tiistai 27. lokakuuta 2015

Helsingin kirjamessut 2015

Kirjamessuilin tänä vuonna vain lauantaina, sillä kotiudun Barcelonan reissulta vasta perjantaina. Messuillakin oli vielä matkaväsymystä havaittavissa ja lisäksi reissulta tarttui shoppailujen ja tuliaisten lisäksi jokin pöpö mukaan, höh.


Oli kuitenkin todella kivat kirjamessut, vaikka mitään ohjelmaa ei lopulta tullutkaan mentyä katsomaan. Poikaystäväni yritti mennä katsomaan suurta Ukraina - keskustelua, mutta keskustelu oli vetänyt Aino-lavan niin täyteen, että lisää katsojia ei päästetty enää sisään.
Messuilla kiertely ja haahuilu otti oman aikansa - lauantai oli nimittäin todella ruuhkainen messupäivä. Hauskaa oli kuitenkin nähdä kuinka paljon ja varsinkin kuinka eri ikäistä populaa messut vetivät.


Ruokamessujen puolella oli myös kiva viettää aikaa herkkuja maistellen - juustoja ja makkaroita oli ainakin ties millaisia.
Ja paras kuulemani myyntipuhe messuilla oli ehdottomasti erään makkaramyyjän "parempaa lihaa kuin tinderissä"!


Messuilta ei nyt hirveästi tarttunut kirjoja mukaan, mutta olen kuitenkin tosi tyytyväinen messusaaliiseeni, sillä mitään ostoslistaa minulla ei messuille ollutkaan. Sisäpiirin tietoa Mustan tikarin veljeskunnasta ja Tacticin life coach-peli olivat siis tosi kivoja löytöjä ja pelikortit sai pelin mukana (ja oli ihan pakko ostaa myös muutama metrilaku).
F-kustannuksen uusinta Hits-nuottikirjaa hypistelin messuilla, mutta se jäi nyt kuitenkin sinne - ehkä se tulee jossain vaiheessa hommattua.
Kiitos Messukeskukselle bloggaaja-passista!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jep, hyvät myyntipuheet oli kyllä hänellä :D

      Poista
  2. Metrilakua... ymm... itsekkin ostan sitä aina joka paikasta :D

    VastaaPoista