maanantai 5. lokakuuta 2015

KIERA CASS: The Selection Stories - The Prince & The Guard

Ajatukset ovat pyörineet nyt niin paljon koulujuttujen ja erityisesti opparin ja opiskelurientojen parissa, ettei bloggaamiselle ole tuntunut riittävän intoa. Vähän tekisi mieli tarttua johonkin hyvään kirjaan, mutta sellaista "pakko lukea"-kirjaa lukupinostani ei tällä hetkellä löydy. Tuli kuitenkin vihdoin ja viimein luettua loppuun nämä ns. lisäosat The Selection-trilogiaan.

Ennen kuin America Singer valittiin kilpailemaan Selectioniin prinssi Maxonin sydämestä ja Illéan kuningattaren paikasta, hän oli rakastunut kuudenteen kastiin kuuluvaan Aspen Legeriin.

Myös prinssi Maxonilla oli toinen tyttö elämässään.

Oli ihan mukava palata Selectionin pariin näiden tarinoiden myötä, mutta toisaalta mikään ei tullut yllätyksenä - tarinat tulivat jo trilogiassa tutuksi American näkökulmasta. Tarina Maxonin näkökulmasta jaksoi vielä kiinnostaa, mutta Aspeniin siirryttäessä lukeminen alkoi tuntua aikamoiselta pakkopullalta.

Kirja oli varsin ohut ja aika monta sivua söi sneak peek The One kirjasta (nämä tarinat olisikin varmaan kannattanut lukea ennen kys. osaa), joten onneksi nämä tarinat eivät olleet kovin pitkiä. Lopussa oli aika hauskasti Kiera Cassin Q&A, lista Selectioniin osallistuneista tytöistä (joita olikin paljon enemmän kuin muistin), päähenkilöiden sukupuut sekä sarjan The Official Playlist - niitä oli hauska tutkia.

arvosana: 1 ½ / 5
HarperCollins 2014
sivut: 227
mistä: omasta hyllystä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti