotias nörtti, joka ei voisi välittää muodista vähääkään vaan pukeutuu Nalle Puh-paitoihin. Harrietin paras ystävä Natalie saa kuitenkin raahattua hänet muotimessuille, josta ison mallitoimiston kykyjenetsijä nappaakin mallinurasta haaveilevan Natin sijasta Harrietin kuuluisan muotisuunnittelijan uudeksi kasvoksi.

Kömpelöstä ankanpoikasesta aletaan muovaamaan joutsenta, mutta samalla Harrietin pitäisi selviytyä monista ihmissuhdekiemuroista, muun muassa isänsä aviokriisistä, nörtti-ihailijastaan ja lisäksi ylimääräisiä sydämentykytyksiä aiheuttaa vielä komea mallipoika Nick.

Totesin kirjan luettuani, että taisin vain olla vähän liian vanha tälle tarinalle. Olisin kaivannut kirjaan lisää huumoria, sillä nyt lukiessa sai naureskella vain muutamassa kohtaa. Odotin siis, että kirja olisi ollut hauskempi, mutta se sisälsikin aika paljon normaaleja ja vähemmän normaaleja teini-ikäisen ongelmia, jotka eivät juurikaan minua kiinnostaneet. Kyllähän kirjan kuitenkin luki, ei sitä sentään kesken tarvinnut jättää.

Voisin suositella kirjaa 13-15 vuotiaille, sillä kirja sisälsi paljon teinijuttuja, jotka ovat varmasti ajankohtaisia nuoremmille lukijoille.

arvosana: 2 / 5
Tammi 2013
sivut: 358
alkuteos: Geek Girl. From Geek to Chic..., 2013
mistä: kirjastosta

2 kommenttia:

  1. Juu kyllähän tuo ehkä nuoremmille lukijoille sopii paremmin. Itse pidin siitä, mutta olenkin 15, niin että taitaa olla paremmin nuorten mieleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, nuoremmat lukijat saavat tästä kirjasta varmasti paljon enemmän irti. :D

      Poista