tunnustus: I ♥ your blog

TUNNUSTUKSEN SÄÄNNÖT:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Kiitos tästä tunnustuksesta kuuluu Lukunurkka-blogille.
Lukunurkka kuuluu niihin kirjablogeihin, joissa vierailen säännöllisesti bongaamassa luettavaa omaan kirjahyllyyni ja Lukunurkasta olenkin löytänyt monia kiinnostavia opuksia.

Haluan antaa tämän tunnustuksen blogeille, joita seurailen ja joista pidän - lisäksi tunnustus tuntuu kiertäneen ainakin bloggerin kirjamaailman varsin hyvin, mutta valinnanvaraa hyvissä blogeissa riitti silti enemmän kuin tarpeeksi (tosin jos satut saamaan tämän tunnustuksen jo toistamiseen, niin tiedätpähän, että we ♥ your blog).

Kirjojen rakastaja
Luettuja maailmoja
Kirjojen parissa
Katinkan kirjasto
I'm excited about...

TERHI RANNELA: Yhden promillen juttuja

"Kaikille niille, joilla on rohkeutta vastustaa ryhmäpainetta."
Bongasin tämän kirjan ensimmäistä kertaa Lukunurkka-blogista. En kuitenkaan lukenut juuri ollenkaan, millainen se oli ollut, sillä nimi oli niin iskevä - pian kirja jo päätyikin yöpöydälleni.

"Maista tästä. Ihan pikkusen vaan. Kyllä sä nyt yhden voit lukea, tämän kerran. Ota vielä toisellekin jalalle. Lueluelueluelue! Älä ole ilonpilaaja. Kaikki lukee, aivan kaikki lukee. Haloo, tää on Suomi!"

Pituutensa perusteella tämä on samanlainen välipala kuin Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea. Yhden promillen juttuja sisältää 19 novellia, joita kaikkia yhdistää alkoholi, joka vaikuttaa jotenkin kaikkien kirjan nuorten elämään.

Itse odotin kirjalta kuitenkin jotain aivan muuta kuin se tarjosi. Takakannen ja lukuohjeen perusteella odotin huumoripainotteista tekstiä, mutta tarinat olivatkin aika masentavia ja turhan valistavia minun makuuni. Tarinat olivat kuitenkin todenmukaisia ja voin sanoa, että tiedän niiden esimerkkitapauksia ihan oikeastakin elämästä. Ei mikään huono lukukokemus, mutta odotin enemmän, joten sen takia tämä ei nyt täysillä iskenyt.

E.L. JAMES: Fifty Shades - Sidottu

Nyt minäkin olen sitten lukenut tämän kirjan, josta "kaikki puhuvat". Tämähän taisi vasta hetki sitten ilmestyä suomennettuna. Itse bongasin kirjakaupan hyllystä viimeisen kappaleen ja lähtihän se mukaani - kirjaston varauslista oli sen verran pitkä, eikä tällainen pokkariversio nyt niin kallis ollut.

Anastasia on nuori kirjallisuuden opiskelija, joka päätyy haastattelemaan salaperäistä miljonääriä yliopiston lehteä varten. Heidän välilleen roihahtaa kiihko saman tien, kun Anastasia kompuroi sisään Christian Greyn toimistoon.

Herra Grey ilmestyy myöhemmin Anan työpaikalle ja he alkavatkin tapailla. Ana saa kuitenkin selville, ettei Grey etsi mitään tavallista suhdetta, eikä hän ole aivan varma onko valmis kaikkeen siihen, mitä Grey haluaa.

Itse en ole aivan varma, mitä mieltä olisin tästä kirjasta. Pidin alusta ja lopusta, mutta 300 sivua meni siihen, että jankattiin samoja asioita ja tapahtumat toistivat itseään. Kirja alkoi jopa hieman kyllästyttää. Mielestäni tässä mentiin vähän liikaa Harlequinien tyylin puolelle ja olisin kaivannut sitä jotain, missä mielestäni esimerkiksi J.R. Ward on onnistunut. "Mammapornoksihan" tätä on sanottu ja voin myöntää, että kyllähän se tätä kirjaa ihan hyvin kuvaa.

