maanantai 28. toukokuuta 2012

MATS STRANDBERG & SARA B. ELFGREN: Piiri

Tämän kirjan bongasin ihan muiden kirjablogien ansiosta ja kiinnostuin sen verran, että pakkohan tämä oli varata kirjastosta.

Syyslukukausi on juuri alkanut, kun yksi lukion oppilaista löydetään kuolleena koulun vessasta. Tapausta pidetään varmana itsemurhana, mutta osa tietää totuuden.

Totuuden kuolemasta tietävät muun muassa kirjan päähenkilöt - kuusi tyttöä, jotka ovat valittuja. He poikkeavat toisistaan erittäin paljon, eikä heillä vaikuttaisi olevan mitään yhteistä, mutta nyt heidän on pakko yhdistää voimansa pahaa vastaan, joka aikoo pelata heidät pelistä pois yksi kerrallaan.

Kuusi melko tasa-arvoista päähenkilöä kuulostaa aika paljolta, mutta kirjoittaja oli saanut hyvin pidettyä kaikki langat käsissään. Tytöt olivat kaikki täysin erilaisia, mutta aika hyvin istutettu stereotypioihin, joten heidän mielenliikkeistään pysyi hyvin kärryillä.

En ole oikein varma mitä mieltä olisin tästä kirjasta. Se oli ihan hyvä, sujuva ja mielenkiintoinenkin, mutta aika kesy. Jäin odottamaan vielä vähän enemmän, mutta ehkä sitten jatko-osassa. Mitään erityisen uutta ja mullistavaa ei kirja oikeastaan sisältänyt, mutta elokuvaversiota jään kyllä innolla odottamaan. Jos se tehdään hyvin, niin uskon, että vaihteeksi elokuvakin pääsee kirjan tasolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti