tiistai 11. joulukuuta 2012

MATT HAIG: Radleyn perhe

Radleyn perheeseen pääsin tutustumaan "Ota riski ja rakastu kirjaan"-haasteeseen liittyen ja sainkin nyt ikuisuudelta tuntuneen luku-urakan päätökseen.

Radleyn perhe asustelee brittiläisessä kylälähiössä ja he yrittävät elää aivan tavallista keskiluokkaista elämää. He ovat kuitenkin pidättäytyjiä eli vampyyreja, jotka yrittävät unohtaa verenhimonsa ja elää kuin sivistyneet ihmiset.

Radleyn perheen vanhemmat ovat onnistuneet kulissien ylläpitämisessä jopa niin hyvin, etteivät heidän teini-ikäiset lapsensa Clara ja Rowan ole tietoisia, miksi he mm. kärsivät unettomuudesta ja ihottumasta.

Kulissit tulevat kuitenkin rytinällä alas ja jäljet on pakko peittää, joten paikalle kutsutaan perheen isän Peterin veli Will, joka on yksi pahamaineisimmista vampyyreista.

Mielestäni kirjan idea ja sen henkilöt olivat kiinnostavia, mutta minun makuuni kirja oli aivan liian hidastempoinen. Tosin luvut olivat sopivan lyhkäisiä, joten kirjan lukeminen todella pienissä osissa oli helppoa.

Loppua kohti kirja parani, mutta en voi oikein väittää hullaantuneeni tähän kirjaan. Jospa leffa iskisi minuun enemmän, sillä kirjan mukaan "tarina nähdään lähivuosina myös valkokankaalla huippuohjaaja Alfonso Cuarónin tuottamana".

2 kommenttia:

  1. Minä tykkäsin tästä jotenkin ylipaljon. Hahmot oli jotenkin ihania ja ja ja... apua, en osaa kuvailla mut tää oli ihana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itellä taas lukeminen tuppas venymään niin paljon, että mietin vaan "eiks tää ikinä lopu". :D
      No mutta tulipahan tutustuttua vähän erilaisempaan vampyyrikirjaan, kuin mitä yleensä olen lukenut. :)

      Poista