Tarinahan on alun perin ollut fanfic ja Greyn ja Anan edeltäjät Edward Cullen ja Bella Swan - en voi väittää, etteikö se olisi häirinnyt minua lukiessani. Pidin kuitenkin paljon kirjan henkilöistä ja erityisesti Anan jumalataräänet tekstin seassa olivat hauskaa luettavaa. Muutenkin suhtauduin tähän kirjaan enemmänkin huumorilla ja monet tapahtumat olivatkin aika koomisia - voisiko joku oikeasti keksiä sellaiset otsikot sähköposteihin?

CHARLAINE HARRIS: Veren sitomat

Lukutahtini on hidastunut reilusti, josta syytän nyt kyllä täysin lukulamppuani - se meni posauttamaan itsensä jälleen kerran.
Sain kuitenkin viestiä, että varaamani uusi "True Blood-romaani" oli haettavissa, joten pakkohan se oli heti hakea ja ahmia saman tien.

Sookie Stackhouse odottaa elämänsä palaavan normaaliksi vampyyrien huippukokouksen terroritekojen jälkeen, mutta yliluonnollisessa maailmassa kuhisee.

Ihmissusia kuolee ja myös Sookie joutuu aseen tähtäimeen. Vampyyrit saavat vieraita, jotka yrittävät ottaa haltuunsa heikentyneen valtakunnan ja kaiken lisäksi Sookien ihmistiikeripoikaystävä Quinn on hukassa.

Aika perus Stackhouse mielestäni, mutta tykkäsin kuten aikaisemmistakin osista. Tapahtumia tulee sen verran tiuhaan, ettei lukeminen ala pitkästyttää. Mitään hirmuisen erikoista tässä kirjassa ei ollut, mutta mielenkiinnolla jään odottelemaan, mihin tapahtumat etenevät seuraavassa osassa.

ANNUKKA SALAMA: Käärmeenlumooja

Bongasin tämän uutukaisen teoksen jälleen joidenkin blogien kautta. Luin suurin piirtein vain, että kyseessä oli ollut hyvä kirja, joten päädyin varaamaan tämän kirjastostani sen kummempia miettimättä.

On olemassa faunoideja - puolet heidän kyvyistään ovat tulleet satunnaisesti valitulta eläimeltä.
Unna on luonteeltaan ujo ja erakkomainen, mutta kaiken lisäksi ketterä kuin orava, joka putoaa aina jaloilleen, kiipeää puuhun vaikka takaperin ja tekee huimaavia skeittitemppuja.

Hän on luullut olevansa ainoa laatuaan, kunnes tutustuu Rufukseen ja tämän ihmeelliseen laumaan. Unna otetaan mukaan joukkoon ja hän saa yhteisöllisyyden lisäksi elämäänsä kasan hallitsemattomia riskejä.

Tämä kuului niihin kirjoihin, jotka piti lukea yhdeltä istumalta. Tarina imaisi minut mukaansa, se oli hauska ja koukuttava. Mieleen tuli Sophie Jordanin kirja Liekki, mutta... pakko sanoa, että tämä oli hauskempi.

Mielestäni kirjassa oli paljon huvittavia kohtia ja dialogeja - ehkä vähän outoja, mutta siksikin juuri niin hauskoja. Hahmot olivat mukavan erilaisia toisiinsa nähden. Unnassa minua häiritsi se, kuinka hänet kuvattiin ensin jotenkin niin ujoksi tytöksi ja sitten hän muuttui melkeinpä kunnon kovanaamaksi poikien edessä.

Pidin kyllä kirjan juonesta: tässä keskityttiin todella paljon Unnaan ja lisäksi hänen ja Rufuksen suhteeseen. Jotain jäin silti kaipaamaan, enkä jaksakkaan odottaa seuraavan kirjan tapahtumia. Jospa metsästäjiin ja Unnan koulumaailmaan päästäisiin tutustumaan enemmän.

TOMI KONTIO: Lukinkehrä

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - kotimainen nykykirjallisuus

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa).

Lukinkehrä on Tomi Kontion runokokoelma, joka on julkaistu 1996. Kokoelmassa hän "tunnustaa rakkautensa niin suomalaisen lehdon kasvimaailmalle kuin helsinkiläiselle lähiölle".

Valitsin tämän teoksen listalta oikeastaan vain siksi, että kauheasti valinnanvaraa ei ollut. Olen aika nirso runojen suhteen, joten tämä ohukainen opus mukavan mittaisine runoineen oli helpotus.

Teos on jaettu kuuteen osaan, joista jokaisella tuntuu olevan oma, aika selkeä ja rajattu aiheensa.
Ensivaikutelma oli lapsekas, sillä Lehtopalsami nimisessä runossa seikkailee peukaloinen ja kuvakieli on erittäin runsasta sekä mielestäni myös aika selkeää.
Ensimmäisessä osassa kaikki runot kertovatkin juuri kasveista: "Valkolehdokki, Jeesuksenkämmen,/ yöhön takertuva tuoksu, happo,/ joka kuorii kiitäjän kotelostaan" ja "-- vain multainen rukous ja harmaa taivaan suunta/ ja käsivarsillasi rokkoinen kaipaus,/ mullassa rukous:/ ruttuinen tyttöä meinaa, sileä poikaa."

Toisessa osassa Kontio siirtyy luonnon kuvaamisesta kaupunkiin "katson ulos, silakat hyppivät kioskin katolla,/ raitiovaunun selässä on märkää sähköä". Runot pitenevät ja muisuttivat mielestäni suhteellisen paljon yhtenäistä tarinaa.

"Vaikka sinä/ sanoit vaikka Töölönlahti levitti siipensä/ --". Kolmas osa sisältää joitain paikkojen nimiä, joita en tunnista, koska Helsingissä ei ole tullut kauheasti aikaa vietettyä. Uskoisin, että nämä runot saattavat aueta paremmin sellaiselle, joka tuntee niissä esiintyvät paikat. Kaikkien runojen nimet ovat toistensa kaltaisia Jotta sinä, Koska sinä, Kun sinä jne. Huomaa kuinka näissä runoissa on kielellisesti leikitelty erityisesti konjunktioilla: "Kun yö kiipeää katolle ja sytyttää savukkeen/ kun kuu kulkee haalistuneen taivaan/ kun yö katolla kun kuu/ kaupungin yllä valojen verkko/ --."

Neljännessä osassa monilla runoilla ei ole nimeä. Itse ajattelin runojen kokonaisuutena käsittelevän elämää ylipäätään: "Uskon eläväni vaikka tiedänkin olevani kuollut/ vähä vähältä olen oppinut että kivet/ niiden hiljaisuus niiden kasvot/ ja taivas ja avaruus yhtä kaikki/ tässä lähellä tässä kivessä."
Neljännessä osassa Kontio palaa myöskin takaisin luontoaiheisiin ja luonnon kuvaamisen, joka jatkuu myös viidenteen ja viimeiseen, eli kuudenteen osaan.

Viidennessä osassa runojen nimet ovat ötököitä ja noudattavat tyyliltään varsin samaa kaavaa, kuin ensimmäisen osan runot, jotka kertoivat kasveista. Lukinkehrä on viidennen osan runoista viimeisin ja koin sen käsittelevän elämää syntymästä kuolemaan, sillä runon ensimmäisessä osassa puhutaan aamusta ja luonnosta ja lopulta vuosista "jotka kiertävät toisiaan". Toisessa osassa mukaan astuu kuolema ja suru ja runon tyyli vaihtuu iloisemmasta surullisemmaksi.

Viimeinen osa sisältää vain yhden runon, joka on kuitenkin useamman sivun mittainen. Mielestäni se on yhdistävä tekijä kirjan kannalta, sillä siinä esiintyivät sekä luonto että kaupunki yhdessä ja samassa runossa. Mielestäni runo myös eteni synnystä kuolemaan, jota esiintyi aikaisemmissakin runoissa.

Kontion runoissa esiintyy paljon vahvoja tunteita, niin rakkautta kuin kärsimystäkin: "Seinä niin kaukana seinästään,/ rakkaus rakkaudestaan, kivi itsestään,/ että aivan kuin kuulisi äänen, surun äänen,/ näkisi graniitin kyyneleet."
Kielellisesti runot ovat varsin rikkaita. Niissä on useasti käytetty mm. personifikaatiota, esimerkiksi "sienet lihovat, lahotuuli kaatuu" ja "kaupunki seisoo kuin hevosen selässä". Monissa runoissa on myös hyödynnetty metaforia "kolikko oli kädessäni kuin kuun/ pimentämä aurinko --" ja "-- nousi kourani halkeilleesta maaperästä/ kuin maidon pingottamat utareet, --".

Vaikka runot ovat varsin selkeitä ja tuntuvat oikeasti kertovan juuri siitä, mistä voisi luullakin, oli se sitten Pihlaja tai Leppäkerttu, ne voivat myös olla allegorioita, eli vertauskuvallisia tarinoita.
Lukiessani runoja tein muistiinpanoja ja kirjoitin muun muassa ajatuksen siitä, että Kontio olisi kuvannut ihmisiä/henkilöitä luonnon kautta. Kuitenkin runot aukeavat eri ihmisille niin monin eri tavoin ja kaksi ihmistä voivat olla jostain runosta aivan eri mieltä.

Itse pidin monista Kontion runoista, sillä mielestäni hänen käyttämänsä kieli oli kaunista ja sanat hyvin valittuja. Öljykuoriainen oli ehdottomasti suosikkini kirjan runoista:

"-- Sinä peität maahan että nousisivat kukkaan,
että joku siivetönkin prinssi saisi Pegasoksella lentää."

SANDRA BROWN: Kova luu

Kirjaston hyllyyn oli yhtäkkiä ilmestynyt tämä Brownin uusin suomennettu teos ja pakkohan minun oli ottaa se mukaani. Olen tainnut jo lukea kaikki lähikirjastostani löytyvät Sandra Brownin kirjat (joita ei kyllä kovin montaa kys. kirjastosta löydy), joten tulevaisuudessa pitääkin varmaan kirjailijan teoksia mennä etsimään toisesta kirjastosta.

Kovaotteinen yksityisetsivä Dodge Hanley kiertää lakia tai särkee sydämiä saadakseen rikollisen kiinni, eikä hän pyytele keneltäkään anteeksi.

Hänen entinen rakastettunsa Caroline King ottaa häneen kuitenkin yhteyttä 30 vuoden jälkeen ja saa Dodgen mielenrauhan järkkymään. Heidän tyttärensä Berry, jota Dodge ei ole nähnyt lapsen syntymän jälkeen, on vaarassa. Dodgen pitää pysäyttää pakkomielteinen psykopaatti, joka on ottanut tehtäväkseen Berryn tappamisen.

Olen Sandra Brownista aika samaa mieltä kuin Nora Robertsistakin: jos kirjailijan kirjoista tykkää, niin uuteenkaan teokseen ei tule pettymään - kirjat ovat hyvin toistensa kaltaisia.
Itse ainakin pidän Brownin kirjoja viihdyttävinä ja mukavina luettavina, sellainen oli myös tämä kyseinen kirja.
Kirja jakautui kahteen aikajaksoon, jotka molemmat olivat mielenkiintoisia ja jännitys pysyi yllä loppuun asti. Oli kuitenkin vähän outoa lukea melkein eläkeikään ehtineiden ihmisten uudestaan syttyvästä romanssista...

MARGARET McDONAGH: Kyllä elämälle, EMILY FORBES: Plastiikkakirurgi täydellinen

Töistä löytyy sellainen "saa ottaa"-hylly, jossa useimmiten on vain erilaisia aikakauslehtiä, mutta bongasinpas sieltä jokin aika sitten tämän kyseisen Harlequinin.
Aikaisemmin olen tutustunut vain Harlequinin paranormaaliin romantiikkaan, mutta ajattelin että voisihan sitä tämänkin pokkarin lukea.

Kyllä elämälle: St. Piranin sairaalassa aloittaa uusi neurokirurgi, italialaishurmuri Gio Corezzi, joka kääntää naisten päät sairaalan joka osastolla - paitsi hiljaisen Jessican, joka ei tunnu päästävän ketään lähelleen.
Myrskyn jälkeen Jess ja hänen kissanpentunsa jäävät kuitenkin kodittomiksi, joten Gio tarjoaa heille katon pään päälle - miehellä on viikko aikaa valloittaa aran Jessican sydän.

Plastiikkakirurgi täydellinen: Plastiikkakirurgi Ben McMahon, kaupungin tavoitelluin poikamies suoraan Melbournen juorusivuilta, onnistuu hurmaamaan sairaanhoitaja Maggie Petersenin täysin. Pian Maggie saa kertoa hieman sitoutumiskammoiselle Benille, että tästä on tulossa Melbournen tuorein isä.

Uskoakseni nämä kirjat taisivat olla Harlequinia tavallisimmillaan - romanttista hömpötystä ja ihmissuhdekiemuroita. Juonihan nyt on tällaisissa kirjoissa todella ennalta arvattava, mutta kirjojen tarkoitushan on vain viihdyttää.
Enemmän pidin Emily Forbesin tarinasta, sillä McDonagh oli tunkenut tarinaansa vähän liikaa draamaa. Muutenkin olisin odottanut näiltä tarinoilta enemmän komediaa.

ALLY CARTER: Suloinen huijari

Suloinen huijari vaikutti minusta hauskalta ja kepeältä nuorten "hömppäkirjalta", joten pitihän minun lainata se kirjastosta.

Katarina Bishop on 15-vuotias mestarivarkaiden perheeseen syntynyt tyttö, joka suunnitteli viisitoistavuotiaana ensimmäisen ikioman huijauksensa: hän keplotteli itsensä oppilaaksi maan parhaaseen sisäoppilaitokseen päättäen jättää varastelemisen taakseen.

Katin isä on kuitenkin sotkeutunut taidekokoelman varkauteen ja tarvitsee tyttärensä apua. Kat joutuu jättämään opiskelun sikseen, sillä hänellä on kaksi viikkoa aikaa etsiä maalaukset ja varastaa ne takaisin. Hänen pitää tehdä ystäviensä kanssa sellainen huijaus, jollaista ei ole aiemmin nähty.

Warner on ostanut kirjan elokuvaoikeudet ja olen täysin samaa mieltä Booklistin kanssa - "Kaikin puolin nautittava seikkailu, joka on kuin tehty elokuvaksi."

Kirja oli mukava ja nopeahko luettava. Dekkari se ei ollut, ennemminkin nuorille suunnattu seikkailukomedia tai vastaava lisättynä sopivalla määrällä romantiikkaa. Itse ainakin viihdyin tämän kirjan parissa, se ei ollut tylsä ja juoni eteni sopivalla vauhdilla. Tästä on jo julkaistu englanniksi ilmeisesti peräti muutamakin jatko-osa, vaikka kirjan loppu oli onneksi "oikea loppu".

ALYSON NOEL: Musta liekki

Musta liekki on nuorille suunnatun Kuolemattomat-nimisen fantasiasarjan neljäs osa.

Ever auttaa parasta ystäväänsä Havenia muuttumaan kuolemattomaksi, mikä ei olekaan mikään helppo juttu, sillä Haven on Romanin pauloissa ja aivan liian innoissaan kaikista kuolemattomuuden tuomista mahdollisuuksista.

Lisäksi Ever yrittää murtaa kirouksen, joka uhkaa tuhota hänen ja Damenin välisen rakkauden. Hän tulee jopa turvautuneeksi mustaan magiaan ja vaarantaa kaiken rakastamansa.

Mielestäni kirja oli varsin sekava. Se junnasi paljon paikoillaan, eikä juonellisesti oikein edetty minnekään. Lisäksi minua on ensimmäisestä osasta lähtien häirinnyt kirjan tyyli, mutta se voi tosin johtua suomennoksestakin.

Tämä kirja oli siis pienoinen pettymys, mutta ei Kuolemattomat-sarja ole kyllä aikaisemminkaan saanut minua hyppimään innosta. Ensimmäinen osa oli "ihan ok", mutta sen jälkeen sarja on mennyt mielestäni vain alamäkeä.